Kategoria: Tutkimus (Page 9 of 12)

Kulttuurihistorian opinnäytteet 2012

13.2.2013 / Toimittaja / 1 Comment

Vuonna 2012 kulttuurihistoriassa valmistui 24 pro gradu -tutkielmaa ja kaksi väitöskirjaa. Tuttuun tapaan tutkimukset kattoivat laajan ajallisen ja paikallisen kirjon, keskiajalta nykypäivään, Saimaalta Siperiaan, Suomesta Yhdysvaltoihin, Roomasta Turkuun. Opinnäytteet ilmestyivät pääasiassa suomeksi, mutta Lauri Härkänen kirjoitti pro gradunsa englanniksi. Tutkielma Historia Renarrata: Early Bendictine Revisions of the First Crusade käsitteli vuonna 1095 käynnistyneeseen ensimmäiseen ristiretkeen liittyvää latinankielistä historiankirjoitusta, lähtökohtana ennen kaikkea nimettömäksi jääneen silminnäkijän Gesta Francorum et aliorum Hierosolymitanorum, jota kolme benediktiiniä Baldric Bourgueililainen, Guibert Nogentilainen ja Robert Munkki myöhemmin tulkitsivat omissa kertomuksissaan. Kunnianhimoinen ja haasteellinen tutkimus on jatkossa kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä, sillä se on julkaistu Doriassa osoitteessa http://www.doria.fi/handle/10024/85008. Verkkojulkaisemista voi suositella kaikille opinnäytteille, sillä se lisää niiden näkyvyyttä ja tuo iloa tuleville tutkijoille. Lopulta vain pieni osa vuoden 2012 graduista on tähän mennessä luettavissa Turun yliopisto julkaisuarkistossa. Jatkossa olisi hienoa saada yhä useampi työ esiin verkossa.

Myös uuden ajan alku oli vahvasti läsnä vuoden 2012 pro graduissa. Näistä tutkimuksista voi mainita Lauri Kokkosen työn Aidaton maanpäällinen taivas. Gerrard Winstanleyn englantilaisuus ja ehdotus kansakunnasta 1600-luvun puolenvälin Englannissa ja Henna Karppisen tutkielman Säädyn ja sukupuolen mukainen. Uuden ajan alun englantilainen aateliskasvatus ja naisena olemisen rajat. Kokkonen rakentaa kiinnostavan näkökulman kansallisuus-ajatukseen ennen nationalismin aikaa. Minkälaisen kuvan tulevaisuuden Englannista hahmotti valtaeliitin ulkopuolelta tullut kauppias 1600-luvulla? Karppinen on puolestaan vallan ytimessä, sillä hän tutkii aatelistoa, neljää aatelisnaista 1600- ja 1700-lukujen Englannissa, ja sitä, miten sukupuoli ja sääty määrittelivät yksilön elämänvalintoja. Myös Karppisen ja Kokkosen gradut löytyvät Doriasta.

Viime vuosina kulttuurihistorian pro gradu -tutkielmissa on käsitelty paljon 1800-luvun kysymyksiä. Tänä vuonna 19. vuosisata esiintyi tavallista vähemmän. Haluaisin kuitenkin nostaa esiin Eva Sirénin tutkimuksen Kamreeri Weckströmin kassavaillinki – Säätyläiset ja uhkapelikulttuuri 1800-luvun lopun Helsingissä. Se asettaa fokukseen näennäisesti pienen tapahtuman, helsinkiläisen kamreerin kavalluksen, josta avautuu näköala 1800-luvun helsinkiläiseen uhkapelikulttuuriin, pelipaikkoihin, ravintolan takahuoneisiin, mutta samalla myös alkoholin ja paheellisen elämän vaaroihin – ja tietysti väistämättä mukaansa tempaavaan pelihimoon, josta onneton kamreeri ei päässyt irti. Sirén rakentaa tulkintansa niin aikalaislehdistön uutisista kuin oikeuden kuulustelupöytäkirjoistakin. Mielenkiintoisen näkökulman 1800-lukuun tarjosi myös Susanna Lahtisen tutkimus brittiläisen naismatkailijan Charlotte Anne Eatonin Italian-matkasta, josta muodostui kokonaisvaltainen aistimellinen kokemus. Lahtinen tutkii muun muassa, millaisia ääniympäristöjä Eaton matkakuvauksessaan hahmottaa.

1900-luvun kulttuuria käsiteltiin vuoden 2012 tutkielmissa monipuolisesti, teollisen kaupunkikuvan muutoksesta (Milla-Lotta Kemiläinen) museon muuttuviin merkityksiin (Jasmin Lehtiniemi), Aleksandr Solzenitsynin Stalinin ajan kuvauksista (Anne Seppänen) David Bowien tähteyteen (Heidi Korhonen-Tuominen). Tapio Manni analysoi tutkimuksessaan Edistyksellistä rockia Suomesta. Suomalainen progressiivinen rockkulttuuri Musa-, Soundi- ja Suosikki-lehdissä vuosina 1969–75 niitä tuntemuksia, joita progemusiikin rantautuminen Suomeen herätti. Populaarimusiikin kautta Manni tarkastelee kiehtovasti esimerkiksi niitä mielikuvia, jotka aikakauden keskustelussa liitettiin”kaupallisuuteen”.

