Eurooppalaisten mediatutkijoiden ECREA-järjestön alaosastona toimii aktiivinen radiotutkijoiden jaosto, joka järjesti Sienassa 18–21.9.2019 kuudennen konferenssinsa. Siinä missä kattojärjestö ECREAn kokoontumiset ovat mitoiltaan valtavia, radiotutkijoiden kohtaamiset ovat pienimuotoisia ja kotoisia. Kuitenkin Sienaan saapui tavallista suurempi määrä äänimediasta kiinnostuneita. Paikalla oli 170 osallistujaa, joiden esitelmäaiheet oli valittu arviointikierroksen kautta.
Suuri osallistujien määrä ilahdutti järjestäjiä, mutta poikkeuksellisen laaja kiinnostus juuri Sienassa järjestettävää konferenssia kohtaan ei liene lopulta ollut organisaattoreille suuren suuri yllätys. Historiallisen kaupungin ainutlaatuinen kauneus oli epäilemättä paikalle tulleiden yliopistoihmisten tiedossa. Keskiaikaisen keskustan kupeessa kokoontuneet tutkijat pystyivät halutessaan vaikkapa pujahtamaan kaupungin kapeilla keskiaikaisilla kujilla kiitävien skoottereiden ja Fiatien sekaan.
Konferenssi järjestettiin Palazzo Centrale Del Complesso San Niccolossa, jossa on vuoteen 1999 saakka sijainnut psykiatrinen sairaala. Nyt rakennuksessa toimii useita Sienan yliopiston yksikköjä. Jo talon kolmannen kerroksen ikkunasta saattoi ihailla toscanalaisia lehtoja ja horisontissa siintäviä viiniviljelmiä.
Entisen sairaalan tiloissa on sekä humanistien että luonnontieteilijöiden yksikköjä. Kuva: Paavo Oinonen
Konferenssin teemana oli radio sosiaalisena mediana. Järjestäjien kutsun mukaan väline on yhteisöllinen ja eri kuuntelijaryhmien tarpeita tunnistava mediumi, jolla on yhä merkitystä. Peitellyn provokatiivisesti teemoittelu vihjaili, että ääniradio olisi televisiota ja lehdistöä paremmin onnistunut vastustamaan tuotteistumista ja säilyttämään erilaisia yhteisöjä palvelevan luonteensa. Toki kaikkien on pakko myöntää, että maailmalta löytyy radioita mainosrahoitteisista formaattiviestimistä aina pieniin kansalaisradioihin. Siksi tapahtuman kutsukirje haastoi osallistujia pohtimaan, mitä tarkoittaa puhua radiosta sosiaalisena mediana.
Ajatusta radion sosiaalisuudesta järjestäjät hakivat filosofi ja teknologiakriitikko Ivan Illichin hyödyntämää ”leppoisuuden” tai ”rentouden” (conviviality) käsitteellä, jonka hän on esitellyt teoksessaan Tools for Conviviality (1973). Itseasiassa käsite tuntuu hieman hankalasti suomeksi ilmaistavalta, varsinkin minulle, jolle alkuperäinen teos ei ole tuttu. Kuitenkin Illichiä tulkitsevien viestintätutkijoiden mukaan mediateknologioiden pitäisi tarjota kullekin merkitykselliseksi koettua viestintää ja näin reitti osallisuuteen. Useat esitelmöitsijät olivat tarttuneet konkreettisesti Illichin käsitteistöön ja paikansivat vähemmistöjen yhteisöradioista vahvoja sosiaalisia sidoksia ja luovuutta ylläpitäviä merkityksiä. Näin syntyy joviaalisuutta ja leppoisuutta.
Muutamat yhteisöllistä mediaa esitelleet tutkimushavainnot olivat yllättäviä. Professori Nico Carpentier esitteli projektia, jossa tutkijat paikansivat Kyprokselta itseään piilottelevan radiokanavan. Se ei halunnut tulla löydetyksi. Paradoksaalisesti toimiva media ei ollut laiton asema vaan yhteisöviestin, jolle riitti oma toimintaympäristö, eivätkä tekijät kaivanneet yhtään enempää julkisuutta toiminnalleen.
Lukuisten todistusten mukaan ääniradio on elinvoimainen mediumi, oli se sitten vapaina aalloilla etenevää lähetystä tai nettiteitse välitettyä ohjelmatarjontaa. Toki sen tulevaisuudelle voi nähdä myös uhkia. Euroopan yleisradioliiton (EBU) markkinointitutkimuspalvelun johtaja David Fernandez Quijada oli yksi konferenssin pääpuhujista. Esityksensä aluksi hän vakuutti 56 yleisradioliiton jäsenmaan ja 116 mediaorganisaation painoarvolla, miten luotettavia uutisoijia eurooppalaiset yleisradioyhtiöt ovat.
Mutta näilläkin mahtiviestimillä on huolensa, sillä palvelujen käyttäjät ovat vääjäämättä keski-ikäistyneet, ja kehitys jatkuu. EBUn asiantuntijan diagnoosi oli ilmeinen. Yleisradioyhtiöissä on ikävinoutuma. Silmäys mediankäyttäjien ajasta kilpailevien uusien media-alustojen henkilöstöön antaa David Fernandez Quijadan mukaan osviittaa. Facebookin, Amazonin ja Applen työntekijöiden keski-ikä on 30 vuotta. Julkisen palvelun yleisradioyhtiöissä keski-ikäiset työntekijät tuntevat ikätovereidensa tarpeet kuin omat taskunsa. Heille he ohjelmia tekevätkin. Nuoret digijättien palkkaamat osaajat ymmärtävät ikäisiään ja nuoria keski-ikäisiä paremmin. EBU-johtajan mukaan julkisen palvelun medialle ei ole muuta mahdollisuutta kuin oppia entistä paremmin tunnistamaan ja ymmärtämään nousevien polvien tarpeita.
EBUn asiantuntijan David Fernandez Quijadan mietteet kiinnostivat monia vielä virallisten kysymysten jälkeen. Kuva: Elisa Bacco, konferenssiavustaja, Sienan yliopisto.
Silti julkisen palvelun mediayhtiöiden ongelmat vaikuttivat Toscanan taivaan alla varsin pieniltä, vaikka ne varmasti tulevaisuudessa muuttuvat entistä kiperämmäksi viestintäpolitiikaksi, jos palvelujen käyttäjämäärät marginalisoituvat. Kriittinen raja tulee vastaan, jos nuoresta ikäpolvesta ei löydy julkisen palvelun kuluttajia.
Entisen sairaalarakennuksen seminaaritiloissa monet esitelmöijät kertoivat, miten vapaaehtoisten kansalaisaktiivien vetämät yhteisöradiot olivat arjessaan ratkaisseet ohjelmapoliittiset haasteet. Ne yksinkertaisesti antoivat ihmisten tehdä ohjelmaa pienelle kuulijakunnalle oman lähiympäristönsä ongelmista. Kun radioaseman aallon kantama on muutama kymmenen kilometriä, tarpeiden tunnistaminen saattaa olla helpompaa kuin kansallisia yleisöjä palvelevilla yleisradioilla. Ne ovat suuria toimijoita, jotka tuottavat sisältöjään täysin toisenlaisessa mediaympäristössä kuin, mihin ne ovat aikanaan syntyneet.
Ehkäpä muutamat julkisen palvelun medioita edustaneet osallistujat saivat vinkkejä vaikkapa rentouden ja yhteisöllisyyden ylläpitoon marginaaliviestimistä kertoneista alustuksista.
Vastaa