Kirja-analyysi Ian McEwanin teoksesta Viaton (The Innocent). Suom. Leevi Lehto. Otava, Helsinki 1990. Kirjoittaneet Sara Parviainen ja Miisa Piiponniemi.

Berliini kylmän sodan näyttämönä

Fiktiivinen tarina on teoksessa punottu kylmän sodan aikaisiin todellisiin tapahtumiin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat oikeisiin maanalaisiin tunneleihin perustuvaan salakuunteluoperaatioon ja kirjassa esiintyy myös fiktiivisten hahmojen lisäksi oikea kylmän sodan kaksoisagentti George Blake. Kirja tarjoaa laajoja kuvauksia eri kansallisuuksista ja mahdollisti monikulttuurisen näkökulman analyysille.

Kirja alkaa brittiläisen Leonard Marnhamin osallistuessa MI6:n ja CIA:n yhteiseen vakoiluoperaatioon Berliinissä, jonka tarkoituksena on salakuunnella Neuvostoliiton puhelinlinjoja. Kirjan keskeisiä hahmoina on Leonardin lisäksi saksalainen Maria, tämän entinen aviomies Otto, sekä Leonardin yhdysvaltalainen esimies Bob Glass. Kirja seuraa Leonardin osallistumista vakoiluoperaatioon, sekä hänen ja Marian välisen suhteen kehittymistä. Hahmo on viattoman insinöörin kasvutarina ja kuvaus vahvasti jakautuneesta sodanjälkeisestä Berliinistä.

Leonard tasapainoilee työnsä vaatimusten ja kehittyvän suhteensa kanssa. Hän joutuu kohtaamaan uusia tuntemuksia ja tilanteita, joissa haastetaan niin hänen näkökulmansa, kuin moraalinsa. Leonardin ja Marian suhde kohtaa paljon haasteita, erityisesti heidän erilaisten asemiensa myötä. Lisäksi Marian entinen aviomies Otto aiheuttaa rasitetta Leonardin ja Marian suhteelle. Lopulta tilanteiden kärjistyessä tapaturmaisesti Leonard ja Maria tappavat Oton. Oton kuoleman salailu muuttaa täysin Leonardin ja Marian välisen suhteen ja lopullisesti erottaa heidät. Leonard päätyy muuttamaan takaisin Englantiin. Leonard palaa 80-luvun lopulla takaisin Berliiniin ja lukee Marian kirjeen, joka tuo teoksen päätökseensä.

Kirja maalaa kuvan toisen maailmansodan jälkeisestä Saksasta ja Berliinistä kylmän sodan näyttämönä. Teos käsittelee kylmän sodan alkuaikoja ja antaa hyvän esimerkin kylmän sodan aikaisista maiden välisistä jännitteistä. Se myöskin kuvaa erinomaisesti jo jakautunutta Berliiniä, vaikka konkreettisesti muuria ei vielä teoksen alkuasetelmissa olekaan. Maiden abstraktit suhteet ilmenevät konkreettisemmin henkilöhahmojen välisten suhteiden ja ajatusten kautta.

Ian McEwanin elämä ja kirjallinen tuotanto

Ian McEwania pidetään edelleen yhtenä Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista. Hän on syntynyt Aldershotissa Englannissa vuonna 1948, mutta vietti ison osan lapsuudestaan Kauko-Idässä, Saksassa ja Pohjois-Afrikassa. Hänen isänsä oli töissä armeijassa, minkä takia he muuttivat paljon hänen lapsuutensa aikana. Hän palasi Englantiin ollessaan 12-vuotias. Hän opiskeli Sussexin yliopistossa ja sen jälkeen East Anglian yliopistossa, jossa hänen pääaineenaan oli englantilainen kirjallisuus. Hän on saanut paljon tunnustusta ja useita palkintojaan töistään. Hän on lisäksi kuninkaallisen kirjallisuusseuran ja taideseuran jäsen ja kuuluu myös Amerikan tiede- ja taideakatemiaan.

