Avainsana: kustos kertoo (Page 3 of 3)

Kulttuurihistorian kevätlukukausi huipentui tänään keskipäivällä Heidi Hakkaraisen väitöstilaisuuteen Sirkkalan kampuksen Janus-salissa. Hakkarainen puolusti väitöskirjaansa Comical Modernity. Witzblätter, Popular Humour and the Transformation of City Space in Late Nineteenth-Century Vienna, joka tarkastelee 1800-luvun jälkipuoliskon Wienin kaupungin uudelleenrakentamista huumorilehtien valossa. Tutkimus yhdistää hienolla tavalla populaarikulttuurin, huumorin, tilan ja kaupungin tutkimuksen ja aukoo aivan uusia uria Wienin kaupunkihistoriallisessa tutkimuksessa.

Vastaväittäjänä toimi professori Markus Reisenleitner Yorkin yliopistosta, Torontosta. Reisenleitner on wieniläinen ja erikoistunut kotikaupunkinsa kulttuurihistoriaan. Hänen viimeisin teoksensa on yhdessä puolisonsa professori Susan Ingramin  kanssa kirjoitettu Wiener Chic. A Locational History of Vienna Fashion (2014). Myös Ingram oli läsnä väitöstilaisuudessa.

Vastaväittäjä arvioimassa Heidi Hakkaraisen tutkimuksellista otetta. Kuva: Hannu Salmi.

Hakkaraisen tutkimus rakentuu suurelle ja haastavalle alkuperäisaineistolle, jonka pääosan muodostavat useiden vuosikymmenien aikana viikoittain ilmestyneet huumori- ja pilalehdet Kikeriki, der Floh ja Figaro. Se tarkastelee, millä tavoin huumorin avulla tuotettiin aktiivisesti merkityksiä kaupungille ja kaupungista. Tutkijan katse fokusoituu näin perustellusti ajanjaksoon, jolloin vuoden 1848 jälkeinen kaupunki oli valtavan muutoksen – modernisaation – alainen. Modernin symboliksi ja koko tutkimuksen tilalliseksi kiintopisteeksi nousee Ringstrasse, joka rakennettiin keskiaikaisen kaupunginmuurin paikalle.

Ringstrassen suunnitelma vuodelta 1858. Lähde: https://www.wien.gv.at/kultur/archiv/geschichte/bastei/ringstrasse.html

Vastaväittäjä oli hyvin vaikuttunut Hakkaraisen tutkimuksesta ja arvosti paitsi sen analyyttisyyttä, metodologista innovatiivisuutta ja tutkimuksen täydellisyyttä hiponutta viimeistelyä, myös tekijänsä  kykyä ymmärtää aineistoa, joka tuottaa haasteita paikallisillekin.

Oppinutta keskustelua tänä kesäisenä lauantaipäivänä oli seuraamassa 69 kuulijaa.

Kulttuurihistorian oppiaineen historian 38. väitöstilaisuus järjestettiin Janus-salissa Sirkkalassa lauantaina 7. tammikuuta 2012, kun FM Lauri Keskinen väitteli tutkimuksella Seura tekee kaltaisekseen. Poliittinen sosialisaatio varsinaissuomalaisissa työväenurheiluseuroissa vuosisadan vaihteesta 1920-luvun alkuun. Virallisena vastaväittäjänä toimi dosentti Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta. Tilaisuudessa oli urheilujuhlan tuntua, sillä Janus-sali oli ääriään myöten täynnä. Kustoksen klassisiin tehtäviin kuuluu laskea yleisön määrä, ja tällä kertaa paikalla oli 74 henkeä. Keskisen tutkimus on artikkeliväitöskirja, jossa pohditaan varsinaissuomalaisten työväenurheiluseurojen piirissä tapahtunutta poliittista sosialisaatiota, aatteen oppimista, vuosina 1903–23. Kiinnostavaksi ja haasteelliseksi teeman tekee se, että muistitietoa on käytettävissä vain niukasti ja enemmänkin on kyse mahdollisten oppimistilanteiden paikantamisesta ja niiden merkityksen arvioinnista.

Väitöstilaisuus alkoi Keskisen lektiolla, jonka jälkeen oli vastaväittäjän vuoro astua esiin. Nevala avasi puheenvuoronsa viittamalla tutkimuksiin siitä, miten jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995 on nykypäivän historiakäsityksen keskeisiä virstanpylväitä. Lähimenneisyyden avainkohdassa urheilu on näyttäytynyt kansakuntaa yhdistävänä tekijänä, mikä saa helposti unohtamaan tosiasian, että suomalainen urheilukulttuuri on suurimman osan historiastaan ollut jakaantunut. Tämän kahtiajaon ytimessä Keskisen väitöskirja on.

Vastaväittäjä johdatteli keskustelun tutkimuksen perusteisiin, kysymyksenasetteluun, menetelmiin, rajauksiin, rakenteeseen, lähteisiin ja tutkimustilanteeseen. Eloisaa keskustelua kuunnellessa tuntui siltä, että urheiluhistoriaa pitäisi ehdottomasti tutkia vielä nykyistä enemmän. Niin paljon urheilu on määritellyt kansakuntaa, mediaa, sukupuolta ja luokkaa 1900-luvun Suomessa.

