Tekijä: Toimittaja (Page 2 of 7)

Tervetuloa juhlavuoteen!

2.1.2022 / Toimittaja / 1 Comment

Vuonna 2022 Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaine täyttää 50 vuotta. Kulttuurihistoriallinen näkökulma on ollut Suomessa vahvaa 1800-luvulta lähtien. Turun yliopistossa keskusteltiin jo perustamisensa jälkeen sivistyshistorian professuurista, mutta suunnitelma kariutui. Toden teolla uuden alan syntyminen alkoi 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Suomeen oli perustettu perinteisen Suomen historia – yleinen historia -jaon rinnalle näkökulmahistorioita, poliittisen historian ja talous- ja sosiaalihistorian oppiaineet. Kulttuurihistoria näytti historian kartalta puuttuvan, ja se haluttiin vakiinnuttaa Turun yliopistoon. Lopulta hanke toteutui, ja oppiaine aloitti toimintansa vuonna 1972. Paljon innostusta oli ilmassa, mistä kertoo sekin, että jo heti ensimmäisenä syksynä järjestettiin Lauri Huovisen johdolla kurssin Roomassa ja Firenzessä.

*John Howard Appleton, Display of Fireworks on the Seine, Paris (1884), Wikimedia Commons.*

Kun lukuvuoden 1972–1973 opinto-opas ilmestyi, tarjolla olivat sekä approbatur- että cum laude -opinnot. Oppaan mukaan kulttuurihistoriaan kuului ”länsimaiden korkeakulttuurin (mukaanluettuna sen itämaiset juuret, Bysantti ja muu Itä-Eurooppa) kehitys antiikista nykypäiviin”. Tavoitteena oli ”totuttaa opiskelija näkemään kulttuurin eri alojen väliset yhteydet ja siten luomaan kokonaiskäsityksen eri aikakausien kulttuureista”.

Tästä alkoi kehitys, joka on jatkanut, muuntanut ja rikastanut noita tavoitteita viiden vuosikymmenen aikana. Alku oli hidasta, niin kuin aina uusia aloja perustettaessa. Ensimmäinen pro gradu -tutkielma näki päivänvalon vuonna 1979 ja ensimmäinen väitöskirja vuonna 1988. Tällä hetkellä kulttuurihistorian maistereita on valmistunut runsaat 700 ja tohtoreita 72. Pikkuruisesta yksiköstä on kasvanut kymmenien tutkijoiden työyhteisö. Tuhannet opiskelijat ovat olleet seuranamme niin kampuksella kuin avoimessa yliopistossa.

Vuonna 2022 muistelemme kulttuurihistorian oppiaineen menneitä vuosikymmeniä niin täällä blogissa kuin Youtubessa julkaistavissa videoissa. Keskustelemme myös siitä, mitä kulttuurihistoriassa tapahtuu tänään sekä opetuksen että tutkimuksen saralla. Syksyllä 2022 järjestämme studia generalia -sarjan Turun linnassa yhteistyössä Turun museokeskuksen kanssa. Julkaisemme myös juhlakirjan. Kun oppiaine on nyt tukevasti keski-ikäinen, kirjan aiheena on – tietenkin – keski-iän kulttuurihistoria. Vuosi huipentuu juhliin 25. marraskuuta 2022.

Toivotamme sinut lämpimästi mukaan viettämään juhlavuotta 2022!

t. Koko kulttuurihistorian väki

Laatuhuonekaluja koteihin – kustos kertoo

16.10.2021 / Toimittaja / 0 Comments

FM Maija Mäkikalli väitteli lauantaina 16. lokakuuta 2021 suomalaisen huonekalusuunnittelun ja -teollisuuden historiaa käsittelevällä tutkimuksella Laatuhuonekaluja koteihin. Boman, moderni ja suomalaisen huonekalutaiteen murros 1920-luvulta 1950-luvulla (284 s.). Teos on ilmestynyt runsaasti kuvitettuna Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisusarjassa ja löytyy verkosta myös open access -muodossa. Aihe on monella tapaa kiehtova: huonekalut ovat arkipäivän olennainen osa, niin olennainen, että tutkimusta pitäisi olla paljon enemmän.

