Kategoria: Yhteiskunnallinen vaikuttaminen (Page 3 of 4)

Yllätyslöytö – tilaustutkimus johti kadonneen sukukirjan jäljille

26.10.2011 / anulah / 0 Comments

Historiantutkimus – ja tutkimus ylimalkaan – on siitä jännittävää, että matkan varrella voi löytää jotain aivan muuta kuin mitä alun perin lähti etsimään. Tällainen löytö on ruotsalaisen kielitieteilijän, mystikon ja muinaistutkijan, Johan Buren (Johannes Bureus 1568-1652) alkuperäinen sukukirja.

Käsinkirjoitettu pergamenttikantinen kirja on erityinen virstanpylväs pohjoismaisen sukututkimuksen historiassa. Se sisältää poikkeuksellisen varhaisen selvityksen Ruotsin Länsipohjan talonpoikaisista sukuverkostoista. Kyse on ajankohtaan nähden harvinaisesta ei-aatelisesta sukututkimuksesta, joka huomioi poikkeuksellisesti sekä mies- että naiskantaiset jälkeläiset.

Kirja löytyi alun perin aivan toisen hankkeen yhteydessä, kesällä 2008, kun kulttuurihistorian k&h-tilauskirjat sai toimeksiannon tutkia Salossa sijaitsevan Fulkilan kartanon historiaa keskiajalta 1700-luvulle. Tilaustyöhön ryhtyivät tutkijat FT Anu Lahtinen (Turun yliopisto) ja FL Tiina Miettinen (Tampereen yliopisto).

Fulkilan kartanon omat arkistot olivat kadonneet, joten johtolankoja oli kerättävä monenlaisista lähteistä kuten hää- ja hautajaisrunoista sekä erilaisten sukujen arkistoista. Johan Buren sukukirja löytyi eräästä tällaisesta arkistokokonaisuudesta. Tiina Miettinen ei heti tunnistanut kirjaa, mutta genealogisen tutkimuksen asiantuntijana hän totesi, että kyseessä oli poikkeuksellisen oloinen varhainen sukuselvitys.

Pari vuotta myöhemmin Tiina Miettinen ja palkittu ruotsalainen genealogi Urban Sikeborg tulivat yhdessä siihen tulokseen, että kirja oli Johan Buren omakätisesti kirjoittama, alkuperäinen sukukirja. Teoksesta tunnetaan myöhempiä kopioita, mutta niissä on epäselviä tai puutteellisia merkintöjä, joita alkuperäinen teos auttaa nyt selvittämään. Ylimalkaan kirja antaa käsityksen siitä, millaisia merkityksiä entisajan ihmiset antoivat sukujuurilleen.

Ruotsalaiset ja suomalaiset genealogiset lehdet ovat viime kuukausina uutisoineet arkistolöydöstä, jota ei olisi tehty ilman Fulkila-hanketta ja monien asiantuntijoiden yhteistyötä. Asiasta raportoi ensimmäisenä Släkthistoriskt forum 3/2011.

Aiheesta muualla
Tiina Miettinen: Kuka löysi Sursillin suvun? Genealogian alkuvaiheita Ruotsissa ja Suomessa. Genos 2/2010.
Nya rön kring Bureätten. Släkthistorisk Forum 3/2011.
Tiina Miettinen: Johan Buren kadonnut sukukirja löytyi Suomesta. Sukutieto 4/2011 (painossa).

Turun puretut talot 2 ilmestyi

25.9.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Viime viikolla ilmestyi dosentti Rauno Lahtisen kirjoittama tietokirja Turun puretut talot 2 (k&h 2011), joka on itsenäinen jatko-osa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle teokselle Turun puretut talot. Suomen vanhimman kaupungin Turun katukuva koki 1950–80-luvuilla suurimman muutoksen sitten vuoden 1827 palon. Suuri osa Turun keskustan taloista purettiin modernisaation innossa. Teossarjan edeltävä osa esitteli Turun kauppatoria ympäröivien korttelien purettuja taloja ja kadonnutta kaupunkikuvaa. Jatko-osa Turun puretut talot 2 laajentaa käsittelyä kaupungin ydinalueella ja esittelee 85 keskustan purettua kohdetta. Kirja lähtee liikkeelle Julinin tontista, mistä matka jatkuu kohti Puutorin ympäristöä, rautatieasemaa sekä Humaliston- ja Kristiinankatua. Lahtisen kirja on tärkeä dokumentaatio kulttuuriperinnöstä, jota ei enää ole – paitsi muistoissa ja valokuvissa. Suurin osa kirjan sadoista kuvista on ennen julkaisemattomia.

