Onnellinen olo, ihana ilta, kuulas kirkkaus, niin että voisi laskea joka ruohonkorren. – Kävin niemen kärjessä, jossa ennen on ollut ihmisten asumus – kolme syreenipensasta on kaikki, mitä heistä on jäljelle jäänyt. Olen luonut. Luojalle kiitos siitä ja Kassarista. Ensimmäinen lämmin yö tulossa. (26.6.1928)
Kesäkuussa 1928 Lontoossa lähettilään puolisona asunut virolaistunut suomalaiskirjailija Aino Kallas matkusti kiihkeän Lontoossa vietetyn diplomaattivuoden jälkeen kesäparatiisiinsa Kassarin saarelle, Hiidenmaalle Viroon. Takana oli kaksikymmentäviisi esitelmää sisältänyt esitelmäkiertue Englannissa, jonka kuluessa kirjailija tunsi yhä voimakkaammin tarpeen vetäytyä luomaan jotain uutta. Merimatkalla Englannista kohti Viroa hän kävi ”aivojen suursiivousta luovaa työtä varten”, ja yhdeksäntenä kesäkuuta Tallinnaan saavuttuaan hän kirjoittaa päiväkirjaansa: ”Tahtoisin kuvata kaksoisolennon, joka pakenee päivää ja arkea, yöhön ja metsiin – ihmissudeksi. Tunteita, vaistoja, vielä alkuvoimaisempia kuin rakkaus!” Edessä oli kuusi viikkoa ”yksinäisyyttä, askeetin oloa”, täydellisiä olosuhteita luomistyötä varten.
Kallasten perhe oli ostanut vanhan talon silloin vielä erillisellä saarella olevalta alueelta vuonna 1924 ja seuraavana vuonna he ostivat siellä sijainneen Tammen talon omakseen. Vuosien 1924–1938 välillä oli vain kaksi kesää, jolloin kirjailija ei saarelleen päässyt. Kassari edusti vapautta, lepoa, vaatimatonta arkea ja rikkumatonta rauhaa sekä kesäistä hellettä, joka tuntuu usein olleen työnteon edellytys. Vanhuuden teksteissään, maanpakolaisena Ruotsissa Aino Kallas kirjoitti riipaisevasti elämästään, menetyksistään ja kaipuustaan Vaeltavassa vieraskirjassa. Kesäinen elämä Kassarissa oli edelleen käsinkosketeltavaa:
Joka kesä näen aina kuin kangastuksena Kassarin – paikan, jossa luomisiloni ja luonnoniloni kaikkein täydellisimmin ja saumattomimmin yhtyivät. Herätä Kassarin aamuun, jonka kirkkaus säteili pilvettömältä taivaalta ja heijastui kimmeltävästä merestä, tietää, että häiritsemättä omistin jokaisen hetken ja että luomisvoima pursui ehtymättömänä, esteitä vailla – se oli olemassaolon autuutta.
Vielä nytkin voin yhä manata henkiin katajapehkojen ja auringon kuloksi polttaman maan tuoksun, töiden lomassa kedolle heittäytyessäni.
Kassarin talo 2000-luvun alussa. Paikka on ollut Viron kirjailijaliiton hallussa, ja siellä vaalitaan edelleen Kallaksen muistoa. Tänä kesänä Viron 100-vuotisjuhlinnan yhteydessä siellä vietetään Kallaksen 140-vuotisjuhlia 2.8.
Kassari oli idylli, sillä elämä siellä kiinnittyi paikalliseen luontoon ja yhteisöön. Se oli paikallinen, rajattu ja omavarainen pienoismaailma, jolle muu maailma on kaukana. Siellä olivat lokit ja lampaat sekä ruumiin ja sielun täydellinen vapaus. Siitä tuli työkammio, erakoitumispaikka, missä keskipisteenä oli vain oma työ.
Saapuessaan kesäkuussa 1928 Hiidenmaalle Kallaksen päiväkirja alkoi täyttyä merkinnöistä, jotka kertoivat työn jo vallanneen hänen mielensä täysin. Kesäkuun kolmantenatoista hän kirjoittaa aloittaneensa ”Ihmissuden”. Vuonna 1928 juhannusaattoiltaa vietettiin 22. päivä kesäkuuta. Tuona päivänä Kallas kirjoittaa: ”Olen tänään vain lukenut. Tuuliviiri kääntyi pohjoisesta luoteeseen. Sää, ilma, tuulet – ikuiset kuin itse elämä.”
Päivät täyttyvät kirjoittamisesta, lukemisesta, toisinaan taas päässä on ”kuin neuloja, hermot ärtyneet” eikä työnteosta tule mitään. Heinäkuun alussa Sudenmorsian on jo saanut nimensä ja työ on kulkenut jo monta päivää. Kesä ei ole helteinen, sellainen, joka oli Kallakselle ominaisin työskentely-ympäristö. Usein on koleaa ja sateista, vaikka alkukesä oli ollut kaunis. Vasta elokuussa tulee kuumaa, ”surinaa ja veden välkettä”.