Mediakulttuurisista aiheista selvästi eniten tutkittiin elokuvan historiaa. Aiheet ulottuivat Humphrey Bogartin tähteydestä (Anne Sirkiä-Välimäki) Suomisen perhe -elokuviin (Maiju Lohtamo) ja Juurakon Huldasta (Asta Sutinen) suomalaisiin lastenelokuviin (Marija Partanen-Vainio). Pioneeriluontoinen työ oli Toni Puurtisen tutkimus Haaveena hegemonia – Finnkinon perustamisen motiivit 1980-luvun Suomessa, laajaan muistitietoaineistoon perustuva analyysi suomalaisen elokuvaliiketoiminnan rakennemuutoksesta videovallankumouksen kynnyksellä.

Muistitietoa hyödynnettiin monessa tutkimuksessa: Elina Meriö analysoi haastattelujen avulla muuttuneita käsityksiä pyhäpäivän vietosta ja Otto Latva rautatien vaikutusta Teuvan Perälän kylän elämään. Työelämän muutosta lähestyttiin niin ikään eletyn kokemuksen kautta. Anna Ojansuu tutki toimistotyön mullistusta tietokoneistumisen aikana 1980-luvulla ja nojautui ennen kaikkea haastatteluaineistoon.

Väitöskirjoja vuonna 2012 valmistui kaksi. Ilana Aallon tutkimus Isyyden aika. Historia, sukupuoli ja valta 1990-luvun isyyskeskusteluissa ilmestyi Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisusarjassa Jyväskylässä. Se pureutui muistitietoaineiston avulla 90-luvun debattiin isyydestä ja oletettuun eroon perinteisen ja uuden isyyden välillä. Lauri Keskinen puolestaan väitteli artikkeliväitöskirjalla Seura tekee kaltaisekseen. Poliittinen sosialisaatio varsinaissuomalaisissa työväenurheiluseuroissa vuosisadan vaihteesta 1920-luvun alkuun, joka pohjautui laajaan työväenurheiluseurojen aineistoon ja tulkitsi sitä monitieteisesti, yhdistämällä kulttuurihistoriallista analyysia oppimisteorioihin. Vuonna 2012 meni esitarkastukseen kolme muutakin väitöstutkimusta, Harri Kiiskisen, Tom Linkisen ja Heli Rantalan; ne kaikki tulevat väitökseen keväällä 2013.

Luettelot opinnäytteistä löytyvät täältä.
Vuoden 2011 opinnäytteet
Vuoden 2010 opinnäytteet

Uusi keskiaika

4.2.2013 / Marika Räsänen / 1 Comment

Helmikuun 1. päivänä järjestettiin Helsingissä Tieteiden talolla Suomen keskiajan tutkimuksen seuran, Glossan, kokoonkutsumana yleisölle avoin Uusi keskiaika –seminaari. Kutsussa oli pyydetty keskiajasta kiinnostuneita saapumaan tilaisuuteen pohtimaan Suomen keskiajantutkimuksen tämänhetkistä tilaa ja sitä kuvaa, joka keskiajasta laajemmin vallitsee. Tehtävän oli vastaanottanut reilusti yli sata henkeä.

Mitä sitten kuuluu tutkimukselle, joka käsittelee nykyisen Suomen alueen keskiaikaa? Seminaarissa saatu vastaus kuuluu: ”sekä hyvää että huonoa”. Hyvää on, kuten päivän tieteelliset esitelmät osoittivat, että Suomessa tehdään paljon Suomeen liittyvää kansainvälisen tason tutkimusta, mikä tuottaa uutta tietoa ja tulkintoja (linkki seminaariohjelmaan). Huonoa on puolestaan se, että yleiskuva Suomen alueen keskiajasta perustuu edelleen Jalmari Jaakkolan 1900-luvun alun vuosikymmeninä tekemiin tutkimuksiin. Uusia tutkimustuloksia on runsaasti tarjolla erilaisissa julkaisuissa, mutta aivan liian usein ne jäävät vain oman tieteenalan asiantuntijoiden piiriin. Tieteiden välistä vuoropuhelua toki on, mutta sitä tarvitaan nykyistä enemmän, jos halutaan rakentaa uusi ja eheämpi kuva keskiajasta. Yhteistyömahdollisuuksien ymmärtämisen kannalta Uusi keskiaika-seminaari oli onnistunut. Erinomainen esimerkki oli biologi Teija Aleniuksen esitelmä siitepölytutkimuksen tuomasta uudesta tiedosta liittyen Uudenmaan varhaiseen asutukseen. Esitelmä kirvoitti vilkasta keskustelua niin arkeologien, historian- kuin kielentutkijoiden riveistä.

Päivän provokaattoriksi lupautunut historioitsija Jaakko Tahkokallio ehdotti vanhentuneen, pirstaleisen ja epätasapainoisen keskiajan kuvan korjaamiseksi pysyvän koulutusjärjestelmän luomista jonkin suomalaisen yliopiston huomaan. Keskiajantutkimuksessa tarvitaan monia taitoja, joita ei keskimääräinen yliopistokoulutus tarjoa missään oppiaineessa. Kun koulutusjärjestelmä on turvattu, on helpompi lähteä rakentamaan erilaisia pitkän tähtäimen monitieteisiä tutkimusprojekteja ja keskittyä eri teemojen tai paikkakuntien tutkimukseen. Pitkäjänteisen suurprojektin Suomen keskiajasta tulisi olla samalla paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen. Siinä tuotaisiin uudelleen arviointiin vanhat kirjalliset lähteet, jotka yhdistettäisiin uusimpaan arkeologiseen aineistoon. Tältä pohjalta keskustelua käytäisiin vastaavan kansainvälisen tutkimuksen kanssa. Suurhankeen alullepanemiseen löytyy perjantain seminaarin perusteella osaajia, nyt tarvittaisiin vain aimo annos yhteis- ja talkoohenkeä tarvittavien resurssien hankkimiseen.

