Kuukausi: toukokuu 2018

Kirjoittaja: Paula Pättikangas

Tekstissä pohditaan kysymyksiä ja tuntemuksia, joita Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssi nosti kuluneen kevään aikana esiin. Kirjoittaja toimi Tulevaisuuden museo -teemaryhmän vetäjänä.

Nykymuseot ovat enemmän kuin vain esineitä, ne pyrkivät uudistumaan; vuorovaikutteisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Museot pyrkivät viihdyttämään. Museon tehtävä taiteen ja kulttuurin edistäjänä sekä sen merkitys linkkinä menneisyyteen edellyttää kuitenkin usein tapauskohtaisesti harkittuja menettelytapoja. Voidaanko esimerkiksi populaarikulttuuria ja kansalaissotaa tarkastella samasta näkökulmasta? Entä kuinka taustoiltaan erilaisille ihmisille voidaan tarjota yhdenvertainen vierailukokemus museoissa? Nykykulttuurin vaatiman viihdyttävyyden yhdistäminen museon perinteiseen tehtävään kulttuuriperinnön vaalijana on suuri haaste. Kuinka tämän voisi toteuttaa Tulevaisuuden museossa?

Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssin tavoitteena oli tutustuttaa kulttuurihistorian ensimmäisen vuoden opiskelijat tietokirjoittamiseen sekä erilaisten tekstityyppien piirteisiin. Ryhmissä työskentely vahvisti työelämässä tarvittavia käytännön taitoja, varsinkin kun jokaiselle ryhmälle jaettu teema liitettiin todellisiin projekteihin. Tulevaisuuden museo -ryhmä pohti asioita, joita Turkuun rakennettavan Historian museon tulisi ottaa huomioon jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Museohankkeen esiselvityksestä ryhmä poimi viisi teemaa, joiden ympärille ryhmän työskentely ja tekstit pyrittiin muodostamaan. Nämä teemat; kokemuksellinen, vuorovaikutteinen, moniääninen, yhteisöllinen ja uudistuva; painottuivat lopullisissa töissä eri tavoin ja ohjasivat ryhmän sisäistä keskustelua läpi kurssin.

Museoilla on nykypäivänä paine näkyä ja menestyä. Ne eivät enää kilpaile vain toisiaan vastaan, vaan kilpailijoita ovat kaikki tahot, jotka tavoittelevat näkyvyyttä sekä kuluttajien aikaa ja huomiota. Museot ovatkin alkaneet vähitellen muuttua laaja-alaisiksi viihdekeskuksiksi, joko huomaamattaan tai uudistumisen pakosta. Onko tämä muutos kuitenkaan tarkoituksenmukaista, kun otetaan huomioon museoiden tehtävä menneisyyden vaalijana? Ryhmän teemat sivusivat aihetta molemmista näkökulmista, minkä seurauksena keskustelu museoiden tulevaisuuden näkymistä pysyi mielenkiintoisena.

Kuinka teemat sitten näkyivät ryhmän omassa työskentelyssä? Kurssin tuomat uudet haasteet opettivat jo itsessään jokaiselle hyvin paljon uudenlaisia taitoja, joiden lisäksi yhteisen aiheen ympärillä työskentely edisti avoimen keskustelun kehittymistä. Palautteen anto ja vastaanottaminen muuttuivat kurssin aikana väkinäisistä kommenteista moniääniseksi ja yhteisölliseksi keskusteluksi.

Myös haasteet kuuluivat jokaisen ryhmäläisen kirjoitusprosessiin. Mielenkiintoisen aiheen rajaaminen ja suunnan löytäminen omalle kirjoitukselle olivat merkittävimpiä yksittäisiä haasteita. Kurssi mahdollisti uusien asioiden kokeilun, mistä seurasi usein ajautuminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tämä saattoi aiheuttaa epävarmuutta ja toivottomuutta suuren urakan edessä, mihin sitten haettiin maanantaiaamuisin vertaistukea ryhmältä.

Teknisten taitojen ja prosessityöskentelyn lisäksi kurssin suurin anti oli kuitenkin ehdottomasti rohkeuden kasvaminen. Kommentoinnin kynnys laski ja palautteen vastaanottaminen helpottui. Vapautuneempi suhtautuminen oman työn keskeneräisyyteen ja kyky muokata sitä muiden neuvojen avulla tulevat varmasti olemaan hyödyllisiä työelämässä vaadittavia taitoja. Kurssi siis onnistui siinä, mitä tavoitteli.

Teksti: Katja Hippeläinen

Vuosi 1968 oli vauhdikas iloineen ja suruineen. Vuoteen sisältyi avaruusmatkailua, opiskelijamellakoita, legendaarinen Hair-musikaali sekä Big Mac hampurilainen. Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssilla ryhmämme teki yhteistyössä Toivon ja raivon vuosi 1968– seminaarin kanssa aikamatkan viidenkymmenen vuoden taakse. Julkaisimme teemasta artikkeleita, blogikirjoituksia, haastatteluja ja pidimme Instagram-tiliä. Selvitimme, oliko vuosi 1968 todella niin hullu kuin sanotaan.

