Kategoria: Tutkimus (Page 10 of 11)

Yllätyslöytö – tilaustutkimus johti kadonneen sukukirjan jäljille

26.10.2011 / anulah / 0 Comments

Historiantutkimus – ja tutkimus ylimalkaan – on siitä jännittävää, että matkan varrella voi löytää jotain aivan muuta kuin mitä alun perin lähti etsimään. Tällainen löytö on ruotsalaisen kielitieteilijän, mystikon ja muinaistutkijan, Johan Buren (Johannes Bureus 1568-1652) alkuperäinen sukukirja.

Käsinkirjoitettu pergamenttikantinen kirja on erityinen virstanpylväs pohjoismaisen sukututkimuksen historiassa. Se sisältää poikkeuksellisen varhaisen selvityksen Ruotsin Länsipohjan talonpoikaisista sukuverkostoista. Kyse on ajankohtaan nähden harvinaisesta ei-aatelisesta sukututkimuksesta, joka huomioi poikkeuksellisesti sekä mies- että naiskantaiset jälkeläiset.

Kirja löytyi alun perin aivan toisen hankkeen yhteydessä, kesällä 2008, kun kulttuurihistorian k&h-tilauskirjat sai toimeksiannon tutkia Salossa sijaitsevan Fulkilan kartanon historiaa keskiajalta 1700-luvulle. Tilaustyöhön ryhtyivät tutkijat FT Anu Lahtinen (Turun yliopisto) ja FL Tiina Miettinen (Tampereen yliopisto).

Fulkilan kartanon omat arkistot olivat kadonneet, joten johtolankoja oli kerättävä monenlaisista lähteistä kuten hää- ja hautajaisrunoista sekä erilaisten sukujen arkistoista. Johan Buren sukukirja löytyi eräästä tällaisesta arkistokokonaisuudesta. Tiina Miettinen ei heti tunnistanut kirjaa, mutta genealogisen tutkimuksen asiantuntijana hän totesi, että kyseessä oli poikkeuksellisen oloinen varhainen sukuselvitys.

Pari vuotta myöhemmin Tiina Miettinen ja palkittu ruotsalainen genealogi Urban Sikeborg tulivat yhdessä siihen tulokseen, että kirja oli Johan Buren omakätisesti kirjoittama, alkuperäinen sukukirja. Teoksesta tunnetaan myöhempiä kopioita, mutta niissä on epäselviä tai puutteellisia merkintöjä, joita alkuperäinen teos auttaa nyt selvittämään. Ylimalkaan kirja antaa käsityksen siitä, millaisia merkityksiä entisajan ihmiset antoivat sukujuurilleen.

Ruotsalaiset ja suomalaiset genealogiset lehdet ovat viime kuukausina uutisoineet arkistolöydöstä, jota ei olisi tehty ilman Fulkila-hanketta ja monien asiantuntijoiden yhteistyötä. Asiasta raportoi ensimmäisenä Släkthistoriskt forum 3/2011.

Aiheesta muualla
Tiina Miettinen: Kuka löysi Sursillin suvun? Genealogian alkuvaiheita Ruotsissa ja Suomessa. Genos 2/2010.
Nya rön kring Bureätten. Släkthistorisk Forum 3/2011.
Tiina Miettinen: Johan Buren kadonnut sukukirja löytyi Suomesta. Sukutieto 4/2011 (painossa).