Menneisyys on vieras maa

1.9.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Elokuussa 2011 julkistettiin Cultural History – Kulttuurihistoria -kirjasarjan yhdeksäs nide otsikolla They Do Things Differently There. Essays in Cultural History (242 s.). Sen ovat toimittaneet Bruce Johnson ja Harri Kiiskinen. Teos pohjautuu vuonna 2009 julkaistuun, Heli Rantalan ja Sakari Ollitervon toimittamaan suomenkieliseen artikkelikokoelmaan Kulttuurihistoriallinen katse. Kirjan tausta on monivaiheinen. Alunperin oli tarkoituksena julkaista osa artikkeleista englanninkielisenä kirjana jaettavaksi Turussa 2010 järjestetyssä International Society for Cultural Historyn kongressissa. Kunnianhimo kuitenkin kasvoi, ja tavoitteeksi otettiin kansainvälisesti vertaisarvioitu teos. Nyt työ on valmis, ja kansien sisästä löytyy kahdeksan tieteellistä artikkelia. Projekti on ollut myös Lapin ja Turun yliopiston kulttuurihistoria-aineiden yhteishanke, ja se lähetetään kaikille toukokuun 2010 ISCH-kongressin vieraille.

Lause ”Menneisyys on vieras maa” on historioitsijoille ja kulttuurintutkijoille tuttu. Monet muistavat maantieteilijä David Lowenthalin klassisen teoksen The Past is a Foreign Country, mutta alunperin lentävä lause on L. P. Hartleyn vuonna 1953 julkaisemasta romaanista The Go-Between. Teoksen alussa pohditaan menneisyyttä, ja tuntemukset tiivistyvät seuraavasti: ”The past is a foreign country; they do things differently there.” Lauseen loppu on olennainen, ja juuri tähän tuoreen kirjan otsikko viittaa. Menneisyys ei ole vain toinen maailma, kuin vieras maa, jota emme itsestäänselvästi voi tuntea. On hyvä pitää mielessä, että menneisyydessä asiat myös tehtiin toisella tavoin. Kulttuurin tutkimus ei ole vain sitä, mitä menneisyyden ihmiset raapustivat paperille, mitä he sanoivat, käsittivät tai tunsivat: on ajateltava myös toiminnan maailmaa, niitä tekoja, jotka olivat erilaisia kuin omamme.

Teosta voi ostaa lähettämällä viestin osoitteeseen his-toimisto@lists.utu.fi

Aboagora pohti valistuksen perintöä

21.8.2011 / Hannu Salmi / 0 Comments

Turun Musiikkijuhlat, Åbo Akademin Donner-instituutti ja Turun yliopiston kulttuurihistoria järjestivät 15.-18. elokuuta 2011 ensimmäisen Aboagora-tapahtuman, jonka tarkoituksena oli tuoda tiede ja taide lähemmäs toisiaan, koetella tieteenalojen raja-aitoja ja herättää keskustelua. Ensimmäisen vuoden teemana oli ”Rethinking Enlightenment”, jota tukivat valon ja varjon kysymyksistä inspiroituneet musiikkitapahtumat, maanalaisesta luolakonsertista Samppalinnan maauimalan auringonnousukonserttiin asti. Kaikkiin Aboagoran luentoihin ja työryhmiin oli liitetty taiteen keinoja: kun maailmankuulu kognitiivisen kulttuurintutkimuksen kehittäjä Dan Sperber piti agoransa ”kognitiivisista ketjuista” ja kausaalisuhteista, luennon sisään oli upotettu Se Ensemble -yhtyeen hauska ketjuimprovisaatio. Keskiviikkoaamun työryhmässä ”Rethinking the Notion of Culture” kuultiin Lauri Kilpisen esittämä Luciano Berion Sequenza V soolopasuunalle: korkea ja matala yhtyivät esityksessä, jonka Berio sävelsi alunperin sveitsiläisen klovnin Grockin muistolle. Musiikilliset interventiot suunnitteli Turun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Topi Lehtipuu. Kuvassa vasemmalla ensimmäisen päivän työryhmä, mukana Franҫois Taddei, Helga Nowotny ja Ariel Lindner. Oikealla kitaristi Patrik Kleemola esittämässä Juha T. Koskisen sävellystä Foco interno.