McEwan on kirjoittanut uransa aikana useita romaaneja, novellikokoelmia, sekä tehnyt elokuvasovituksia romaaneistaan. Lisäksi hän on kirjoittanut tv-käsikirjoituksia ja lasten ja nuorten kirjoja. McEwan ammentaa teksteissään paljon omasta elämästään ja henkilökohtaisista kokemuksistaan.  Viaton-kirjan näkökulmasta on McEwanilla henkilökohtaisia kokemuksia Saksasta, hänen asuttuaan siellä nuoruudessaan. Lisäksi kirjan lopussa oleva kohtaus Berliinin muurilla on kuvattu McEwanin omien kokemuksien pohjalta vuodelta 1989, hänen vieraillessaan Berliinissä, mikä ilmenee teoksen lopussa tekijän huomautuksissa. Hän on lisäksi teetättänyt laajoja tutkimuksia Berliinissä kirjaansa varten.

McEwanin aiemmasta tuotannosta joka Viattoman tapaan käsittelee toista maailmansotaa ovat Mustat koirat (Black dog 1992), Sovitus (Atonement 2001) ja Makeannälkä (Sweet tooth 2012). Huomattavaa on, että Viaton oli ensimmäinen McEwanin Saksaan sijoittuva teos. McEvan aloitti uransa uusgoottilaisella kirjallisuudella, mutta siirtyi siitä populaarimman kirjallisuuden suuntaan miellyttääkseen suuria yleisöjä. Viaton oli hänen ensimmäinen populaarikirjallisuuden teoksensa. Teos sai huomiota, mutta se ei ollut vielä hänen uransa kohokohta ja teoksessa näkyy sen hiomattomuus sekä tekijän epävarma kokeileminen. Teoksessa näkyy McEwanin vanha goottilaisen kirjallisuuden tausta, sillä siinä hyväksikäytetään synkkiä teemoja, kuten esimerkiksi rauniot, niukkuus sekä murha.

Viaton kansallisuuksien ja kulttuurien representaationa

Teosta voi lähestyä analysoimalla siinä esiintyviä kansallisuuksien ja kulttuurien kuvauksia ja tutkia teosta monikulttuurisesta näkökulmasta. Tämä tulee kirjassa henkilöhahmojen kautta näkyvästi esille heidän välisten suhteidensa ja näkökulmiensa kautta. Kirjan henkilöt edustavat useaa eri kansallisuutta ja ajatusmaailmaa. Kuvaukset muista henkilöhahmoista ovat pääasiassa brittiläisen päähenkilön näkökulmasta, mutta esimerkiksi briteille tuntemattomampaa Neuvostoliittoa ja venäläisiä kuvataan Marian muistoilla kirjassa tarkemmin. Hänen Leonardille kirjoittamansa kirje, johon keskitymme myös analyysissamme, antaa kuvauksen teoksen tapahtumista saksalaisen näkökulmasta. Tämä antaa lukijalle toisenlaisen näkökulman henkilöhahmoista. Esimerkiksi Glass ei näyttäydy enää röyhkeänä ja äänekkäänä ekstroverttinä vaan huolehtivana edesmenneenä isänä. Kirjailija tarjoaa kuvauksia eri kansallisuuksista eri näkökulmista.

