535 vuotta sitten neiti Margery Brews kirjoitutti mielitietylleen John Pastonille kirjeen. Pyhän Valentinuksen päivä, 14.2.1477, oli vain parin päivän päässä, mutta Margery oli murheellinen, vaikka hänellä oli oma Valentinus. Rakkaus näytti nimittäin valuvan hiekkaan. Tämän englantilaisen nuoren parin äidit olivat järjestelleet jo hyvän aikaa nuorten avioliittoa, mutta hanke oli joutunut vastatuuleen. Margeryn isä kieltäytyi maksamasta myötäjäisiksi niin suurta summaa kuin Pastonit vaativat.
Suruissaan Margery runoili kirjeessään:
”Arvoisa ja kunnioitettu, oma rakas Valentinukseni!
Jos Teitä miellyttää kuulla hyvinvoinnistani, voin kertoa, että sekä ruumiini että sieluni voivat huonosti, kunnes kuulen Teistä. Olen harmistunut kuullessani, että avioliittomme järjestelyt eivät etene. Jos rakastatte minua, niin kuin uskon, ette jätä minua myötäjäisongelmieni vuoksi. Vaikka Teillä olisi vain puolet omaisuudestanne, ja vaikka joutuisin raatamaan enemmän kuin muut, minä en Teitä hylkäisi.
Jos pyydätte, pysyn iäti uskollisena mihin sitten menenkin
Teen kaikkeni rakastaakseni teitä kaikella voimallani
Vaikka ystäväni kieltäisivät,
Sydämeni vaatii rakastamaan teitä vain enemmän
Uskollisesti, enemmän kuin mitään muuta maailmassa
Vaikka he epäilisivät, tulevaisuus parantaa heidän epäilyksensä.
Ei enempää tällä kertaa. Pyhä Kolminaisuus Teitä suojelkoon. Toivon, että kukaan luojanluoma Teidän lisäksenne ei näkisi tätä kirjettä. Raskain sydämin kirjoitti
Teidän oma
Margery Brewsinne.”
Ystävänpäivän historiasta
Nykyisin meillä Suomessakin vietetään ystävänpäivää tänä perinteisenä pyhän Valentinuksen, lintujen suojeluspyhimyksen, päivänä. Valentinuksesta itsestään historiallisena henkilönä on erittäin vähän tietoja, mutta ilmeisesti hän oli 200-luvulla elänyt marttyyri. Päivä liittyy uskomukseen, että linnut valitsevat puolisonsa helmikuun neljäntenätoista. Samoin pyhän Valentinuksen päivän katsottiin merkitsevän talven päättymistä. Kevään korvalla kuhertelevista linnuista onkin lyhyt matka kuherteleviin ihmisiin!
Keskiaikaisen juhlapäivän taustalla on roomalaisen nuorison hurvitteleva Lupercalia-juhla, joka ajoittui juuri helmikuun puoliväliin. Valentinuksen päivä oli Englannissa varmuudella ainakin jo 1400-luvulla nuortenparien erityinen päivä, kuten Margeryn kirjekin kertoo.
Valentinuksen päivän ajoittuminen laskiaisen tienoille toi sille eittämättä lisäväriä. Laskiainenhan oli hurjan iloittelun, karnevaalin aikaa, jolloin syötiin, juotiin ja usein myös harrasteltiin säädyttömyyksiä koko hartaan kevään edestä. Paastoon rauhoituttiin vasta tuhkakeskiviikkona, jolloin papit levittivät vihkivedellä kostutettua tuhkaa katuvaisten päihin.
Lahjojen päivä
Ystävänlahjat olivat muodissa jo 1400-luvulla. Aluksi ne olivat pieniä rahasummia, mutta tultaessa kohti nykypäivää lahjat muuttuvat tavaraksi. Kurkistus Valentinuksen päivään vuonna 1769 kertoo nuoresta säätyläisnaisesta Hetty Burneystä, joka sai lahjaksi turkissomistein koristellut hansikkaat ja pätkän kiihkeää runoelmaa. Iso osa lahjojen hauskuudesta liittyi arvuutteluun ihailijan henkilöllisyydestä, sillä lahjat annettiin nimettöminä. Hetty hurmaantui lahjaansa ja vannoi laittavansa hansikkaat käsiinsä lähtiessään seuraavan kerran muodikkaalle puistokävelylle. Hetty Burneylle kävi valitettavasti niin, että lahjat lähettänyt ihailija kylmeni myöhemmin tunteiltaan, eikä toivottu avioliitto toteutunut.
Rakkaus keskiajalla
1400-luvun loppupuolella Margery Brewsin ja John Pastonin avioliittoasia puolestaan eteni. John kirjoitti maaliskuussa äidilleen kirjeen, jossa kehui anoppiehdokastaan lempeäksi naiseksi. Appiukkokelasta nuori mies sen sijaan ei ylistänyt, niin jääräpäinen ja ilmeisen saita Margeryn isä oli. John järjesti äideille yhteisen illallisen, jotta he saivat keskustella rauhassa lastensa asioista. Illallinen oli ilmeisen hyödyllinen, sillä huhtikuussa nuorille oltiin jo laatimassa avioliittosopimusta. Molempien osapuolten täytyi joustaa vaatimuksissaan, mutta ennen joulua Margery ja John olivat jo naimisissa. Loppuvuodesta 1478 parille syntyi esikoinen.