Maija Mäkikallin tutkimus ei kerro vain Carl-Johan Bomanin (1883–1969) johdolla toimineen Oy Boman Ab:n historiasta: aiheen kautta avautuu näköala sekä suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin että arjen ja juhlan historiaan ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Mäkikallin väitöskirja perustuu erittäin laajaan ja monipuoliseen aineistoon: lähdeluettelossa on yhdentoista arkiston ja kahdentoista museon lisäksi yksityiskokoelmia, sanoma- ja aikakauslehdistöä, haastatteluja ja aikalaiskirjallisuutta.

Vastaväittäjänä toimi dosentti Minna Sarantola-Weiss Helsingin kaupunginmuseosta. Vastaväittäjä johdatteli keskustelun modernin, modernisuuden ja modernismin suuriin kysymyksiin, ja yleisö sai seurata antoisaa dialogia siitä, missä mielessä Bomanin toiminta oli modernia ja ylipäätään kysymystä siitä, miten meidän pitäisi lähestyä 1800- ja 1900-lukujen monia ”modernisuuksia”. Mäkikallin väitöskirjan keskeinen ajatus on tutkia menneisyyttä ”esineiden kanssa” siten, että materiaalisuuden näkökulma tulee noteerattua. Myös väitöstilaisuus eteni esineiden mukana, esineitä kuunnellen ja tunnustellen, ja vastaväittäjä nosti keskusteluun Bomanin z-tuolin, ”laiskanlinnan”, pukeutumispöydän ja cocktail-pöydän. Kiehtova on ajatus siitä, millaista esineiden ”lukeminen” oikeastaan on. Miten esimerkiksi tuoli puhuu meille silloin, kun siinä on hyvä istua.

Väitöstilaisuus järjestettiin Turun yliopistossa Calonia 1 -salissa, jossa oli paikan päällä 47 henkeä. Turun yliopistossa noudatetaan vielä korona-ajan rajoituksia siten, että läsnä olevaa yleisöä voi olla paikalla vain 50 henkeä. Väitös striimattiin Zoomin välityksellä, ja lektion ensimmäisten minuuttien aikana ääni ei valitettavasti kuulunut nettiyleisölle. Tämä saatiin onneksi nopeasti korjattua. Etäyhteyksien kautta tilaisuutta seurasi enimmillään 80 henkeä.

Maija Mäkikallin väitös on käynnistynyt ja lektio alkanut. Kuva: Marjo Kaartinen.

Kustos kertoo – FBI:n matkassa

8.10.2021 / Toimittaja / 0 Comments

Perjantaina 8. lokakuuta 2021 tarkastettiin FM Niko Heikkilän väitöskirja Reactionary and Revolutionary Mobilizations: The Ku Klux Klan, the Black Panther Party, and FBI Counterintelligence, 1964–1971. Turun yliopistossa noudatettaan vielä korona-ajan väitösohjeistusta, mikä tarkoittaa, että salin osallistujamäärää oli rajoitettu, ja samalla väitöstilaisuutta saattoi seurata etänä. Muutoksesta kertoo kuitenkin se, että pitkän tauon jälkeen saimme kansainvälisen vastaväittäjänä paikalle saliin. Opponenttina toimi professori David Cunningham (Washington University in St. Louis), joka pitkän lentomatkan jälkeen saapui Turkuun edellisenä iltana.

Heikkilän väitöskirja on kiehtova näköala 1960-luvun Yhdysvaltojen poliittisiin intohimoihin. FBI tutki samaan aikaan sekä Ku Klux Klanin että Mustien panttereiden toimintaa. Aiheen ytimessä on kolmen eri tahon samanaikainen tutkimus, joka – kuten vastaväittäjä totesi – ei perustu vertailuun siitä, miten FBI tarkasteli reaktiivista Ku Klux Klania suhteessa siihen, miten se lähestyi vallankumouksellista Black Panther Parthya. Pikemminkin ajatuksena on tarkastella näiden suhteiden vaikutuksia toisiinsa. Heuristisesti aihe on mielenkiintoinen myös siksi, että FBI soluttautui vastavakoiluohjelmassaan toimijoiden sisälle ja yritti vaikuttaa niihin erilaisin keinoin. Säilyneet FBI:n muistiot kirjoitettiin ajatuksella, etteivät ne koskaan päätyisi julkisuuteen. Nyt nämä aineistot avaavat näköalan vastakkainasetteluihin, jotka ovat ajankohtaisia myös tänään.

