Ensi vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä kansainvälinen mediahistorian yhdistys IAMHIST järjesti tämänvuotisen konferenssinsa Luxemburgin yliopistossa 5. ja 6. helmikuuta. Minulla oli ilo esitellä omaa väitöskirjatutkimustani ensimmäisen päivän Master Class -istunnossa.
Finnair käynnistää suorat lennot Helsingistä Luxemburgiin vasta kuluvan vuoden maaliskuussa, joten turvauduin Hollannin kuninkaallisen lentoyhtiön KLM:n palveluun, jolloin perille pääsee nopeimmin vaihtamalla konetta Amsterdamin Schipholissa. Matka ei alkanut aivan parhaissa merkeissä, sillä sain muutamaa tuntia ennen koneen nousua viestin, että kone on myöhässä niin paljon, ettei jatkolennolle Amsterdamista enää ehdi. Kätevä KLM:n puhelinsovellus kuitenkin tarjosi mahdollisuutta varata paikat seuraavalle lennolle, jolla ehdin lopulta perille vielä saman vuorokauden puolella.
Hankkiuduttuani Schipholissa Luxemburgin koneen lähtöportille näen aulassa tutun hahmon: sehän on tutkijakollega dosentti Petri Paju Turun yliopistosta matkalla samaan paikkaan Luxemburgin yliopistoon omaan tutkijatapaamiseensa samana päivänä! Mundus parvulus est. Petrin kanssa matka jatkuikin mukavasti KLM:n Cityhopper-koneella matkakokemuksia vaihtaen ja tiedemaailman viimeisimpiä kuulumisia jakaen. Myöhään illalla perillä Luxemburgissa tiemme erkanivat kohti omia majoituspaikkojamme ja akkujen lataaminen tulevaa seminaaria varten saattoi alkaa.
Oma hotellini sijaitsi pääkaupunki Luxemburgin päärautatieaseman läheisyydessä, mistä matka Belvalin yliopistokampukselle kestää junalla puolisen tuntia. Järjestelyn avulla pääsen nauttimaan Luxemburgin poikkeuksellisesta joukkoliikennepoliittisesta linjauksesta: kaikki Luxemburgin sisäinen matkustaminen junilla, linja-autoilla ja raitiovaunuilla on täysin maksutonta kaikille palvelua käyttäville turistit mukaan lukien! Seminaarin jotkut osallistujat kertoivatkin tuntevansa jonkinlaisia lieviä syyllisyyden ja häpeän tuntoja noustessaan linja-autoon kuljettajan silmien edessä ilman matkalippua.
Oma erikoinen kokemuksensa on Esch-sur-Alzettessa sijaitseva Belvalin yliopistokampus, joka sijaitsee aivan Ranskan rajan tuntumassa. Belval on Luxemburgin entistä terästeollisuusaluetta, jonka käytöstä poistetut tehdasrakennelmat on säilytetty ultramodernin kampuksen keskellä luomaan industriaalista tunnelmaa ja jännittävää kontrastia uusien laatikkomaisten yliopistorakennusten välissä. Vuonna 2003 perustetun yliopiston päärakennus Maison du Savoir tarjosi upeat puitteet IAMHIST-tapahtumalle.
Ja sitten itse ohjelma: IAMHIST-presidentin, Corkin yliopiston lehtori Ciara Chambersin tervetuliaisavauksen jälkeen ensimmäisen päivän Master Class -osiossa esiintyjät pääsivät esittelemään tutkimusaiheitaan, joita kommentoitiinkin suurella kiinnostuksella. Päivä oli jaettu teemoittain neljään eri sessioon: Education & Technology, Film, AI & the Digital Sphere sekä Radio & Television. Aiheiden kirjo oli laaja: Latvian elokuvakoulutuksesta Saksan laivaston mediarepresentaatioon ja videopelituotannon kulttuurisesta omimisesta persialaisessa kontekstissa kiinalaisen independent-elokuvan underground-esityskäytäntöihin.
Oma esitykseni kansallisen äänivarannon säilyttämisestä Suomessa sijoittui päivän loppuun yhdessä Glasgown yliopiston Teresa Dokeyn Outlander-sarjan vastaanottoa ja Firenzen yliopiston Paolo Casellin Japanin ja USA:n radiopropagandaa toisessa maailmansodassa käsittelevien alustusten kanssa. Täyteen pakatun päivän aikataulusta pidettiin kiinni ankarasti tarkoituksena se, että keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa voitiin jatkaa sessioiden väliajoilla, mitä mahdollisuutta hyödynnettiinkin laajalti.
Ensimmäinen päivä päättyi yhteiseen illalliseen läheisessä italialaisessa ravintolassa, missä juttelin egyptiläistaustaisen Eslam El Shamyn kanssa. Hän on toteuttanut tekoälyä hyödyntäen pro gradu-työnään etnografisen ja dekolonisoivan videoesityksen egyptiläisten Labour Corps-joukkojen käytöstä Englannin sotatoimissa ensimmäisen maailmansodan aikana. Kehuin Waltarin Sinuhea faaraoiden Egyptin kuvauksena.
Toisen päivän symposium jatkoi yhtä runsaalla ja mielenkiintoisella linjalla kuin ensimmäisenkin teemanaan tekoäly ja luovuus. Andreas Fickers Luxemburgin yliopiston digitaalisen historian C2DH-keskuksesta avasi tilaisuuden, minkä jälkeen Alessandra Luciano Luxemburgin kulttuuriministeriöstä kertoi maassa äskettäin valmistellusta AI-strategiasta. Luxemburgin ZLS-kielikeskuksen Daniel Wagener ja kansalliskirjaston Yves Maurer esittelivät käynnissä olevia hankkeita: suurherttuakunnan oman kielen luxemburgin kirjakieli on varsin nuori ilmiö, sillä sen piirteitä alettiin kehittää vasta toisen maailmansodan jälkeen tarkoituksena tehdä pesäeroa saksaan, ja kielitoimiston resurssein toteutettava standardointityö jatkuu edelleen. Ennen standardointia sanojen kirjoitusasuissa on esiintynyt huomattavaa vaihtelua kirjoittajasta, alueesta ja ajankohdasta riippuen. Tämä tuo omat haasteensa myös kansalliskirjaston kokoelmien kuvailuun ja hakuun ja apuna hyödynnetään nyt AI-teknologiaa.