Uusi keskiaika on Glossa ry:n ylläpitämä hanke ja sitä on rahoittanut Tieteellisten seurain valtuuskunta. Hanke on järjestänyt useita keskustelutilaisuuksia, joissa on kuultu niin tutkijoiden, museoalan kuin kouluopetuksessa mukana olevien henkilöiden näkemyksiä suomalaisesta keskiajan tietämyksestä ja sen päivittämisestä. Hankkeen edistymisestä voi lukea esimerkiksi Glossae -lehdestä (mm. 2/2012).

Kustos kertoo

24.11.2012 / Toimittaja / 0 Comments

FM Ilana Aallon väitöskirja Isyyden aika. Historia, sukupuoli ja valta 1990-luvun isyyskeskusteluissa (Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 112) tarkastettiin lauantaina 24. marraskuuta 2012. Vastaväittäjänä toimi professori Pirjo Markkola Jyväskylän yliopistosta. Väitöstilaisuudessa Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa oli paikalla 88 henkeä. Juuri tänä vuonna kulttuurihistorian oppiaine täyttää 40 vuotta. Nyt väitöskirjoja on lähes sama määrä, sillä Aallon tutkimus on järjestyksessä 39. Oppiaineen ensimmäinen väitös tosin oli vasta vuonna 1988, ja valtaosa tohtoreista on valmistunut vuoden 1999 jälkeen. Kulttuurihistorian väitösten joukossa Aallon tutkimus on pioneeriluontoinen, sillä se ottaa esiin isyyden historian ja analysoi merkittävää lähimenneisyden ilmiötä, 1990-luvun isyyskeskustelua.

Ilana Aallon väitöskirja purkaa intohimoja herättänyttä isyyskeskustelua sekä aikalaiskirjallisuuden ja lehdistökeskustelun että omaelämäkerrallisen aineiston avulla. Jälkimmäisenä aineistona on ennen kaikkea Kansanrunousarkistossa sijaitseva Isää etsimässä -kirjoituskilpailu, joka toteutettiin vuosina 1998-99 ja joka toimii työn ytimenä. Aalto pureutuu erityisesti kysymyksiin siitä, miten isän ja äidin vanhemmuuden rajoja määriteltiin ja millaisia miehiä isien tuli olla. Aiheen valinta on merkittävä jo siitä syystä, että suomalaisen isyyden historiaa on tutkittu todella vähän. Aallon työ tarjoaa alalle lähtökohdan tulkitsemalla 90-luvun debattia, jossa pohdittiin usein myös historiallista ulottuvuutta, (oletetun) perinteisen isän ja modernin isän välistä suhdetta.

Vastaväittäjä Pirjo Markkola toimi tilaisuuden kapellimestarina ja johdatti keskustelun taitavasti tutkimuksen ydinkysymyksiin, aineiston tulkintaan, teoreettisiin käsitteisiin ja kokoaviin argumentteihin. Väittelijä vastasi asiantuntevasti ja napakasti, ja keskustelua oli ilo seurata.

Loppulausunnon jälkeen varattiin tilaisuus yleisön kysymyksille, mutta ylimääräisten vastaväittäjien puuttuessa kustos päätti tilaisuuden klo 14.10.

1600-luvun tutkija Tukholmassa

15.10.2012 / riilai / 0 Comments

Metsästäessäni 1600-luvun kaupunkilaista arkea päädyn kaiken muun kiinnostavan muassa lukemaan ranskalaisen Charles Ogierin päiväkirjaa Ruotsin kuninkaallisessa kirjastossa. Charles Ogier kulki Ruotsissa suurlähettilään seurueessa 1630-luvulla. Hän joutui ikävä kyllä jättämään väliin Tukholman katujen ja puotien kuvauksen. Talvi oli niin kylmä, että kaupungin suuresta koosta huolimatta kaduilla ei juuri näkynyt ihmisiä.

Ogier kirjoittaa, että käsityöläiset eivät olisi voineet tehdä ja myydä töitään avoimissa puodeissa niin suuressa kylmyydessä. Erityisesti naiset pysyivät sisällä, hyvä jos kirkkomatkalle viitsivät lähteä. Samaan lämmön houkutukseen lankesi Ogier joskus itsekin. Hän kertoo päivistä, jolloin jäi huoneensa lämpöön lukemaan sen sijaan, että olisi lähtenyt ulos kylmille kaduille.

Ogier kulki kuitenkin kaupungilla useita kertoja kuukausia kestäneen Tukholmassa oleilunsa aikana. Kaupungin arjesta kertovat hänen kuvauksensa yleisestä saunasta, jossa nuoret naiset vihtoivat kylpijöitä, sekä kuvaus eräästä varkaiden teloituksesta, jossa varsinaisen tapahtuman tylsyys sai Ogierin mukana olleen ryhmän kertomaan juttuja muista todistamistaan teloituksista.

Nykyajan matkailija voi seurata Ogierin jalanjälkiään vanhan Tukholman kirkkoihin. Minä aloitan eräänä lauantaiaamuna Riddarholmista. Saaren varsin raikkaassa, syksyisessä tuulessa ja autiudessa voin hyvin kuvitella Ogierin kulkemassa kylmässä ja tyhjässä kaupungissa.