Aboagorassa keskityttiin ennen kaikkea keskustelemaan valistuksen perinnöstä ja merkityksestä. Ensimmäisenä päivänä kuultiin Yehuda Elkanan ja Helga Nowotnyn puheenjohtamat työryhmät, joissa pohdittiin, mitä keskeneräiseksi projektiksi jäänyt valistus voisi tämän päivän maailmassa merkitä. Varsinkin Yehuda Elkana puhui voimakkaasti globaalin kontekstualismin puolesta mutta korosti samalla tieteen raja-aitojen ja koulutuksen uudelleen miettimisen välttämättömyyttä. Tiistain agoraluennon piti Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto, joka pohti edistyksen käsitettä. Keskiviikon työryhmissä keskusteltiin kulttuurista (jolla on läheinen suhde valistuksen käsitteeseen) ja päivitettiin samalla historiantutkimuksen viimeaikaisia ajatuksia siitä, miten valistusta tulkittiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla. Historiasessiossa (valokuva ohessa) esiintyivät Charlotta Wolff Helsingin yliopistosta sekä Janne Tunturi, Asko Nivala ja Heli Rantala Turun yliopistosta. Kiinnostavia näkökulmia tarjosivat myös opiskelijapuheenvuorot, jotka oli koottu yleisen historian yliopistonlehtorina toimivan Janne Tunturin keväiseltä valistuskurssilta. Keskiviikko päättyi Dan Sperberin haastavaan luentoon kulttuurisista kognitiivista kausaaliketjuista.

Viimeisenä päivänä torstaina Aboagora siirtyi Sibelius-museosta Akatemiatalon juhlasaliin, joka pitkästä jälkikaiusta huolimatta toimi erinomaisesti keskustelun foorumina. Aamun työryhmässä pohdittiin Ruth Illmanin johdolla tutkijan ja taiteilijan identiteettien suhdetta. Ajatuksia herättävässä keskustelussa olivat mukana Ruth Behar, Måns Broo, Giovanni Frazzetto ja Tage Kurtén. Seuraavan paneelin teemana oli tutkimuksen ja henkilökohtaisen heittäytymisen suhde: miten tutkija itse osallistuu omaan kohteeseensa ja millaisiin ratkaisuihin se johtaa. Mukana olivat Ruth Beharin lisäksi Anitta Kynsilehto, Kati Vierikko ja Björn Vikström. Viimeisen agoran piti Michiganin yliopiston professori Ruth Behar, joka oikeastaan jatkoi edellisen workshopin ajatuksia. Beharin puheenvuoro oli antropologin pienoiselämäkerta, joka osoitti, miten humanistisissa tieteissä tutkimus on lähtökohtaisesti ihmisten parissa työskentelyä. Astor Piazzollasta ja argentiinalaisesta tangosta innoittunut esitys siirtyi sujuvasti Kuubaan, Espanjaan, Yhdysvaltoihin. Hienona lopetuksena oli Topi Lehtipuun ja Marko Aution esittämä ”Siks’ oon mä suruinen”, jonka luennoitsija itse tanssi yhdessä Lassi Sairelan kanssa.

Aboagora jatkuu ensi vuonna. Tervetuloa mukaan silloin! Tämänvuotisen tapahtuman tunnelmia ja kommentteja voi lukea Twitteristä (haku #Aboagora tai aboagora) tai lukemalla suoraan mukana olleen Irmeli Aron tweettejä.

Lämpimät kiitokset yhteistyöstä Emilie Gardbergille ja Topi Lehtipuulle (Turun Musiikkijuhlat), Ruth Illmanille (Donnerska Institutet, Åbo Akademi), Heli Rantalalle (Kulttuurihistoria, Turun yliopisto), koko Donnerskan henkilökunnalle ja kaikille, jotka avustivat järjestelyissä, ja tietenkin hankkeen johtoryhmälle, jota ilman tapahtuma ei olisi toteutunut. Korvaamattoman tärkeää oli myös saamamme tuki: kiitos Koneen säätiölle, Svenska Kulturfondenille, Turku 2011 -säätiölle ja Åbo Akademin säätiölle.

