Teksti ja kuvat Anniina Peippo
Näin kotisohvalla viltin alla istuskellessani, pakkasten paukkuessa ja katsoessani ulkona satavaa lunta, minun on vaikeaa käsittää olleeni Roomassa vain pari viikkoa sitten. Osallistuessani kulttuurihistorian Rooman matkalle odotin niin monta asiaa ja samalla en kuitenkaan tiennyt mitä odottaa. Tahdoin kovasti nähdä mahdollisimman paljon erilaisia kohteita eri vuosisadoilta. Näin jälkikäteen on varsin huvittavaa, että juuri ne kohteet, joissa ryhmän kanssa vierailimme ja joista minulla ei ollut minkäänlaista alkukäsitystä, osoittautuivat mielestäni parhaimmiksi.
Kurssimme teemana oli kierrätys ja kerroksellisuus. Samaisessa hengessä kiersimmekin ympäri Roomaa nähden historiallisia kerroksia ja moniulotteista historiallista kuvastoa. Yhdeksi lempikohteistani muodostui Palazzo Massimo, 1800-luvulta peräisin oleva vanha jesuiittakoulu. Nykyään tämä palatsikoulu on museokäytössä ja siellä on nähtävillä monenlaista historiallista esineistöä neljässä eri kerroksessa. Museon alimmaisessa kerroksessa sijaitsivat pienesinekokoelmat, jossa oli kaikenlaisia vanhoja rahoja, mutta myös muita arvokkaampia käyttöesineitä, kuten koruja. Museossa oli myös varsin merkittävä veistoskokoelma, jota riitti katseltavaksi kolmessa eri kerroksessa. Näistä kuuluisimmat näkemämme veistokset lienevät Augustuksen patsas, Venus, Apollo ja roomalaiset kopiot kreikkalaisista urheilijapatsaista. Vaikken ole ehkä aiemmin osannut arvostaa pronssiveistoksia, viimeistään Palazzo Massimossa oppi arvostamaan roomalaista kädentyötä ja valutekniikkaa. Marmoriveistokset ovat kauniita, pinta on tasaista ja pehmeää, mutta jokin pronssipatsaiden rosoisuudessa ja ajan kuluttamassa pinnassa viehätti minua. Oli mielenkiintoista katsoa lepäävää nyrkkeilijää suoraan silmiin ja löytää hienonhienoja uurteita ja yksityiskohtia patsaan pinnasta. Käsityönä tehdyllä veistoksella näkyivät kasvoissaan sekä ottelun jälkeisen ruhjeet, että yksitellen pronssin pintaan kaiverretut hiussuortuvat.
Urheilijapatsaista saimmekin opastusta ryhmämme jäseneltä Idalta, joka oli kurssia varten perehtynyt urheiluun antiikin kulttuurissa. Vaikka roomalaiset eivät itse kovia urheilijoita olleetkaan, arvostivat hekin penkkiurheilua ja liikkeen yleistä estetiikkaa. Vaikka urheilu käsitteenä ei Roomassa ollut välttämättä yhtä hikistä ja verenmakuista olympiapainia kuin Kreikassa, näkyi roomalaisissa kopioissa herkkä ihmisanatomia sekä ihmiskehon yleinen arvostus.
Ylipäätään suosikkejani museon kokoelmissa olivat marmoriveistokset, joiden pehmeä pinta sai katseen lepäämään itsessään. Vaikka suurin osa patsaista olikin roomalaisten teettämiä kopioita kreikkalaisista alkuperäisteoksista, olivat ne täysin eri tasoa kuin nykyään tehdyt surullisenkuuluisat kiinalaiset piraattituotteet. Marmoreista yksi suosikeistani oli keisari Augustusta esittänyt patsas, jossa hänet oli kuvattu kietoutuneena huiviin ja suorittamassa Pontifex Maximuksen, ylipapin virkaa. Vaikka eihän se Massimon oma Venuskaan kauaksi suosikeistani jäänyt! Ylipäätään Augustusta kuvaavia patsaita oli mielenkiintoista katsoa, olihan Augustus yksi antiikin maailman suurista propagandisteista. Hänen sanotaan palkanneen runoilijoita, historioitsijoita ja taiteilijoita muokkaamaan julkisuuskuvaansa. Hänen ansiostaan kuvanveistossa alettiin suosia keisaria ihannoivia, realismia jäljitteleviä kuvaustyylejä. Tässä valossa häntä esittäviä veistoksia oli aina ilo katsoa ja pohtia, kuinka propagandan sävytteisiä nämä olivat. Kurssin parasta antia oli nähdä suuressa mittakaavassa jo antiikin aikana tapahtunutta kierrätystä, jossa taideaiheet ja tarinat toistuivat vuodesta toiseen.
