Kulttuurihistorian yliopisto-opettajana Lapin yliopistossa toimiva väitöskirjatutkijamme Elina Karvo kertoo tässä kirjoituksessa yhteisestä kulttuurihistorian taipaleestaan Martin Guerren ja Sherlock Holmesin kanssa.
Sherlock Holmes ja hänen ystävänsä, tohtori John Watson, istuivat tutuilla tuoleillaan Baker Streetin asunnon takkatulen äärellä. Holmes poltti tapansa mukaan piippua, kun Watson oli syventyneenä kirjaan.
“Kuulehan, Watson,” Holmes sanoi.
“Niin, Holmes?”
“Olet lukenut tuota kirjaa hyvin intensiivisesti jo useita päiviä. Eikä se ole edes erityisen paksu opus.”
“Ei tämä suinkaan hitaudesta johdu, Holmes hyvä, vaan tarinasta.”
Watson antoi kirjan Holmesille.
“Martin Guerren paluu. Ranskalaista filosofiaa, kenties?”
“Ei suinkaan, Holmes. Mikrohistoriaa. Tämän luulisi kiinnostavan myös sinua, onhan tässä oikeustapaus keskiössä.”
Holmes antoi kirjan takaisin Watsonille ja asettautui oikein mukavasti tuoliinsa.
“Kerro toki lisää.”
“Kyseessä on tarina Martin Guerre -nimisestä miehestä, joka jättää perheensä ja katoaa kotikylästään. Myöhemmin mies palaa vaimonsa Bertranden luokse, mutta kyseessä ei olekaan oikea Martin Guerre, vaan huijari Arnaud du Tilh. Vaimo kuitenkin hyväksyy vale-Martinin ja jatkaa aviollista eloa hänen kanssaan, ja koko kylä ja oikean Martinin sukulaiset hyväksyvät huijarin myös. Sitten vale-Martin alkaa vaatia hänelle kuuluvaa perintöä ja oikean Martinin sukulaiset nostavat oikeusjutun vale-Martinia vastaan. Oikeudenkäynnin aikana saapuu paikalle viimein myös oikea Martin Guerre, yli 10 vuoden poissaolon jälkeen, ja vale-Martin tuomitaan lopulta kuolemaan.”
Holmes imeskeli piippua mietteissään ja Watson huomasi ystävänsä kiinnostuksen heränneen.
“Milloin tämä kaikki tapahtui?”
“1500-luvulla maalaiskylässä Ranskassa. Mieti, Holmes! Kyse on aivan tavallisesta talonpojasta, jonka elämää tämän kirjan kirjoittaja, Natalie Zemon Davies, on avannut mm. oikeudenkäynnistä kirjoitettujen kuvausten kautta.”
“Ja vaimo toki tunsi tämän palanneen Martinin huijariksi?”
“No, todennäköisesti. Mutta Bertrandella ja Martinilla oli ollut avioliitossaan karikkoja, ja vale-Martinin kanssa Bertrand saattoi saada asioita, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia. Kuten kunnollisen keskustelukumppanin.”
Holmes oli hetken hiljaa.
”Mutta miksi tämän tarinan pitäisi ketään kiinnostaa? Kieltämättä identiteettivarkaus-aspekti tarjoaa kiinnostavaa oikeudellista pohdintaa, mutta olemmehan me näitä tapauksia kohdanneet itsekin.”
“Tiedäthän, Holmes, kuinka aina sanot, että epätavalliset asiat paljastavat tutkimustemme kannalta olennaisia seikkoja, kuten kuinka koira ei haukkunut silloin kuin Hopeatähti-hevonen varastettiin?” (toim. huom. The Adventure of the Silver Blaze, ilm. 1892)
“Niin…?”
“No, Natalie Zemon Davisin mielestä Martin Guerren tapaus on hyvä kuvaus talonpoikien ajatusmaailmasta, ja koska kyseessä on epätavallinen tapaus, se paljastaa myös sellaisia motiiveja ja seikkoja, jotka muuten hukkuisivat arkipäiväisyyksiin. Mitä sinä sitten tiedät ranskalaisten 1500-luvun maalaistalonpoikien ajatusmaailmasta?”
Holmes sytytti sammuneen piippunsa uudelleen ja ojentautui ottamaan kirjan Watsonilta.
“No, luetaanpa sitten.”