David Cunninghamin ja Niko Heikkilän keskustelu oli intensiivistä kahden asiantuntijan vuoropuhelua. Salissa kuuntelijoita oli paikalla 30 henkeä, mutta isompi yleisö, 133 henkeä, seurasi tilaisuutta Echo-lähetyksenä. Ennen tilaisuuden alkua oli pientä jännitystä siitä, lähteekö signaali ulos salista, mutta onneksi kaikki sujui hienosti.

David Cunningham aloittamassa keskustelua. Oikealla väittelijä Niko Heikkilä. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki

Kustos kertoo: Äitiys ja mediateknologinen toimijuus

3.9.2021 / Toimittaja / 0 Comments

Perjantaina 3. syyskuuta 2021 tarkastettiin Suvi-Sadetta Kaarakaisen väitöskirja Äidin rajat – Mediateknologinen toimijuus työelämän tietokoneistumisesta sosiaalisen median aikakaudelle. Vastaväittäjänä toimi dosentti Marja Vehviläinen Tampereen yliopistosta. Väitöskirja avaa näkymän sekä äitiyden historiaan 1980-luvulta tähän päivään että siihen teknologiseen murrokseen, joka on perinpohjaisesti muuttanut arkipäivää. Tutkittavalla aikavälillä työpaikat tietokoneistuivat, internetin läpimurto toi verkon niin kotiin, kouluihin kuin työpaikoillekin ja sosiaalinen media avasi uudenlaisia vertaistuen, -tiedon ja -yhteisöllisyyden muotoja. Vastaväittäjän ja väittelijän vuoropuhelu toi tämän muutoksen hyvin konkreettisesti esiin, ja vastaväittäjän pitkän linja asiantuntemus informaatioteknologian ja sukupuolen tutkijana tarjosi kuulijoille paljon pohdittavaa. Erityisen kiinnostava oli kysymys teknologian kotoutumisesta – ja samalla sen kotoutumattomuudesta.

Väitössalina oli Turun yliopiston päärakennuksen legendaarinen Tauno Nurmela -sali, joka on remontin jäljiltä uudelleen käytettävissä. Kustoksena oli hienoa istua tässä salissa pitkästä aikaa seuraamassa kahden asiantuntijan vilkasta keskustelua!

Kaarakaisen tutkimus on oppiaineen historian 69. väitöskirja. Yleisö seurasi väitöstilaisuutta koronarajoitusten vuoksi osin läsnä, osin etänä. Salissa paikalla oli 26 henkeä, Zoom-yhteyden päässä 60 henkeä.

Suvi-Sadetan lektio käynnissä. Kuva: Marjo Kaartinen.

6. joulukuuta 1917 valkenee…

6.12.2020 / Toimittaja / 0 Comments

Torstai 6. joulukuuta 1917 valkeni Turussa pilvisenä. Etelätuuli piti lämmön plussan puolella, ja illalla mittarissa oli melkein kolme astetta. Arkipäivän kiireet olivat edessä. Tiedossa oli, että eduskunta käsittelisi Helsingissä senaatin antamaa itsenäisyysjulistusta, mutta tiedot ratkaisusta olivat lehtien palstoilla vasta seuraavana aamuna. Tieto siitä, että eduskunta oli hyväksynyt julistuksen äänin 100–88, varmaankin kiiri Turun kaduilla jo torstai-iltana. Aikalaisille 6. joulukuuta ei kuitenkaan vielä ollut itsenäisyyspäivä. Päivän merkitys vakiintui vasta myöhemmin, kun valtioneuvosto vuonna 1919 määräsi joulukuun kuudennen vapaapäiväksi kouluissa ja virastoissa.

Torstain sanomalehdissä julkaisiin monia pikku-uutisia, jotka kertovat arjen virrasta dramaattisten tapahtumien keskellä. Illalla 6. joulukuuta puhui Turussa helsinkiläinen Hanna Malm (1887–1938), josta tuli myöhemmin Suomen kommunistisen puolueen tunnetuin naispoliitikko. Malm osallistui illalla palvelijattarien yleiskokoukseen. Seuraavana lauantaina hän puhuisi pesijöille ja silittäjille. Muitakin aktiviteetteja oli tarjolla. “Tavanmukaiset” tanssikoulun joulukurssit alkaisivat Urheiluliiton tiloissa Kauppiaskadulla.

