Tekijä: Pauliina Räsänen

Ensimmäinen eurooppalaista sirkushistoriaa käsittelevä konferenssi 28.2.—2.3.2025 alkoi sirkushistoriallisella kävelykierroksella Lambethin ja Waterloon kaupunkipiireissä Lontoossa. Historiallisesti merkittävä auringon paiste sai lähes kaikki konferenssin 70 osallistujaa liikkeelle. Sirkustaiteen perustajien eli Philip ja Patty Astleyn taitoratsastusta sisältäviä näytöksiä nähtiin Thames-joen eteläpartaille rakennetuissa amfiteattereissa jo vuodesta 1768. Kuninkaallisen amfiteatterin läsnäolosta muistuttaa nykyään Zippo Circuksen lahjoittama muistolaatta puiston reunamalla.

Idea eurooppalaiseen sirkushistoriantutkimukseen suuntautuneesta konferenssista juontaa juurensa kahden vuoden takaiseen British Music Hall Societyn järjestämään konferenssiin, jonne pääsin puhumaan väitöskirjatutkimukseni naistaikataiteilijoista 1800-luvun loppupuolella. Kanssani samoja kiinnostuksen kohteita jakaneiden Charlie Hollandin (British Music Hall Society) ja Erik Åbergin (Tukholman taideyliopisto) visioimme, että sirkushistoria tarvitsisi oman konferenssin.

Idea kehittyi melko nopeasti sanoista teoksi. Charlien Hollandin, Erik Åbergin ja minun lisäkseni järjestelytoimikuntaan tuli mukaan myös Haarm van der Laan (Codarts Rotterdam). Konferenssin teemaksi ja esitelmäkutsun aiheeksi valitsimme sirkushistorian ja sirkuslajien alkutaipaleet eli vuodesta 1760 vuoteen 1860 asti (The Early Evolution of European Circus and its Disciplines, c1760s – 1860s). Huolimatta eurooppalaisesta näkökulmasta ja ikään kuin muistutuksena sirkuksen ylirajaisesta luonteesta, abstrakteja saapui Australiasta ja Pohjois-Amerikasta saakka. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen sirkushistorian konferenssi kiinnosti tutkijoita, museoalan edustajia, sirkusesiintyjiä ja alan harrastajia 16 eri maasta.

Ensimmäisen päivän monipuoliseen ohjelmaamme kuului myös tutustuminen Lambethin kaupunkipiirin arkistoon, minne oli koottu näyttely englantilaisen sirkushistorian alkujuurista. Sirkushistoria konkretisoitui arkistossa myös materiaalisten objektien läsnäololla. Jongleeri Paul Cinquevallin (1859–1918) hopeinen tykinkuula ja Mongadors -sirkusryhmän käsinpunotut jongleerauskeilat koreilivat arvokkaasti lasivitriineissä, vaikka niitä aikanaan heiteltiin ja pudoteltiin päivittäin. Tutustuimme myös National Center of Circus Arts -insituutioon, Sheffieldin National Fairground and Circus Arts -arkiston esittelyyn ja katsoimme teatteriesityksen Philip Astleyn elämästä.

Esitelmät ja paneelikeskustelut pidettiin lauantaina ja sunnuntaina Cinema Museumin tunnelmallisissa tiloissa. Keynote-puheen pitäjäksi valikoitui professori Vanessa Toulmin (University of Sheffield). Touliminin artikkeli sirkuksen ensimmäisestä daamista eli rouva Patty Astleystä oli ilmestyessään merkittävä avaus sirkushistoriantutkimuksen sukupuolihistorialliseen näkökulmaan. Professori Vanessa Toulmin avasikin konferenssin loistavalla puheellaan, missä esiteltiin Patty Astleyn vaarallinen ohjelmanumero hevosen selässä ja mehiläispesää hallitsevana kuningattarena. Toulmin kävi läpi myös niitä haasteita, joita tutkija kohtaa nimenomaan naisten historiaa tutkiessaan miesvaltaisella alalla.

