Joulukuu 2011 oli historiallinen siinä mielessä, että kulttuurihistoriassa hyväksyttiin oppiaineen 39-vuotisen historian 500. pro gradu -tutkielma. Virstanpylvääksi muodostui Emilia Haaviston tutkimus ”Minä kun katoan” – 1800-luvun lopulla Niuvanniemen mielisairaalan sisäänkirjattujen naispotilaiden eletty ja koettu sairaus ja sairaalassaolo. Haaviston työssä kokemuksellisuus on tärkeä lähtökohta: kohteena on ennen kaikkea se, miten Niuvanniemen mielisairaalaan 1800-luvulla tulleet potilaat kokivat sekä sairastamisen että sairaalassa olemisen. Teema on haastava mutta samalla myös äärimmäisen kiinnostava. Lähdeaineistona Haavisto käyttää sairaalassaoloaikana kirjoitettuja kirjeitä, joita takavarikoitiin ja jotka siten ovat säilyneet Niuvanniemen arkistoissa. Kirjeistä avautuvaa kokemuksellisuutta Haavisto rajaa ja suhteuttaa sellaisen aineiston avulla, joka kertoo tilan konkreettisesta jäsentymisestä Niuvanniemessä: lähteenä ovat muun muassa pohjapiirokset. Tämän lisäksi aineistona on käytetty hoitohenkilökunnan tuottamaa diagnosointiaineistoa. Niuvanniemen sairalaan aineistot avaavat kiehtovan ja koskettavan näkökulman sairastamisen kulttuurihistoriaan 1800-luvun lopulla. Kiitos mielenkiintoisesta tutkimuksesta!
Onkohan tuo gradu julkaistu TY:n julkaisuarkistossa? Toivottavasi olisi sillä olisi sääli jos näinkin kiinnostava tutkimus katoaisi jälkiä jättämättä paperivuoren alle.