Turun Sanomissa julkaistiin myös tarina bernhardilaiskoiran kohtalosta Aurajoella. ”Suuri kaunis bernhardilaiskoira” oli ollut höyrylaivassa, joka lähestyi joen länsirantaa, hypännyt innokkaasti ennen aikojaan ja pudonnut jokeen. Lehti jatkoi: ”Jokeen pudottuaan koira joutui lautan ja laiturin väliin kovaan puristukseen. Lautta peräytyi, jolloin kovasti ulvonut eläin saatiin kuiville. Tiedonantajamme ei kuullut, miten eläimen sitten kävi.”

Perjantaina 7. joulukuuta 1917 oli aika juhlia itsenäisyysjulistusta. Uusi Aura kehotti kaikkia turkulaisia nostamaan lipun salkoon. Samalla lehtiuutinen paljastaa kuvaavasti sen, ettei yhtä kansallista tunnusta ollut olemassa. Osalla kaupunkilaisista oli punataustainen leijonalippu, osalla jo sinivalkoinenkin. Lehti kehotti kaupunkilaisia juhlimaan: ”Suomen itsenäiseksi julistamisen johdosta on laajoissa piireissä paikkakunnallamme herännyt ajatus tämän päivän viettämisestä kansallisena juhlapäivänä, jonka osoitteeksi Suomen uljas leijonalippu ja sinivalkoiset ja punakeltaiset värit – sen mukaan mikä Suomen lippu kullakin sattuu olemaan, – nouskoon tankoon liehumaan iloamme ja toiveitamme julistaen. Vapaan Suomen täytyy ensi tilassa saada oma, yleisesti tunnustettu kansallislippu! Tänään liput liehumaan!”

Illalla järjestettiin VPK:n talolla juhlatilaisuus, johon kaikilla oli vapaa pääsy. Puheiden lisäksi oli luvassa Turun Soitannollisen Seuran esittämää isänmaallista musiikkia, sillä juhlassa kuultiiin Jean Sibeliuksen Finlandia, Armas Järnefeltin sinfoninen runo Korsholma ja Fredrik Paciuksen Runebergin tekstiin säveltämä Maamme-laulu.

(julkaistu aiemmin kahtena tekstinä Elämää Turussa 1917–1918 -blogissa, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/)

Kustos kertoo: Päiväkirjat, ihmisyys ja vaino

1.2.2020 / Toimittaja / 0 Comments

Lauantaina 1. helmikuuta 2020 tarkastettiin FM Anna-Leena Perämäen väitöskirja Kirjoitettu vaino: Selviytymiskeinot juutalaisvainoista nuorten naisten päiväkirjoissa 1940-luvun Ranskassa ja Alankomaissa. Tutkimus tarkastelee toisen maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja viiden nuoren naisen päiväkirjojen kautta. Päähenkilöinä ovat Hélène Berr, Anne Frank, Isabelle Jesion, Elisabeth Kaufmann ja Anita Meyer, jotka kuvasivat kokemuksiaan Ranskassa ja Alankomaissa toisen maailmansodan kurimuksessa. Anita Meyer (nyk. Budding) täytti viime vuonna 90 vuotta, ja Perämäellä oli mahdollisuus haastatella häntä väitöskirjaa varten. Tutkimuksen aineistosta avautuu ainutlaatuinen näkökulma kriisiajan arkipäivään, toiveisiin ja pelkoihin – ja selviytymisen strategioihin. Päiväkirjan pitäminen oli heille olennainen henkireikä, itsetutkiskelun ja pohdinnan foorumi.

Väittelijä Anna-Leena Perämäki. Kuva: Marjo Kaartinen.

Vastaväittäjänä toimi dosentti Ville Kivimäki Tampereen yliopistosta. Publicumin Pub3-saliin kerääntynyt yleisö – yhteensä 79 henkeä – sai seurata antoisaa ja ajatuksia herättävää tieteellistä keskustelua, jota vastaväittäjä johdatteli taitavasti eteenpäin. Erityisen paljon pohdittiin sitä, millainen selviytymiskeino päiväkirjan pitäminen itsessään oli ja millainen näkökulmaa arkipäivän strategioihin tekstien kautta avautuu. Kuten vastaväittäjä avauspuheenvuorossaan totesi, päiväkirjat on kirjoitettu tilanteessa, jossa tulevaisuus oli avoin. Menneisyyden nyt-hetkessä päiväkirjojen pitäjät saattoivat nähdä ja aavistaa vain osa siitä tarinasta, joka kaikessa traagisuudessaan paljastui vasta myöhemmin.