Tutkivan oppimisen ajatus

17.10.2011 / Hannu Salmi / 0 Comments

Kulttuurihistorian vierailevana tutkijana on syksyllä 2011 toiminut professori Adrian Jones La Trobe Universitystä Australiasta. Jones on uuden ajan alun Venäjän ja Turkin historian spesialisti, mutta hän on kirjoittanut paljon myös historian teoriasta ja didaktiikasta. Turussa Jones on pitänyt luentokurssin Early Centuries of Russian History: The Tenth and Sixteenth Centuries sekä esitelmöinyt niin representaatiotutkimuksesta kuin historian opettamisestakin. Keskiviikkona 12. lokakuuta 2011 Jones puhui kulttuurihistorian tutkijaseminaarissa otsikolla ”Teaching History at University through Communities of Inquiry”. Puheenvuoro perustui aiemmin tänä vuonna Austrialian Historical Studies -lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin, jossa Jones analysoi vuonna 2009 Australiassa toteutettua historia-aiheista kyselyä. Aineisto koostui yli 1400 historianopiskelijan ja lähes 50 historiantutkijan vastauksista. Jonesin argumentti on, että henkilökunnan ja opiskelijoiden historiakäsityksissä on merkittäviä eroja, jotka pitäisi ottaa alusta lähtien huomioon. Jonesin puheenvuorossa korostui humboldtilainen ajatus yliopistosta tutkimusyhteisönä, jossa kaikkien tulee ottaa osaa tutkimukseen alusta lähtien. Vasta-argumenttina voi todeta, että nyky-yliopisto on volyymiltaan aivan toinen laitos kuin 1800-luvun saksalainen yliopisto. Miten siis toteuttaa humboldtilainen idea nykypäivän tilanteessa, jossa yliopistot kamppailevat syvenevässä resurssipulassaan? Jonesin vastaus on selkeä: on rohkeasti yritettävä muuttaa oppimisen tapoja jo opintojen alussa ja kehitettävä sellaisia konsepteja, joissa tutkiva, tekemällä oppiminen voi toteutua. Jos yliopisto-opintojen ensimmäisenä vuonna tarjotaan vain massaluentoja, signaali oppimisen filosofiasta on väärä. Esimerkkinä Jones kertoi kotiyliopistossaan järjestämästään 15 opintopisteen kokonaisuudesta, jonka aiheena olivat historia ja myytit. Kursille osallistui 250 ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Aloitusluentojen jälkeen ryhmä jaettiin kahdeksan tutorin avulla pienryhmiin, joissa opiskelijat sukelsivat teemaan omakohtaisen tutkimuksen kautta, aikalaisaineistoon ja tutkimukseen nojautuen.

Epäilemättä suomalainen yliopistoyhteisö jakaa ajatuksen tutkimukseen perustuvasta opetuksesta – ja oppimisesta – mutta silti tuntuu, että pääroolissa ovat usein henkilökohtaiset opetustaidot, pedagogisen koulutuksen lisääminen ja opetusteknologian kehittäminen. Jonesin puheenvuoro rohkaisi ajattelemaan suurempaa mittakaavaa, oppimista kokonaisuutena, ja, mikä tärkeintä, rohkean aloitteellisuuden merkitystä, sillä se on viime kädessä opettajan omissa käsissä.

Biografiatutkimus tekee tuloaan

5.10.2011 / Maarit Leskelä-Kärki / 0 Comments

Oulussa järjestettiin syyskuun viimeisinä päivinä intensiivinen ja tasokas elämäkertaseminaari otsikolla Representing Lives. Seminaari liittyi Oulun historiantutkijoiden Seija Jalaginin, Heini Hakosalon ja Marianne Junilan projektiin Forcing the Way: Gender and Professional Networks of Power in 20th-century Finland ja oli lajissaan ensimmäinen elämäkertaseminaari Suomessa vähintäänkin vuosikymmeneen, (omasta perspektiivistäni katsoen ensimmäinen koskaan).

Paikalle oli saapunut 28 esitelmöijää Suomesta, Ruotsista, Islannista ja Tanskasta, joten päivien anti oli odotetusti äärimmäisen monipuolinen. Aiheet liikkuivat Sibeliuksen elämäkertaelokuvasta ja hevosen elämäkerrasta 1900-luvun alun suomalaisiin teosofeihin, Ulrike Meinhofiin ja naistieteilijöihin vain muutamia innostavia aiheita mainitakseni. Huolimatta aiheiden kirjosta, keskustelut olivat metodisesti ja teoreettisesti hyvin lähellä toisiaan – yhdistävä kysymys muotoutui mm. siitä, kuinka kirjoittaa toisesta, meille vieraasta ja miten tehdä elämäkerrasta jälleen arvostettu historiatieteen laji. Harvoin olen ollut seminaarissa, jossa keskustelut olisivat olleet näin vilkkaita ja liittyneet yhteen näin kiinteästi.

