Kuukausi: helmikuu 2023

Kustos kertoo – päiväkirja minän kertomuksena

FM Karoliina Sjö väitteli lumipyryisenä lauantaina 18.2. Turun yliopiston Arcanum-rakennuksen juuri remontista valmistuneessa Aava-salissa tutkimuksellaan ”Kirjoitettu minä. Kirsti Teräsvuoren nuoruusajan päiväkirjakertomus 1916-1923”. Sjön väitöskirjan aiheena oli aiemmin tuntemattoman ja tutkimattoman Kirsti Teräsvuoren sadan vuoden takainen päiväkirja-aineisto. Teräsvuoren kymmeniä tuhansia käsittävä, koko elämän mittainen päiväkirja on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon, mistä Sjö sen löysi tutkimuksensa kohteeksi.

Karoliina Sjö lektiossaan

Väitöskirja käsittelee Teräsvuoren nuoruuden tekstejä vuosilta 1916-1923 ja keskittyy tarkastelemaan ennen muuta sitä, miten Teräsvuori päiväkirjaa kirjoittaessaan rakensi kertomusta omasta elämästään. Erityisinä temaattisina tutkimusalueina ovat kirjoittamisen ja päiväkirjan merkityksen tarkastelu, tunteiden ja ihmissuhteiden analyysi nuoren tytön kehityksessä sekä sairauden ja kivun kokemukset päiväkirjatekstissä. Sjön tutkimus tarkastelee aineistoaan ja tutkimusteemojaan laaja-alaisesti elämänkerronnan näkökulmasta, ja erityisen lisän tutkimukseen tuo siihen sisältyvä taiteellinen työskentely. Sjö on luonut Teräsvuoren päiväkirjateksteistä runoja ja spoken word-esityksiä, jotka ovat toimineet menetelmällisinä ja tulkinnallisina tulokulmina kulttuurihistoriallisessa analyysissä.

Arcanumin Aava-sali täyttyi kuulijoista, mukana oli myös Kirsti Teräsvuoren sukulaisia. Keskustelussa Karoliina Sjö, kustos Maarit Leskelä-Kärki, sekä vastaväittäjät Kaisa Vehkalahti ja Tuija Saresma.

Väitöksessä oli poikkeuksellisesti kaksi vastaväittäjää johtuen juuri väitöskirjan sijainnista tieteellis-taiteellisen tutkimuksen maastoissa. Kulttuuri- ja sosiaalihistorioitsija, dosentti, akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti on erikoistunut lapsuuden ja nuoruuden historiaan sekä omaelämäkerrallisen kirjoittamisen historiaan. Kulttuurintutkija, dosentti ja yliopistonlehtori Tuija Saresma on tehnyt omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimusta sekä taidelähtöistä tutkimusta itsekin.

Keskustelusta muotoutuikin äärimmäisen kiinnostava kolmen asiantuntijan dialogi, missä aiheet liikkuivat historiantutkimuksen aineistollisten, menetelmällisten ja eettisten kysymysten ytimessä. Erityisen huomion sai myös taiteellisen työskentelyn osuus, keskustelua käytiin mm. siitä, onko kuvittelu ja eläytyminen validi historiantutkimuksen menetelmä. Vastaväittäjät olivat erityisen kiinnostuneita myös tutkimuksessa esiin nousevasta autoteorian käsitteestä. Väittelijää kiiteltiin erityisesti syvällisen eettisestä tutkimusotteesta sekä hienovaraisesta Kirsti Teräsvuoren tekstien ja elämän analyysistä. Kuten vastaväittäjät luonnehtivat, teoksessa seikkailee kolme Kirstiä: historiallinen Kirsti Teräsvuori, päiväkirjan kirjallinen päähenkilö Kirsti sekä lopulta Karoliina Sjön luoma tulkittu Kirsti, joka saa äänen ennen muuta runoissa.

Väitöskirjan nähtiin luovan uudenlaisia tulkintoja omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimuksen teoriasta, sillä Kirstin autenttinen, historiallinen päiväkirja haastaa monia omaelämäkerrallisuuteen liitettyjä näkemyksiä. Samalla väitöskirja luo analyysiä 1900-luvun alun tytön ja nuoren naisen elämän mahdollisuuksista ja rajoista, sekä tuottaa inhimillisesti koskettavan kuvan Teräsvuoren elämästä. Kirsti Teräsvuoren tuntematon, unohdettu elämä ja päiväkirja-aineisto sekä Sjön siihen kytkemä tutkimusote tuottaa merkittävän feministisen ja tutkimuspoliittisen teon.

Väitöstä seurasi Aava-salissa runsas kahdeksankymmenpäinen yleisö.

Dosentit Kaisa Vehkalahti ja Tuija Saresma

Kirjakokoelma menneiltä ajoilta. Käyntejä Åbo Akademin duplettivarastossa

”Mikä ihmeen duplettivarasto”, kuului kommentti, kun nuorena opiskelijana kerroin jollekulle tutulle käyneeni siellä. Paikka ei juurikaan mainostanut itseään. Silti monet turkulaiset kirjanystävät, tutkijat ja entiset opiskelijat muistavat vielä Åbo Akademin kirjaston kaksoiskappalevaraston (duplettavdelningen). Siellä kävijä saattoi muutamana päivänä viikossa, pari tuntia kerrallaan, tutustua ostoaikeissa suureen määrään vanhaa kirjallisuutta. Tarjolla oli lähinnä ruotsinkielisiä opuksia eri aihepiireistä, mutta myös muilla kielillä. Valikoima oli sisältörikas, ja kirjat oli löytämisen helpottamiseksi luokiteltu väljästi eri aloihin. Hyllyiltä löytyi tutkimuksia, tietokirjoja, romaaneja, runokokoelmia, virsikirjoja, matkakirjallisuutta, elämäkertoja, muistelmia ja joitakin muita lajeja. Niteitä oli monia tuhansia, oikeastaan kymmeniä tuhansia.