Riddarholmin kirkko, johon Ruotsin kuninkaat on haudattu, on ikävä kyllä näin syksyllä yleisöltä suljettu, ja joulukonsertteihinkin on vielä aikaa. Ogier kävi kirkossa suurlähettilään kanssa katsomassa Kustaa II Aadolfin hautaa. Kustaa II Aadolf oli yksi aikansa todellisista suurmiehistä ja hän oli kuollut Lützenin taistelussa vasta kaksi vuotta aiemmin. Niin suurlähettiläässä kuin Ogierissakin herätti kuitenkin suuttumusta haudalla ollut muistokirjoitus ja sen lause, jossa kuvattiin kuinka Kustaa II Aadolf oli ”befrieat tyskarna från påvens irrläror”.

Vaikka 30-vuotisessa sodassa oli kyse paljon muustakin kuin uskonnosta, siinä kuitenkin taistelivat toisiaan vastaan protestanttiset ja katoliset hallitsijat. Ja vaikka uskonpuhdistuksen alusta oli jo sata vuotta, paavi oli luterilaisessa Ruotsissa edelleen kauhistus. Vielä kuningatar Kristinan myöhempi liitto katolisen hallitsijan kanssa aiheutti ongelmia: Uutta kirkkolakia vuonna 1650 kirjoittanut korkeakirkollinen komitea pohti, täytyisikö paavin nimittäminen antikristukseksi jättää lakitekstistä pois, koska oltiin liitossa paavillisen hallitsijan kanssa. Päätettiin, että asioista täytyi kaikesta huolimatta saada puhua niiden oikeilla nimillä. Ongelmaa ei kuitenkaan päässyt syntymään, koska kyseinen teksti jäi vain lakiehdotukseksi. Vuonna 1634 ranskalainen suurlähettiläs päätti olla valittamatta muistokirjoituksen epäkunnioittavasta tekstistä. Ogier kirjoittaa lieventävänä asianhaarana, että tekstiä ei selvästikään ollut kirjoittanut aatelinen. Jo aatelinen koulutus olisi estänyt moisen moukkamaisen kirjoituksen. Sen oli pikemminkin kirjoittanut joku pappi, joka vain pyrki tekemään suurimman mahdollisen vaikutuksen virkaveljiinsä. Diplomaattinen selkkaus vältettiin.

Nykymatkailija siirtyy Riddarholmin kirkon ikkunoita kurkittuaan sillan yli Gamla Staniin. Siellä kuvitelma kylmästä autiosta kaupungista häviää. Kadut ovat täynnä turisteja ja talotkin suojaavat tuulelta. Ehkä Ogier olisi voinut kokea samanlaista ihmisvilinää ja kuvata enemmän 1600-luvun kaupunkilaisten elämää, jos olisi sattunut tulemaan kaupunkiin joidenkin syysmarkkinoiden aikaan. Lukuisien muiden turistien tavoin astun pian kadun vilinästä suurkirkkoon.

Vaikka Ogier valitti kylmyyttä, kirkot ja kirkonmenot vetivät häntä puoleensa. Suurlähettiläs järjesti omissa tiloissaankin ainakin erityisinä juhlapyhinä katolisen messun, mutta Ogier tutustui myös paikallisiin kirkkoihin ja seurasi luterilaisia jumalanpalveluksia.

Yksityiskohta Pyhän Yrjön ja lohikäärmeen patsaasta

Monet asiat kirkoissa vaikuttivat katoliselle tutuilta eikä suurta kauhistelua aiheuttanut muu kuin Kustaa II Adolfin hautakirjoitus. Muutama synnintunnustuksen ja ehtoollisen kuvaus kertoo, että juuri niiden kohdalla olivat luterilaisten ja katolisten rituaalien keskeiset erot. Ogierin kuvaukset olivat kuitenkin neutraaleja eikä hän osoita sen enempää kauhistelua kuin hyväksymistäkään. Ruotsalaisen ja saksalaisen seurakunnan ehtoollismenojen erilaisuuskaan ei tunnu herättävän suurta kiinnostusta.

Tämän hetken suurkirkossa on vaikea arvioida, mihin loisi katseensa, jotta pääsisi parhaiten 1630-luvun tunnelmaan. Ainakin kirkon alttaritaulu ja kuninkaallisten penkit ovat 1600-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta, saarnastuoli ja urkujen ulkokuori 1700-luvulta. Pylväistä on taas poistettu kalkki 1900–luvun alussa. Kirkon lattiassa olevat hautamerkitkin näyttävät olevan enimmäkseen 1700-luvulta. Ogierin kanssa voimme ajatella jakavamme jonkinlaisen kokemuksen katsellessamme loistokasta Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä esittävää patsasta tai ihmistä korkeampaa seitsemänhaaraista kynttilänjalkaa.

Saksalaisen seurakunnan kirkon lehterin katto

Muutaman korttelin päässä saksalaisessa kirkossa on vielä vähemmän 1600-lukulaista nähtävää. Koristeellinen kirkko koostuu lähinnä 1700 – 1900-lukujen aikaansaannoksista. Ogierin jalanjälkien seuraaminen ei kuitenkaan ole ollut turhaa. Vanhankaupungin katuja kulkiessaan voin kuvitella 1600-luvun Tukholman, vaikkeivät talot aina olekaan säilyneet sen aikaisessa kuosissaan. Kaupunki kasvoi huomattavasti 1600-luvun aikana ja niin Gamla Stanissa kuin malmeillakin tehtiin paljon erilaisia parannuksia juuri 1630-luvulta lähtien. Kadut vanhassa kaupungissa kuitenkin ovat suurin piirtein samat ja auttavat pääsemän tunnelmaan.