Aloitin oman kulttuurihistorian taipaleeni syksyllä 2006 avoimen yliopiston opintojen kautta. Saman vuoden keväällä olin tutustunut ensimmäistä kertaa Sherlock Holmesin seikkailuihin. Maailman ainoa konsultoiva yksityisetsivä ja kulttuurihistoria hitsautuivat saumattomasti yhteen, ja ovat kulkeneet tiiviisti mukana siitä lähtien. Opintojen alkuvaiheessa luin Martin Guerren paluun, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Se innosti entisestään syventymään kulttuurihistoriallisen tutkimuksen kiehtovaan maailmaan. Näiden 16 vuoden aikana Holmes ja Guerre ovat olleet kulttuurihistorialliset ystäväni, jotka ovat ajaneet minua eteenpäin opinnoissani ja tutkimuksissani.
Yhdysvaltalais-kanadalaisen historioitsija Natalie Zemon Davisin tutkimus erikoisesta tapahtumasta ranskalaisessa 1500-luvun maalaisyhteisössä on tarina kolmesta tavallisesta ihmisestä suuressa maailmassa. Se on myös kertomus ranskalaisten talonpoikien arjesta ja mentaliteetista, tulkinta tapahtumasta, jossa kuljetaan faktan ja fiktion rajoilla. Davis avaa hyvin tutkimuksensa haasteita: miten tutkia menneisyyden ihmisiä, jotka eivät ole jättäneet itsestään kirjallisia lähteitä? Davis tarttuu Martin Guerren erikoiseen tarinaan pian tapahtumien jälkeen kirjoitettujen kuvausten myötä ja nostaa esiin hyvin arkipäiväisiäkin asioita niin Guerren perheen kuin kyläyhteisön elämästä. Oikeudenkäyntiaineistot harvoin kuvaa elämän huippuhetkiä, mutta ne kertovat aikansa ja yhteisönsä arvoista ja moraaleista, ja Davis toteaa, kuinka “joskus voi jokin erikoislaatuinen kiistakysymys paljastaa sellaisia motiiveja ja arvoja, jotka hukkuisivat jokapäiväisen elämän vilskeeseen.” (Davis 2001, 17.)
Lisäksi tarinan elokuvallinen kytkös kiinnosti kaltaistani elokuvatutkijaa: Davis oli asiantuntijana mukana 80-luvulla tehdyn elokuvan Le Retour de Martin Guerre (1982) tuotannossa, ja onhan tarinassa jo lähtökohtaisesti hyvin jännittävät elokuvallisen draaman ainekset.
Palatessani taas tauon jälkeen Davisin tutkimuksen pariin, oli ilo huomata, kuinka ajankohtainen se edelleen teemoissaan on. Davis kysyy suomenkielisen laitoksen jälkisanoissa: ”Eikö nykyihminenkin ole harjoittanut kaikenlaista itsensä muokkaamista pyrkiessään selviytymään maailmassa? Eikö nykyihminenkin pidä naamioita kätkeäkseen uskomuksensa niiltä, jotka saattaisivat vahingoittaa häntä, jos hän sanoisi mitä hän todella ajattelee?” (Davis 2001, 153) Kysymykset identiteetistä, niin yksilöiden kuin yhteisöjen näkökulmasta, ovat keskeinen osa yhteiskuntaamme ja nousevat usein laajempaan keskusteluun esimerkiksi mediassa. Puhumattakaan identiteettivarkauksista, joista meitä varoitellaan ja joilta meitä opetetaan suojautumaan. Mutta kuinka suojautua identiteettivarkaudelta 1500-luvun maalaiskylässä? Kuinka puolustaa omaa identiteettiä, kun joku toinen voi uskottavasti, jopa uskottavammin, omia sen? Davisin tutkimus Martin Guerren tarinasta on kiehtova ja ajaton juuri identiteettikysymyksiin liittyvissä pohdinnoissaan.