Päivien lopputulemana oli vähintäänkin huomio siitä, että elämäkerta on vaativuudessaan äärimmäisen haastava lajityyppi, jossa yhdistyvät monet historiantutkimuksen perustavat kysymykset liittyen mm. lähteiden analyysiin, tutkijan positioon tai tutkimuksen poliittisiin ulottuvuuksiin. Lähivuosina ”elämäkerrallinen käänne” astuu varmasti yhä vahvemmin myös suomalaisen historiantutkimuksen kentälle.

Turun puretut talot 2 ilmestyi

25.9.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Viime viikolla ilmestyi dosentti Rauno Lahtisen kirjoittama tietokirja Turun puretut talot 2 (k&h 2011), joka on itsenäinen jatko-osa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle teokselle Turun puretut talot. Suomen vanhimman kaupungin Turun katukuva koki 1950–80-luvuilla suurimman muutoksen sitten vuoden 1827 palon. Suuri osa Turun keskustan taloista purettiin modernisaation innossa. Teossarjan edeltävä osa esitteli Turun kauppatoria ympäröivien korttelien purettuja taloja ja kadonnutta kaupunkikuvaa. Jatko-osa Turun puretut talot 2 laajentaa käsittelyä kaupungin ydinalueella ja esittelee 85 keskustan purettua kohdetta. Kirja lähtee liikkeelle Julinin tontista, mistä matka jatkuu kohti Puutorin ympäristöä, rautatieasemaa sekä Humaliston- ja Kristiinankatua. Lahtisen kirja on tärkeä dokumentaatio kulttuuriperinnöstä, jota ei enää ole – paitsi muistoissa ja valokuvissa. Suurin osa kirjan sadoista kuvista on ennen julkaisemattomia.

Menneisyys on vieras maa

1.9.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Elokuussa 2011 julkistettiin Cultural History – Kulttuurihistoria -kirjasarjan yhdeksäs nide otsikolla They Do Things Differently There. Essays in Cultural History (242 s.). Sen ovat toimittaneet Bruce Johnson ja Harri Kiiskinen. Teos pohjautuu vuonna 2009 julkaistuun, Heli Rantalan ja Sakari Ollitervon toimittamaan suomenkieliseen artikkelikokoelmaan Kulttuurihistoriallinen katse. Kirjan tausta on monivaiheinen. Alunperin oli tarkoituksena julkaista osa artikkeleista englanninkielisenä kirjana jaettavaksi Turussa 2010 järjestetyssä International Society for Cultural Historyn kongressissa. Kunnianhimo kuitenkin kasvoi, ja tavoitteeksi otettiin kansainvälisesti vertaisarvioitu teos. Nyt työ on valmis, ja kansien sisästä löytyy kahdeksan tieteellistä artikkelia. Projekti on ollut myös Lapin ja Turun yliopiston kulttuurihistoria-aineiden yhteishanke, ja se lähetetään kaikille toukokuun 2010 ISCH-kongressin vieraille.

Lause ”Menneisyys on vieras maa” on historioitsijoille ja kulttuurintutkijoille tuttu. Monet muistavat maantieteilijä David Lowenthalin klassisen teoksen The Past is a Foreign Country, mutta alunperin lentävä lause on L. P. Hartleyn vuonna 1953 julkaisemasta romaanista The Go-Between. Teoksen alussa pohditaan menneisyyttä, ja tuntemukset tiivistyvät seuraavasti: ”The past is a foreign country; they do things differently there.” Lauseen loppu on olennainen, ja juuri tähän tuoreen kirjan otsikko viittaa. Menneisyys ei ole vain toinen maailma, kuin vieras maa, jota emme itsestäänselvästi voi tuntea. On hyvä pitää mielessä, että menneisyydessä asiat myös tehtiin toisella tavoin. Kulttuurin tutkimus ei ole vain sitä, mitä menneisyyden ihmiset raapustivat paperille, mitä he sanoivat, käsittivät tai tunsivat: on ajateltava myös toiminnan maailmaa, niitä tekoja, jotka olivat erilaisia kuin omamme.