Kulttuurihistorioitsijat kokoontuivat Oslossa 3.-6.8.2011

8.8.2011 / Hannu Salmi / 0 Comments

Kansainvälinen kulttuurihistorian seura ISCH kokoontuu vuosittain kongressiin, ja tällä kertaa järjestelyvuorossa oli Oslon yliopisto. Viime vuonnahan ISCH kokoontui Turussa. Oslon kongressin teemana oli History – memory – myth: Re-presenting the past. Osallistujia oli 172 ja esitelmiä 134. Suomalaisia kongressiin osallistui runsaasti, ja pelkästään Turun yliopiston kulttuurihistoriasta oli mukana kymmenen esitelmöitsijää. Keynote-luennoitsijat edustivat alan kärkeä: Tony Bennett, François Hartog, Lotten Gustafsson Reinius ja Yael Zerubavel. Viimeisenä päivänä luennoi myös ISCH:n tämän vuoden presidentti Liv Emma Thorsen. Norjan viimeaikaiset tapahtumat heijastuivat myös kongressiin, ei niinkään sisältöön, koska esitelmien aiheet lyötiin lukkoon jo aiemmin, mutta kaikki juhlallisuudet oli päätetty peruuttaa. Terrori-iskut kohdistuivat myös yliopistoväen perheisiin, omaisiin ja ystäviin.

ISCH:n yleiskokous oli perjantaina 5.8. Samassa yhteydessä julistettiin vuoden 2011 artikkelikilpailun voittaja, joka on Erin Sullivan Birminghamin yliopistosta. Sullivanin artikkeli käsittelee unen ja nukkumisen kulttuurihistoriaa. Niin ikään kokouksessa julkistettiin seuran uuden aikakauskirjan Cultural History kansidesign. Ensimmäinen numero ilmestyy maaliskuussa 2012, ja lehteä kustantaa Edinburgh University Press. Yleiskokouksessa seuran hallitus sai myös viisi uutta jäsentä.

ISCH:n hallitus kokoontui uudessa kokoonpanossaan lauantaiaamuna 6.8. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Hannu Salmi Turun yliopistosta ja sihteerinä Rainer Brömer Fatih-yliopistosta Istanbulista. Uudeksi rahastonhoitajaksi valittiin Catherine Ng Aberdeenin yliopistosta. Suomalaisedustusta hallituksessa vahvistavat Marjo Kaartinen, joka on Cultural History -lehden päätoimittajana ex officio -jäsen, Anu Korhonen, joka toimittaa ISCH:n kirjasarjaa Pickering & Chatto -kustantamolle, sekä Heta Aali, jonka hallitus pyysi seuran uudeksi jäsensihteeriksi.

Kansainvälisen kulttuurihistorian seuran seuraava kongressi järjestään Lunévillen linnassa Ranskassa heinäkuun alussa 2012.

Hasan Fuat Sarin näyttely Sydneyssä keväällä 2011

1.8.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Kulttuurihistorioitsija ja taiteilija Hasan Fuat Sari vieraili viime maalis- ja huhtikuussa Macquarie Universityssä Sydneyssä. Macquarie järjesti samassa yhteydessä Sarin näyttelyn Visual Essays: Water and the Environment, joka saavutti paljon positiivista huomiota. Näin kirjoitettiin näyttelyn avajaistekstissä: ”Turkish-born Sari, who is from the University of Turku, Finland brings a new dimension to international culture through his sculptural works drawing upon his colourful life experiences to create unusual combinations of cultural art. Indeed, Sari himself refers to sculpture as an ‘international language’. “And through it I speak to the world,” he says.

Sari’s artistic creations take the form of witty visual puns, drawing on traditional symbols and allusions of his experience and surrounding environment. His works incorporate a range of materials including metal, wood and brick, as well as scrap and recycled objects.

His wheel-suites – recycled and reshaped bicycles turned into multidimensional symbols of movements in time and space gives voice to the metamorphoses of identity, to tensions between intimacy and universality, to visions of becoming and transcendence. His witty play with form and space also brings to mind the immaterial beauty of Ottoman calligraphy: sculpture and graphics at the same time where the wheel reads either as eye, sun, bull, movements of dance, a flight of the imagination, or a fanciful perpetum mobile – never just a wheel but often all of it in one.”

Pitkä marssi – kohti eurooppalaista tutkimusta

8.6.2011 / petpaju / 0 Comments

Yhteiseurooppalainen tutkimusohjelman Inventing Europe, jossa maanosan historiaa tarkasteltiin teknologian kehityksen kautta, päättyi vuonna 2010. Työ jatkuu. Ohjelman tausta lasketaan ainakin vuodesta 1999, itse olen ollut (alustavasti) mukana vuodesta 2001 saakka. Hanke eteni verkostoitumisena, käytännössä viestintänä, konferensseina ja muina tapaamisina vuoteen 2006, jolloin eri projektiryhmät hakivat rahaa Euroopan tiedesäätiön (European Science Foundation, jonka suomalainen rahoittaja on Suomen Akatemia – kyse ei siis ole EU:sta) Inventing Europe -hausta.