Omasta mielestäni kiinnostavimmat luennot tulivat kuitenkin yllätyksellisesti Unkarista. Professori Kornélia Deres (ELTE Eötvös Loránd University) kertoi tutkimuksestaan naisten omistamista kiertelevistä eläinnäyttelyistä 1800-luvulla. Niin ikään professori Katalin Tellerin (ELTE Eötvös Loránd University) esitelmä sirkuspantomiimeista oli näkökulmaa avartava. Sirkuspantomiimit olivat osa lähes jokaista sirkusnäytöstä 1800-luvulla niin Euroopassa kuin Amerikassakin.
Oma esitelmäni käsitteli italialaisen sirkusryhmä Pazzianin vierailua Turussa vuonna 1835. Ryhmän tähtiesiintyjä, neiti Carolina Pazziani kutsui yläluokkaisen turkulaisyleisön omaan hyväntekeväisyysnäytäntöönsä Turun teatteriin, missä hän tanssi nuoralla ja jopa söi nuoran päälle katetun pöydän äärellä. Keskustelua herätti muun muassa Carolina Pazzianin kansalaisuus, tai lähinnä seikka oliko hän todellakin alkuperäinen italialainen vai esimerkiksi ranskalais-italialainen.

Konferenssipäivien päätteeksi The Ship -nimisessä pubissa nautittiin viiniä, olutta ja pitsaa iloisissa tunnelmissa sirkushistoriallisten keskustelujen sävyttäminä. Seuraavaa konferenssiakin ehdittiin jo suunnittelemaan vuodelle 2027. Yllättävästi jopa kolme instituutioita Tanskasta, Italiasta ja Alakomaista kertoi kiinnostuksestaan järjestää sirkushistoriallisia konferensseja. Todennäköisesti tapaammekin kahden vuoden päästä Tanskan sirkusmuseossa (Cirkusmuseet, Hvidovre), ja sen jälkeen Veronassa (2029) ja Rotterdamissa (2031).

Lisätietoja: https://circusconference.org/
Teksti: Pauliina Räsänen (FM, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto, Koneen säätiö)

Philip ja Patty Astleyn kuninkaallisen amfiteatterin muistolaatta. Kuva: Pauliina Räsänen

Koronavuoden kestäneen kotoilun taituttua, pääsin vihdoinkin toteuttamaan jo vuodesta 2020 suunnittelemaani arkistomatkaa Det Kongliga Biblioteketin eli Kööpenhaminan kuninkaallisen kirjaston kokoelmiin ja arkistoihin. Tanskalaisen kirjailija ja sirkustutkija Anders Enevigin keräämää sirkusarkistoa säilytetään Kööpenhaminan kuninkaallisen kirjaston arkistossa. Lisäksi kirjastosta löytyy sanomalehtiarkisto, Mediearkivet, jonka aineistokokonaisuutta on mahdollista tarkastella vain tutkijasalin tietokoneilta ja mikrofilmeiltä paikanpäällä. Väitöskirjassani tutkin unohdettuja naistaikataiteilijoita, jotka kiertelivät Tanskaa, Ruotsia, Suomea, Norjaa ja muita Euroopan maita 1880–1890-luvuilla. Tästä syystä ensimmäinen ulkomainen arkistomatkani suuntautui juuri Kööpenhaminaan etsimään johtolankoja tutkiemieni naisten urapoluista ja elämänvaiheista.

Lentolippujen ja tutkijasalin arkistovaraukset tehtyäni, reilun viikon mittainen arkistomatkani konkretisoitui yllättävän nopeasti heti tammi-helmikuun taitteeseen. Matkamenoa ei haitannut edes kiprakka Itämereltä puhaltava tuuli eikä rähjäinen hotelli, joka sijaitsi rautatieaseman takana, punaisten lyhtyjen katveessa. Sijainniltaan hotelli vinoine käytävineen osoittautui kuitenkin loistavaksi. Rautatieaseman läheisyydessä sijaitsee myös sirkusesiintyjien suosima historiallinen esiintymispaikka Tivoli. Vaikka Tivoli oli talveksi suljettu, pääsin silti ihastelemaan aidan raoista Tivolin kauniita valaistuksia, viihtyisiä asetelmia ja koristeellisia orientaalisia rakennuksia.

