Tekijä: heitah

Kulttuurihistorian oppiaineessa on viime aikoina keskusteltu siitä, miten eksistentiaalinen polykriisi pakottaa yhteiskunnat arvioimaan arvojaan, systeemejään ja kanssakäymistään. Sanalla sanoen: miten olla ihmisiä yhdessä? Se taas on historiantutkijoiden leipälaji. Jos siis olet historioitsija, onneksi olkoon!

Tutkija toimii systeemin sisällä, vallankumous muuttaa systeemin              

Nuoret, ympäristöaktivistit, kansalaisjärjestöt ja paikalliset asukkaat ovat yhdistäneet voimansa tuhansien äänten kuoroksi ja kaduille tulvii spontaani massaprotesti neokolonialismia, korruptiota ja oligarkkeja vastaan. Iskulauseeksi on muodostunut ”Albania is not for sale”. Kutsumalla Albanian tapahtumia vallankumoukseksi ne liittyvät systeemin muutokseen tähtäävän liikehdinnän traditioon: ei pelkkä mielenilmaus vaan yhteiskuntasopimuksen irtisanominen. Michel Foucault asettaa vallan kaikkialle – myös ihmisten välisiin suhteisiin, kuten flamingovallankumouksellisten yhteistyöhön.

”It’s not going to be fun, but there’ll be joy in that kind of struggle, joy in your intellectual courage exercise, joy in your moral and spiritual witness enacted even as you fall on your face. As Samuel Beckett always reminds us: We try again, fail again, and fail better. As you embark on the next stage, fail so much better. Fail with all of your revolutionary joy. Fail with that subversive piety. Fail with your intellectual humility and with your spiritual intensity.” 

---

---

Heidi Tähtinen. Kirjoittaja on kulttuurihistorian väitöskirjatutkija SLS:n rahoittamassa projektissa Ooppera periferiassa? Turku ja Pariisi musiikki- ja teatterikaupunkeina 1790–1840.

---

Se vallankumous, josta viikonloppuna puhuttiin, pyrkii tarjoamaan toivoa kaaoksen keskelle. Hyväntuulinen nauru, innostuneisuus, elinvoima ja polveilevat ajatustenvaihdot luonnehtivat seuruetta – ei mitä ensi-istumalta olettaisi tapaamisesta, jonne ihmiset on tuonut huoli ihmiskunnan tuhosta. Ympäristöaktivisti Roger Hallam pohti vallankumoustradition ytimen olevan elämänilon – ajatus siitä, että tehdään jotain yhdessä. Hallam lähestyi maailmassa käynnissä olevaa myllertävää muutosta visionäärisesti maailman monimutkaisuuden kautta (complexity thinking): vastakohtaisuuksia kannatellen, paradigmat havaiten, toiminnasta voimaantuen. Revolution in the 21st century -yhteisön järjestämän festivaalin takana olivat Extinction Rebellionista tunnetut Hallam ja Robin Boardman. Festivaali tarjosikin vallankumouksen tutkijalle tilaisuuden havainnoida eräältä kannalta nykypäivän yhteiskunnallista liikehdintää.

Kuin Delacroix’n maalauksessa heinäkuun vallankumouksesta, jossa barrikadeilla ovat niin työläinen ja opiskelija kuin silinteriherra, kansainvälinen festivaali We decide to re-make the world (15.-16.11.2025) oli houkutellut mukaan ihmisiä eri taustoista. Osa oli 80-luvulla ympäristön puolesta kaduilla mieltään osoittaneita vallankumouksen veteraaneja. Toiset nuoria, jotka, kuten eräs afrikkalainen aktivisti totesi, olivat eräänä päivänä heränneet huomaamaan absurdin tilanteen, jossa maailma ympärillämme tuhoutuu ilmastonmuutoksessa, mutta jatkamme vain päiväämme kuin ei mitään. Erään vanhemman naisen taas oli saanut liikkeelle skandaali Englannin yksityistettyjen vesilaitosten vesistöihin valuttamasta jätteestä. Vallankumouksellisuus kuulostaakin kansalaisaktivismilta. 