Varastosta sai hankkia huokeasti hyväkuntoista kirjallisuutta 1800-luvulta nykypäiviin. Enää tätä tilaisuutta ei ole, sillä kokoelma suljettiin yleisöltä joskus 2000-luvun ensi vuosikymmenellä ja varastoitiin tiettävästi jonnekin Turun ulkopuolelle. Sen nykytila on minulle hämärän peitossa, mutta muistan monet käyntini siellä 1980-luvun ensi vuosista alkaen. Kuvitukseksi olen valinnut muutamia duplettivarastosta tekemiäni hankintoja.

This image has an empty alt attribute; its file name is image-741x1024.png
Josef Julius Wecksell, Samlade dikter. Painos 1890-luvulta.

Kirjojen kaksoiskappaleita alkoi kerääntyä Åbo Akademin kirjastoon melkein heti sen perustamisen jälkeen. Kokoelmiin virtasi paljon lahjoituksia, joista kirjasto poimi itselleen arvokkaat ja tarpeelliset kappaleet. Yli jääneitä kaksoiskappaleita kirjasto käytti sitten vaihdossa hankkiessaan uusia niteitä, mutta ennen pitkää niitä ryhdyttiin myymään myös yksityisasiakkaille. Näin kirjasto sai varoja uusien niteiden hankintaan.

Johan Albrecht Ehrenströmin muistelmien ensimmäinen osa kertoo 1700-luvun oloista.

Kaksoiskappalevaraston olemassaolosta kertoivat minulle kulttuurihistorian vanhemmat opiskelijat Erkki Huhtamo ja Simo Örmä. He veivät minut mukanaan tutustumiskäynnille. Varasto sijaitsi Henrikinkadulla, Åbo Akademin yhteydessä toimineen Handelshögskolanin eli Hankenin maanalaisissa tiloissa. Paikka oli Akademin kirjaston omien varastojen välittömässä läheisyydessä. Ensivaikutelma oli hämmentävä: valtavasti kirjoja, miten täältä ikinä löytää mitään. Onneksi tuntemukseni ruotsinkielisestä kirjallisuudesta oli siihen aikaan vielä heikko, muuten olisin voinut kiikuttaa ison osan opiskelurahoistani sinne. Jos muistan oikein, Erkki taisi juuri tuolla käynnillä löytää kuvataiteilija Ellen Thesleffin signeeraaman kirjasen, jonka takakannen sisäpuolella oli symbolistiseen tyyliin piirretty pieni kasvotutkielma. Lieneekö ollut taiteilijan käsialaa, joka tapauksessa kirja lähti Erkin matkaan. En vuosien kuluessa koskaan saanut käsiini mitään noin sensaatiomaista.

Verner von Heidenstamin novellikokoelma Karolinerna 1–2, tekijänsä suosituin proosateos.

Tieto varastosta levisi kaveripiirissäni, ja siellä saattoi joskus törmätä moneenkin tuttuun samalla kertaa. Paikan erikoisuutena oli, ettei myyntihintoja ollut merkitty niteisiin, vaan hinnoittelu tapahtui varastonhoitajan tiskillä, jonka ääressä asiakkaalla oli sitten mahdollisuus ottaa tai jättää valitsemansa opukset. Tutut asiakkaat saivat kirjoja halvemmalla. Koska ryhdyin 1990-luvulla työskentelemään paljon 1800-luvun ruotsinkielisten aihepiirien parissa, löysin varastosta aina välillä sellaistakin tutkimuksiini tarpeellista lähdeaineistoa, johon olisin muuten tullut tuskin tutustuneeksi.

Axel Gabriel Ingeliuksen Det gråa slottet on ensimmäinen suomalainen kauhuromaani. 2. painos 1880-luvulta.

Duplettivarasto muutti vuosituhannen vaihteen tienoilla Hankenista Linnankatu 1:n sisäpihalla sijainneeseen kiinteistöön. Kirjojen ohella siellä kaupattiin litografioita, vanhoja painokuvia ja 1800-luvun sanomalehtien irtonumeroita. Isoja kirjasarjoja oli nostettu hyllykköjen päälle asiakkaille nähtäväksi, näistä muistan ainakin J. V. Snellmanin 12-niteisen kokonaislaitoksen Samlade arbeten (1992–1999). Tuolloin varastokin oli jo siirtynyt nettiaikaan. Kokoelmista oli laadittu laaja sähköinen tietokanta, josta halukkaat saattoivat tehdä ostotilauksia, mutta nämä niteet muodostivat hyllyille sijoitetuista myyntikappaleista erillisen kokonaisuuden, johon ei voinut tutustua paikan päällä.

Nyt kun painetun kirjan tulevaisuus on epävarma ja nuoriso käyttää yhä enemmän sähköisiä välineitä ja alustoja, lienee turha toivoa duplettivaraston kaltaisten myyntikokoelmien paluuta. Habent sua fata libelli, kirjoilla on kohtalonsa.

Teksti: Jukka Sarjala