Jean Lukkarinen
Tiedon ja vertaistuen lähteitä
Verkostoitumisella ja kielitaidolla on ollut keskeinen rooli omalla tutkijanurallani. Aloitin akateemisen verkostoitumisen graduvaiheessa liittymällä vuonna 2021 Sateenkaarihistorian ystävien hallitukseen. Yhdistystoiminnassa opin paljon uutta sateenkaarihistoriasta Suomessa, ja verkostoiduin myös alan kollegoiden kanssa. Vuonna 2022 pääsin muun muassa mukaan Sateenkaarihistorian ystävien silloisen puheenjohtajan, yhteiskuntatieteilijä Tuula Juvosen, organisoimaan queer-historiatyöpajaan NOS-HS Queering National Histories -projektin puitteissa. Työpajaan osallistuminen oli hedelmällistä, sillä tapasin siellä islantilaisia, norjalaisia ja brittiläisiä queer-tutkijoita sekä sain palautetta tutkimussuunnitelmastani väitöskirjatutkijaksi hakua varten. Työpajasta tutuksi tuli esimerkiksi queer-tutkija Alison Oram, jonka Britanniaa koskeva tutkimus on sittemmin ollut erittäin tärkeää omalle sukupuolen moninaisuuden historiaa käsittelevälle väitöskirjalleni.
Verkostoitua voi myös oman kotiyliopiston sisällä. Kollegani ja kulttuurihistorian väitöskirjatutkijan Seppo Heikkisen kanssa tiemme kohtasivat jatko-opintojen aloituspalaverissa vuonna 2023. Huomasimme tutkivamme samankaltaisia aiheita: Hän tekee väitöskirjaa yhdenvertaisuusteemojen käsittelystä suomalaisessa urheilujournalismissa vuosina 1950–2000, ja itse tutkin sukupuolen moninaisuuden merkityksellistämistä suomalaisessa mediassa miltei samana ajanjaksona. Yhteistyömme alkoi siitä, kun esitin hänelle eräässä kulttuurihistorian seminaarissa kysymyksen intersukupuolisten urheilijoiden näkyvyydestä aineistossa. Kysymys poiki lopulta yhteisartikkelin sukupuolen testaamisesta olympialaisissa käydystä lehtikeskustelusta. Opimme valtavasti toinen toisiltamme, minä uutta urheilusta ja Seppo lisää sukupuolen määrittelystä. Yhteisartikkelista on myös ollut paljon hyötyä omalle tutkimukselleni, sillä ymmärrän nyt paremmin sitä, miten käsitykset sukupuolista alkoivat muotoutua 1960–2000-luvun lääketieteessä.
Joskus verkostoituminen tapahtuu melkein puolivahingossa. Keväällä 2024 osallistuin Tampereella järjestettyyn Paluu Juurille 2024 -konferenssiin, jonka aiheina olivat mm. feministinen ja queer-tutkimus sekä mies- ja sukupuolentutkimus. Menin konferenssiin kuuntelemaan muiden esityksiä, sillä minulla ei ollut mitään uutta esiteltävää. Päädyin kuuntelemaan paneelia sukupuolesta, seksuaalisuudesta sekä persoonallisuudesta. Esityksen jälkeen juttelin yhden panelistin, Sara Barbon, kanssa hänen tutkimuksestaan. Tiemme erkanivat, mutta tapasimme uudelleen eräässä toisessa sessiossa. Session jälkeen laitoin Saralle sähköpostia palauttaakseni hänelle termospullon, jonka hän oli unohtanut viereiselle paikalleni. Siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä sähköpostitse, ja olemme myös tavanneet etänä Zoomissa. Olemme keskustelleet Saran kanssa esimerkiksi tutkimusaiheistamme, sillä hän tutkii trans- ja eläinaktivismia Virossa ja Suomessa. Olemme myös puhuneet transhistorian tutkimisen vaikeudesta, ja pohtineet suomen ja viron kielen sanoja sukupuolen moninaisuudelle. Koska transhistorian kenttä on kansainvälisesti ja meillä Suomessa verrattain pieni, on tällainen vertaistuki ollut minulle erittäin arvokasta.
Uusien tutkimuskenttien ja -aineistojen avaajia
Väitöskirjavaiheessa tarpeellisiksi kieliksi ovat osoittautuneet etenkin englanti ja ruotsi. Ilman englannin kielen taitoa kansainvälisiin seminaareihin osallistuminen olisi mahdotonta, ja verkostoitumisestakin tulisi kovin vaikeaa. Suurin osa transhistoriaa koskevasta tutkimuskirjallisuudesta on myös julkaistu englanniksi, joten kielitaito on oman kentän tuntemisessa avainasemassa. Yhtä lailla olen kiitollinen menneisyyden minälle, joka kirjoitti lukiossa matematiikan sijaan ruotsin, sillä osa tutkimastani sukupuolen moninaisuutta koskevasta lehtiaineistosta on julkaistu ruotsin kielellä, ja monet sukupuolta koskevat mediakeskustelut ovat tulleet Suomen alueelle usein ensin ruotsinkielisiltä alueilta.
Vuoden väitöskirjaa tehtyäni totesin kuitenkin, että nykyinen kielitaitoni ei enää riitä, sillä törmäilin jatkuvasti sukupuolen moninaisuutta koskevaan saksankieliseen kirjallisuuteen, jota en ymmärtänyt. Havaitsin myös, että useat aihepiirin käsitteet juontavat juurensa seksologi Magnus Hirschfeldin kirjoituksiin. Koska yliopisto tarjoaa myös väitöskirjatutkijalle mahdollisuuksia kielitaidon kehittämiseen, otin saksan kurssikirjan kauniiseen käteen, ja aloitin saksan opiskelun aivan nollatasolta. Kielen opiskelu on ollut paikoittain haastavaa, mutta vuoden opiskelun jälkeen on ollut ilo huomata, että yksinkertaisten tekstien luku onnistuu jo suhteellisen hyvin.
Toivonkin voivani tulevaisuudessa lukea myös saksankielisiä tutkimusaineistoja, ja kuka tietää, vaikka verkostoituvani saksankielisillä alueilla! Toukokuun 2025 loppupuolella matkustin verkostoitumaan ainakin suhteellisen lähelle Saksaa, sillä osallistuin Tanskassa järjestettyyn Queer Pasts: What’s Queer in Queer History? -konferenssiin.
Teksti on julkaistu alun perin vuosikertomuksessa Kulttuurihistoria Nyt 2024. Toimittajat: Jirka Louhio ja Mari Jaakkola.
Vastaa