Kölniläinen kaupunkikirjahylly
Kölnissä pyhyys ja viisaus lyövät harvinaisella tavalla kättä: kaupungista ovat löytäneet viimeisen lepopaikkansa kristityn maailman luultavasti kuuluisimmat pyhät viisaat miehet Caspar, Melchior ja Balthasar. Kölnissä sijaitsee myös yksi Saksan suurimmista, vanhimmista ja arvostetuimmista yliopistoista (Universität zu Köln, perustettu 1388), jonka kasvattien joukossa on useita nobelisteja ja eri maiden presidenttejä. Määrällisessä runsaudessa, monipuolisessa oppineisuudessa ja saavuttamassaan kunnioituksessa keskiajan viisaat lyövät kuitenkin helposti laudalta modernit virkaveljet tai –siskot. Kölniläisen pyhän oppineisuuden, viisauden ja sivistyksen kulmakiviä ovat kolmen tietäjän lisäksi ennen kaikkea Albert Suuri, Duns Scotus ja pyhä Ursula 11000 seuraajansa kanssa.
Kolmen viisaan miehen vierailu; maalaus 1440-50, Alte Pinakothek, München
Raamatun mainitsemat itämään tietäjät, jotka kävivät tervehtimässä Jeesus-lasta, saivat myöhemmissä keskiaikaisissa pyhimyslegendoissa nimet Caspar, Melchior ja Balthasar, ja heidän todetaan olleen myös kuninkaita. Legendojen mukaan keisarinna Helena toi kolmen tietäjän ruumiit eli pyhäinjäänteet pyhältä maalta Konstantinopoliin ja Konstantinus Suuri lahjoitti ne Milanoon vuonna 334. Fredrik Barbarossan puolestaan kerrotaan varastaneen ruumiit ja antaneen ne Kölnin arkkipiispalle vuonna 1164. Tästä alkoi Kölnin suuri suosio kristittyjen pyhiinvaelluspaikkana. Pyhäinjäänteiden suojaksi ja niiden kunniaksi aloitettiin uuden tuomiokirkon rakentaminen vuonna 1248. Mahtava rakennus valmistui vasta 1880.
Albert Kölnin yliopiston päärakennuksen edessä; http://en.wikipedia.org/wiki/File:Albertus_Magnus-Denkmal.jpg
Kölnin yliopisto ja kaupunkilaiset nimeävät tavallisesti Albert Suuren (Albertus Magnus), 1200-luvulla eläneen dominikaaniveljen, kaupungin verrattoman intellektuaalisen elämän esi-isäksi. Albert opetti useissa aikakauden kuuluisimmissa opinahjoissa, mutta Kölnin dominikaanien koulussa, studium generalessa, hän teki merkittävimmän elämäntyönsä. Albert harrasti omalle ajalleen epätyypillisen laajasti luonnontieteitä ja jälkipolvet ovat toisinaan leimanneet hänet taikuriksi ja hänen kirjoituksensa kerettiläisiksi. Albert kuoli 1280 ja hänen reliikkejään säilytetään Pyhän Adreaksen kirkossa Kölnissä.
Tuomaasta kertovaa hartauskirjallisuutta, Diözesanbibliothek Köln
Albertin kuuluisin oppilas Pariisissa ja Kölnissä oli Tuomas Akvinolainen (1224/5–1274). Tuomaan jälkimaine kaupungissa oli myös syy omaan opintomatkaani ja kirjastovierailuun Kölniin. Keskiaikaiset pyhimyslegendat kertovat, että Tuomas oli pohjoisessa opiskelijatovereittensa vieroksuma ”mykkä härkä”, isokokoinen ja vaitelias muiden nuorten miesten joukossa. Vaitonaisuudesta huolimatta Tuomaan älykkyys ei jäänyt opettajalta huomaamatta ja Albertista tulikin Tuomaan kuoleman jälkeen yksi hänen oppiensa vankin puolustaja. Muista tässä kirjoituksessa mainituista pyhimyksistä ja heidän pyhäinjäänteistään poiketen Tuomaan ruumis ei lepää Kölnissä mutta hänen läsnäolostaan kaupungissa on muistona hänen omakätisiä kirjoituksiaan, nekin monille reliikkejä.