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ”luo perustan vapaudelle, oikeudenmukaisuudelle ja rauhalle maailmassa”. Brot für die Welt –järjestön tutkimuksen mukaan kuitenkin vain 3,5% maapallon väestöstä asuu maissa, joissa kansalaisvapauksia (esim. sananvapaus, lehdistönvapaus, kokoontumisvapaus) ei rajoiteta. Tähän dilemmaan festivaali pureutui. Yhteiskunnallisen toiminnan tarve perustellaan sekä autoritaarisuuden nousulla että poliittisten päättäjien osoittamalla kyvyttömyydellä torjua ilmastonmuutos ja eriarvoistuminen. Ilmastokriisin ja yhteiskunnallisten ongelmien yhteen kietoutuneet lonkerot ulottuvat kaikkialle, joten teeman alta löytyi kirjava joukko: palestiinalaisten vastarinta, demokratian tukeminen ja ilmastoahdistuneet nuoret mahtuivat kaikki saman katon alle.  

Tapaaminen oli brittivoittoinen, mutta osallistujat tulivat niin Euroopasta kuin Afrikasta ja Pohjois-Amerikasta. Kumouksellisuus tapahtui tässä tapauksessa kaikille avoimessa virtuaalisessa festivaalissa, mikä mahdollisti eri ideoiden ja äänten törmäyttämisen nopeasti ja laajalti. Paikantumaton vallankumous, jonka pyrkimyksenä on tuoda ihmiset kaikkialla yhteen ihmiskunnan kohtaamien viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi, onkin yhdistävä tekijä ei yksi toimija.

Toimi ja voimaannu

Tieto ilmastomuutoksesta ei yksin riitä saamaan massoja liikkeelle tai tekemään keskiluokista vallankumouksellisia. Kuitenkin juuri yhteiskuntien arki – fossiilisten polttoaineiden käyttö, asuminen ja infrastruktuuri, sekä eläinten syömiseen perustuva ruokajärjestelmä – kuluttaa luonnonvaroja. Innovatiivinen demonstraatio kulutuskulttuurin vaikutuksista Euroopassa on dataprojekti Green to Grey. How Europe is squandering the little nature it has left (2025). Onko kansasta, entisestä vallankumouksen voimasta, tullut elintapojensa myötä itsensä isoin ongelma?

Viikonlopun aikana pohdittiin, miten havaita tilaisuudet muuttaa ilmastonmuutoksesta kirjoitettavaa narratiivia – sitä, miten kirjoitamme toimijuutemme taloudellisen ja yhteiskunnallisen kriisin aiheuttamassa ympäristökriisissä. Sosiologian professori Dana R. Fisher ja maapallojärjestelmän tutkija James Dyke keskustelivat siitä, miten esimerkiksi äärisääilmiöiden aiheuttamia tuhoja kohdattaessa on olemassa mahdollisuusikkuna, jolloin yhteiskunnan asenteiden muuttamiseksi on oltava valmiiksi ajateltuna intellektuaalinen ja poliittinen perusta, josta vastata kriisiin uudella tapaa.

Vallankumous tarkoittaakin uusia ideoita siitä, millainen maailma voisi olla. Hyvä lähtökohta on kenties maapallon säilyttäminen elinkelpoisena ihmiselle ja sen muulle asujaimistolle. Ympäristöaktivisti Hallam ehdotti, että kun ihmiset saadaan keskustelemaan keskenään käsitys siitä, mikä on mahdollista yhteiskunnassa, laajenee. Hän kuvasi huomanneensa, miten kyyninen kyllästyneisyys karisee, kun keskustellessa päästään asian ytimeen: yhteiskunnan rakentamiseen ihmisten arkisten tarpeiden pohjalta. Kansalaiskokouksessa (people’s assembly) kansalainen osallistuu päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen keskusteluun suoraan, totesi demokratia-aktivisti Chris Chudley; silloin kohtaajina ovat ihmiset, eivät poliittiset suuntaukset. Pyrkimyksenä on välttää ajautuminen vastakkainasetteluihin.

Oligarkkeja ja miljonäärejä ei oltu unohdettu, sillä sivilisaatioihin perehtynyt kirjailija Jeremy Lent totesi, että nykyinen systeemi ei ole rikki vaan toimii juuri kuten se on suunniteltukin toimimaan: hyväksikäyttämään maapallon resursseja pienen eliitin hyväksi. Tämän vuoksi itse yhteiskuntarakenteet vaativat muutosta. Lentin mukaan muutos toteutetaan yhteistyöllä, jossa jokaisen panos on tärkeä. Käytännössä se tarkoittaa oman ajattelun dekolonisaatiota ja keskustelua oman sydämen kanssa siitä, mitä voi tehdä ilmaston hyväksi.