Vastaväittäjä dosentti Ville Kivimäki. Kuva: Marjo Kaartinen.

Väittelijän ja vastaväittäjän vuoropuhelu herätti varmasti kaikissa läsnäolijoissa ajatuksia ja tunteita. Millaiset edellytykset meillä itsellämme, nykytilanteessa, on hahmottaa kehityksen suuntaa ja millaisia olisivat sellaiset signaalit, joihin meidän pitäisi reagoida. Tätäkin enemmän pohdin sitä inhimillisyyttä, tai ihmisenmuotoisuutta, joka päiväkirja-aineistosta avautuu. Menneisyyden lähteet ovat vain fragmentteja, mutta lopultakin fragmentissa on läsnä se elämän kokonaisuus, jota ei enää ole. Väitöskirjassa analysoidut päiväkirjat ovat ainutlaatuisia sirpaleita menneestä maailmasta: ne kertovat kamppailusta ihmisyyden säilyttämiseksi ankaran myllerryksen keskellä.

Juhannus 1919

21.6.2019 / Toimittaja / 0 Comments

Vuonna 1919 juhannusaattoa vietettiin maanantaina 23. kesäkuuta. Turun kadut hiljenivät. Konditoriakahvila Sylvia sulki ovensa aattona klo 15 ja lupasi avautua uudelleen vasta keskiviikkona. Useimmat ravintolat, kuten Pinella ja Palokunnantalon ravintola, olivat keskikesän juhlan kunniaksi suljettuja. Lääkäripäivystystä piti tohtori Stjerncreutz Puolalanpuiston Albatrossissa. Aattoa saattoi juhlia vaikkapa Littoisten työväentalon iltamissa tai Mietoisten suojeluskunnan kesäjuhlissa. Turusta oli iltapäivällä kuljetus Mietoisiin, ja höyrylaiva Louhen kannella sotilassoittokunta viihdytti juhlaväkeä.

Juhannus sujui Turun Sanomien 25. kesäkuuta julkaiseman raportin mukaan ”rauhallisesti ja hiljaisesti”. Turun poliisiasemalla ”ei ollut ainoatakaan humalaista”, mutta Raunistulassa ja Nummenmäellä muutama päihtynyt otettiin virkavallan huomaan. Aaton pahin kahakka sattui Littoisten työväentalolla. Raportin mukaan iltamien aikana työmiehet Lehtinen ja Lehtonen olivat jostain syystä ajautuneet sanaharkkaan, jonka päätteeksi Lehtonen löi Lehtistä korvalle. Tuossa tuokiossa Lehtinen lainasi toveriltaan puukon, syöksyi Lehtosen kimppuun ja iski tätä selkään. Onneksi haava ei ollut hengenvaarallinen, ja lopulta Lehtonen pääsi lääninsairaalasta kotiin jo saman viikon aikana.

Littoisten kärhämästä huolimatta juhannus sujui pääosin rauhallisesti, ja perinteitä vaalien kokoonnuttiin aattoiltana kokon äärelle. Vuoden 1918 muistot ja edellisen suven ristiriitaiset tunnelmat olivat silti käsinkoskeltavat, ja myös juhannuksen vietossa näkyi kansakunnan kahtiajako. Juhannuksen ristiriitaisuutta kuvasi jo Eino Leino sisällissodan jäljitunnelmissa kirjoittamassaan runossaan ”Juhannus 1918”. Se alkaa kauniina luonnonkuvana, jossa juhannus merkitsee kesän paluuta, jatkumoa:

Kaikki palas: Suomen linnut,

Suomen kesä, kukkaset,

taas kuin ennen kirkkahina

kisaa järven lainehet.

Onnellisen, utuisen kuvan rinnalle asettuvat muistot ankarasta taistelusta:

Tulee kesä, tulee talvi,

eipä hetket autuaat

jolloin käsi kättä vasten

unhotimme taivaat, maat.

Taas on sama tuntu mulla:

kadotin nyt kallihin

uskon kansaan, isänmaahan,

jota raukka rakastin.