Teosta voi ostaa lähettämällä viestin osoitteeseen his-toimisto@lists.utu.fi

Aboagora pohti valistuksen perintöä

21.8.2011 / Hannu Salmi / 0 Comments

Turun Musiikkijuhlat, Åbo Akademin Donner-instituutti ja Turun yliopiston kulttuurihistoria järjestivät 15.-18. elokuuta 2011 ensimmäisen Aboagora-tapahtuman, jonka tarkoituksena oli tuoda tiede ja taide lähemmäs toisiaan, koetella tieteenalojen raja-aitoja ja herättää keskustelua. Ensimmäisen vuoden teemana oli ”Rethinking Enlightenment”, jota tukivat valon ja varjon kysymyksistä inspiroituneet musiikkitapahtumat, maanalaisesta luolakonsertista Samppalinnan maauimalan auringonnousukonserttiin asti. Kaikkiin Aboagoran luentoihin ja työryhmiin oli liitetty taiteen keinoja: kun maailmankuulu kognitiivisen kulttuurintutkimuksen kehittäjä Dan Sperber piti agoransa ”kognitiivisista ketjuista” ja kausaalisuhteista, luennon sisään oli upotettu Se Ensemble -yhtyeen hauska ketjuimprovisaatio. Keskiviikkoaamun työryhmässä ”Rethinking the Notion of Culture” kuultiin Lauri Kilpisen esittämä Luciano Berion Sequenza V soolopasuunalle: korkea ja matala yhtyivät esityksessä, jonka Berio sävelsi alunperin sveitsiläisen klovnin Grockin muistolle. Musiikilliset interventiot suunnitteli Turun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Topi Lehtipuu. Kuvassa vasemmalla ensimmäisen päivän työryhmä, mukana Franҫois Taddei, Helga Nowotny ja Ariel Lindner. Oikealla kitaristi Patrik Kleemola esittämässä Juha T. Koskisen sävellystä Foco interno.

Aboagorassa keskityttiin ennen kaikkea keskustelemaan valistuksen perinnöstä ja merkityksestä. Ensimmäisenä päivänä kuultiin Yehuda Elkanan ja Helga Nowotnyn puheenjohtamat työryhmät, joissa pohdittiin, mitä keskeneräiseksi projektiksi jäänyt valistus voisi tämän päivän maailmassa merkitä. Varsinkin Yehuda Elkana puhui voimakkaasti globaalin kontekstualismin puolesta mutta korosti samalla tieteen raja-aitojen ja koulutuksen uudelleen miettimisen välttämättömyyttä. Tiistain agoraluennon piti Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto, joka pohti edistyksen käsitettä. Keskiviikon työryhmissä keskusteltiin kulttuurista (jolla on läheinen suhde valistuksen käsitteeseen) ja päivitettiin samalla historiantutkimuksen viimeaikaisia ajatuksia siitä, miten valistusta tulkittiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla. Historiasessiossa (valokuva ohessa) esiintyivät Charlotta Wolff Helsingin yliopistosta sekä Janne Tunturi, Asko Nivala ja Heli Rantala Turun yliopistosta. Kiinnostavia näkökulmia tarjosivat myös opiskelijapuheenvuorot, jotka oli koottu yleisen historian yliopistonlehtorina toimivan Janne Tunturin keväiseltä valistuskurssilta. Keskiviikko päättyi Dan Sperberin haastavaan luentoon kulttuurisista kognitiivista kausaaliketjuista.