Viikonlopun päätyttyä jätän kuitenkin taakseni 1600-luvun Tukholman. Harhailevana turistina en päässyt kovin syvälle 1600-luvun maailmaan. Ja Tukholma olikin joka tapauksessa liian suuri ja mahtava ollakseen hyvä vertauskohta 1600-luvun Turulle. Astelen siis kaupungin laidalle Riksarkivetiin etsiäkseni varkaita pienemmistä kaupungeista. Toivottavasti pikkukaupunkien varkaiden oikeudenkäyntipöytäkirjat kertovat minulle Ogieria enemmän 1600-luvun kaupungin arjesta.

Uudenkaupungin historia ilmestyi

5.10.2012 / Toimittaja / 0 Comments

Kulttuurihistorian ja Uudenkaupungin kaupungin keväällä 2009 käynnistämä yhteistyöhanke on valmistunut. Petri Lavosen kirjoittama 294-sivuinen Uusi kaupunki -teos tarkastelee Uudenkaupungin historiaa sotien jälkeen ja kasvun vuosikymmeninä. Monipuolisesti paikkakunnan vaiheita valottavassa kirjassa perehdytään muun muassa elinkeinorakenteen kehitykseen, kaupunkikuvan muutokseen ja uusikaupunkilaisuuden muotoutumiseen 1940-luvun puolivälistä alkaen 2000-luvun alkuun asti.

Uudessakaupungissa tapahtui voimakkaita muutoksia hyvinvointi-Suomen paraativuosien luomassa ympäristössä. Sotien jälkeen hiljalleen heräilleellä paikkakunnalla teollistamispolitiikka ja maassamuutto käynnistivät kasvun ja murroksen jakson, jonka seurauksena Uudestakaupungista tuli 1960-80-luvuilla yksi suomalaisen rakennemuutoksen polttopisteistä. Autoteollisuus ja koripallo johtotähtinään uusikaupunkilaiset kokivat ajan, jonka tuloksena syntyi uusi kaupunki.

Uudenkaupungin historiateoksen on tuottanut kulttuurihistorian oppiaineen k&h-tilaushistoriapalvelu. Se on erikoistunut erilaisten tilauskirjahankkeiden toteuttamiseen yrityksille, kaupungeille, kunnille, seuroille, yhdistyksille ja muille historian tilaajille jo 16 vuoden ja liki 30 kirjahankkeen kokemuksella.

Kirja on myynnissä Turun yliopiston UTUshop-verkkokaupassa.

ISCH kokoontui Lunévillessä

9.7.2012 / Toimittaja / 0 Comments

Lunévillen linna

International Society for Cultural History, ISCH, järjesti viidennen kansainvälisen kongressinsa Lunévillen linnassa Ranskassa 2.–5. heinäkuuta 2012. Teemana oli työn kulttuurihistoria otsikolla Histoire culturelle du travail, ja paikallisena järjestäjätahona oli hiljattain perustettu Institut d’Histoire Culturelle Européenne. Päävastuun tapahtuman organisoinnista kantoi Lorrainen yliopiston professori Didier Francfort. Tänä vuonna tapahtuma oli kaksikielinen, ja melko monessa työryhmässä pääkielenä oli ranska. Kaikki keynote-luennot sekä kauniissa Chapellessa järjestetyt työryhmät simultaanitulkattiin niin ranskaksi kuin englanniksikin. Vaikka kaksikielisyys aiheutti paikoitellen hämmentäviä tilanteita, aiempiin kongresseihin verrattuna ranskan kielen kautta rakentui enemmän yhteyksiä esimerkiksi Brasiliaan, Portugaliin, Espanjaan, Italiaan ja Turkkiin. ISCH:ssa pohjoinen ulottuvuus on ollut tähän asti vahva, sillä erityisen aktiivisia ovat olleet skotlantilaiset, norjalaiset ja suomalaiset. Tänä vuonna välimerellinen yhteys saa merkittävää vahvistusta, sillä Veronan yliopiston professori Alessandro Arcangeli valittiin uutena jäsenenä seuran hallitukseen.

Heta Aali esitelmöi, puheenjohtajana Sorbonnen yliopiston professori Pascal Ory.

Suomalaisten panos kongressissa oli aiempaan tapaan tuntuva, yhteensä yhdeksän esitelmää. Turun yliopistosta mukana olivat Heta Aali, Annikka Konola, Riitta Laitinen, Anne Ollila ja Hannu Salmi. Lapin yliopiston kulttuurihistoriaa edustivat Mervi Autti ja Pälvi Rantala. Kaiken kaikkiaan kongressi tarjosi monipuolisen kokonaisuuden työn kulttuurihistoriasta, tosin aihepiiri todennäköisesti ymmärrettiin pääasiassa 1800- ja 1900-lukuja koskevaksi, sillä vanhempaa historiaa oli työryhmien esitelmissä niukasti.

ISCH:n vuosittainen yleiskokous pidettiin 5. heinäkuuta puheenjohtaja Hannu Salmen ja sihteeri Rainer Brömerin johdolla. Viidessä vuodessa toiminta on edistynyt siinä mielessä hyvin, että niin Edinburgh University Pressin julkaisema aikakauskirja Cultural History kuin Pickering & Chatto -kustantamon julkaisema kirjasarjakin käynnistyivät tänä vuonna. Vuosittaisten kongressien sarja tuntuu jatkuvan innostuneesti, sillä ensi vuoden järjestäjän, Istanbulin, jälkeen halukkuutensa ilmaisivat Bukarestin yliopisto, Triesten yliopisto ja Etelä-Afrikan Monash University. Tässä vaiheessa on vielä epäselvää, mikä järjestys tulee olemaan, mutta vahva ehdokas vuoden 2014 tai 2015 järjestäjäksi on Etelä-Afrikka, sillä tähän mennessä vain vuoden 2009 kongressi on järjestetty Euroopan ulkopuolella.