Juhannuksen keskelläkään ei ollut mahdollista heittäytyä unohdukseen tai liittyä juhlaan:

Siks ei elon juhlat mulla,

vaikka juhlii juhannus,

syän ei syttä valkeampi.

Mistä silloin pelastus?

Juhannuksena 1919 tunnelmat olivat yhä samankaltaiset, vaikka vuosi oli ehtinyt kulua. Suven juhlaan liittyi kuitenkin utooppinen toive paremmasta. Voisivatko yhteiset perinteet auttaa ylittämään sen kuilun, joka yhteisöä erotti? Voisiko kesän runsaus ja anteliaisuus kääntää katseen tulevaan, menneen sijasta?

”Kesänjuhla nostaa ihmisen kuin maasta”, kirjoitti Riihimäen Sanomat juhannuksen kynnyksellä 21. kesäkuuta. ”Arkitouhujen, huolien, riitaisuuksien ja lukemattomien ihmisheikkouksien taakka musertaisi ihmisen, ellei juhannus saapuisi nostattajana ja rohkaisijana. Vieköön tämä suven suuri juhla kansamme pirstoutuneet osat lähemmäksi.”

Turkulainen Uusi Aura julkaisi 22. kesäkuuta Ester Talvion runon ”Juhannus 1919”, joka tuntuu nimensä puolesta kuin viittaukselta Leinon edellisenä vuonna kuvaamaan tilanteeseen. Viisisäkeistöisen runon alku tiivistää toiveen tyyneydestä: kesä voisi huuhtoa pois murheelliset muistot.

Tyynny kaipaus!

Katse, käänny kauneutta

näkemään ja tuntemaan!

Onhan onnen runsautta

synnyinmaamme tulvillaan.

Tantereemme, verin tahratut

suvi uus’ on suloin huuhdellut.

Käänny, mieli murehista pois

kuin ei kauhun vuotta ollut ois!

Kustoo kertoo – Lönnrotin jäljillä

18.5.2019 / Toimittaja / 0 Comments

kansi_juhana_saarelainen ”Elävä sana on henkinen siemen.” Näillä sanoilla kiteytti FM Juhana Saarelainen lektiossaan Elias Lönnrotin (1802–1884) ydinajatuksen. Elävä sana oli sitä, jota Lönnrot kuunteli ja kokosi ja joka oli Kalevalan raaka-aine, lähtökohta, josta runoteos ja sen eri versiot syntyivät. Väitöskirjassaan Runous, tieto ja kansa. Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian kontekstissa Saarelainen analysoi ennen kaikkea niitä ylirajaisia aatteita ja filosofisia keskusteluja, joista Lönnrot ammensi ja joita hän toiminnassaan tulkitsi ja muokkasi. Erityisen vahvasti nousi esiin F. W. J. Schellingin luonnonfilosofia, jonka jälkiä Lönnrotin näkemyksissä on. Lönnrot mukaan inhimillinen tieto jakautui kahteen osaan, joita hän kutsui tiedon ”päiväpuoleksi” ja ”yöpuoleksi”. Molemmat olivat tärkeitä. Kun ”päiväpuoleen” liittyi aistimusten, ymmärryksen ja järjen tuottama tieto, ”yöpuolen” maailmaa olivat unet, aavistukset ja mielleyhtymät. Saarelaisen väitöskirjan keskiössä on juuri tietokäsitys, jonka kautta näkemykset runoudesta ja kansasta avautuvat.

Jos Lönnrotin mukaan ”elävä sana on henkinen siemen”, väitöstilaisuus oli ehdottomasti Lönnrotin hengen mukainen. Vastaväittäjänä toimi professori Pertti Anttonen Itä-Suomen yliopistosta. Hän johdatti keskustelun taitavasti väitöskirjan ydinkysymyksiin ja sen keskeisiin käsitteisiin. Tämä oli ”henkinen siemen” syvälliselle keskustelulle, joka rakentui vastaväittäjän ja väittelijän välille. Yleisölle avautui näkökulma paitsi Lönnrotin henkilöön ja hänen toimintaansa myös 1800-luvun suomalaisen kulttuurin ehtoihin ja mahdollisuuksiin. Samalla avautui näkymä Kalevalan syntyyn sekä siihen, miten välttämätöntä teoksen kulttuurisen merkityksen pohtiminen on myös tämän päivän maailmassa.