Yksi neljästä läpimenneestä tutkimusryhmähakemuksesta käsitteli tietotekniikan historiaa Euroopassa ja Euroopan rakentajana. Hakemuksessa tärkeä osa oli Hannu Salmen johtamalla ja toteuttamallani tietokoneyritys IBM:n eurooppalaista kehitystä tarkastelevalla projektilla. Muita projekteja oli lukuisia eri maista, keskeiset Hollannista ja Tsekistä. Vuosina 2007–2010 hankkeemme kokoontui melko tiheään eri puolilla Eurooppaa – kesällä 2009 kesäkouluun ja julkaisuntekotapaamiseen Turkuun. Verkosto on levinnyt parin sadan tutkijan matoksi ympäri maanosaa ja Yhdysvaltoihin – tihentymiä on erityisesti Hollannissa, josta kokonaisuutta on koordinoitu.

Parhaillaan tutkijaverkoston valitut palat miettivät miten tästä eteenpäin. Ohjelman loppuraportti antaa välähdyksiä siitä, mitä kaikkea tutkijat ovat tehneet. Tuloksia kootaan mm. moniosaiseksi kirjasarjaksi, eräänlaiseksi vaihtoehtoiseksi Euroopan historian esitykseksi. Useita kokoomateoksia on jo ilmestynyt tai ilmestyy pian. Tuloksiin voi tutustua myös verkkonäyttelyssä Europe, Interrupted.

Yhteistyössä mukanaolon vaikutuksia on hankala arvioida, sen verran läpitunkevaksi tällainen pitkäaikainen vuorovaikutus muodostuu. On helpompi kritisoida sitä missä ei onnistuttu kuin arvostaa aikaansaatua. Kirjoitin ohjelman loppuraporttiin itse, että ohjelmakokemus on avannut sitä, miten fragmentoitunutta ja kansallisen rajojen rajaamaa historiantutkimuksemme edelleen on. Toimiva yhteistyökulttuuri tulee luoda, itsestään sellaista ei eurooppalaisilla tutkijoilla synny. Amerikkalaisilla kollegoilla tilanne tuntuu olevan parempi. Heidän roolinsa ainakin meidän hankkeessamme on ollut arvokas ja ”heidän” organisaatioidensa (Society for the History of Technology:n yksi Special Interest Group (SIGCIS), IEEE Annals of the history of computing -lehti) yhteyteen on rakennettu myös pysyvämpiä toimintoja alaamme kansainvälistämään.

Nämä opit ovat kieltämättä yleistyksiä ja toivon mukaan ohjelman eurooppalainen ”myyräntyö” puhkeaa tutkimustuloksiksi viiveellä – se on varmaankin jopa luultavaa, vähintään odotettua. Sitä varten ainakin sommittelen parhaillaan tiedonpaloja Suomen Akatemian tutkijatohtorina (2010–12) – rahoituksen saamisessa Inventing Europe takuuvarmasti auttoi. Euroopan(kin) kanssa on vain välillä oltava pirullisen kärsivällinen.

Kekkonen, Ilmarisen Suomi ja atomi – televisioesiintyminen herättää ajatuksia

19.5.2011 / petpaju / 0 Comments

Huhtikuussa Ylen TV2:n toimittaja Jari Hakkarainen soitti ja pyysi haastattelua ydinvoiman historiaan liittyen. Hän oli lukenut kirjoitukseni atomihuumasta 1950-luvulla sekä kiinnostunut väitöskirjan ”Ilmarisen Suomen” ajatuksesta, kenties lähtökohtanaan akateemikko Erkki Laurila, joka oli keskeinen tutkimuskohde näissä molemmissa aiheissa. Tavatessa kuulin, että Hakkarainen on aikanaan opiskellut sivuaineena kulttuurihistoriaa.

Ylen kuvaajan pystytettyä valonsa seminaarihuone Virkkuseen nauhoitimme vartin verran haastattelua, joka liikkui atomivillityksen alkuperästä Laurilan teknologiapolitiikkaan tai ”Ilmarisen Suomen” suunnitelmaan, atomivoiman myöhempiin ratkaisuihin ja myös Zwentendorfin käynnistämättömään ydinvoimalaan, josta kirjoitin tänne blogiin aiemmin. Keskustelusta murto-osa, kuten oli odotettavissa ja puhekin, päätyi tähän linkitettyyn Ajankohtaisen kakkosen ohjelmaan (n. 30 minuutin kohdalla), joka esitettiin (pari siirron jälkeen) 17.5.2011. –Fukushiman ydinvoimalakatastrofistahan on jo kulunut pari kuukautta, joten atomivoima ei enää tunnu nii-in ajankohtaiselta; media etenee vauhdilla. (No, voimalat pysyvät.)

