Filosofian maisteri Jean Lukkarinen muistelee tässä kirjoituksessaan opiskeluvuosiaan kulttuurihistorian oppiaineessa. Teksti on osa kulttuurihistorian 50-vuotisjuhlavuoden blogisarjaa.
Kulttuurihistorian oppiaineen viidestäkymmenestä vuodesta viimeiset viisi vuotta ovat olleet minulle erittäin tärkeitä. Aloitin opintoni vuoden 2016 syksyllä ja sain maisterin paperit käteeni juuri ennen kuin vuosi 2022 vaihtui. Opintovuosiini on mahtunut lukuisia mielenkiintoisia kursseja, mutta antoisinta kulttuurihistorian opiskelussa on ollut se, että pääaineen valinta on antanut paljon tilaa omiin mielenkiinnonkohteisiin syventymiselle sekä luovalle hapuilulle.
Kulttuurihistorian kandivuodet – uusia aiheita uudessa kaupungissa
Tein vuoden 2016 syksyllä hypyn tuntemattomaan, kun muutin Itä-Suomesta Turkuun opiskelemaan historiaa. Uusi opiskelukaupunki ei ollut minulle lainkaan tuttu, sillä en ollut pääsykokeita lukuun ottamatta käynyt kertaakaan Turussa. Suuressa kaupungissakin suunnistaminen tuntui vaikealta. Yliopistonmäen portaita ensimmäistä kertaa ylös kivutessani olin kuitenkin varma siitä, että haluaisin opiskella nimenomaan kulttuurihistoriaa. Oppiaine oli kiehtonut minua jo hakuvaiheesta asti, minkä takia olin suunnannut hakupaperini kulttuurihistorian opintoja tarjoaviin Turun ja Lapin yliopistoihin. Opiskelupaikan auettua pääaineen valinta Turun yliopiston kolmesta historia-aineesta tuntui näin ollen helpolta. Vähemmän helppoa oli puolestaan päättää siitä, mihin opintojen aikana kohdistaisin tutkimuksellisen mielenkiintoni.
Ensimmäisinä opintovuosinani kokeilin siis vähän kaikkea. Opiskelin sivuaineena esimerkiksi kiinan kieltä sekä museologiaa ja haaveilin Itä-Aasian kulttuurihistorian tutkimisesta. Toisaalta mediahistoria, jonka tutkimuksesta on Turun kulttuurihistoriassa pitkät perinteet, kiehtoi minua myös suunnattomasti. Vaihtelevat teemat näkyivät lisäksi kulttuurihistorian kurssitöissäni. Käsittelin niissä esimerkiksi Skylines and Turnstiles -kappaleen kuvaa vuoden 2001 terrori-iskuista, romanttisen vampyyrimyytin kierrättämistä vuoden 1979 Dracula-elokuvassa sekä Wadō-ryū karaten saapumista Suomeen.
Kandidaatintutkielmaa suunnitellessani palloilin vielä eri aihepiirien välillä, mutta viimeistään tuolloin orastava kiinnostus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa kohtaan vei minusta lopulta voiton. Koska 1980-luvun musiikki on ollut tärkeä osa elämääni, oli luonnollista, että yhdistin kandidaatintutkielmassani sateenkaarihistorian teemat ja musiikin. Aiheekseni valikoitui vuonna 1982 julkaistun The Weather Girls -yhtyeen It’s Raining Men -musiikkivideon analyysi videon tuottamien seksuaalisuuden representaatioiden näkökulmasta. Musiikkivideon tutkiminen osoittautuikin oikeaksi kultakaivokseksi, sillä video tarjosi mahdollisuuksia niin afroamerikkalaisten naisten, miesten kuin seksuaalivähemmistöjenkin historian pohtimiseen. Kandia työstäessä sateenkaarihistorian teemojen ja media-analyysin yhdistelmä alkoi tuntua varsin mielekkäältä, joten päätin jatkaa samaa rataa maisteriopinnoissa.
Maisteriopinnot: graduhaaveita, koronaa ja aktivismia
Maisterivuosina navigoin päämäärätietoisemmin kohti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian tutkimusta. Valitsin pro gradu -tutkielmani aiheeksi suomalaisen transvestiittien ja transfeminiinien yhdistyksen Dreamwear Clubin historian tutkimisen yhdistyksen jäsenlehtien ja haastatteluiden avulla. Poimin lisäksi gradun suunnittelun kylkeen kulttuurihistorian opinto-oppaasta sukupuolten ja yhteiskunnallisten liikkeiden historiaan liittyviä kursseja sekä haaveilin gradusta, jolla saisin jalan suomalaisen tiedeyhteisön oven väliin. Gradun parissa työskentely ja opiskelu vaikeutuivat kuitenkin kerta heitolla, kun maailmanlaajuinen koronapandemia toi mukanaan etäopintoja ja teknisiä haasteita viimeisiksi maisterivuosiksi. Korona vaikeutti esimerkiksi olennaisesti gradun haastattelujen tekemistä, kun suurin osa haastatteluista muuttui etähaastatteluiksi. Haasteista huolimatta selvisin gradusta ja viimeisistä vuosista läpi kunnialla, vaikka helppoa se ei missään nimessä ollut.
Kulttuurihistorian opiskelu sekä sateenkaarihistorian parissa työskentely kannustivat minua myös toimimaan aktiivisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian tallentamisen ja tutkimuksen puolesta. Oppiaineen henkilökunnalta saamani tuki ja yliopistolla vierailleet sateenkaarihistorian tutkijat vaikuttivat osaltaan siihen, että liityin mukaan Sateenkaarihistorian ystävät ry:n toimintaan. Järjestötoiminnan ja kulttuurihistorian osaamisen yhdistäminen onkin vienyt minut esimerkiksi osaksi sateenkaarevia näyttelyprojekteja ja järjestämään keskustelutilaisuutta sateenkaarihistoriasta yliopistolle. Sateenkaarihistorian osaamiselle on siis ollut tarvetta, vaikka omia mielenkiinnonkohteita opintojen alussa epäilinkin.
Lopuksi
Kaiken kaikkiaan kulttuurihistorian opiskelu on ollut elämäni parasta aikaa, sillä se on antanut tilaa etsiskellä, kokeilla ja syventyä suunnattoman mielenkiintoisiin aiheisiin. Opiskeluvuosista unohtumattomat tekivät myös oppiaineen mahtava henkilökunta ja opiskelukaverit, joiden kanssa opinnäyte- ja kurssitöiden sparraaminen on ollut hedelmällistäkin hedelmällisempää. Suuret onnittelut ja kiitokset siis 50-vuotiaalle kulttuurihistorian oppiaineelle, joka kasvatti tämän maisterin eksyksissä olleesta opiskelijasta itsevarmaksi sateenkaarihistorian asiantuntijaksi!
Teksti: Jean Lukkarinen
Vastaa