Codices Fennici -hankkeen kurssilla opettelemassa käsikirjoitusten kuvailua

Osallistuin lokakuun alussa Helsingissä Kansalliskirjastossa järjestetylle kurssille, jossa tutustuttiin keskiaikaisten ja varhaisen uuden ajan käsikirjoitusten kuvailuun ja niin sanottuihin kodikologisiin menetelmiin. Niiden avulla tutkitaan keskiaikaisia kirjoja esineinä ja pyritään selvittämään mahdollisimman paljon kyseisten teosten synty- ja käyttöhistoriasta. Kaksipäiväisen kurssin järjesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran koordinoima Codices Fennici -hanke, jonka tarkoituksena on kuvailla ja digitoida kaikki Suomen alueeseen liittyvät keskiaikaiset ja 1500-luvun käsikirjoitukset (hankkeesta tarkemmin ks. [youtube=http://www.youtube.com/watch?v=-86AHDPkdUo].

Kurssille osallistui kaikkiaan parikymmentä käsikirjoitustutkimuksesta kiinnostunutta niin historian, musiikin, kuin kielen tutkijaa. Pääopettajana toimi Dr. Bettina Wagner, joka on Bayerische Staatsbibliothekin käsikirjoitusosaston johtaja. Hän tutustutti kurssilaiset käsikirjoitusten kuvailun periaatteisiin sekä selvitti niitä menetelmiä, joiden avulla esimerkiksi käsikirjoituksen syntyajankohtaa voidaan määrittää. Tutustuimme myös kirjojen sidosten ja niiden koristelun merkitykseen ja erilaisiin tietokantoihin, joita voidaan käyttää apuna esimerkiksi etsittäessä kirjan valmistajaa kansikoristelun avulla.
Bettina Wagnerin luennoilla esimerkit olivat Bayerische Staatsbibliothekin kokoelmasta, johon kuulu kymmeniä tuhansia keskiaikaisia käsikirjoituksia.

Tositoimiin pääsimme tutkiessamme Kansalliskirjaston käsikirjoituksia. Vaikka suomalaiset, keskiajalta kokonaisina säilyneet käsikirjoitukset ovat toki hieman vaatimattomampia kuin müncheniläiset kollegansa, oli keskiajan ja uuden ajan alun tutkijoiden into lähes käsin kosketeltavaa, kun 1400-luvun ja 1500-luvun käsikirjoituksia käärittiin esiin suojapapereista.  Suomalaiset pergamenttikäsikirjoitukset päätyivät usein uusiokäyttöön reformaation jälkeen esimerkiksi tilikirjojen kansina (ks. Kansalliskirjaston fragmenttikokoelma) ja tästä syystä säilyneet käsikirjoitukset ovat pääasiassa paperikäsikirjoituksia.
Tieteidenvälisyyttä koettiin myös aidosti kun eri alojen asiantuntijat pääsivät yhdessä keskustelemaan kirjoista, niiden materiaaleista ja sisällöistä. Sibelius-Akatemia edustajat esimerkiksi lauloivat liturgisten käsikirjoitusten sävelmiä ja suomen kielen tutkijat taas innostuivat, kun esiin nostettiin kaunis nahkasidoksinen suomennos Kristofferin maanlaista.
Toisena päivänä opettajistoon liittyivät Dr. Erwin Frauenknecht Stuttgartista ja Dr. Maria Stieglecker Wienistä, joiden erikoisalana on vesileimojen tutkimus. Vesileimatutkimuksella  on paljon annettavaa paperisten kirjojen syntyajankohdan määrittelylle sekä sen tutkimisille, mistä ja mitä kauppareittejä pitkin paperi Suomen alueelle oikeastaan tuli. Kansalliskirjaston edustajat osoittivat melkoista mielentyyneyttä, kun parikymmentä ihmistä hääri käsikirjoitusten ympärillä kynät käsissään pyrkiessään jäljentämään vesileimoja mahdollisimman tarkasti. Onnistuimmepa löytämään melkein identtisen vesileimankin.

Kurssi osoitti, että Suomessa on jo paljon käsikirjoitustutkimuksen osaamista, mutta myös sen, että yhdessä tutkimuksen tekeminen voi olla mielekästä, kun eri tieteenalat pääsevät konkreettisesti kohtaamaan. Kurssin suorittaneista monet päätynevät kuvailemaan Codices Fennici –hankkeessa käsikirjoituksia ja luulenpa, että ainakin yksi yhteisartikkelin idea syntyi Kansalliskirjaston auditorion suojissa.

Meri Heinonen