Teksti Ida Ijäs
Opintomatkallamme Roomassa paneuduimme pääasiassa antiikkiin ja keskiaikaan. Mielenkiintoisena sivujuonteena läpi koko kaksiviikkoisemme kulki kuitenkin toisen maailmansodan aikainen Rooma, ja erityisesti traagiset Fosse Ardeatinen tapahtumat.
Lienee parasta aluksi palauttaa mieliin, mistä on kyse. Maaliskuun 23. päivä vuonna 1944 saksalaisten miehittämässä Roomassa suoritettiin attentaatti. Vastarintaliikkeen ryhmittymä Gruppi di Azione Patriottica (GAP) räjäytti Via Rasellalla lakaisukoneeksi naamioidun pommin, joka surmasi 33 saksalaisen poliisiyksikön miestä. Saksalaisten reagointi oli nopeaa: jokaista surmattua saksalaismiestä kohti otettiin kiinni kymmenen roomalaista. Loppuen lopuksi 335 miestä vietiin seuraavana päivänä Via Ardeatinen varrella oleviin louhoksiin ja ammuttiin.
Kosketuksemme tapahtumiin eteni ikään kuin nurinkurisessa järjestyksessä, sillä vierailimme heti ensimmäiseksi Fosse Ardeatinen muistomerkillä. Voin rehellisesti myöntää, etten tuntenut paikkaa ja sen historiaa kovinkaan hyvin. Muistomerkin 335 rivissä makaavaa hauta-arkkua tekivät lähtemättömän vaikutuksen, mutta koko tapahtuman merkitys ja laajuus eivät vielä tuolloin täysin valjenneet minulle.
Palapeli alkoi rakentua, kun pääsimme samana iltana tapaamaan muistitietoon erikoistunutta tutkijaa Alessandro Portellia hänen työhuoneellaan Trasteveressa. Portelli on tutkinut roomalaisten kollektiivista muistia ja yksilöllisiä muistoja Fosse Ardeatinen tapahtumista kirjassaan Käsky on täytetty – Historia, muisti ja verilöyly Roomassa 1944 ( L`ordine è già stato eseguito, 1999)
Portellin pitämä puheenvuoro yhdisti vaikuttavasti akateemisen tutkimustiedon ja tunteellisen tarinallisuuden. Hän puhui maaliskuun 1944 tapahtumista koko Rooman yhteisenä tragediana. Miesten joukossa oli nuoria, vanhoja, juutalaisia, ateisteja, kauppiaita ja lakimiehiä. He olivat kotoisin ympäri Roomaa, osa jopa kauempaa. Surmattujen miesten taustojen moninaisuus on osaltaan luonut tapahtumista kollektiivisen muiston koko kaupungille.
Yhteisen muiston lisäksi Portelli halusi tuoda esiin myös yksilölliset, keskenään erilaiset näkökulmat. Hän kertoi haastatelleensa niin surmattujen miesten lähiomaisia ja sukulaisia, partisaaneja kuin 90-luvun yliopisto-opiskelijoitakin. Mielenkiintoista oli kuulla, miten monille nuorille roomalaisille Fosse Ardeatine oli käsitteenä aivan tuntematon, kun taasen monille vanhemmille se merkitsi erottamatonta ja kipeää osaa omassa menneisyydessä.
Omien sanojensa mukaan Portelli halusi kirjansa avulla myös osoittaa, miten yhteisön yhteinen muisti voi joskus erehtyä. Hänen mukaansa Roomassa on elänyt pitkään yleinen harhakuvitelma siitä, kuinka Via Ardeatinen louhosten tapahtumat olisi voitu estää, jos partisaanit olisivat ilmoittautuneet saksalaisille. Moni uskoo kiven kovaan muistavansa, kuinka saksalaiset jopa viikkojen ajan vaativat Via Rasellan iskun tekijöitä ilmoittautumaan, tai muuten he toimeenpanisivat koston. Syy Fosse Ardeatinesta on Portellin mukaan monien roomalaisten mielissä siirretty saksalaisilta partisaaneille, jotka eivät tunnustaneet tekoaan.
Todellisuudessa mitään vaatimusta ei esitetty. Via Ardeatinen laukaukset ammuttiin alle vuorokausi partisaanien attentaatin jälkeen. Jälkikäteen Rooman saksalaishallinto antoi tiedotteen teloituksista, jossa he ilmoittivat kuinka ”käsky on jo täytetty”.
Tapaamisemme lopuksi Portelli kehotti meitä vierailemaan Via Tassolla museossa nimeltään Museo storico della Liberazione – Roma, mikäli haluaisimme tutustua aiheeseen vielä syvemmin. Ja mehän halusimme.
Via Rasellalla yhä näkyvät attentaatin jäljet (kuva Sanni Lumikko)
Vapaasti suomennettuna Rooman vapautumisen historiallinen museo (paremmin italiaa taitavat voivat korjata) on perustettu tiloihin, joissa SS-joukot pitivät ja kiduttivat Italian vastarintaliikkeen partisaaneja. Museo koostui useassa kerroksessa olevista huoneista, joissa kerrottiin toisen maailmansodan aikaisen Rooman vaiheista etenkin Rooman juutalaisten, vastarintaliikkeen ja Fosse Ardeatinelle päätyneiden näkökulmasta. Traagisin osa museota olivat sellit, joissa kidutettavia miehiä pidettiin. Sellien seinät olivat täynnä vankien kirjoittamia runoja, avunhuutoja ja piirroksia. Samoista selleistä oli maaliskuun 24. päivä haettu noin 70 miestä Via Ardeatinelle vietäväksi.
Vähitellen muodostunut palapelimme täydentyi viimein, kun astelimme viimeisenä opintopäivänämme Via Rasellalle. Toisen maailmansodan jälkiä on Roomassa kuulemma paljon korjailtu ja peitetty, mutta Via Rasellalla ne näkyivät yhä. Rakennusten seinissä mustina ammottaneet luodinjäljet viestivät, kuinka kadun tapahtumia ja niiden seurauksia ei haluta unohtaa.
Kirjoittaja jatkoi aiheeseen tutustumista koto-Suomessa lukemalla Portellin kirjan, jota voi suositella lämpimästi kaikille muillekin kiinnostuneille!
Vastaa