Avainsana: digitointi

Arkiston muodonmuutos? Kulttuurintutkijan elämäntyöstä digitaaliseksi kulttuuriperinnöksi

Mitä digitaalinen kulttuurinen muisti voi olla ja kuinka muuttaa henkilöarkisto digitaaliseksi kulttuuriperinnöksi? Mitä tämä tarkoittaa käytännössä kun digitoidaan tunnetun Virossa toimineen kulttuurintutkijan Juri Lotmanin arkistoa? Esimerkiksi näitä kysymyksiä pohditaan lokakuussa 2024 alkaneessa uudessa EU-hankkeessa DIGHT-Net, Sustainable, Usable and Visible Digital Cultural Heritage: Twinning for Excellence.

Hankkeen aloitustapaaminen järjestettiin Tallinnassa lokakuussa 2024. Samalla julkistettiin hankkeen verkkosivut (https://dight-net.tlu.ee/). 

DIGHT-Net -projektin tavoitteena on ensiksi perustaa Tallinnan yliopistoon tutkimusyhteisö tukemaan nimenomaan tallinnalaista tutkimusympäristöä ulkomaisten tutkimuspartnerien osaamisen avulla. Yhteisön teemana on digitaalinen kulttuuriperintö. Toiseksi pyrkimyksenä on rakentaa digitaalisen henkilöarkiston prototyyppi semiootikko ja kulttuurintutkija Juri Lotmanin aineistojen ympärille. Siihen on lisäksi tarkoitus linkittää Umberto Econ, Lotmanin tärkeän  kollegan, aineistoja Italiasta. Kolmanneksi läpäisevänä teemana tavoitellaan digitaalisen kulttuuriperinnön teoreettisen ymmärryksen kehittämistä. Tavoitteisiin pääsemiseksi järjestetään monenlaista koulutusta, työpajoja ja samalla vierailumatkoja neljään mukana olevaan yliopistoon. Näin samalla tuetaan EU:n Widening-maata Viroa uuden tutkimusosaamisen kehittämisessä.

Kolmevuotisen hankkeen toteuttaa monitieteinen tutkimusryhmä neljästä EU-maasta. Mukana ovat Tallinnan, Amsterdamin, Bolognan ja Turun yliopistot. Turusta hankkeeseen osallistuu kulttuurihistoria. Työ tehdään Tallinnan yliopiston kulttuurihistorian professori Marek Tammin johdolla. Mukana on kiinteästi Juri Lotmanin arkisto, joka on fyysisesti jaettu Tallinnan ja Tarton yliopistojen kesken. Arkiston virallinen nimi on englanniksi Juri Lotman Semiotics Repository.

Työpaja digitaalisen kulttuuriperinnön reunaehdoista

Turun tiimin vastuulla on kartoittaa ja tuoda esiin digitaalisen kulttuuriperinnön tutkimusta. Järjestimme lokakuun tapahtuman yhteydessä teemaan liittyvän työpajan otsikolla New Trends in Digital Culture Studies. Työpajassa kuultiin Jussi Parikan (Aarhusin yliopisto ja FAMU/Praha) ja Elizabeth Yakelin (Michiganin yliopisto) alustukset sekä Turun tiimin johdatus aiheeseen. Parikka puhui digitaalisen kulttuurin ekologisesta jalanjäljestä ja Yakel valotti kulttuuriperintöaineistojen edustavuutta ja suhdetta menneisyyden eri ihmisryhmiin. Hän painotti sitä kuinka esimerkiksi sukupuoleen ja rotuun liittyvät kysymykset ovat läsnä aikojen saatossa arkistoiduissa aineistoissa ja miten niitä kannattaa ottaa esiin, kun aineistoa muutetaan digitaaliseen muotoon.