“And now for something completely different”

Hallam painotti valituksen ja voivottelun kierteen murtamista. Keskustelut ja tieto ovat tärkeitä, mutta vallankumouksessa niiden pohjalta myös toimitaan. Monty Pythonin sanoin: ”And now for something completely different.” Uudet narratiivit kirjoitetaan mielikuvituksen voimalla; niin sammakkoasussa kadulla tanssien kuin oikeusvaltioperiaatetta toteuttaen. Puheenvuoroissa esiintynyt kontrasti kriisisykermän vakavuuden ja vallankumouksen luovien metodien välillä on kuin metafora kahdelle hyvin erilaiselle tulevaisuudelle: autoritarismin köyhäintalonharmaa, sotien täyttämä maailma tai elämä, joka on tulvillaan värejä, empatiaa ja naurua.  

Erona Delacroix’n maalaukseen on liikehdinnän sopeutuminen demokraattisten valtioiden, kuten Iso-Britannian, kiristyviin kokoontumisvapauden ja sananvapauden rajoituksiin, sekä yhä autokraattisempien Yhdysvaltojen eskaloituvaan väkivaltaan kansalaisiaan kohtaan: barrikadeilla ICEa vastassa on aseiden sijaan Portland Frog. Rauhanaktivisti Rowan Tilley huomautti, että valtiollisten toimijoiden on vaikeampaa leimata väkivallaton aktivismi terrorismiksi ja perustella sillä oma väkivaltansa. Väkivallattomuus on sekä arvovalinta että strategia.

Huumorin ja taiteen keinot paljastavat katseille keisarin uudet vaatteet samalla kun nostattavat mielialaa. Green Partyn valtuutettu Shane Collins mainitsi yhteistä tilaa muokkaavien katuprotestien ohella myös Iso-Britanniassa järjestettävän festivaalin – Green Gathering – jossa opastetaan hyödyllisissä taidoissa, joilla rakentaa uutta ympäristöystävällistä sivilisaatiota. Festivaalin sivuilla tapahtumaa kuvaillaan näin: ”Share wisdom and skills; find friends old and new; weave, weld and tell stories. Put the world to rights – and then dance all night.”  

Kohti tuntematonta

Ranskan vallankumouksellisten radikaalien ja maltillisten ideoiden melskeessä löytyi vuonna 1789, kaikessa epätäydellisyydessään, yhteisymmärrys, jonka muodon näemme Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksessa. Vuoden 1789 vallankumoukselliset eivät tienneet onnistuisivatko he, mutta toimivat silti – meidän tulevaisuutemme on yhtä lailla avoin. Maapallojärjestelmän tutkija Dyke kehotti etsimään toivoa, sekä visiota maailmasta, johon voisi rakastua. Hänen mukaansa on tärkeää visioida millainen uusi maailma tulee olemaan, sillä tällä hetkellä tuota paikkaa kartalla kuvastaa vain suuri tuntemattomuus, ”here be dragons”.

Sen pohjalta loppukaneettina kysymys pohdittavaksi: millaisessa maailmassa tahdot elää?

---

Heidi Tähtinen. Kirjoittaja on kulttuurihistorian väitöskirjatutkija SLS:n rahoittamassa projektissa Ooppera periferiassa? Turku ja Pariisi musiikki- ja teatterikaupunkeina 1790–1840.

Kirjallisuutta:

Zeynep Sentek, Jelena Prtoric, Hazel Sheffield, Leopold Salzenstein. Green to Grey. How Europe is squandering the little nature it has left. Arena for Journalism in Europe and the Norwegian public broadcaster NRK, 1 October 2025.

Brot für die Welt. Atlas der Zivilgesellschaft. 2025. / Analysis from the Atlas of Civil Society. 2025.

United Nations. Universal declaration of human rights – Finnish. 1948.

---

The question of possible new revolutions is never far from thoughts when writing about the history of the French Revolution – but what kind, where, and whose? In their analysis of the French Revolution historian William M. Reddy writes of “emotional management” and “emotional refuge”¹ – how are today’s citizens managing emotions in the crossfire of compassion fatigue, apathy, and social media rage, and where do they find refuge in the time of the climate crisis?

