”Elävä sana on henkinen siemen.” Näillä sanoilla kiteytti FM Juhana Saarelainen lektiossaan Elias Lönnrotin (1802–1884) ydinajatuksen. Elävä sana oli sitä, jota Lönnrot kuunteli ja kokosi ja joka oli Kalevalan raaka-aine, lähtökohta, josta runoteos ja sen eri versiot syntyivät. Väitöskirjassaan Runous, tieto ja kansa. Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian kontekstissa Saarelainen analysoi ennen kaikkea niitä ylirajaisia aatteita ja filosofisia keskusteluja, joista Lönnrot ammensi ja joita hän toiminnassaan tulkitsi ja muokkasi. Erityisen vahvasti nousi esiin F. W. J. Schellingin luonnonfilosofia, jonka jälkiä Lönnrotin näkemyksissä on. Lönnrot mukaan inhimillinen tieto jakautui kahteen osaan, joita hän kutsui tiedon ”päiväpuoleksi” ja ”yöpuoleksi”. Molemmat olivat tärkeitä. Kun ”päiväpuoleen” liittyi aistimusten, ymmärryksen ja järjen tuottama tieto, ”yöpuolen” maailmaa olivat unet, aavistukset ja mielleyhtymät. Saarelaisen väitöskirjan keskiössä on juuri tietokäsitys, jonka kautta näkemykset runoudesta ja kansasta avautuvat.
Jos Lönnrotin mukaan ”elävä sana on henkinen siemen”, väitöstilaisuus oli ehdottomasti Lönnrotin hengen mukainen. Vastaväittäjänä toimi professori Pertti Anttonen Itä-Suomen yliopistosta. Hän johdatti keskustelun taitavasti väitöskirjan ydinkysymyksiin ja sen keskeisiin käsitteisiin. Tämä oli ”henkinen siemen” syvälliselle keskustelulle, joka rakentui vastaväittäjän ja väittelijän välille. Yleisölle avautui näkökulma paitsi Lönnrotin henkilöön ja hänen toimintaansa myös 1800-luvun suomalaisen kulttuurin ehtoihin ja mahdollisuuksiin. Samalla avautui näkymä Kalevalan syntyyn sekä siihen, miten välttämätöntä teoksen kulttuurisen merkityksen pohtiminen on myös tämän päivän maailmassa.
Väitöstilaisuus alkoi klo 12.15 Turun yliopiston Janus-salissa. Vastaväittäjän loppulausunnon jälkeen yleisökysymyksiä ei tullut, joten kustos päätti tilaisuuden klo 14.20. Yleisöä oli paikalla 65 henkeä.
Juhana Saarelainen on aloittanut lektionsa. Vasemmalla vastaväittäjä professori Pertti Anttonen. Kuva: Marjo Kaartinen.
FM Maiju Kannisto väitteli lauantaina 8. joulukuuta 2018 tutkimuksella Ohjelmayhtiöstä ”merkintekijäksi”. MTV ja kaupallisen television tuotantokulttuurin muutos Suomessa 1980-luvulta 2000-luvulle. Vastaväittäjänä toimi dosentti Heikki Hellman Tampereen yliopiston Viestintätieteiden tiedekunnasta. Turun yliopiston Janus-saliin oli kerääntynyt 61 innokasta kuulijaa seuraamaan keskustelua suomalaisen kaupallisen television, ennen kaikkea MTV:n, vaiheista 1980-luvulta 2000-luvulle. Tutkimus keskittyy yhteen yhtiöön, mutta sen kautta avautuu näkökulma laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Viimeisten vuosikymmenien aikana ohjelmatarjonta, kanavaprofiilit, tuotannon pelisäännöt ja johtamiskulttuuri ovat muuttuneet voimakkaasti. Kuten vastaväittäjä totesi, tutkimuksen keskeisiä tuloksia on artikkeliväitöskirjan johdanto-osiossa rakennettu kokonaiskuva, jossa hahmottuu kolme kautta, yhteistyön ja ohjelmatuotannon kausi, kilpailun ja oman kanavan tuotannon kausi ja brändin rakentamisen ja intermediaalisen tuotannon kausi. MTV oli aluksi, Tauno Äijälän sanoin, Yleisradion ”torppari”: se vuokrasi kanava-aikaa YLE:ltä, joka sai siten välillisesti mainosmarkkoja. Yksi Kanniston väitöskirjan artikkeleista käsittelee MTV:n uutisista käytyä laajaa keskustelua, jossa ”kaupalliseen televisioon” liittyvät arvostukset ja merkitykset tulivat paljastavasti esiin. Toinen väitöskirjan case study analysoi formaattiohjelmaa Tanssii tähtien kanssa (vuodesta 2006), jossa ei ollut enää kyse ohjelmasta vaan mediatapahtumasta. Se ei ollut yhtiön omaa tuotantoa vaan alihankinta, ja sitä markkinoitiin näkyvästi saman konsernin muissa medioissa. Kuten vastaväittäjä Heikki Hellman totesi, pitkä matka kuljettiin näiden vuosikymmenien aikana.
Lauantaina 27. toukokuuta 2017 tarkastettiin Turun yliopiston Janus-salissa Mila Oivan väitöskirja Creation of a Market Place: The Polish Clothing Industry, Soviet Union, and the Rise of Marketing, 1949–1961. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Małgorzata Fidelis University of Illinoisista, Chicagosta. Mila Oivan tutkimus yhdistää kulutuskulttuurin, moderniteetin ja transnationaalin vuorovaikutuksen tutkimusta: lähtökohtana on analysoida, miten – ja millaisten käytäntöjen kautta – puolalaisia valmisvaatteita kaupattiin Neuvostoliittoon vuosina 1949–1961. Asetelman taustana ovat poliittiset muutokset toisen maailmansodan jälkeen, niin itäblokin sisällä kuin laajemmin. Tutkimus purkaa dikotomista näkemystä kylmän sodan maailmasta ja tuo tarkasteluun paljon uusia sävyjä. Ruohonjuuritasolta tarkasteltuna puolalaisen vaateteollisuuden toimijoilla oli neuvoteltavanaan enemmän liikkumatilaa kuin näkemys sosialistisista yhteiskunnista ensi katsomalta antaisi olettaa.
Neuvostoliiton näkökulmasta puolalaisessa kulttuurissa oli länsimainen häivähdys, modernin elämän tuntu, ja tätä puolalaiset myös käyttivät myyntivalttinaan. Jazzmusiikki soi neuvostoyleisölle suunnatuissa muotinäytöksissä. Väitöstilaisuudessa keskusteltiin myös Jadwiga Grabowskasta (1898–1988), jota on usein kutsuttu puolalaisen muodin Coco Chaneliksi. Hän oli vuosina 1958–1968 valtiojohtoisen Moda Polskan vetäjä. Grabowskalla oli ollut muotihuone jo ennen sosialismin aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen tätä jatkuvuutta olennaisempaa oli kuitenkin muutos. Moderni maailma edellytti uusia kulutustuotteita ja myös uusia mielikuvia Puolasta ja puolalaisuudesta.
