Kun porilainen porvarisneiti Jenny Jusélius vaihtoi 1870-luvun alkupuolen vuodenvaihteissa kirjeitä turkulaisystäviensä kanssa, keskustelu kääntyi toistuvasti joululahjoihin, joita kukin oli saanut sukulaisiltaan ja ystäviltään. Kirjeissään nämä nuoret naiset kyselivät toisiltaan uteliaasti, miten joulua oli juhlittu ja minkälaisia lahjoja oli vastaanotettu. Jälkimmäiseen kysymykseen ystävät vastasivat laatimalla toisilleen yksityiskohtaisia lahjalistoja. Listaukset edustivat vaikuttavaa materiaalista runsautta. Sen yltäkylläisyyttä ilmensi paitsi lahjojen verrattain suuri rahallinen arvo myös niiden huomattava määrä. Lahjojen massaa ei tosiaankaan voida väittää vähäiseksi, koska lahjoja saatiin toisinaan samana jouluna useita kymmeniä. Tämä kuvasti Juséliuksen ystävien Rosina Julinin, Charlotte Wirzeniuksen ja Thecla Ekestubben perhetaustoja. Kuuluivathan he varakkaiden porvareiden, virkamiesten ja aatelisten tyttärinä Turun kaupungin ehtaan eliittiin.
Nuorten naisten odotettiin pitävän tarkoin huolta ulkonäöstään, minkä valossa ei yllätä, että heidän saamansa joululahjat olivat usein vaatteita ja asusteita. Arvokkaammasta päästä olivat mekot, joita esimerkiksi Charlotte Wirzenius mainitsi vastaanottaneensa samana jouluna kolme kappaletta. Vastaavia edusti lisäksi Thecla Ekestubben saama ”hyvin kaunis ruskea villamekko”. Muodikkaan siluetin saavuttamisessa oleellisia olivat alusvaatekerrokset, joihin kuuluneita alushameita ja krinoliineja löytyi myös joululahjapaketeista. Antamisen avokätisyyttä edustivat niin ikään monet pienemmät vaatelahjat kuten irtokaulukset ja -hihat, sukkanauhat, käsineet, rusetit, nenäliinat ja tohvelit. Asukokonaisuuden kruunasivat välkkeellään korut niin kuin esimerkiksi rintakoru ja korvakorut, jotka Rosina Julin kertoi osaksi lahjasaalistaan.
Käytetyn tavaran antaminen joululahjana ei nähtävästi ollut täysin kartettavaa varakkaammissakaan piireissä. Rosina Julin nimittäin kirjoitti, että oli saanut joululahjaksi puolitoista vuotta sitten menehtyneen äitinsä kultakellon – ”parhaan kaikista joululahjoista”. Hänelle annettiin myös äitinsä vanhoja vaatteita, joihin kuului muutamaan kertaan käytetty popliinimekko. Vanhat, tunnearvoa kantaneet vaatteet saivat uuden elämän, kun ne muokattiin uusille käyttäjille sopiviksi.
Vaikka tuohon aikaan oli monia ammattimaisia ompelijoita, eliitin naiset valmistivat paljon vaatteita ja muita kodintekstiilejä itse. Siitä kertoivat lahjalistoilla esiintyneet ompelutarvikkeet: monentyyppiset kankaat, langat, neulat ja sakset. Ehkäpä näitä tarvikkeita käytettiin taas seuraavana vuonna uusien joululahjojen valmistamiseen, joka oli tunnetusti runsain mitoin aikaa ja vaivaa haukkaissut ponnistus. Lahjat, joita suunniteltiin muille annettaviksi, olivat niin ikään puheenaiheena ystävysten kirjeissä. Rosina Julin kirjoitti eräänä vuonna aikovansa lahjoittaa muun muassa isälleen sikarikotelon tai -telineen (ställare för cigarrer), tädilleen ompelukoneella ompelutetun alusmekon ja toiselle tädilleen irtokaulusten säilytykseen tarkoitetun kauluspussin (kragpåse).
Lahjapaljouden joukkoon kuului lisäksi nuoria naisia sulostuttanutta kosmetiikkaa. Charlotte Wirzeniuksen mukaan sekä hän että hänen pikkusiskonsa saivat kukin eräänä jouluna kaksi pulloa hajuvettä (eau de cologne) ja kolme pulloa esanssia (essens), joista viimeksi mainittu oli oletettavasti jonkinlaista tiivistettyä hajusteliuosta. Hyvää tuoksua kantoi ehkäpä myös lahjaksi saatu pomada eli hiusrasva, jota tarvittiin koreiden kampausten muotoiluun. Samaan lahjakategoriaan kuului monikäyttöinen amykos, jota mainostettiin erinomaiseksi rohdoksi ihon taudeille ja haavoille, suuvedeksi pahan hengen karkottamiseen ja kauneudenhoitovälineeksi näppyjen poistoon.
Lukuintoiset nuoret naiset arvostivat joululahjoina kirjoja, joita vastaanotettiin sekä perheeltä että ystäviltä. Monet lahjakirjoista olivat hiljattaisia ensijulkaisuja tai ruotsinnoksia. Lajityyppejä mahtui mukaan monia. Edustettuna oli tuon ajan suosittu romaanikirjallisuus esimerkiksi yhdysvaltalaisen Harriet Beecher Stowen, ruotsalaisen Carl Georg Starbäckin sekä saksalaisten E. Marlittin ja Berthold Auerbachin kirjoittamina. Iloa tuottivat lisäksi runokirjat, joiden kirjoittajina oli niin J. L. Runebergin kuin Emilie Björksténin kaltaisia kotimaisia nimiä. Tietokirjallisuuden osalta mainittiin paitsi historiaa ja silloista nykykulttuuria käsitteleviä teoksia myös luonteenkasvatuksessa neuvoja antavia käytösoppaita. Lahjalistoilta löytyi myös runsaasti muuta hyödyllistä paperitavaraa kuten kirjepaperia, kirjekuoria, postimerkkejä, visiittikorttikirja, albumi ja muistikirja. Lahjaksi saatiin valokuviakin, jotka esittivät joko tuttuja ihmisiä tai näyttelijöiden kaltaisia julkisuuden henkilöitä.
Edes edellä kuvailemani lahjakategoriat eivät kata kokonaan tutkimieni naisten saamien joululahjojen runsaudensarvea. Sen sijaan lahjalistaus jatkui yhä edelleen kodin pikkuesineiden ja makeiden herkkujen ynnä muiden yltäkylläisyytenä. Tämä jos mikä paljastaa, kuinka suurta materiaalista vaurautta keski- ja yläsäätyinen joulunvietto ja elämäntapa ylipäätään sisälsi 1800-luvun jälkipuolen Suomessa.
Miira Vuoksenranta, väitöskirjatutkija
Lähteitä:
Jenny Nordgrenin kokoelma, käsikirjoituskokoelmat, Åbo Akademin kirjasto:
Rosina Dahlströmin f. Julin kirjeet Jenny Nordgrenille f. Jusélius, Åbo 19 December 1871, Åbo 19.1.1872
Thecla Ekestubben kirjeet Jenny Nordgrenille f. Jusélius, Päiväämätön [1873], Åbo den 5 Feb. 1874
Charlotte Wirzeniuksen kirje Jenny Nordgrenille f. Jusélius, Åbo den 4 Januari 1872
Jenny Nordgrenin f. Jusélius kirje Charlotte Wirzeniukselle, Björneborg den 28 Mars 1875
Vastaa