Tervetuloa siis seuraavaan kongressiin Istanbuliin 11.–14. syyskuuta 2013. Sen järjestävät yhteistyössä Istanbulin yliopisto ja Fatih-yliopisto, ja alustava teema on Artefacts, Culture and Identity.

Muistilaatikoita ja mainzilais-turkulaista yhteistyötä

29.5.2012 / Toimittaja / 0 Comments

Ryhmä mainzilaisia historiantutkijoita vieraili Turussa 15.-16. toukokuuta 2012. Johannes Gutenberg -yliopiston historiallisen kulttuurintutkimuksen ja Turun yliopiston kulttuurihistorian välillä on ollut tiivistä opetus- ja tutkimusyhteistyötä vuodesta 2010 lähtien. Erasmus-opettajavaihdon lisäksi syntyi jo muutama vuosi sitten ajatus kokoontua säännöllisesti Reinin ja Auran rannoille ja tuoda yhteen sekä henkilökuntaa että jatko-opiskelijoita. Yhteistyö käynnistyi mainzilaisten vierailulla Turussa syyskuussa 2010 ja turkulaisten vastavierailulla kesäkuussa 2011. Samalla kypsyi ajatus yhteisestä tutkimushankkeesta, ja tuloksena oli projekti Memory Box(es) – Dynamics of Cultural Transfer in Europe, 1500-2000. Viime vuosina kulttuurisen vuorovaikutuksen tutkimuksesta ja sen metodeista on keskusteltu paljon. Tässä keskustelussa saksalainen tutkija Bernd Roeck on tullut tunnetuksi käsitteestään ”muistilaatikko” (memory box), jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, miten kulttuurinen vaihto (cultural transfer) usein eristää, tai kapseloi, kulttuurisia siirtymiä. Roeck itse käytti käsitettä taiteen vuorovaikutusprosessien ymmärtämisessä, mutta mainzilais-turkulainen hanke otti tavoitteekseen pohtia käsitettä kriittisesti niin aineellisen kuin aineettomankin kulttuurin tutkimuksessa. Hanke rakentuu yhteisseminaareille ja yhteisesti toteutetulle julkaisuprojektille. Samalla se pyrkii lisäämään nuorten tutkijoiden kansainvälisiä vuorovaikutustaitoja. Saksan päässä hanketta johtaa professori Jörg Rogge ja Suomessa professori Hannu Salmi.

Vuodenvaihteessa 2011-12 hankkeeseen saatiin tukea Deutscher Akademischer Austauschdienstiltä ja Suomen Akatemialta, mikä mahdollistaa säännölliset kokoontumiset vuosien 2012 ja 2013 aikana. Seuraavat tapaamiset ovat 28.10.-1.11.2012 Mainzissa, 2.-6.4.2013 Turussa ja 27.-31.10.2013 Mainzissa. Hanke sisältää myös nuorten tutkijoiden tutkimusjaksoja partneriyliopistossa. Projektin päätöskirjan julkaisee bielefeldiläinen kustantamo Transcript.

Suuryritys IBM ja sen tytäryhtiö täytti tasavuosia

18.5.2012 / petpaju / 0 Comments

Yhdysvaltalainen tietotekniikkajätti International Business Machines eli IBM laskee historiansa alkavaksi vuodesta 1911. IBM oli Financial Timesin vuoden 2011 listauksessa maailman 14 suurin yritys markkina-arvolla mitattuna. (Vertailun vuoksi: suomalaisille tutumpi Nokia tippui saman vuoden kuluessa sijalta 102 sijalle 271.) IBM perusti tytäryhtiönsä Suomen IBM:n vuonna 1936. Vuonna 2011 Suomen tytäryhtiö täytti siten 75 ja IBM juhli satavuotista taivaltaan. Miten yhtiö investoi historiansa tuntemiseen ja näkymiseen? Selostan tätä siltä osin kuin tunnen tapahtumia.

Sain osallistua IBM:n 100-vuotisjuhlien avajaisiin yhtiön Suomen pääkonttorissa Helsingin Munkkiniemessä. Päivä alkoi kutsutilaisuudella, jossa esiintyivät yhtiön nykyinen Suomen toimitusjohtaja ja viisi edellistä toimitusjohtajaa – siis kaikki elossa olevat entiset toimitusjohtajat, jotka yhdessä ovat ohjanneet yritystä vuodesta 1978. Kukin kertoi vuorollaan omien johtovuosiensa keskeisistä teemoista, haasteista ja saavutuksista. Sen jälkeen paikalle kutsutut (talous)toimittajat kysyivät hieman lisätietoja. IBM:n viestintäihmiset taltioivat tilaisuutta myöhempään käyttöön.

Seuraavaksi tutustuttiin IBM:n 100-vuotisnäyttelyyn pääkonttorin valopihalla. Näyttelyssä yhdistyvät historialliset esineet, tiedonpalat ja vanhat valokuvat (seinäversioina) kokeiltavaan Watson-tietokonedemonstraatioon, joka vastikään pelasi voittoisasti jeopardyä ja sai paljon julkisuutta joka puolella. Lisäksi esiteltiin tulevaisuuden teknologioita, joita IBM on kehittämässä mm. Zürichin uudessa Nano-keskuksessaan. Esillä on niin toimiva reikäkorttilajittelija IBM 082 (tehtiin vuodesta 1949 alkaen), käsirei’itin ja ajantarkkailulaitteita 1900-luvun alusta, IBM 360-tietokoneen kontrollipaneeli 1960-luvulta kuin 1980-luvun ensimmäisiä PC-koneita.