Lyhytohjelman yksi johtopäätös kuului ”Ilmarisen Suomi olikin Kekkosen Suomi”. Pikemminkin sanoisin, että presidentti Kekkonen tuki ”Ilmarisen Suomen” ajatusta ja hänen mediapersoonaansa käytettiin täysimittaisesti tiede- ja teknologia -asioiden tärkeyden osoittamisessa ja niiden työntämisessä julkisuuteen – toimittajat kun juoksivat sinne minne Kekkonenkin harppoi.

Siis Kekkosen Suomesta tuli ”Ilmarisen Suomi”, teknologiaan sijoittava ja uskova valtakunta, vaikka suunnitelman makeimmat hedelmät kerättiin vasta Kekkosen ajan jälkeen ja aivan muilla aloilla kuin atomienergian saralla.

Joka tapauksessa ohjelma osoittaa, että atomiaihe tarjoaa herkullista kuvamateriaalia — ei ihme, että syksyllä siitä pitäisi olla tulossa kotimainen dokumentti.

Murha Sirkkalan kasarmilla

26.4.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Kulttuurihistoriasta vuonna 2008 valmistunut Pirkko Syynimaa tunnetaan dekkarikirjailija Pirkko Arhippana. Opiskeluympäristö tuli esille jo Arhipan romaanissa Lukinmerkki (Kustannus-Mäkelä, 2007), jossa kulttuurihistorian opiskelija saa surmansa matkalla graduseminaariin. Viime syksynä ilmestyi Arhipan 32. salapoliisiromaani Kipunuora (Kustannus-Mäkelä, 2010), jossa vanha opinahjo on vielä vahvemmin läsnä. Draama alkaa, kun Sirkkalan kolmikerroksisesta historiatalosta löytyy kuollut professori Marko Korpela, maya-intiaanien kipunuoralla kuristettuna. Siellä täällä vilahtaa tutunomaisia piirteitä, mutta Kipunuora on tietysti täysverinen salapoliisiromaani. Vahvimmin kirjoittajan omat kokemukset tulevat esiin maisteriseminaarin kuvauksissa ja eritoten niissä muistikuvissa, jotka kuvaavat kulttuurihistorian aikaa Arwidssoninkadulla, ennen siirtymistä Sirkkalaan kesällä 2006:

”Historian laitos oli kaksi vuotta sitten muuttanut uusiin tiloihin entisen kasarmialueen rakennuksiin. Minä, kuten moni muukin varttuneempi opiskelija, olin pitänyt enemmän Arwidssoninkadun vanhasta puutalosta. Se oli ollut ahdas ja sokkeloinen, mutta kodikas. Sisälle tultaessa oli heti eteisen jälkeen ollut keittiö, jossa melkein aina oli leijaillut kahvin tuoksu ja jossa melkein aina oli istunut joku joko ottamassa monisteita tai naputtelemassa tietokonetta.

Professorien ja lehtorien huoneiden ovet olivat useimmiten olleet auki, ikkunoilla oli reheviä viherkasveja, ja kaiken ytimessä oli ollut toimisto, jossa koko osaston lankoja piteli itsestään numeroa tekemätön Virva Vehmas.”

Taistelu Turusta sai ensi-iltansa

11.4.2011 / Toimittaja / 0 Comments

Jouko Aaltosen ohjaama dokumenttielokuva Taistelu Turusta sai ensi-iltansa viime lauantaina 9. huhtikuuta 2011. Kulttuurihistorian oppiaine oli mukana avustamassa elokuvan taustatyössä, ja dosentti Rauno Lahtinen lähti mukaan elokuvan käsikirjoitustiimiin yhdessä Jouko Aaltosen ja tuottaja Olli Vesalan kanssa. Vuonna 2008 alkanut projekti huipentui Logomossa, lähes tuhannen katsojan edessä. Elokuva oli osa Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkiohjelmaa.

Ensi-iltaa seurasi vilkas paneelikeskustelu, joka innosti yleisöäkin osallistumaan väittelyyn Turun rakennussuojelusta ja sen tulevaisuudesta.

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=Um8pjbWSuc0&w=640&h=390]