Martin Guerren tarina antaa hyvää pohjaa pohdinnalle: jos joku vie henkilöllisyyteni, kuka minä silloin olen? Olenko enää oma itseni? Menetänkö menneisyyteni, identiteettini, elämäni? – – Identiteetti ja sen luominen on koko elämän kestävä prosessi. Kun joku toinen esiintyy sinun nimelläsi, sinun henkilöllisyydelläsi, sinun identiteetilläsi, ”varastaen” sinulta menneisyytesi ja muistisi, se kolhii ihmisen itsetuntoa. Olenko todella niin persoonaton, että joku toinen voi huoletta esiintyä minuna eivätkä ihmiset huomaa eroa? (Lainaus vuonna 2007 kirjoittamastani perusopintojen tehtävästä)
Mitä yhteistä Martin Guerrella on sitten Sherlock Holmesin kanssa? Sherlock Holmes vie ajatukset hyvin toisenlaiseen aikaan ja paikkaan, savuiseen ja sumuiseen viktoriaanisen ajan Lontooseen. Fiktiivisten seikkailujen kautta avautuu näkymä fin de siècle -ajan englantilaiseen yhteiskuntaan, mm. sen moraalikäsityksiin ja teolliseen kehitykseen. Sherlock Holmesin osalta ei myöskään tarvitse murehtia lähteiden niukkuudesta kuten Martin Guerren tarinan suhteen: aineistoa löytyy alkuperäisistä tarinoista aina elokuviin, TV-sarjoihin, pastissikirjallisuuteen, sarjakuviin, peleihin, radiokuunnelmiin, fanituotoksiin, lehdistöaineistoon… Lapin lapsena kuvaan tätä aineistoa usein loputtomaksi jängäksi, jossa tarpoessa pulpahtaa esiin aina jotain uutta.
Sherlock Holmesin tarina ei siis ole tutkijalle yhtä tulkinnanvarainen kuin Martin Guerren, mutta yhtä lailla Holmesin kanssa liikutaan faktan ja fiktion välillä. Sherlock Holmes on fiktiivinen hahmo, tämä on selvää. Hän on kuitenkin myös malliesimerkki kulttuuri-ilmiöstä, joka elää alkuperäisen kontekstinsa ulkopuolella, iskostuneena kulttuuriseen, yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen muistiin. Hänen nimensä tuntevat nekin, jotka eivät yhtään tarinaa Holmesin seikkailuista ole lukeneet. Jo silloin, kun Sir Arthur Conan Doyle vielä kirjoitti tarinoitaan Holmesin ja Watsonin seikkailuista, olivat hahmot alkaneet elää omaa elämäänsä myös näiden tarinoiden ulkopuolella. Lehdistössä levisivät paitsi Doylen tarinat, myös pastissit, kaskut ja uutiset Holmesin edesottamuksista. Hahmo nähtiin jo 1890-luvun viimeisinä vuosina teatterilavoilla – ja kun elävät kuvat kasvattivat suosiotaan, oli Holmes mainiota sisältöä myös niihin. Viktoriaanisen Lontoon kaduilta noussut Holmes on esiintynyt niin Ranskassa, Saksassa, Tanskassa, Neuvostoliitossa ja Venäjällä kuin Japanissa ja Intiassa. Hahmon ajaton suosio perustuu nimenomaisesti ajattomuuteen: Holmes nähdään eksentrisistä piirteistään ja tunnetuista paheistaan huolimatta pahaa vastaan taistelevana sankarihahmona, jonka vaiheet niin Doylen kirjoittamissa tarinoissa kuin myöhemmissä tulkinnoissa ovat luoneet hänelle kulttuurimyytin asemaa.
Holmes sulki kirjan ja katseli kohti takkatulta.
”No, Holmes. Mitä ajattelet?”
”Luulen, Watson, että tarvitsen savipiippuni tähän. Tämä vaatinee kaksi piipullista.”
Holmes nousi ja haki takan päältä savipiippunsa – sen, jota käytti ollessaan mietteliäällä tuulella. Hän istuutui tuoliinsa, otti mukavan asennon ja alkoi polttaa. Watson myhäili tyytyväisyyttään tietäen, että hänen ystävänsä oli jäänyt koukkuun tarinaan ja pohti nyt kaikkia mahdollisia totuuksia Martin Guerren tarinassa.
Teksti: Elina Karvo
Kirjallisuus:
Davis, Natalie Zemon: Martin Guerren paluu. Gaudeamus, 2001.
Karvo, Elina Mitä salaperäisin veikko. Sherlock Holmesin mieskuvan rakentuminen Granadan tuottamissa TV-sarjoissa 1984‒1994. Turun yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Pro gradu -tutkielma. 2013.
Vastaa