Viimeisenä päivänä torstaina Aboagora siirtyi Sibelius-museosta Akatemiatalon juhlasaliin, joka pitkästä jälkikaiusta huolimatta toimi erinomaisesti keskustelun foorumina. Aamun työryhmässä pohdittiin Ruth Illmanin johdolla tutkijan ja taiteilijan identiteettien suhdetta. Ajatuksia herättävässä keskustelussa olivat mukana Ruth Behar, Måns Broo, Giovanni Frazzetto ja Tage Kurtén. Seuraavan paneelin teemana oli tutkimuksen ja henkilökohtaisen heittäytymisen suhde: miten tutkija itse osallistuu omaan kohteeseensa ja millaisiin ratkaisuihin se johtaa. Mukana olivat Ruth Beharin lisäksi Anitta Kynsilehto, Kati Vierikko ja Björn Vikström. Viimeisen agoran piti Michiganin yliopiston professori Ruth Behar, joka oikeastaan jatkoi edellisen workshopin ajatuksia. Beharin puheenvuoro oli antropologin pienoiselämäkerta, joka osoitti, miten humanistisissa tieteissä tutkimus on lähtökohtaisesti ihmisten parissa työskentelyä. Astor Piazzollasta ja argentiinalaisesta tangosta innoittunut esitys siirtyi sujuvasti Kuubaan, Espanjaan, Yhdysvaltoihin. Hienona lopetuksena oli Topi Lehtipuun ja Marko Aution esittämä ”Siks’ oon mä suruinen”, jonka luennoitsija itse tanssi yhdessä Lassi Sairelan kanssa.

Aboagora jatkuu ensi vuonna. Tervetuloa mukaan silloin! Tämänvuotisen tapahtuman tunnelmia ja kommentteja voi lukea Twitteristä (haku #Aboagora tai aboagora) tai lukemalla suoraan mukana olleen Irmeli Aron tweettejä.

Lämpimät kiitokset yhteistyöstä Emilie Gardbergille ja Topi Lehtipuulle (Turun Musiikkijuhlat), Ruth Illmanille (Donnerska Institutet, Åbo Akademi), Heli Rantalalle (Kulttuurihistoria, Turun yliopisto), koko Donnerskan henkilökunnalle ja kaikille, jotka avustivat järjestelyissä, ja tietenkin hankkeen johtoryhmälle, jota ilman tapahtuma ei olisi toteutunut. Korvaamattoman tärkeää oli myös saamamme tuki: kiitos Koneen säätiölle, Svenska Kulturfondenille, Turku 2011 -säätiölle ja Åbo Akademin säätiölle.

Kulttuurihistorioitsijat kokoontuivat Oslossa 3.-6.8.2011

8.8.2011 / Hannu Salmi / 0 Comments

Kansainvälinen kulttuurihistorian seura ISCH kokoontuu vuosittain kongressiin, ja tällä kertaa järjestelyvuorossa oli Oslon yliopisto. Viime vuonnahan ISCH kokoontui Turussa. Oslon kongressin teemana oli History – memory – myth: Re-presenting the past. Osallistujia oli 172 ja esitelmiä 134. Suomalaisia kongressiin osallistui runsaasti, ja pelkästään Turun yliopiston kulttuurihistoriasta oli mukana kymmenen esitelmöitsijää. Keynote-luennoitsijat edustivat alan kärkeä: Tony Bennett, François Hartog, Lotten Gustafsson Reinius ja Yael Zerubavel. Viimeisenä päivänä luennoi myös ISCH:n tämän vuoden presidentti Liv Emma Thorsen. Norjan viimeaikaiset tapahtumat heijastuivat myös kongressiin, ei niinkään sisältöön, koska esitelmien aiheet lyötiin lukkoon jo aiemmin, mutta kaikki juhlallisuudet oli päätetty peruuttaa. Terrori-iskut kohdistuivat myös yliopistoväen perheisiin, omaisiin ja ystäviin.

ISCH:n yleiskokous oli perjantaina 5.8. Samassa yhteydessä julistettiin vuoden 2011 artikkelikilpailun voittaja, joka on Erin Sullivan Birminghamin yliopistosta. Sullivanin artikkeli käsittelee unen ja nukkumisen kulttuurihistoriaa. Niin ikään kokouksessa julkistettiin seuran uuden aikakauskirjan Cultural History kansidesign. Ensimmäinen numero ilmestyy maaliskuussa 2012, ja lehteä kustantaa Edinburgh University Press. Yleiskokouksessa seuran hallitus sai myös viisi uutta jäsentä.