Henkilökuvia

Vuonna 1968 pinnalla oli monia mielenkiintoisia, radikaalejakin hahmoja ja ryhmämme tutustui heistä kolmeen. Kaikki henkilökuvat julkaistiin Toivon ja raivon vuosi 1968 blogissa. Mary Daly oli aikansa tunnetuimpia feministifilosofeja, joka aloitti sukupuolten tasa-arvoa ajavana aktivistina, mutta myöhemmin kääntyi ajamaan vain valkoisten naisten asiaa. Hän julkaisi vuonna 1968 yhden tunnetuimmistaan teoksistaan: The Church and the Second Sex, samaan aikaan, kun kristinuskon käsityksiä sukupuolista ja seksuaalisuuksista alettiin yleisesti kyseenalaistaa.

Daniel Cohn-Bendit ja Rudi Dutschke olivat molemmat oman aikansa tunnetuimpia opiskelijaradikaaleja. Cohn-Bendit toimi Ranskassa ja Dutschke Länsi-Saksassa. Kumpikin masinoi laajoja opiskelijamellakoita. Cohn-Benditin toimia seurasivat väkivaltaisuudet, yleislakko ja lopulta Ranska kävi sisällissodan partaalla. Myöhemmin Cohn-Bendit käänsi kelkkansa ja on tätä nykyä vihreän puolueen edustaja ja europarlamentaarikko. Dutschke sen sijaan joutui itse lopulta mielenosoitusten kohteeksi ja hän menehtyikin murhayrityksestä seuranneisiin komplikaatioihin.

Musiikin, teatterin ja vaikuttavien kuvien vuosi

Hair-musikaali edusti uutta ja omanlaistaan tapaa kapinoida ja osoittaa mieltä musiikin, tanssin ja teatterin kautta. Musikaali keskittyy pasifismiin, rotuongelmiin, huumeisiin ja vapaaseen rakkauteen. Hair esitettiin Broadwaylla 29. huhtikuuta 1968 ja oli ensimmäinen Broadway-musikaali, jossa tummaihoiset ja valkoiset esiintyivät lavalla yhdessä. Musikaali kuohutti aikanaan niin hyvässä kuin pahassa. Suomeen, Tampereen Popteatteriin, Hair rantautui heti seuraavana vuonna.

Vuonna 1968 myös musiikki oli murrosvaiheessa ja dosentti Kari Kallioniemen mietteitä aikansa populaarimusiikista voi kuunnella 1968: toivekappaleiden hippimittari –tapahtumassa nauhoitetusta Podcastista. Myös kuvat kertovat omaa tarinaansa ja vuodelle 1968 omistetun Instagram-tilin kautta pääsee kurkistamaan aikansa ikonisimpiin kuviin ja tapahtumiin.

Avaruusmatkailua

Kulttuurihistorian Kulttuurihistoria nyt! –blogissa julkaistiin kirjoitus Apollo 8 -avaruuslennosta. Lentoon oli ladattu paljon odotuksia ja sitä seurattiin suorana TV-lähetyksenä myös Suomessa. NASA uskoi virheellisesti Neuvostoliiton kiirehtivän kuuhun ja Yhdysvallat koki tarpeelliseksi vauhdittaa myös omia pyrkimyksiään. Apollo 8:n joulukuun loppuun ajoittunutta lentoa pidettiin yhtenä vuoden 1968 positiivisimmista tapahtumista. Näin vuosi 1968 saatiin päätökseen toivorikkaissa tunnelmissa.

Hullu vuosi?

Vuoden 1968 voisi sanoa olleen hullu monellakin tavalla eikä pelkästään negatiivisessa valossa. Sodista, opiskelijamellakoista ja yleisestä levottomuudesta huolimatta vuoteen liittyi myös paljon positiivista. Apollo 8 koettiin ei vain Yhdysvaltojen vaan ennemminkin kaikkien onnistumiseksi, ja Hair-musikaali levitti positiivista tunnelmaa energisyydellään ja iskevällä musiikilla.

Vaikka alkuun teeman rajaaminen yhteen vuoteen tuntui haasteelliselta ja liian rajatulta, huomasimme kuitenkin pian, että vaihtoehtoja on lähes rajattomasti. Ryhmämme koostui monipuolisesti eri alojen opiskelijoista, joten aiheetkin löytyivät laidasta laitaan. Lopulta vuosi 1968 osoittautui mielenkiintoiseksi, monipuoliseksi ja hulluksikin, niin hyvässä kuin pahassa.