Sielunmessu

(blogitekstin ovat kirjoittaneet Eija Hesso ja Maiju Hasko osana Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssia)

Terrorismilla on pitkä historia, sitä on ollut jo satoja vuosia. Historialliset terroriteot ovat kuitenkin historiaa – nykyterrori koskettaa meitä. Sanotaan, että syyskuun 11. tapahtumat vuonna 2001 muuttivat maailman, joka siirtyi eri aikakauteen. Näin 15 vuotta myöhemmin alamme vasta ymmärtää World Trade Centerin tapahtumasarjan merkityksen: maailma koki todellisen uudelleenjärjestäytymisen. Kyse ei ollut ainoastaan nykyisyydestä vaan menneestä ja tulevasta, siitä mitä oli ollut ja siitä minne olimme menossa.

Kaksoistornien tuhoaminen oli voimakas symbolinen merkki siitä, että länsimainen kulttuurimme on haavoittuvainen. On olemassa voimia, jotka voivat rikkoa näennäistä turvallisuuttamme ja aiheuttaa pelkoa. Pelkoa, joka koskettaa jokaista arkipäivässä: terrorismiteko voi osua myös lintukotoomme.

Vuosina 1966-1973 rakennetut Word Trade Centerin kaksoistornit toimivat lännen ja Pohjois-Amerikan kulttuurisina ikoneina. Tornit symboloivat valtaa; tornit olivat koko amerikkalaisuuden ja läntisen järjestelmän tunnusmerkki. Kaksoistornien romahtaminen merkitsi läntisen vallan romuttumista; kaksoistornien tapauksessa materiaalinen romahtaminen merkitsi myös symbolisen vallan romahtamista.

Vuonna 2007 edesmennyt sosiologi, filosofi Jean Baudrillard julkaisi vuonna 2002 teoksen, johon sisältyi vaikuttava essee”Requiem for the Twin Towers” (Baudrillard, Jean: The Spirit of Terrorism, 2002). Se on puhutteleva selonteko kaksoistornien merkityksestä kulttuuriimme. Baudrillardin mukaan hirvittävä tapahtuma voidaan ymmärtää myös toisin päin; symbolinen valta aiheutti konkreettisen tornien romahtamisen. Tornit edustivat kapitalismia eli läntistä valtaa. Tässä ei ajatella vain amerikkalaista kulttuuria vaan koko länsimaista ajattelua, jossa mentaalisena sopimuksena on ollut tuottaa hyvinvointia ja vapautta kaikille demokraattisesti.

Kaksoistornit.

Baudrillardin mukaan vuonna 2001 oli käynnistymässä neljäs maailmansota, sota terrorismia vastaan. Hänen mukaansa ensimmäinen maailmansota lopetti Euroopan mahtivallan ja kolonialismin, toinen tuhosi natsismin, kolmas, kylmä sota,  taas lopetti kommunismin ihannoinnin. Tämänhetkinen, neljäs maailmansota käydään terrorismia vastaan. Käsitellessämme terrorismia kulttuurihistorian työryhmässämme esiin nousi ”länsimaisen kulttuurin odotuskulttuuri”.  Myös Baudrillard on analysoinut asiaa toteamalla, että terrorismisotaa on odotettu. Syyskuun yhdentenätoista alkanut konflikti mahdollisti sen, että odottamisen aiheuttamaa pelkoa voitiin nyt avoimesti purkaa ja käsitellä; näin tuho oli myös omalla (hirvittävällä) tavallaan vapauttavaa. Romahdus vai tuhoutuminen, kumpi torneille itse asiassa tapahtui? Romahtaminen ei tarkoita täydellistä tuhoa vaan ennemmin alkua uudistumiselle. Tuhoutuminen käsitetään lopullisena tuhona.

Tornien kohdalle elämää

Baudrillard myös epäili, mitä vastaavaa voitaisiin rakentaa tornien tilalle. Nyt paikalla on muistomerkki Reflecting Absence, jonka suunnittelusta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu ja kilpailun voitti arkkitehti Michael Arad. Hän on syntyperältään juutalainen, joka tekee kokonaisuudesta vielä monimerkityksisempää.  Jo ennen kilpailua oli Arad pohtinut, minkälaisia teemoja alueelle voisi rakentaa; luonnoksissa oli paljon surun, mutta myös uskon ja toivon, uudelleensyntymisen symboliikkaa. Muistomerkkiä rakennettiin vuosia ja se avattiin yleisölle vuonna 2011. Museo valmistui kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2014.  Muistomerkin www-sivut löytyvät täältä.