Avajaisissa IBM-veteraanit ”demosivat” historiaa. Muutama IBM:n eläkeläinen ja IBM:n pitkäaikainen asiakas Reijo Pukonen, joka oli mukana jo ostamassa Ensi-tietokonetta (IBM 650) Postisäästöpankkiin vuonna 1957, kertoivat kiinnostuneille historiallisista esineistä. Iltapäivällä näyttely avautui asiakkaiden edustajille ja IBM:n myyjille, jotka kokoontuivat juhlistamaan yhtiön satasta näyttelytilaan. Kotimainen ikätoveri, 100-vuotias perheyritys Machinery sai lahjaksi toimitusjohtajien tapaamisessa (kieli poskella) kaivatun IBM-sähkökirjoituskoneen, aina toimintavarman PC:n edeltäjän. (Muihin juhlavuoden tilaisuuksiin en osallistunut.)

Amerikkalainen emoyhtiö IBM on puolestaan satsannut historiaansa teettämällä kirjan ja monipuoliset verkkosivut: http://www-03.ibm.com/ibm/history/ibm100/us/en/ sekä historiavideoita (saatavilla Youtubessa). Kirjassa Making the World Work Better: The Ideas That Shaped a Century and a Company yhdysvaltalaiset journalistit Kevin Maney, Steve Hamm ja Jeffrey M. O’Brien tarkastelevat (IBM:n sivujen mukaan) kuinka IBM on edistänyt teknologian ja modernin yhtiön kehitystä sadan vuoden aikana.

Kuilu tytäryhtiön todellisuuteen on suuri. Selostamassani juhlatilaisuudessa kuvattiin osittain Suomen IBM:n historiavuoden yksi päätulos, josta jonkinlainen pikakelaus on katsottavissa netissä:

”IBM 100 vuotta, Suomen IBM:n videohistoria”

(Allekirjoittanut esiintyy pari sekuntia minuutin kohdalla.)

Nykytilanne näyttää ehkä siltä, että tytäryhtiöiden yksityiskohtainen historia on haasteellinen alue, kenties sukupuuttovaarassa, ja ”nettihistoria” korvaa… saa nähdä mitä.

Yhtäältä työtä riittäisi siinä, että yrityksille myytäisiin ajatus historiansa tuntemisesta luontevana osana yrityksen yhteiskuntavastuuta eikä vain rusinat pullasta -mainontana senhetkisiin tarpeisiin. Toisaalta 150-vuotias Stockmann näytti hiljattain mallia teoksessa Hulluja Päiviä, huikeita vuosia, Stockmann 1862–2012. (Markku Kuisma, Anna Finnilä, Teemu Keskisarja ja Minna Sarantola-Weiss, Siltala 2012.) Tosin Stockmannin historian nettiläsnäolo on huomattavasti teknologiajättiä vaatimattomampi.

Näiden hajahuomioiden jälkeen pointtini onkin ehkä toinen kuin kirjoituksen aloittaessani: kenties meidän historiantutkijoiden tulisi ajatella tätä nettihistoriaa enemmän kuin on tapana. Ainakaan näiden yrityskokemusten perusteella tulevaisuuden historia ei (glup eli nielaisu) ole kirjoissa.

Kulttuurihistorian opinnäytteet 2011

29.2.2012 / Toimittaja / 2 Comments

Kulttuurihistoriassa valmistui vuonna 2011 28 pro gradu -tutkielmaa ja kaksi väitöskirjaa. Graduissa saavutettiin merkittävä virstanpylväs siinä mielessä, että joulukuussa hyväksytty Emilia Haaviston tutkimus ”Minä kun katoan” – 1800-luvun lopulla Niuvanniemen mielisairaalan sisäänkirjattujen naispotilaiden eletty ja koettu sairaus ja sairaalassaolo oli oppiaineen 500. pro gradu -tutkielma. Ensimmäinen työ valmistui vuonna 1979, 32 vuotta sitten. Haaviston työn ytimessä on kokemuksellisuus: kohteena on se, miten Niuvanniemen mielisairaalaan 1800-luvulla tulleet potilaat kokivat sekä sairastamisen että sairaalassa olemisen. Teema on haastava mutta erittäin kiinnostava. Kokemuksellisuudella oli vahva asema gradukirjallisuudessa laajemminkin. Tästä voi esimerkkinä mainita Arja Ryhäsen ja Anu Salmelan tutkimukset, jotka molemmat käsittelivät suhtautumista itsemurhaan. Kokemuksellisuuden, ja elämän laitapuolen, näkökulma oli myös Anna-Maria Ollilan tutkielmassa Paremman elämän toivossa. Yhteiskunnallinen suhtautuminen kaupunkien irtolaisnaisiin 1800- ja 1900-luvun vaihteen Suomessa.

Maantieteellisesti tutkimuskohteet ulottuivat laajalle, Suomen lisäksi Ruotsiin, Viroon, Espanjaan, Englantiin, Yhdysvaltoihin, Lähi-itään, jopa Uuteen Seelantiin. Kulttuurien kohtaamisen tematiikkaa käsittelivät sekä Reetta Niemen tutkimus James Cookin ja Uuden Seelannin maorien kohtaamisesta 1769–1770 ja Jenni Kaskimäen analyysi Gertrude Bellin (1868–1926) Lähi-itää kuvaavista matkakirjoista.