Vilkas keskustelu jatkui lähes klo 15 asti, minkä jälkeen juotiin kakkukahvit Januksen aulassa.

Eilen klo 12 väitteli Elina Larsson kulttuurihistoriallisella tutkimuksella Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899). Tilaisuus oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että väitös ei tapahtunut klassisessa Tauno Nurmela -salissa vaan Sirkkalan kampuksella, Janus-salissa, jossa ei ennen tätä ole väitelty. Nyt voi sanoa: paikka sopi erinomaisesti. Väkeä paikalla oli 32 henkeä, ja tilaisuus alkoi eloisalla lectiolla, jota höystivät Carl Larssonin akvarellit, juuri ne kuvat, jotka ovat väitöskirjassa tulkinnan kohteena. Vastaväittäjänä toimi professori Susann Vihma Aalto-yliopistosta. Lähes 500-sivuisessa tutkimuksessa olisi riittänyt keskusteltavaa moneenkin tilaisuuteen. Nyt keskustelu tiivistyi ydinkysymyksiin: mitä tarkoitetaan ideaalisuudella tai ihanteellisuudella, mikä merkitys Carl Larssonin muovaamalla kodin representaatiolla oli omana aikanaan, miten aineisto kertoo näistä ihanteista, millaiset teemat painottuivat Larssonin kotikäsityksessä. Väitöksen kiinnostavimpia hetkiä elettiin tilanteessa, jossa vastaväittäjä nosti kassistaan esiin primäärilähteen, Carl Larssonin vuonna 1907 julkaiseman teoksen Svenska kvinnan genom seklen. Teos tiivistää historian kymmeneen kuvaan, joista ensimmäinen edustaa kivikautta, viimeinen taiteilijan omaa aikaa. Ruotsin historian merkittäviksi naisiksi Larsson valitsi muun muassa Pyhän Birgitan ja Fredrika Bremerin. Väitöstilaisuudessa teoksen kautta avautui keskustelu Carl ja Karin Larssonin suhteesta. Itse asiassa Svenska kvinnan genom seklen -teoksessa Larsson suhtautuu kielteisesti kysymykseen naisten poliittisista oikeuksista. Mieleen tulee kysymys siitä, viittaako kommentti siihen, että itäisessä naapurimaassa vaalilaki oli juuri vuonna 1907 muuttumassa. Ruotsissa naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1920. Tästä teemasta ei väitöstilaisuudessa laajemmin keskusteltu – jo pelkästään siitä syystä, että väitöksen aiheena on kodin representaatio, eikä niinkään se konkreettinen Lilla Hyttnäs, jossa Carl ja Karin asuivat ja joissa sukupuolten välisiä suhteita neuvoteltiin arjen tasolla.

Kun vastaväittäjä lopetti osuutensa, ylimääräisiä vastaväittäjiä ei ilmaantunut, joten kustos päätti tilaisuuden klo 14.30.

Turun yliopiston klassisin väitössali on päärakennuksen Tauno Nurmela -sali, jossa on vuosien mittaan näytelty monta draamaa. Lauantaina 5. maaliskuuta 2011 Nurmelassa väitteli FM Silja Laine tutkimuksellaan ”Pilvenpiirtäjäkysymys”. Urbaani mielikuvitus ja 1920-luvun Helsingin ääriviivat, joka tarkastelee Suomen pääkaupungin rakentumista ja kansainvälistymistä ristiriitaisten odotusten ja vaatimusten jännitteessä. Väitöstilaisuus alkoi Laineen lectio praecursorialla, joka avasi laajan näkymän teemaan ja ammensi korkeiden rakennusten historiasta, aina Babelin tornista ja keskiajan katedraaleista asti. Tämän jälkeen vastaväittäjä dosentti Anja Kervanto Nevanlinna piti avauspuheenvuoronsa, jossa korostui pilvenpiirtäjäkysymyksen historiallinen merkitys mutta samalla myös sen ajankohtaisuus. Korkeat rakennukset herättävät yhä intohimoja.

Vastaväittäjä johdatti keskustelun tutkimuksen peruskysymyksiin, kuten käsitteisiin, rajauksiin, ongelmanasetteluun, lähdeaineistoon ja tutkimustilanteeseen. Laineen tutkimuksen lähtökohdissa tärkeää on kiinnostus mielikuvituksen historiaa kohtaan: väitöskirja ei analysoi ainoastaan sitä, miten konkreettisista pilvenpiirtäjistä kiisteltiin 1920-luvun Suomessa vaan millaiset kulttuuriset tekijät ehdollistivat ja mahdollistivat pilvenpiirtäjiin liittyvää mielikuvitusta.

Kustoksen klassisiin tehtäviin kuuluu laskea, paljonko paikalla oli yleisöä. Tauno Nurmela -salissa oli tällä kertaa 65 henkeä, ja tilaisuus päättyi klo 14.