Avioliitto, joka selvästi perustui osallisten itsensä päätökselle ja heidän omalle aktiivisuudelleen asiassa, näyttäisi olleen ainakin tunnepuolella nykymielessäkin onnellinen. 1.11.1481 päivätyssä kirjeessään Lontoossa asioita hoitamassa olleelle miehelleen Margery nimittäin kirjoitutti: ”Toivon, että jos viivyt vielä pitkään Lontoossa, lähetät hakemaan minua sinne, sillä mielestäni on kulunut kovin pitkä aika siitä, kun olen viimeksi levännyt sylissäsi.” Tuon ajan kirjeissä tällainen ikävän osoittaminen ei ole aivan tavallista. Avioliitto jatkuikin ilmeisen tasapainoisena, kunnes Margery kuoli 1495. John avioitui jonkin ajan kuluttua uudelleen jo kahdesti leskeksi jääneen Agnesin kanssa. John kuoli elokuussa 1504.
Tunteiden historiaa
Nykyään ajatellaan usein, että menneisyyden ihmiset olivat täysin erilaisia kuin me. Tunteiden historia on yksi tällaisista alueista. Näyttää kuitenkin siltä, että romantiikka sellaisessa mielessä kuin me sen nykyisin tunnemme ei ollut täysin vierasta keskiajan ihmisille. Vaikka entisajan yläluokan ihmisten avioliitot olivat järjestettyjä, meidän ei tulisi olettaa niiden olleen rakkaudettomia. Toisaalta rakkaus ei määrittynyt tuolloin pelkästään romanttiseksi rakkaudeksi, vaan se sisälsi velvollisuudentunnetta ja aina käsityksen hierarkiasta, mikä meille näyttäytyy pariskunnan keskenäisenä epätasa-arvona. Mutta kuten Pastoneiden avioliitossa kävi, neuvottelut saattoivat hyvinkin alkaa juuri nuoren parin keskinäisestä ihastuksesta. On kuitenkin selvä, että 1400-luvun ihmiset määrittivät rakkauden vähemmän romanttisin käsittein kuin me usein: heille se näyttäisi olleen velvollisuudentuntoa ja jokapäiväistä asioiden hoitamista enemmän kuin sydämentykytystä. He uskoivat, että rakastamaan opittiin.
Himo ei ollut rakkautta ja hyvä niin, koska se oli syntiä. Rakkauden uskottiin kuitenkin asuvan ruumiissa, ja siihen voitiin vaikuttaa ulkoisesti: rakkausjuomat, lääkkeet ja loitsut tuntuivat tehokkailta. Rakkaustaikoja tekivät rikkaat ja köyhät, lukutaitoiset ja lukutaidottomat. Kirjapainot suoltivat ulos teoksia unien selittämiseksi ja reseptikokoelmia, joissa opastettiin, kuinka rakkauden saattoi herättää tai kateuden ja mustasukkaisuuden poistaa.
Ystävyyden ylistys
Uuden ajan alkupuolella, etenkin 1700-luvulla ylhäisön muotitunne ja ihailluin ihmissuhteista oli ystävyys. Vaikka sääty-yhteiskunnassa elettiinkin, ei ollut aivan tavatonta ystävystyä eri säätyyn kuuluvan kanssa – myös emäntä ja palvelijatar saattoivat olla jossain mielessä rakkaat ystävät. Ystävyyttä ihannoitiin loputtomasti erityisesti 1600-luvun lopulta eteenpäin, ja 1700-luvun hovikulttuurissa erityisesti naisten väliset ystävyyssuhteet saivat kiihkeitä muotoja. Niitä kannustettiin, koska ystävyyttä pidettiin tunteista jaloimpana. Oli sopivaa, että ruumiista lähtevät liikutukset näkyivät ystävyksien välisessä kanssakäymisessä. Vuonna 1708 neiti Elizabeth Burnet kirjoitti ikävissään ystävänsä Marlborough’n herttuattaren Sarah Churchillin lähdettyä hänen luotaan, että elämä ilman ystävää oli kuin päivä ilman auringonpaistetta, joka sai kaiken säteilemään.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Tunteiden historiasta on suomalaisessa historiantutkimuksessa keskusteltu 1990-luvun alusta lähtien, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen tutkimusta on tullut laajemmin. Sen sijaan on tuiki harvinaista, että Suomessa kirjoitetaan Islannin historiasta, puhumattakaan islantilaisten tunteiden kulttuurihistoriasta. Siksi 31. tammikuuta 2015 oli poikkeuksellinen päivä. Turun yliopistossa tarkastettiin Kirsi Kanervan väitöskirja Porous Bodies, Porous Minds. Emotions and the Supernatural in the Íslendingasögur (ca. 1200–1400), joka pohtii tunteiden merkitystä 1200- ja 1300-lukujen Islannissa. Artikkeliväitöskirjan pohjana on viisi referoitua artikkelia, ja teoksessa on myös laaja lähes 180-sivuinen johtanto-osa.