Temaattisesti aiheiden kirjo oli niin ikään lavea. Tutkimuksissa pohdittiin muun muassa koulutuksen ja oppikirjojen historiaa, maratonjuoksun vaiheita 1990-luvulta 2000-luvulle, New Yorkin maailmannäyttelyn Suomi-kuvaa, liikenneturvallisuutta, joogan tuloa Suomeen – ja suhtautumista eläimiin. Viimeksi mainitusta teemasta voi nostaa esiin Henriikka Heikinheimon tutkimuksen eläinlääkintälottien suhteesta hevosiin toisen maailmansodan aikana ja Heta Lähdesmäen ajankohtaisen tutkimuksen Hallittu ja hallitsematon susi. Valta ihmisen ja suden välisessä suhteessa poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa 1990-luvun lopulla. Myös magia ja alkemia olivat vahvasti esillä vuoden 2011 töissä. Maria Heinonen käsitteli oppineiden magiaa Suomessa 1640–1670-luvuilla ja Essi Liukkonen Thomas Nortonin teosta The Ordinal of Alchemy (1477).

Media-aiheita käsiteltiin erityisen runsaasti. Tarkastelun kohteina olivat Turku-aiheiset elokuvat, matkakirjallisuus, pilalehdet, tosi-tv-sarjat, aikakauslehdet ja valokuvat. Henna Haavisto analysoi modernin naisen elämäntyyliä Aitta-lehdessä 1927–1930. Juho Korhonen puolestaan tutki Espanjan sisällissodan legendaarista valokuvaajaa Robert Capaa ja samalla fotojournalismin historiaa. Myös henkilöhistoriallisia tutkimuksia tehtiin. Tästä voi esimerkkinä mainita Sami Liuhdon tutkielman Kalervo Palsasta ja Tuuli Vatulan pioneerityön näyttelijä-teatteriohjaaja Aino Mattilasta. Sivumääräisesti laajin työ oli Hanna Katajamaan tutkimus Suomen sillalla. Viro ja virolaiset Ylioppilaslehden kirjoituksissa vuosina 1917–1939.

Väitöskirjoja tarkastettiin vuonna 2011 kaksi. Silja Laineen tutkimus Urbaani mielikuvitus ja 1920-luvun Helsingin ääriviivat (k&h, 2011) oli inspiroiva luotaus siihen mielikuvitukseen, joka itsenäisessä Suomessa kohdistui korkeisiin rakennuksiin. Pilvenpiirtäjää ei Helsinkiin noussut, mutta aiheesta käytiin laajaa julkista keskustelua, joka kertoo paljon siitä, miten aikalaiset hahmottivat kaupunkitilaa ja sen merkityksiä. Elina Larsson puolestaan tutki väitöskirjassaan Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899) ruotsalaista kotia siinä mielessä kuin se hahmottui taiteilija Carl Larssonin kotikuvauksissa. Larssonin teemat ja painotukset ovat vaikuttaneet merkittävästi 1900-luvun käsityksiin kodin merkityksestä.

(julkaistu Kritiikki-lehdessä 1/2012)

Tarkempi luettelo pro gradu -tutkielmista löytyy oppiaineen kotisivulta. Esittely vuoden 2010 opinäytteistä löytyy täältä.

Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelma käynnistyi

26.2.2012 / Toimittaja / 0 Comments

Vuoden 2012 alussa käynnistyi uusi tohtoriohjelma, joka on erikoistunut populaarikulttuurin tutkimukseen. PhD Programme in Popular Culture Studies, PPCS, on syntynyt neljän yliopiston yhteistyönä. Turun yliopiston koordinoimassa hankkeessa ovat jäseninä myös Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto ja Åbo Akademi. Turun yliopistosta mukana on neljä oppiainetta, digitaalinen kulttuuri, kulttuurihistoria, mediatutkimus ja musiikkitiede. Ohjelma on nelivuotinen, ja vuoden 2015 loppuun ulottuvassa ohjelmassa on viisi tohtorinkoulutuspaikkaa. Tavoitteena on antaa kansainvälinen, kriittinen, työelämäsuuntautunut koulutus alalla, jossa Suomessa ei toistaiseksi ole ollut systemaattista tohtorikoulutusta. Populaarikulttuurin tutkimus on ollut tärkeä osa yliopistollista opetus- ja tutkimustoimintaa 1960-luvun lopulta lähtien. Ray Brownen perustama Center for Popular Culture syntyi Bowling Greenissä jo vuonna 1968 ja alan johtavaa lehteä Journal of Popular Culture on julkaistu samasta vuodesta lähtien. Euroopassa Iso-Britannia on ollut alan tärkein kehittäjä 1970-luvulta alkaen erityisesti cultural studies -traditionsa ja tutkimusinstituuttiensa (Birmingham, Manchester) kautta.

PPCS:n avajaisseminaari pidettiin Turun yliopistossa 17.-18. helmikuuta 2012. Seminaariin keynote-luennossa dosentti Kari Kallioniemi pohti suhdetta populaarikulttuuriin ja käytti esimerkkinä Alain Resnais’n elokuvaa Viime vuonna Marienbadissa (L’année dernière à Marienbad, 1961), jota – art house -tyylistään huolimatta – voidaan tulkita myös populaarikulttuurisena pastissina. Luennon jälkeen seurasi paneelikeskustelu, jossa käytiin keskustelua populaarikulttuurin muuttuvasta asemasta suomalaisessa tutkimuskentässä.