Reflecting Absence on monimerkityksinen tila, jossa jokaisella on mahdollisuus olla yksin, mutta kuitenkin yhdessä – juuri niin kuten Michel Arad oli oman kokemuksensa reflektointina halunnut. Alueella on muun muassa suuri vehreä puisto, museo, uhrien muistomerkki sekä pelastuneiden portaat.

Reflecting Absencen maanpäällinen osa muodostuu kahdesta, tornien kohdalle rakennetusta altaasta. Menehtyneiden nimet on sijoitettu korkeimmalle, altaiden reunukseen. Arad halusi, että katsoja pystyisi yläpuolelta katsomaan ja tuntemaan tapahtuman suunnattomuuden ja tuhon laajuuden. Lopulta kuitenkin on mahdollista astua intiimimpään tilaan, katsoa vesiverhon läpi ja kokea yhteistä uhrien kanssa.

Altaita ympäröi puisto, joka on avara puiden satunnaisen istuttamisen tuloksena.  Puistossa jatkaa elämäänsä myös vanha puu, joka pelastui. Muistomerkki haluttiin luoda ”elämän keskelle” niin, että se symbolisoisi elämän jatkuvuutta ja yhteisöllisyyden tärkeyttä.  Reflecting Absence luotiin ihmisille muistamisen paikaksi. Paikaksi, joka muistuttaa elämän jatkuvuudesta ja sen kauneudesta.

Syyskuun yhdestoista muutti maailman – mitä opimme terrorismista? Se on tullut länsimaiseen elämäämme levittäen tarkoituksellista pelkoa yhteiskuntamme sisällä. Sotaterrori on jollakin tavalla suorempaa, siinä tiedetään tilanne ja voidaan ainakin yrittää toimia niin, että vain aktiivisissa sotatoimissa olevat ovat vaarassa. Sotaa varten on luotu yhteisiä pelisääntöjä, joita noudatetaan ainakin teoriassa.

Terrorismi luo pelkoa, se on sen tarkoitus. Yhteisönä voimme kuitenkin vastustaa sitä ja näyttää, että on toisenlaisia mahdollisuuksia yhteiseloon.  Lisääntyvä kulttuurien tuntemus, yhteiset ilot ja yhteiset huolenaiheet yhdistävät ihmiskuntaa. Kannamme kaikki vastuuta globaalisti yhteisestä tulevaisuudestamme.

Ympäristö on kannanotto

Terrorismilla tuhotaan meille tuttua ympäristöä. Miten voimme korjata ympäristön? Onko mahdollisuus vain korjata tuhoutuneet osat ja jatkaa elämää ja näin osoittaa, että meitä ei voi lannistaa? Jotain tällaista voidaan ajatella olevan Stari Mostin sillan uudelleen rakentamisen taustalla. Vuosisatoja kylän eri puolia yhdistänyt, symboliksi muodostunut silta tuhottiin 9. marraskuuta 1993 Bosnian sodassa nimenomaan sen symbolimerkityksen takia. Sen merkitys oli suvaitsevaisuus: silta yhdisti muslimien, juutalaisten ja kristittyjen elämän. Myös kaksoistornien uudelleenrakennus merkitsi samanlaista ajatusta toivosta ja uudesta noususta.

Tuhotun sillan paikalle rakennettiin uusi vanhaa tekniikkaa ja materiaalia käyttäen. Stari Most haluttiin symbolina takaisin; se on jotakin meissä olevaa yhteistä, jota haluttiin vahvistaa myös rakennetun ympäristön keinoin.  Uusi Stari Mostin silta ympäristöineen on nykyään UNESCO:n maailmanperintölistalla, jonne se hyväksyttiin vuonna 2005.

Stari Most jälleenrakennettuna 2004.

Ihminen tarvitsee jotakin pysyvää ja arkkitehtuurin kautta luotu symbolisuus ja muistamisen paikat ovat nousseet tärkeäksi osaksi toiveesta paremmasta huomisesta. Palaten lopuksi Baudrillardin luonnehdintaan maailmansodista voimme ajatella, että menneillä maailmansodilla on saavutettu mahdollisuuksia parempaan tulevaisuuteen. Taistelut terrorismia vastaan käytyämme meillä on taas valintatilanne.

Kuvalähteet:

https://commons.wikimedia.org/

http://www.wsj.com/

https://commons.wikimedia.org/