Helmikuun 1. päivänä järjestettiin Helsingissä Tieteiden talolla Suomen keskiajan tutkimuksen seuran, Glossan, kokoonkutsumana yleisölle avoin Uusi keskiaika –seminaari. Kutsussa oli pyydetty keskiajasta kiinnostuneita saapumaan tilaisuuteen pohtimaan Suomen keskiajantutkimuksen tämänhetkistä tilaa ja sitä kuvaa, joka keskiajasta laajemmin vallitsee. Tehtävän oli vastaanottanut reilusti yli sata henkeä.
Mitä sitten kuuluu tutkimukselle, joka käsittelee nykyisen Suomen alueen keskiaikaa? Seminaarissa saatu vastaus kuuluu: ”sekä hyvää että huonoa”. Hyvää on, kuten päivän tieteelliset esitelmät osoittivat, että Suomessa tehdään paljon Suomeen liittyvää kansainvälisen tason tutkimusta, mikä tuottaa uutta tietoa ja tulkintoja (linkki seminaariohjelmaan). Huonoa on puolestaan se, että yleiskuva Suomen alueen keskiajasta perustuu edelleen Jalmari Jaakkolan 1900-luvun alun vuosikymmeninä tekemiin tutkimuksiin. Uusia tutkimustuloksia on runsaasti tarjolla erilaisissa julkaisuissa, mutta aivan liian usein ne jäävät vain oman tieteenalan asiantuntijoiden piiriin. Tieteiden välistä vuoropuhelua toki on, mutta sitä tarvitaan nykyistä enemmän, jos halutaan rakentaa uusi ja eheämpi kuva keskiajasta. Yhteistyömahdollisuuksien ymmärtämisen kannalta Uusi keskiaika-seminaari oli onnistunut. Erinomainen esimerkki oli biologi Teija Aleniuksen esitelmä siitepölytutkimuksen tuomasta uudesta tiedosta liittyen Uudenmaan varhaiseen asutukseen. Esitelmä kirvoitti vilkasta keskustelua niin arkeologien, historian- kuin kielentutkijoiden riveistä.
Päivän provokaattoriksi lupautunut historioitsija Jaakko Tahkokallio ehdotti vanhentuneen, pirstaleisen ja epätasapainoisen keskiajan kuvan korjaamiseksi pysyvän koulutusjärjestelmän luomista jonkin suomalaisen yliopiston huomaan. Keskiajantutkimuksessa tarvitaan monia taitoja, joita ei keskimääräinen yliopistokoulutus tarjoa missään oppiaineessa. Kun koulutusjärjestelmä on turvattu, on helpompi lähteä rakentamaan erilaisia pitkän tähtäimen monitieteisiä tutkimusprojekteja ja keskittyä eri teemojen tai paikkakuntien tutkimukseen. Pitkäjänteisen suurprojektin Suomen keskiajasta tulisi olla samalla paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen. Siinä tuotaisiin uudelleen arviointiin vanhat kirjalliset lähteet, jotka yhdistettäisiin uusimpaan arkeologiseen aineistoon. Tältä pohjalta keskustelua käytäisiin vastaavan kansainvälisen tutkimuksen kanssa. Suurhankeen alullepanemiseen löytyy perjantain seminaarin perusteella osaajia, nyt tarvittaisiin vain aimo annos yhteis- ja talkoohenkeä tarvittavien resurssien hankkimiseen.
Uusi keskiaika on Glossa ry:n ylläpitämä hanke ja sitä on rahoittanut Tieteellisten seurain valtuuskunta. Hanke on järjestänyt useita keskustelutilaisuuksia, joissa on kuultu niin tutkijoiden, museoalan kuin kouluopetuksessa mukana olevien henkilöiden näkemyksiä suomalaisesta keskiajan tietämyksestä ja sen päivittämisestä. Hankkeen edistymisestä voi lukea esimerkiksi Glossae -lehdestä (mm. 2/2012).
gootin kielellä 500-luvulla kirjoitetut evankeliumit. Lehteilimme myös lukuisia varhaisia painotuotteita, esimerkiksi 1500-luvun Raamattua, jota olivat käyttäneet aikanaan sekä Martti Luther että Philipp Melanchton. Molemmat olivat jättäneet uskonpuhdistuksen aikaa henkivät kommenttinsa jälkipolvien luettavaksi teoksen ensimmäisille lehdille: Luther omalla keskiaikaisesta luostaritraditiosta kumpuavalla goottilaisella kursiivikäsialallaan ja Melanchton uuden ajan alun humanistitekstuuralla.
Erään käyntikortin kääntöpuolelta saimme selville, mitä Louis Pasteur ajatteli oluesta, jota ilmeisesti tanskalainen panimo oli hänen arvosteltavakseen lähettänyt: vaikka Pasteur ei pitänytkään itseään alan asiantuntijana, hän moitti nestettä liian happamaksi eikä siinä ollut mainittavaa bukeeta. Alexander Humboldt puolestaan oli lähettänyt hyvälle veljelleen eli kollegalleen ohjeita siitä, ketä virantäyttöprosessissa olisi suotavaa äänestää.
Matka haki konkreettisuudessaan vertaistaan: kuuntelimme luentoa kirjastosalissa, jonka hyllyt oli täytetty 1600-1700-luvun kirjoilla, kuljimme vuosisadasta vuosisataan valtavan pöydän ympärillä, jolle oli koottu eri kokoisia, eri värisiä, eri kielisiä – eksoottisia intiaanikieliäkään unohtamatta – nahalla, sametilla ja hopealla päällystettyjä kirjoja 800-luvulta 1700-luvulle.