Teoksessa henkilöhahmot edustavat omaa maataan, mikä avaa mahdollisuuden tutkia maiden välisiä suhteita henkilöhahmojen välisten suhteiden kautta. Henkilöhahmot ovat suhteellisen stereotyyppisiä, miltei karikatyyrisiä kuvauksia, josta heijastuu McEwanin oma näkemys kyseisistä maista. Keskeisimmät henkilöhahmot ja heidän edustamansa maat ovat Leonard (Britannia), Maria (Länsi-Saksa), Otto (Itä-Saksa) ja Bob Glass (Yhdysvallat) sekä kaikkien yhteinen vihollinen (Neuvostoliitto). Kun lähdetään tarkastelemaan henkilöhahmoja tarkemmin Leonardin rooli teoksessa ei loppujen lopuksi ole suuri, vaikka hän päähenkilö onkin. Hän on vain auttamassa poliittisista syistä Yhdysvaltoja, sillä britit kuuluivat voittajien puolelle. Leonard on kohtelias, huomaamaton ja vaatimaton ja pitää ajatuksensa omana tietonaan. Leonard kuitenkin kokee tarvetta todistaa tärkeytensä ja mahtavuutensa, hänen kuuluessaan voittajiin, mikä ilmenee hänen halunaan valloittaa Maria. Leonardin brittiläisyys tulee ilmi niin hänen omista mietteistään kuin Mariankin ajatuksien kautta. Brittiläisyys tiivistyy ulkopuolisten silmissä rauhallisuuteen ja harkitsevaisuuteen, mutta Leonardin omien ajatusten kautta lukijalle korostuu tarve ylläpitää tietynlaista huoliteltua imagoa ja voittajan egoa. Voittajan ego ilmenee hillitysti brittien osalta, kun taas amerikkalaisten kuvauksessa se korostuu voimakkaammin. Amerikkalaiset pyrkivät korostamaan omaa asemaansa operaatiossa näin ollen väheksyen brittiläisten panosta yhteistyössä. Tästä ilmeneekin hienovarainen valtataistelu liittolaisten välillä.

Maria ja hänen kirjassaan edustama Länsi-Saksa tuovat esiin häviäjän aseman. Länsi-Saksa oli brittien ja yhdysvaltalaisten hallussa ja Maria päätyykin ensin yhteen britin kanssa, joka pyrkii hallitsemaan ja omistamaan hänet ja myöhemmin yhdysvaltalaisen vaimoksi. Maria kuvataan kirjassa älykkääksi ja itäsaksalaista entistä aviomiestään sivistyneemmäksi. Hän tulee paremmin toimeen brittien ja yhdysvaltalaisten kanssa ja alistuu heidän valtaansa. Otto edustaa kirjassa Itä-Saksaa sekä vanhaa Saksaa. Hän on vanha rappioitunut ”sotasankari”, joka on nähnyt paremmat päivänsä, Länsi-Saksan entinen aviomies. Eron jälkeen ja suhteensa lopussa vaimoaan pahoinpitelevä Otto lisäksi vakoilee vaimoaan. Tämä kuvaa vahvasti Itä- ja Länsi-Saksan tulehtuneita välejä ja heidän välillään vallitsevaa epäluottamusta. He ovat Berliinin muurin vastakkaiset puolet. Mielenkiintoisen tästä vertauksesta tekee se, että ”Itä-Saksa” murhataan ja ruumis piilotetaan. Vertautuuko tämä sitten siihen, kuinka ”Länsi-Saksa” kielsi omalla tapaa oman kansansa Itä-Saksassa ja käänsi sille selkänsä vai kuvastaako tämä Lännen lopullista voittoa Idästä? Henkilökuvauksissa korostuu vahvasti kirjoittajan omat taustat ja lähtökohdat, stereotypiat ovat selvästi juuri voittajan näkökulmasta. Venäläiset jäävät etäisiksi, väkivaltaisiksi ja uhkaaviksi kirjassa, he ovat tuntemattomia vihollisia. Britit ja amerikkalaiset kuvataan tietyllä tapaa kohteliaasti ja kunnioittavasti, kuitenkaan unohtamatta pinnan alla vallitsevia jännitteitä.

32 vuoden aikasiirtymä teoksen lopussa jättää samalla yli kolmenkymmenen vuoden aukon teokseen, jonka kirjailija paikkaa Marian kirjeellä Leonardille. Teos kerrotaan pääasiassa Leonardin näkökulmasta, minkä vuoksi kertojaäänen muutokset Marian muistoihin ja ajatuksiin korostavat kohtausten merkitystä. Marian kirje on toisenlainen kertojaäänen muutos, jossa kertaantuvat koko teoksen tapahtumat, täytetään aukko, jonka aikasiirtymä jättää jälkeensä sekä saadaan tapahtumista esille Marian ajatuksia. Maria kuvaa yhdysvaltalaista aviomiestään hyvin eri sävyyn kuin Leonard ja antaa kärkeviä kommentteja brittiläisestä luonteesta.