Entangled with other wicked problems and obfuscated by wars and political crises, climate change remains an issue, which affects everyone and everything from decline of biodiversity to migration to collapse of civilization. It has become a human rights issue – and more than that: an existential multispecies community rights issue. ‘Are governments protecting their countries and citizens from climate change?’ thus becomes a central question in the relationship between the citizen and the state. What can citizens do if governments are failing in this task?

Civic courage?

Déclaration des droits de l’homme et du citoyen 1789 is one of the most lasting legacies of the French Revolution. Behind its values were Enlightenment ideas about the universality of human rights – the oft-quoted liberté, égalité, fraternité. In research on human rights, inequality is recognised as one of the driving forces behind societal instability.² In tyrannies the opportunities to participate in societal affairs and challenge the inequalities and perceived injustice are severely restricted, but for democracies civil rights are the founding principle.

Political scientists, Maria J. Stephan and Erica Chenoweth argue that nonviolent civil resistance appeals to a wider base of supporters than violent campaigns and can have significant impact because of its inclusivity.³ Today’s eclectic group of climate activists take a leaf out of the book of 1960’s civil rights movement and protest in the streets to raise awareness.

Nevertheless, human rights activism can prove problematic even in democracies. In the UK climate activists have been sent to jail for nonviolent protest⁴, which raises doubts about whether the state is committed to democracy and climate goals. Is defending the planet against multinational fossil fuel giants a criminal act or an act of civic courage – is the focus on protecting the profits of the shareholders or the land and its habitants?

Visions for planetary future

In the visions of sustainability research, possible futures oscillate somewhere between a systems change through degrowth and sustainability, and civilizational collapse. Professor of climate justice Naomi Klein and author Astra Taylor write that the “end times fascism” of oligarchs – exacerbating environmental destruction and waiting for the collapse sheltered by wealth – is a betrayal of one another as human beings on the most basic level.

As a solution, Klein and Taylor suggest regulation (e.g. in the form of international environmental laws to protect the planet; see Stop Ecocide International, or the study Carbon majors and the scientific case for climate liability, 2025⁵) and empathy (because it suggests that we as human beings have responsibility towards other human beings, the nonhuman world, and the planet we share).⁶

Compassionate action

Citizens are confronted with the question of rights once more, with added complexity and urgency. In the history of struggle for rights people have been excluded and abused in ways, which would now be seen as glaring human rights violations. Perhaps future historians will look at us and wonder how we could deny the rights of, and so casually practise systematic cruelty towards, nonhuman animals. One of the difficult questions to ask oneself is, knowing that it harms the environment and nonhuman animals, why do you choose to eat meat and drink milk?

Emphasis on multispecies and multidisciplinary approaches in research reflects the complexity of the environmental and societal problems. It also highlights the value of collaboration and conversation across divides.

A recent workshop, Multidisciplinary Approaches to Sustainability, organised by University of Turku and Åbo Akademi, sent participants off with the message to enable the potential of everyone from humans to nonhumans to create sustainable ways of living together on Earth. Perhaps this could be interpreted as seeking emotional refuge in compassionate action to bring about a sustainable ecological revolution.

Heidi Tähtinen (PhD student, Opera i periferin? Åbo och Paris som musik- och teaterstäder, 1790–1840, project funded by SLS)

1. Reddy, William M. The navigation of feeling. A framework for the history of emotions. Cambridge: Cambridge University Press, [2001] 2009.  ↩︎
2. See, e.g. Lynn Hunt, Inventing Human Rights: A history (2007); Colin J. Beck et al., On revolutions (2022); Walter Scheidel, The great leveler (2017). ↩︎
3. Stephan, Maria J., and Erica Chenoweth. Why Civil Resistance Works: The Strategic Logic of Nonviolent Conflict. International Security, vol. 33, no. 1, 2008, pp. 7–44. ↩︎
4. Gayle, Damien. Sixteen jailed UK climate activists to appeal against ‘unduly harsh’ sentences. The Guardian, 29 Jan 2025. ↩︎
5. Callahan, C. W., & Mankin, J. S. Carbon majors and the scientific case for climate liability. Nature (London), 640(8060), 893–901, 2025. Stop Ecocide International, Council of Europe Assembly Advances Historic Ecocide Treaty, April 14, 2025. https://www.stopecocide.earth/home . See also, Earth4All Survey and the Global Commons Alliance Survey, Ipsos UK, 2024. https://earth4all.life/global-survey-2024/ ↩︎
6. Klein, Naomi and Astra Taylor. The rise of end times fascism. The Guardian, 13 April, 2025. ↩︎

---