ISCH:n hallitus kokoontui uudessa kokoonpanossaan lauantaiaamuna 6.8. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Hannu Salmi Turun yliopistosta ja sihteerinä Rainer Brömer Fatih-yliopistosta Istanbulista. Uudeksi rahastonhoitajaksi valittiin Catherine Ng Aberdeenin yliopistosta. Suomalaisedustusta hallituksessa vahvistavat Marjo Kaartinen, joka on Cultural History -lehden päätoimittajana ex officio -jäsen, Anu Korhonen, joka toimittaa ISCH:n kirjasarjaa Pickering & Chatto -kustantamolle, sekä Heta Aali, jonka hallitus pyysi seuran uudeksi jäsensihteeriksi.

Kansainvälisen kulttuurihistorian seuran seuraava kongressi järjestään Lunévillen linnassa Ranskassa heinäkuun alussa 2012.

Politiikkaa, erotiikkaa ja kulttuuritaistelua

23.6.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Kulttuurihistorian lehtori Hanne Koivisto on julkaissut artikkelikokoelman Politiikkaa, erotiikkaa ja kulttuuritaistelua. Kirjoituksia suomalaisesta vasemmistoälymystöstä 1930-luvulta. Teoksen julkaisi Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura toukokuussa 2011. Laajassa kokoelmassa kohteena on 1930-luvun radikaali vasemmistoälymystö, joka toimi Helsingissä Akateemisen Sosialistiseuran, Tulenkantajien seuran ja kirjailijaryhmä Kiilan piirissä. Kirjoitusten keskushahmoksi nousee opiskeluvuosiaan elänyt Raoul Palmgren aatetovereineen, joita olivat muun muassa Jarno Pennanen ja Helmer Adler. Artikkeleiden aihepiirit liikkuvat politiikasta ja kulttuuritaistelusta intellektuellin tehtävien ja identiteettikysymysten pohdiskeluun. Vasemmistoälymystön naisia, kuten Kaisu-Mirjami Rydbergiä ja Katri Valaa tarkastellaan poliittisina puhujina, runoilijoina sekä seksuaalisen suvaitsevuuden esitaistelijoina. ”Sivistyneistökäännynnäisten” lisäksi huomiota saavat myös työväestöstä lähteneet työläisintellektuellit. Vasemmistointellektuelleista tuli yhteiskunnan ja kulttuurin rajojen koettelijoita, mutta myös rajojen väliin putoajia. Vasta sotien jälkeen he pääsivät toteuttamaan näkemyksiään politiikassa ja kulttuurielämässä. 30-luvun ankarat vuodet saivat Palmgrenin 30-luvun kuvissa sankarillisen hohteen.

Hanne Koiviston teos on ladattavissa verkosta digitaalisessa muodossa osoitteesta http://hdl.handle.net/10138/26458

Yhteistyötä Mainzissa

15.6.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Kulttuurihistoria aloitti vuonna 2010 jatkokoulutusyhteistyön Mainzin Johannes Gutenberg -yliopiston, tai pikemminkin sen historiallisen kulttuurintutkimuksen, kanssa. Mainzissa historische Kulturwissenschaft on yliopiston painopisteitä, jota on viime vuosina kehitetty systemaattisesti monitieteiseksi humanistisen tutkimuksen keskittymäksi. Yhteistyö Turun yliopiston kanssa alkoi viime syksynä saksalaisen ryhmän vierailulla. Tänä vuonna oli turkulaisten vuoro matkata Mainziin. Nelipäiväisen seminaarin tarkoituksena on tuoda mainzilaiset ja turkulaiset kulttuurihistorioisijat yhteen, lisätä ajatustenvaihtoa ja antaa samalla kokemusta kansainvälisestä toiminnasta. Perimmäisenä tavoitteena on synnyttää monitieteinen yhteistyö, joka laajenisi yhteiseksi tutkimushankkeeksi. Tänään ohjelmassa oli tiivis keskustelu kolmen etukäteen luetun tekstin pohjalta, ja seminaari etsi yhteistä käsittellistä perustaa kulttuurisen vuorovaikutuksen tutkimukselle. Avainsanoiksi nousivat cultural transfer ja cultural displacement, toimijoita ja mediaatiota unohtamatta. Huomenna on tarkoitus jatkaa keskustelua. Päivä huipentuu Mainzin historian laitoksen perinteiseen jalkapallo-otteluun (henkilökunta vastaan opiskelijat) ja kesäjuhlaan.

