Teksti ja kuvat Anna Tolonen

Syksyllä 2017 Rooman opintomatkan ohjelmaa suunnitellessamme nousi esille ajatus päiväretkestä Pompejiin. Vaikka Pompeji sijaitsee Campaniassa noin 250 kilometrin päässä Roomasta, junamatka Rooman Termini-asemalta Napolin päärautatieasemalle on mahdollista taittaa reilussa tunnissa kiitos Frecciarossa-junien. Opintoretkemme toisella viikolla, Rooman tultua jo hyvinkin tutuksi, matkasimme aamujunalla Napolin Garibaldi-asemalle, jonka aamuruuhkassa luovimme tiemme vielä kohti Circumvesuviana-junayhteyttä. Rämisevä paikallisjuna kuljetti meidät halki Napolin pahamaineisten lähiöiden kirkkaan talviauringon noustessa Napolinlahden yllä, ja saavuimme Pompei Scavi -asemalle hyvissä ajoissa ennen aamukymmentä.

Kuva 1

 Pompejin sivukaduilla on tilaa vaellella. Taustalla pahamaineinen Vesuvius

Vaikka Rooman suosituimmat kohteet loistivat tammikuussa tyhjyyttään eikä jonoja lippuluukulle muodostunut Vatikaanin museoita lukuun ottamatta, Pompejin kaduilla näkyi tammikuussakin aavistus alueella päivittäin vierailevista turistimassoista. Suurin osa matkailijoista liikkui maailmanperintökohteessa oppaan johdolla ja mekin olimme onnistuneet saamaan mukaamme todellisen Pompeji-asiantuntijan, itsekin Pompejin alueella työskennelleen suomalaisen arkeologin Ria Bergin. Villa Lantessakin lehtorina työskennellyt Ria kertoi erityisalakseen Pompejin naisten esinemaailman, josta hän teki myös väitöskirjansa. Päivän edetessä huomasimme Rian asiantuntijuuden kattavan lähes kaiken, mitä osasimme Pompejissa näkemästämme ja kuulemastamme kysyä!

Kuva 2

Faunin talon Aleksanteri-mosaiikkiin tutustumassa

Rian opastuksella lähdimme siis koluamaan Pompejin katuja ja rakennuksia. Rakennuksista jäivät erityisesti mieleen hyvin säilynyt kylpylä, baarit ja ravintolat, bordelli, amfiteatteri sekä kaksi muuta teatteria. Pienen teatterin katsomossa auringonpaisteessa istuessamme Ria luki meille ääneen Plinius nuoremman silminnäkijäkuvauksen Vesuviuksen purkauksesta ja Pompejin tuhon ensihetkistä. Tuo historioitsija Tacitukselle osoitettu kirje (ja ainoa säilynyt silminnäkijäkuvaus) antaa nykyihmiselle käsityksen siitä, miten antiikin ihmiset suhtautuivat luonnonvoimiin ja kuinka täydellisesti purkaus yllätti Napolinlahden asukkaat.

Kuva 3

Pienen teatterin katsomoa

Kuva 4.pienennetty

Lepäävä Herkules (300-400 jaa.) Napolin kansallismuseossa

 

Monien hyvin säilyneiden (ja restauroitujen) rakennusten sisällä Pompejin kävijää ilahduttavat kohteen kenties kiinnostavimmat detaljit: freskot, mosaiikit ja piirtokirjoitukset. Parhaiten näitä pääsee kuitenkin ihailemaan Napolin kansallismuseossa, jonne suuri osa löydöistä on siirretty parempaan talteen. Koska kurssin aikataulu oli tiukka, vietinkin ennen sen alkamista viikonlopun Napolissa, ja ehdin tutustua myös museon Pompeji-kokoelmaan. Museovierailu on suositeltava myös Rooman matkaajalle, sillä kokoelmiin kuuluu useita hienoja löytöjä Roomassa sijaitsevista kohteista, esimerkiksi Caracallan kylpylöiden massiivisia marmoripatsaita.

Vaikka kuljimme Pompejin katuja lyhyttä lounastaukoa lukuun ottamatta aamusta pitkälle iltapäivään, paljon jäi vielä näkemättä. Viimeiseksi kävimme jo juoksuaskelia ottaen tutustumassa Mysteerien huvilaan (Villa dei Misteri), jonka nimi esiintyy myös Pompei Scavi -aseman nimikyltissä. Huvilan nimi juontuu sen mystisistä, Dionysoksen kultin seremonioita kuvaavista seinämaalauksista, joita historioitsijat eivät ole vieläkään onnistuneet täysin tulkitsemaan. Rakennuksen sisällä on nähtävissä myös joitakin Vesuviuksen purkauksen yhteydessä menehtyneiden kaupunkilaisten ruumiiden kipsivaloksia.

 

Kuva 5

Mysteerien huvilan freskoja

Päivän alueella vietettyämme on helppo ymmärtää, miksi Pompeji on ollut jo pitkään Italian suosituimpia turistikohteita. Edes seitsemän tuntia ei riittänyt koko arkeologisen puiston kiertämiseen, ja suurin osa kaupungista on yhä kaivamatta ja tutkimatta. Pompejin ohella Vesuviuksen vuoden 79 purkaus peitti alleen myös läheisen Herculaneumin kaupungin, joka sekin sijaitsee nykyisen Napoli-Sorrento -junaradan varrella. Pompejin suurten kävijämäärien vuoksi matkailuviranomaiset tarjoavatkin matkailijoille mahdollisuuden yhteislippuun, jolla pääsee vierailemaan kolmen vuorokauden ajan lähistöllä sijaitsevissa, Pompejin varjoon jääneissä kohteissa. Pompejin ja Herculaneumin ohella lipulla pääsee tutustumaan myös antiikin aikaisten Stabiaen, Oplontiksen ja Boscorealen kaivauksiin. Jos aikaa ei ole, kaivauslöytöihin voi tutustua myös Napolin kansallismuseossa.

Kuva 6

Paluujunan odottajia Pompei Scavi -asemalla