Oskar, Aino ja Virve Kallas elokuussa 1929 Kassarin rappusilla, vuosi Sudenmorsiamen kirjoittamisen jälkeen. Kuva Sada Aastat Eesti Vabariiki -sivustolta
Elokuun 22. päivä kirjailija on jo vanhassa kotikaupungissaan Helsingissä, tutussa Hospizissa Vuorikadulla työskentelemässä. Kirjoittaminen sujuu, vaikka tuottaa myös raskautta elämään. Syyskuussa Kallas on vielä Helsingissä ja matkustaa lokakuussa Tallinnan ja Tarton kautta takaisin kohti Englantia. Sudenmorsian elää ajoittain päiväkirjan sivuilla. Joulukuun alussa teos ilmestyy ja kirjailija lukee kiittäviä arvioita suomalaisista lehdistä. Sudenmorsian tuo kirjailijalle sellaisen menestyksen tunteen, jota hän ei ole aiemmin urallaan tuntenut – suomalaiset kriitikot ovat ylistäviä arvioissaan. Myöhemmin tulee valtionpalkinto, monet painokset ja käännökset, erilaiset versiot teatteriin ja oopperaan.
Mikä Sudenmorsiamessa, tarinassa Aalosta – Priidik-metsävahdin vaimosta, pienen Piretin äidistä ja tämän pakottavasta matkasta metsiin ja siirtymisestä osaksi sutten laumaa – on kiehtonut lukijoita läpi vuosikymmenten?
Tähän ovat sekä tutkimus että lukijat antaneet monia vastauksia vuosien varrella. Vuonna 2007 teetimme vasta perustetussa Aino Kallas Seurassa lukijuuskyselyn Aino Kallakseen liittyen, ja silloin Sudenmorsian nousi eittämättömänä suosikkina toisen 1920-luvun pienoisromaanin Reigin papin (1926) ohella esiin. Sudenmorsian nousi esiin ennen muuta erityisestä naisnäkökulmasta, feministisiä tulkintamahdollisuuksia tarjoavana teoksena, naisen elämän mutta myös naisen taiteilijuuden kuvauksena. Toisaalta se puhuttelee lukijoita yli sukupuoli- ja ikärajojen, koska se on tarinana niin vahva ja tunteisiin vetoava. Se kertoo erilaisuudesta, sen sietämisestä ja sietämättömyydestä, yhteisön paineista, tradition ja modernin murtumakohdasta, yksilön vapauden kaipuusta, äidin rakkaudesta, ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta, rakkaudesta ja sen ruumiillisesta polttavuudesta, ihmisiä hyvin eri historiallisina aikoina yhdistävästä tunteen palosta, joka saa toisinaan heittämään kaikki velvollisuudet nurkkaan ja sulkemaan oven perässään. Lukijalleen Sudenmorsian tarjoaa joka kerta jotain uutta, se tuntuu elävän ja muotoutuvan lukijansa elämänvaiheiden mukaan.
Sudenmorsiamesta on otettu useita erilaisia painoksia ja se on ilmestynyt useammissa yhteisniteissä. Uusia käännöksiä ilmestyy jatkuvasti, 2010-luvulla on ilmestynyt sekä norjan- että espanjankieliset käännökset.
Mutta, mikä ehkä kaikkein tärkeintä, siinä kuuluu asiansa tuntevan, historiaan ja kansantaruihin vahvasti perehtyneen kirjailijan vankkumaton ammattitaito ja äärimmilleen hiottu kirjallinen tyyli. Kallas oli jo useamman vuoden ajan etsinyt aineistoa virolaiseen kansanperinteeseen liittyen, ja keväällä 1928 hän oli pyytänyt veljeltään, kansanrunoudentutkimuksen professori Kaarle Krohnilta apua sopivien ihmissusitarinoiden löytämiseen. Teokset syntyivät siis pitkällisen aineistotyöskentelyn ja perehtyneisyyden kautta.
Kallas täytti elokuussa 1928 Sudenmorsianta kirjoittaessaan viisikymmentä vuotta. Hän oli elänyt vaiheikkaan elämän, josta ei puuttunut vahvoja tunteita, rakkautta, menetyksiä, kunnianhimoa, intohimoa, päämäärätietoisuutta, seikkailunhalua. Tätä kirjaa ei olisi voinut vielä nuori Aino Krohn kirjoittaa, vaikka jo hyvin varhaisissa kirjallisissa teoksissaan hän tutki luvattoman rakkauden teemaa ja historiallisten aiheiden käyttöä. Teoksessa kuuluu kirjailijan vahvasti eletty elämä, ja itsekin hän liitti teoksensa sittemmin vahvasti omaan elämäänsä. Tulkinnoille teos on kuitenkin jatkuvasti avoin, se kommentoi nyky-yhteiskuntaa ja ihmisenä olemista yhtä osuvasti kuin 90 vuotta sitten.
***
Sudenmorsiamesta on tehty lukuisia näyttämötulkintoja. Se oli mukana myös YLEn Kirjojen Suomi -hankkeen kirjana vuodelta 1928. Tänä vuonna sen on voinut nähdä Teatteri Avoimissa Ovissa Heini Tolan ohjaamana ja heinä-elokuussa Sudenmorsian esitetään Liedon Vanhalinnan maisemissa Turun ylioppilasteatterin toimesta.
Suorat lainaukset: Aino Kallas: Päiväkirja vuosilta 1927-1931. Otava 1956.
Muut lähteet:
Leskelä-Kärki, Maarit: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. SKS, Helsinki 2006.
Leskelä-Kärki, Maarit; Melkas, Kukku; Hapuli, Ritva: Aino Kallas. Tulkintoja elämästä ja tuotannosta. BTJ, Helsinki 2009.
Melkas, Kukku: Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen proosatuotannossa. SKS, Helsinki 2006.
Vuorikuru, Silja: Aino Kallas. Maailman sydämessä. SKS, Helsinki 2017.
Muut kuvat kirjoittajan.