Tekoälyn hyödyntäminen tarinankerronnassa on nyt mediatutkimuksen hot topic ja sitä käsiteltiin monissa alustuksissa. Sarah Oberbrichter tutkii tekoälyä hyödyntäen tiedotusvälineiden onnettomuusuutisointia ja on selvittänyt tekstikriittisen ja tilastollisen lähestymistavan kautta lehtikirjoittelua 1900-luvun alun luonnonkatastrofeista Italiassa. Elokuvatutkija Veronica Johnson esitteli kiinnostavia esimerkkejä dokumentaarisen mykkäelokuvan lavastetuista kuvausasetelmista. IAMHIST:in varapresidentti ja Kielin yliopiston elokuvatutkimuksen professori Tobias Hochscherf puhui luovuudesta ja tekoälyn käytöstä elokuvan tuotantoprosessissa (heti saavuttuani seminaaritilaan edellisenä päivänä hän tervehti ystävällisesti ja sanoi: ”Suomesta? Tunnetko Kimmo Laineen Turusta? Loistava persoona ja superhauska mies. Terveisiä Kimmolle!”).
Will Howe Essexin yliopistosta puhui tekoälyn hyödyntämisestä elokuvakäsikirjoittamisen apuna, esimerkkinä sovitus valkokankaalle Jane Austenin Viisasteleva sydän -romaanista. Niall Kerr Pohjois-Irlannin luovan taiteen keskuksesta Nerve Centre:stä ja Luke McNiece Hamilton Robson -yhtiöstä kertoivat Belfastin kaupungin alueen projektista, asukkailta kerätään kaupunkiin liittyviä tarinoita immersiivisen StoryDreamer-tekoälysovelluksen avulla. Symposiumin lopuksi järjestettiin kirjanjulkaisutilaisuus, jossa BBC Skotlannin televisioarkiston tuottajana toiminut Mhairi Brennan esitteli uutuusteostaan Archiving the Referendum: BBC Scotland’s Television Archive and the 2014 Scottish Independence Referendum.
Toisen päivän päätteeksi osallistujat kutsuttiin illanviettoon kampusalueen Saga-baariin missä laulettiin karaokea. Kansainvälisen konferenssin jälkeinen karaoke toimii itse asiassa hyvin eräänlaisena kulttuuriantropologisena instant-laboratoriona, joka tarjoaa mahdollisuuden tehdä havaintoja eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten representaatioista ja kulttuurisista valinnoista sekä tuoda esille omiaan. Niinpä jonkinlaista lievää maaotteluhenkeä ja häpeän taltuttamisen tunnetta kokien valitsin karaokemenusta Käärijän Cha Cha Cha:an, jonka ilosanomaa kävin omalla vuorollani baarin lavalta asiakaskunnalle julistamassa selkeällä suomen kielellä. Kohteliaiden aplodien jälkeen olikin sitten jo aika hankkiutua hotellille nukkumaan.
Seuraavana päivänä ehdin vielä ennen kotimatkaa kierrellä Luxemburgin kaupungin katuja nähtävyyksiä katsastaen. Kaupunkinäkymästä ponnahtaa esiin heti kaksi piirrettä, rotkot ja pankit. Toisin kuin muissa Benelux-maissa, kaupungissa on isoja korkeuseroja: ikään kuin maa olisi joskus halkeillut kaupungin alueella ja sen liikehdintä olisi synnyttänyt paikoitellen syviä laaksoja. Myös toinen toistaan äveriäämmän näköisten pankkipalatsien loistokkuus muistuttaa suurherttuakunnan historiasta finanssimaailman keskuksena: maassa toimiikin edelleen toistasataa pankkia. Kaupunki sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla Saksan ja Ranskan välissä, mistä kertovat laajat linnoitteet, joita on rakennettu vuosisatojen aikana.
Raitiovaunussa matkalla Findelin lentokentälle vieressä istuva pariskunta on menossa Musée Dräi Eechelen:iin ja kysyy neuvoa, milloin jäädä oikealla pysäkillä pois. Jään miettimään mikä sai heidät tekemään matkan keskustan ulkopuolelle? Jälkeenpäin tutkailen hieman museon verkkosivuja ja käy ilmi että ”Kolmen tammenterhon” museorakennus on osa Itävallan 1730-luvulla rakentamaa Thüngenin linnoitusta, jonka tornit muistuttavat päällekkäin pinottuja terhoja. Kehuttu museo esittelee kaupungin ja pienen suurherttuakunnan historiaa 1440-luvulta lähtien, ja sen verkkosivut on toteutettu suurella pieteetillä sisältäen muun muassa virtuaalisen 3D-näyttelyn, jonka avulla voin jatkaa tutustumista matkani kohteeseen vielä kotoakin käsin – kulttuurihistoria ja digitaalisuus on tässäkin tapauksessa saatu onnistuneesti yhdistettyä.
Teksti: Pekka Salosaari
Kirjoittaja valmistelee Suomen äänitearkistointia käsittelevää väitöskirjaa Turun yliopiston kulttuurihistorian tohtoriohjelmassa C.V. Åkerlundin mediasäätiön apurahalla.