Työpajassa käytiin myös ryhmäkeskusteluja siitä kuinka digitaalinen kulttuuriperintö olisi ymmärrettävä, mitä siihen liittyy, ja mihin alateemoihin projektin kannattaisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota. Näiden keskustelujen tuloksena piirtyi kuva siitä miten ryhmä tällä hetkellä ymmärtää aiheen.

Kuva: Post It -lapuista alustaviksi alateemoiksi. Työpajan osallistujat listasivat näkemyksiään digitaalisen kulttuuriperintöön liittyvistä teemoista, joka jaettiin Flingan avulla alustaviksi alateemoiksi. On kiinnostavaa nähdä muuttuvatko tiimin käsitykset projektin aikana!

Hankkeen aloitussymposiumin aikana päästiin myös tutustumaan Tallinnan yliopistossa sijaitsevaan Juri Lotmanin ja Zara Mintsin arkiston osaan, ja ihmettelemään Lotmanin kirjaston sisältöä, piirustuksia, ja silmälasikokoelmaa. 

Kuva: Tatjana Kuzovkina (äärimmäisenä oikealla) esittelee Juri Lotmanin ja Zara Mintsin kokoelmaa Mark Metsille, Maarja Ojamaalle, Martina Grinellolle ja Jekaterina Jablokovalle.

Kuva: Kokoelma Juri Lotmanin vanhoja silmälaseja.

Pääsimme myös tutustumaan Tallinnan yliopiston kirjaston digitointikeskukseen ja sen työmenetelmiin. Digitointilaitteet selviytyvät itsenäisesti esimerkiksi sanomalehtien sivujen kääntämisestä, mutta tarvitsevat toki valvontaa ja laaduntarkastusta. Erityisesti vieraiden läsnäollessa ne jumittuvat yhdelle aukeamalle kuten tälläkin kertaa.

Kuvat: Tutustumassa Tallinnan yliopiston kirjaston digitointikeskukseen. Vasemmalla keskuksen johtaja Peeter Kondratjev, keskellä edessä Marek Tamm, oikealla Petri Paju. Kaikki kuvat: Mila Oiva.

Teksti: Mila Oiva, Petri Paju & Hannu Salmi

Rockantropologi Timo Saarniemen intohimo ja elämäntyö

”Rock saa Suomen nuorison liikkeelle. Suomeen olisi perustettava ”Rock Party” -niminen rockpuolue, joka yltäisi äänivyöryyn ensi eduskuntavaaleissa.  Sen nahkafarkkuiset kansanedustajat saisivat ainakin Eduskunnan liian tiukat pukeutumissäännöt kumoon. Vai mitä shortsi-Bremer?”

Näin rockantropologi Timo Saarniemi kirjoitti vuonna 2002 Rumbaan tarjoamassaan mielipidekirjoituksessa. Shortsi-Bremer viittaa kansanedustaja Klaus Bremeriin (r), joka sai vuonna 1997 puhemiesneuvostolta huomautuksen, kun hän tuli suureen saliin pitkissä shortseissaan. Tällaisia ja lukemattomia muita helmiä tarjoaa Saarniemen kokoelma, jonka digitoiminen aloitettiin loppuvuodesta 2010.

Toisaalta 35 hyllymetristä on osa myös aineistoa, jonka arvoa on ensi näkemältä vaikea hahmottaa. Mihin käyttää kuitteja, lipunkantoja, jalkapalloliigan otteluohjelmia, matkalippuja ja matkasuunnitelmia vaikkapa 1960-luvulta? Entä tuhansia ja taas tuhansia valokuvien negatiiveja? Ainakaan järjestelemättömänä ja suuriin pärekoreihin säilöttynä niistä ei ole kenellekään iloa. Digitointihankkeessa, jota vetää Kari Kallioniemi ja opastaa Janne Mäkelä, päätettiin kuitenkin ensin tarttua Saarniemen tärkeimpiin julkaisuihin eli keikka- ja festariraportteihin. Paperisälä saa siis vielä hetken odottaa.