Ylemmässä kuvassa tutustutaan Mainzin katedraaliin, joka on Saksan suurimpia romaanisia kirkkoja, alemmassa seminaarityöskentely yliopistolla on käynnissä.

Pitkä marssi – kohti eurooppalaista tutkimusta

8.6.2011 / petpaju / 0 Comments

Yhteiseurooppalainen tutkimusohjelman Inventing Europe, jossa maanosan historiaa tarkasteltiin teknologian kehityksen kautta, päättyi vuonna 2010. Työ jatkuu. Ohjelman tausta lasketaan ainakin vuodesta 1999, itse olen ollut (alustavasti) mukana vuodesta 2001 saakka. Hanke eteni verkostoitumisena, käytännössä viestintänä, konferensseina ja muina tapaamisina vuoteen 2006, jolloin eri projektiryhmät hakivat rahaa Euroopan tiedesäätiön (European Science Foundation, jonka suomalainen rahoittaja on Suomen Akatemia – kyse ei siis ole EU:sta) Inventing Europe -hausta.

Yksi neljästä läpimenneestä tutkimusryhmähakemuksesta käsitteli tietotekniikan historiaa Euroopassa ja Euroopan rakentajana. Hakemuksessa tärkeä osa oli Hannu Salmen johtamalla ja toteuttamallani tietokoneyritys IBM:n eurooppalaista kehitystä tarkastelevalla projektilla. Muita projekteja oli lukuisia eri maista, keskeiset Hollannista ja Tsekistä. Vuosina 2007–2010 hankkeemme kokoontui melko tiheään eri puolilla Eurooppaa – kesällä 2009 kesäkouluun ja julkaisuntekotapaamiseen Turkuun. Verkosto on levinnyt parin sadan tutkijan matoksi ympäri maanosaa ja Yhdysvaltoihin – tihentymiä on erityisesti Hollannissa, josta kokonaisuutta on koordinoitu.

Parhaillaan tutkijaverkoston valitut palat miettivät miten tästä eteenpäin. Ohjelman loppuraportti antaa välähdyksiä siitä, mitä kaikkea tutkijat ovat tehneet. Tuloksia kootaan mm. moniosaiseksi kirjasarjaksi, eräänlaiseksi vaihtoehtoiseksi Euroopan historian esitykseksi. Useita kokoomateoksia on jo ilmestynyt tai ilmestyy pian. Tuloksiin voi tutustua myös verkkonäyttelyssä Europe, Interrupted.

Yhteistyössä mukanaolon vaikutuksia on hankala arvioida, sen verran läpitunkevaksi tällainen pitkäaikainen vuorovaikutus muodostuu. On helpompi kritisoida sitä missä ei onnistuttu kuin arvostaa aikaansaatua. Kirjoitin ohjelman loppuraporttiin itse, että ohjelmakokemus on avannut sitä, miten fragmentoitunutta ja kansallisen rajojen rajaamaa historiantutkimuksemme edelleen on. Toimiva yhteistyökulttuuri tulee luoda, itsestään sellaista ei eurooppalaisilla tutkijoilla synny. Amerikkalaisilla kollegoilla tilanne tuntuu olevan parempi. Heidän roolinsa ainakin meidän hankkeessamme on ollut arvokas ja ”heidän” organisaatioidensa (Society for the History of Technology:n yksi Special Interest Group (SIGCIS), IEEE Annals of the history of computing -lehti) yhteyteen on rakennettu myös pysyvämpiä toimintoja alaamme kansainvälistämään.

Nämä opit ovat kieltämättä yleistyksiä ja toivon mukaan ohjelman eurooppalainen ”myyräntyö” puhkeaa tutkimustuloksiksi viiveellä – se on varmaankin jopa luultavaa, vähintään odotettua. Sitä varten ainakin sommittelen parhaillaan tiedonpaloja Suomen Akatemian tutkijatohtorina (2010–12) – rahoituksen saamisessa Inventing Europe takuuvarmasti auttoi. Euroopan(kin) kanssa on vain välillä oltava pirullisen kärsivällinen.