Varaamani tutkimusaineistot tuotiin ”Mustaan Timanttiin” eli kuninkaallisen kirjaston moderniin lisäosaan. Kauttaaltaan mustasta lasista tehty ”timantti” koreilee ryhdikkäästi keskustan läpi kulkevan satamakanaalin varrella. Suunnikkaan muotoiseen rakennukseen mahtuu kirjastosalin, tutkijasalin ja korkean aulatilan lisäksi näyttelytiloja, teatteri, käsikirjasto ja kahvila, jossa kulutin kruunuja. Tutkijasalin rekisteröinti osoittautui varsin viralliseksi. Tarvitsin kahteen otteeseen passia, ja minusta otettiin yllätyksellisesti myös kuva. Lopputuloksena sain omalla kauhistuttavalla (mutta tunnistettavalla) kuvallani varustetun kulkuluvan. Tutkijasalissa pöydälleni asetettiin kuvauslupakielto, koska tilaamani materiaali oli kiellettyä. Viereisessä pöydässä kamera raksutteli kuitenkin ahkerasti, jota hiukan kateellisena seurasin. Oman materiaalini kopioiminen manuaalisesti hidasti työtahtiani. Kaikenkaikkiaan vietin viiden aineistolaatikon kanssa kolme työpäivää., ja toiset kolme päivää tutustuin Mediearkivetin aineistoon tutkijasalin koneilta.

Yksi tutkimukseni päähenkilöistä eli wieniläinen hovitaikuri Sidonie Roman (1853-1946) asui aikanaan Kööpenhaminassa yhdessa tanskalaisen miehensä kanssa. Erityisesti Sidonie Romanin kohdalta tutkimukseni edistyi merkittävästi, ja löysin uusia arkistolähteitä ja vinkkejä jatkotutkimukseen. Harmittavaa mutta ei yllättävää, Anders Enevigin kokoama aineisto ei sisältänyt juurikaan tietoa naistaikureista. Olin toiveikkaana odottanut, että erityisesti hänen kokoamastaan Rhodinin-sirkussuvun arkistosta olisi löytynyt runsaasti aineistoa muun muassa taikuri, hiekkamaalari ja sirkuksen omistaja Theresia Rombello-Rhodinista (1840–1908). Theresia Rombello teki pitkän ja vaiherikkaan esiintyjänuran, mikä kuitenkin on jäänyt unohduksiin. Tutkimukseni kontekstoimiseen Enevigin tarkasti keräämä ja arkistoima materiaali kuitenkin auttoi. Paikanpäällä olo helpotti myös taiteilijaverkostojen ja manageriverkostojen ymmärtämistä.

Sunnuntaina tutkijasali oli kiinni, joten suuntasin tutustumisretkelle Kööpenhaminan museoihin ja kuninkaanlinnoihin. Kuvittelin Amalienborg-linnan juhlaviin saleihin tutkimukseni kiertelevät naistaikurit esiintymään. Vuosisadan vaihteen esiintyville taiteilijoille tyypillinen luokkaerojen ylittäminen konkretisoitui juuri Amalienborgin ylellisyyden keskellä, ja jopa hämmensi tutkijaa.

Arkistopäivien päätteeksi minua viihdyttivät kävelykatujen antikvaarit ja kirjakahvilat, joista tein myös hauskoja kirjalöytöjä. Ensimmäinen ulkomaille suuntautuva arkistomatkani oli antoisa, avartava ja uusia johtolankoja kutkutteleva. Sain uuden aineistomateriaalin ja inspiraation lisäksi myös arvokasta kokemusta erilaisten arkistojen käytännöistä.

Teksti: Pauliina Räsänen