Vaikka opintomatkalla olimmekin jo aiemmin päässeet tutustumaan myös roomalaiseen mosaiikkitaiteeseen, Palazzo Massimossa saimme tästä lisää esimerkkejä. Massimon ylemmissä kerroksissa oli esillä sekä arkipäiväistä, että juhlavampaa mosaiikkitaidetta. Vaikka yleisempää mosaiikeissa näytti olleen mustavalkoisuus, sen edullisuuden ja materiaalien helpon saatavuuden vuoksi näkyi silloin tällöin myös värikkäämpiä esimerkkejä. Mosaiikkitaiteesta omaksi suosikikseni nousi kissaa esittävä kuva, sillä eihän kukaan nykyäänkään voi sanoa ei kissavideoille!
Palazzo Massimon yksi kuuluisimmista kokoelmista ovat Livian talosta pelastetut freskot ja mosaiikit, joiden ansiosta pystymme jälleenrakentamaan roomalaista kotia mielessämme entistä paremmin. Koska yleisesti ottaen roomalaisesta kulttuurista näkyvämpiä taiteellisia esimerkkejä ovat veistokset, olin henkilökohtaisesti innoissani nähdessäni roomalaista maalaus- ja mosaiikkitaidetta vähän laajemmalti.
Livia Drusilla oli keisari Augustuksen kolmas vaimo, ja hänen Tiberin rannalla sijainnut talonsa löydettiin uudelleen 1800-luvun loppupuolella, jonka jälkeen alueella tehtiin arkeologisia kaivauksia. Koska talo alun perin hautautui lietteeseen joen tulvimisen seurauksena, talo ja sen maalaukset olivat säilyneet erinomaisesti ja täten antoivat lisää perspektiiviä entuudestaan tehtyjen niukkojen löydöksien tueksi. Livian talo oli ylellisesti maalattu, ylhäisnaisen koti, mutta kohteena se on arvokas esimerkki 30- luvun eaa. jälkeisestä käsityön taidonnäytteestä. Livian talossa minua erityisesti viehätti hänen punaisella sinooperilla maalattu huoneensa, mutta yhtä upea oli hänen pihapuutarhansa, jonka seinät oli koristeltu komein kukkakuvioin. Nämä seinämaalaukset oli maalattu myöhemmin opintomatkallamme Pompeissakin nähtävän toisen tyylisuunnan mukaisesti ja ne oli valitettavasti jouduttu siirtämään museon suojiin, jotta myös tulevat sukupolvet pystyisivät nauttimaan Livian talon seinämaalauksista.
Blogitekstini loppupuolella lieneekin sopivaa paljastaa Massimon kokoelmien ehdoton suosikkini. Museon kolmannessa kerroksessa kiekonheittäjäpatsaiden huoneesta poispäin kulkiessamme Marika (kurssin opettaja) pysäytti meidät erään veistoksen luo ja kysyi, mitä siinä näemme. Patsas oli marmoria, pehmeästi veistetty, esittäen nuorta nukkuvaa naista. Tai siltä se ensin näytti. Arvailujen jälkeen odotuksemme päättyi ja meille kerrottiin mitä veistos todella esitti: Hermafroditosia, kreikan jumaltarustoissa esiintyvää jumaluutta.
“Hermaphroditus, as he has been called, who was born of Hermes and Aphrodite and received a name which is a combination of those of both his parents. Some say that this Hermaphroditus is a god and appears at certain times among men, and that he is born with a physical body which is a combination of that of a man and that of a woman, in that he has a body which is beautiful and delicate like that of a woman, but has the masculine quality and vigour of a man. But there are some who declare that such creatures of two sexes are monstrosities, and coming rarely into the world as they do they have the quality of presaging the future, sometimes for evil and sometimes for good.”
–Diodoros Siculus, Bibliotheca historica
Patsas oli ehdottomia suosikkejani, sillä se oli persoonallinen ja vastasi nykyisen, muuttuvan maailman identiteettejä ja rajoja samalla kun mursi niitä. Vasta veistosta kierrellessä huomasi, kuinka omakin ihmissilmä oli hämättävissä ja kuinka sosiaaliset konstruktiot ohjaavat yhäkin elämänkatsomustamme ja maailmaamme.
Rooman matkasta jäi minulle paljon käteen. Muistelen lämmöllä kaikkea oppimaani ja kokemaani enkä vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Antiikin arkkitehtuurin ja taiteen ajattomuus sekä vielä tänäkin päivänä sen aiheuttama tunneskaala on ennen kaikkea hämmästyttävää. Rooman opintomatkalla opin paljon uutta, tämän lisäksi löysin myös uuden rakkauteni, Pecorino-juuston. Suosittelen sitä lämpimästi.