Toisinaan olen ollut vihainen sinulle. Oli väärin sinulta vetäytyä kiukkuusi ja hiljaisuuteesi. Niin englantilaista! Niin miehistä! Jos tunsit tulleesi petetyksi, sinun olisi pitänyt pitää asemasi ja taistella omasi puolesta. Sinun olisi pitänyt syyttää minua, syyttää Bobia. Siitä olisi tullut tappelu, ja me olisimme päässeet asian pohjaan asti. Mutta tiedän kyllä, että sinä väistyit nimenomaan ylpeyttäsi. Ja aivan sama ylpeys esti minua tulemasta Lontooseen ja pyytämään sinua menemään naimisiin kanssani. En kestänyt epäonnistumisen mahdollisuutta. (s. 246)

Kirjeessä nousevat esiin Marian muistot Berliinin tapahtumista sekä syyllisyys, josta hän ei ole voinut puhua. Kirjeessä Maria vannottaa, että Leonard oli hänen rakkautensa ikuinen kohde, vaikka avioituikin Glassin kanssa. Hän haluaa vielä kirjeellään tehdä viimeisen tunnustuksen, jossa selittää tekojensa motiivit ja päästää irti syyllisyydestään. Maria poti elämänsä aikana syyllisyyttä muustakin kuin vain entisen aviomiehensä murhasta. Hän nostaa esiin syyllisyytensä tunteet, kun meni naimisiin yhdysvaltalaisen Glassin kanssa, miehen jonka takia Leonard oli ollut mustasukkainen ja epäileväinen läpi koko teoksen. Maria oli täyttänyt Leonardin pahimmat epäilyt toteen ja tunsi siitä syyllisyyttä. Tosin vanhana miehenä lukiessaan kirjettä, Leonard on päästänyt irti ylpeydestään ja katkeruudestaan, kuten sodan eri osapuolet päästivät pikkuhiljaa irti omasta katkeruudestaan, ja menneisyys alkoi olla vain muisto.

Lukukokemuksesta ja teokseen kohdistuneista odotuksista

 Kirjalla on mielenkiintoiset lähtökohdat ennen muuria Berliinissä tapahtuvalle suurvaltapolitiikalle ja tapahtumille, jotka lopulta johtavat muurin syntymiseen. Sodanjälkeinen Berliini, Idän ja Lännen välinen vakoilu ja maiden väliset jännitteet ja epäluottamus, jotka lopulta johtivat Berliinin muurin rakentamiseen, luovat kiinnostavat ja mielenkiinnon herättävät puitteet tarinalle. Valitettavasti näitä puitteita kirjassa hyödynnetään harmillisen vähän. Kirjan päähenkilö osallistuu liittoutuneiden vakoiluoperaatioon ja mahdollisuudet maalata jännittävä kuva jakautuneen Berliinin sisällä tapahtuvasta maiden välisestä toiminnasta olivat varsin mainiot. Kuitenkin kirjailija keskittyy pitkälti vain päähenkilön ja tämän rakastetun Marian välisen suhteen kuvaamiseen. Psykologisena trillerinäkin kirja oli kuitenkin paikoin pitkäveteinen. Kirjan lukeminen eteni aluksi vauhdikkaasti, mutta kirjan keskivaiheilla alkoi lukeminen takkuilla ja tarina eteni paikoin jopa tuskallisen hitaasti. Kirjailija kuvaa kuitenkin onnistuneesti erilaisia kansallisuuksia ja heille tyypillisinä pidettyjä tapoja ja käytöstä. Kuvaukset olivat pääsääntöisesti kirjan päähenkilön, brittiläisen näkökulmasta. Kuitenkin myös saksalaisen Marian näkökulmat ja ajatukset tulivat ajoittain kirjassa esiin. Näin sai kirja erilaisia sävyjä, kuvailujen ja mielipiteiden vaihdellessa voittajan ja valloitetun näkökulmista.