Istuin tänään sulkapallopelien jälkeen kahvilla Sakari Ollitervon ja Tapio Onnelan kanssa, ja juttelimme Saarniemeä eteenpäin ajaneesta ilmeisestä intohimosta. Sitä ennen Ollitervo, joka oli ollut hakemassa aineistoa Saarniemen asunnosta Rauhankadulta, kuvaili siellä odottanutta valtavaa paperimäärää. Kansioita, mappeja, omakustanteita, valokopioita ja valokuvia oli lattiasta kattoon. Jäämistöasiaa hoitanut Saarniemen sukulainen antoi ymmärtää, että ne aineistot joille ei löytyisi ottajaa, päätyvät roskalavalle. En kadehdi tilannetta, jossa joutuu nopealla aikataululla päättämään, mikä toisen henkilön elämäntyöstä on säilyttämisen ja mikä kierrättämisen arvoista. Ainoa mikä minua on jälkeenpäin jäänyt harmittamaan, on se, ettei Saarniemen tietokoneen sisältöä tallennettu. Sinne jäi digitaalisina röykkiöinä tekstejä ja sähköposteja. Ties vaikka uuden romaanin käsikirjoituskin.

Se intohimo – sitä Saarniemeltä varmasti löytyi! Pelkästään se, että jaksaa vuosikausien ajan kulkea Turusta töihin Kaitaan lukioon Espooseen, kertoo tietynlaisesta päättäväisyydestä. Ja ei se päiväohjelma siihen kotiinpaluuseen päättynyt, vaan sitten Saarniemi polkaisi luottopyörällään keikkoja raportoimaan. Olen kuullut monen muistelevan Saarniemeä tähän tyyliin: ”Se oli aina polkupyörällä liikkeellä… ja kameralaukku olalla… ja mustat nahkahousut oli ehdottomasti!” Saarniemi onkin monelle osa kaupunkikuvaa. Sellainen osa, jonka useat tunnistavat ja joka kääntää pään. Michael Monroe – pyörineen! – on tietyssä mielessä samassa asemassa. Yhden näkemyksen mukaan Saarniemi rakastui yhä uudestaan ja uudestaan nuoriin rockkundeihin, joiden lähelle pääsi sopivasti keikoilla ja ravintoloissa. Voidaankin olettaa, että Saarniemen kokoamat henkilöraportit olivat tietynlainen tribuutti, tai mikä ettei rakkaudentunnustus, niissä esiintyneille henkilöille. Raportit saattoivat seurata yhtä, aina miespuolista henkilöä jopa vuosikymmenen ajan. Valokuviin ja kuvateksteihin tallentui henkilön syntymäpäiviä, baareissa vietettyjä iltoja, urheilurientoja ja arkipäivää. Se, mikä on yhdelle omistautumista, saattaa näyttäytyä toiselle pakkomielteenä.

Yksi intohimon lähteistä oli hyvin yksinkertainen, ja se käy nopeasti selville Saarniemen raporteista: rockmusiikki. Tässä rock on ymmärrettävä laajimmassa mahdollisessa merkityksessään sisältäen kaiken kevyestä popista raskaaseen örinämetalliin. Ylimpänä kaikista Saarniemelle oli The Doors ja sen keulahahmo, liskokuningas Jim Morrison. Doorsin tuotantoa soitettiinkin TVO:n järjestämässä Saarniemen muistokonsertissa heinäkuussa 2005. Rockiin kuuluu olennaisena osana vuorovaikutus yleisön kanssa. Tämä taas muodostaa ainutkertaisia hetkiä ja muistoja, joiden tallentamisen Saarniemi katsoi tehtäväkseen. ”Katoavien hetkien impressioiksi” Saarniemi niitä kutsui. Nyt Saarniemen impressiot herättävät impressioita opiskelijoissa; jo kaksi opiskelijaa on ilmoittanut aikeestaan kirjoittaa Saarniemen kokoelmaan liittyvän gradun.