Johannes Duns Scotus (1265/6–1308) ei häviä filosofina ja teologina Albertille tai Tuomaalle. Hänen yliopistouransa ohjautui Oxfordin ja Pariisin kautta Kölniin, kun hänet nimitettiin 1307/8 Kölnin fransiskaanien studium generalen opettajaksi. Josef Höntgesbergin vuonna 1958 toteuttaman hautasarkofagin riimittely osoittaa meille, kuinka tärkeä Duns Scotuksen muisto ja pyhäinjäänteet ovat edelleen kölniläisille: ”Skotlanti synnytti minut – Englanti piti minua yllä – Ranska koulutti minut – Köln pitää minut (Scotia me genuit – Anglia me suscepit – Gallia me docuit – Colonia me tenet)”.
Keskiaikaisten legendojen mukaan 300-luvulla Brittein saarilla elänyt kristityn kuninkaan tytär Ursula oli luvattu puolisoksi Armorican kuvernöörille, joka oli pakana. Ursula ilmoitti, että ennen kuin hän suostuisi naimisiin, hän tekisi laajan pyhiinvaelluksen Euroopassa. Pyhiinvaelluksen mainitaan kestäneen kolme vuotta ja mukaansa Ursula sai 11000 hovineitoa. Matka päättyi Kölniin, missä hunnit legendojen mukaan tappoivat koko valtavan naisjoukon vuoden 383 tietämillä. Ursulan ja hänen kumppaneittensa eräänlaisesta opintomatkasta ennen naimisiinmenoa tuli huomattavan suosittu tarina sydänkeskiajalla. Angela Merici perusti vuonna 1535 Ursuliittajärjestön, jonka tehtävänä oli nuorten tyttöjen koulutuksen mahdollistaminen.
Kölnissä Pyhän Ursulan kirkko kohoaa perimätiedon mukaisella murhapaikalla ja pitää yllä häkellyttävällä tavalla marttyyreiksi julistettujen neitsyiden muistoa.
Katolisen kirkon virallisesta pyhimyskalenterista Ursulan ja 11000 neitsyen juhlapäivä poistettiin vuonna 1970 legendatiedon epämääräisyyden vuoksi. Kölnissä Ursulaa juhlitaan edelleen yhtenä kaupungin suojeluspyhimyksistä vuosittain 21. lokakuuta.
Pyhät ja oppineet sekä heidän materiaalinen läsnäolonsa reliikeissä on tärkeä osa kölniläistä identiteettiä ja historiaa. Pyhyys ja oppineisuuden maine houkuttavat Kölniin vierailulle edelleen massoittain pyhiinvaeltajia, matkaajia ja yliopistoväkeä.
gootin kielellä 500-luvulla kirjoitetut evankeliumit. Lehteilimme myös lukuisia varhaisia painotuotteita, esimerkiksi 1500-luvun Raamattua, jota olivat käyttäneet aikanaan sekä Martti Luther että Philipp Melanchton. Molemmat olivat jättäneet uskonpuhdistuksen aikaa henkivät kommenttinsa jälkipolvien luettavaksi teoksen ensimmäisille lehdille: Luther omalla keskiaikaisesta luostaritraditiosta kumpuavalla goottilaisella kursiivikäsialallaan ja Melanchton uuden ajan alun humanistitekstuuralla.
Erään käyntikortin kääntöpuolelta saimme selville, mitä Louis Pasteur ajatteli oluesta, jota ilmeisesti tanskalainen panimo oli hänen arvosteltavakseen lähettänyt: vaikka Pasteur ei pitänytkään itseään alan asiantuntijana, hän moitti nestettä liian happamaksi eikä siinä ollut mainittavaa bukeeta. Alexander Humboldt puolestaan oli lähettänyt hyvälle veljelleen eli kollegalleen ohjeita siitä, ketä virantäyttöprosessissa olisi suotavaa äänestää.
Matka haki konkreettisuudessaan vertaistaan: kuuntelimme luentoa kirjastosalissa, jonka hyllyt oli täytetty 1600-1700-luvun kirjoilla, kuljimme vuosisadasta vuosisataan valtavan pöydän ympärillä, jolle oli koottu eri kokoisia, eri värisiä, eri kielisiä – eksoottisia intiaanikieliäkään unohtamatta – nahalla, sametilla ja hopealla päällystettyjä kirjoja 800-luvulta 1700-luvulle.