Kirja olisi voinut odottaa keskittyvän enemmän vakoilumaailmaan ja maiden välisiin jännitteisiin. Nämä kuitenkin näkyivät enemmänkin taustalla vaikuttavina tekijöinä ja sivujuonina kirjassa. Tämä on tietyllä tapaa hieman omituista, sillä koko syy päähenkilön muuttoon Berliiniin oli juuri tämä CIA:n ja MI6:n yhteishanke Operaatio Kulta. Kirjan kuvaukset olivat välillä hyvinkin graafisia, mikä paikoin oli tarkoitettu korostamaan sodan aiheuttamia arpia ja kamaluutta, sekä paikoin korostamaan tapahtumien vakavuutta. Tämä teki lukukokemuksesta kuitenkin melko epämiellyttävän. Kirjaa lukiessaan muutti monesti mielipidettään kirjasta, välillä sitä vihasi, välillä ei sitä pystynyt laskemaan käsistään. Mikäli kirjalta haki jännittävää kuvailua kylmän sodan vakoilumaailmasta, joutuu lukijana pettymään. Kirja tarjoaa kuitenkin lukijalleen kuvauksen yhden ihmisen henkilökehityksestä ja kuvailee ajoittain hyvinkin yksityiskohtaisesti elämää sodanjälkeisessä jakautuneessa Berliinissä.

Teos alkaa vahvasti ja oli jännittävää lukea tunnelin rakennuksesta ja Idän vakoilusta, mutta teoksen lopun paljastus, että Venäjä oli kaiken aikaa tiennyt kaikesta, mitä tunnelissa tapahtui, vesitti periaatteessa koko teoksen. Sillä, että Venäjä oli kaiken aikaa tiennyt tunnelista, vapautettiin päähenkilömme Leonard syyllisyydestä. Lisätään tähän vielä Marian kirje, joka selitti auki kaikki aukkokohdat kuten sen, miksei kukaan koskaan osannut yhdistää paloiteltua Ottoa Mariaan ja Leonardiin. Kirjailija on ottanut helpon tien ulos teoksesta. Loppu tuntuukin hätiköidyltä ja tulee mieleen deus ex machina -efekti, vaikka teoksessa ei olekaan kyse siitä, että Jumala puuttuisi peliin, niin kirjailija on ottanut Marian kirjeen sekä venäläisten tietojen avulla vapauttavan roolin, jolla luodaan helppo tie ulos kirjailijan luomaan umpikujaan. Vaikka emme tiedä kuinka onnellisesti he ovat syyllisyyden kanssa eläneet, niin voinemme silti kyseenalaistaa kirjan helpon lopun. Teoksen nimi on Viaton, mutta teoksessa ei ole missään suhteessa viattomuutta, ja uskallammekin väittää, että nimi on omanlaisensa parodia koko teoksen sisällöstä, kun katsotaan, että päähenkilö menettää neitsyytensä sekä osallistuu tappoon tahikka murhaan, miten sen haluaa nähdä. Lisäksi ei mikään kylmän sodan puolista ole ollut viaton, vaan vakoojia ja salaisia projekteja on ollut puolin jos toisin.

Kaiken kaikkiaan teos ei osunut kummankaan kirjamakuun. Haluamme avata syitä tähän miksi. Teos ei ollut viihdyttävä, vaikka kyse on kaunokirjallisesta teoksesta, joka voidaan lisäksi laittaa populaarikirjallisuuden genreen. Loppua kohden kirjaa lukiessa lukijalla on vain paha olo kirjan tarkkojen kuvausten vuoksi. Puolet kirjasta meneekin helposti pidätellen oksennusta, lähes kirjaimellisesti. Yksi esimerkki teoksesta, joka aiheuttaa saman reaktion on ollut Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Viattomassakin tapahtuu murha, jota koetetaan peitellä, ja missä Rikokseen ja rangaistukseen verrattuna ei tapahdu rangaistusosiota ollenkaan.

 

Teksti on kirjoitettu osana Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssia keväällä 2019.