Väitöstilaisuus alkoi klo 12.15 Turun yliopiston Janus-salissa. Vastaväittäjän loppulausunnon jälkeen yleisökysymyksiä ei tullut, joten kustos päätti tilaisuuden klo 14.20. Yleisöä oli paikalla 65 henkeä.

Juhana Saarelainen on aloittanut lektionsa. Vasemmalla vastaväittäjä professori Pertti Anttonen. Kuva: Marjo Kaartinen.

Kustos kertoo – kaupallisen television lähihistoriaa

8.12.2018 / Toimittaja / 0 Comments

MTV FM Maiju Kannisto väitteli lauantaina 8. joulukuuta 2018 tutkimuksella Ohjelmayhtiöstä ”merkintekijäksi”. MTV ja kaupallisen television tuotantokulttuurin muutos Suomessa 1980-luvulta 2000-luvulle. Vastaväittäjänä toimi dosentti Heikki Hellman Tampereen yliopiston Viestintätieteiden tiedekunnasta. Turun yliopiston Janus-saliin oli kerääntynyt 61 innokasta kuulijaa seuraamaan keskustelua suomalaisen kaupallisen television, ennen kaikkea MTV:n, vaiheista 1980-luvulta 2000-luvulle. Tutkimus keskittyy yhteen yhtiöön, mutta sen kautta avautuu näkökulma laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Viimeisten vuosikymmenien aikana ohjelmatarjonta, kanavaprofiilit, tuotannon pelisäännöt ja johtamiskulttuuri ovat muuttuneet voimakkaasti. Kuten vastaväittäjä totesi, tutkimuksen keskeisiä tuloksia on artikkeliväitöskirjan johdanto-osiossa rakennettu kokonaiskuva, jossa hahmottuu kolme kautta, yhteistyön ja ohjelmatuotannon kausi, kilpailun ja oman kanavan tuotannon kausi ja brändin rakentamisen ja intermediaalisen tuotannon kausi. MTV oli aluksi, Tauno Äijälän sanoin, Yleisradion ”torppari”: se vuokrasi kanava-aikaa YLE:ltä, joka sai siten välillisesti mainosmarkkoja. Yksi Kanniston väitöskirjan artikkeleista käsittelee MTV:n uutisista käytyä laajaa keskustelua, jossa ”kaupalliseen televisioon” liittyvät arvostukset ja merkitykset tulivat paljastavasti esiin. Toinen väitöskirjan case study analysoi formaattiohjelmaa Tanssii tähtien kanssa (vuodesta 2006), jossa ei ollut enää kyse ohjelmasta vaan mediatapahtumasta. Se ei ollut yhtiön omaa tuotantoa vaan alihankinta, ja sitä markkinoitiin näkyvästi saman konsernin muissa medioissa. Kuten vastaväittäjä Heikki Hellman totesi, pitkä matka kuljettiin näiden vuosikymmenien aikana.

Väitöstilaisuus kesti noin kaksi tuntia, ja keskustelussa pohdittiin laajasti mediatutkimuksen ja kulttuurihistorian yhtäläisyyksiä ja eroja, aineistopohjaisen tutkimuksen lähtökohtia, artikkeliväitöskirjan rakennetta, keskeisiä tutkimustuloksia sekä televisiotutkimuksen haasteita tulevaisuudessa.

Klo 12.17. Maiju Kanniston lektio on juuri käynnistynyt. Kuva: Marjo Kaartinen.

Kustos kertoo – Muodikkaan Puolan jäljillä

27.5.2017 / Toimittaja / 0 Comments

Oiva 2 Lauantaina 27. toukokuuta 2017 tarkastettiin Turun yliopiston Janus-salissa Mila Oivan väitöskirja Creation of a Market Place: The Polish Clothing Industry, Soviet Union, and the Rise of Marketing, 1949–1961. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Małgorzata Fidelis University of Illinoisista, Chicagosta. Mila Oivan tutkimus yhdistää kulutuskulttuurin, moderniteetin ja transnationaalin vuorovaikutuksen tutkimusta: lähtökohtana on analysoida, miten – ja millaisten käytäntöjen kautta – puolalaisia valmisvaatteita kaupattiin Neuvostoliittoon vuosina 1949–1961. Asetelman taustana ovat poliittiset muutokset toisen maailmansodan jälkeen, niin itäblokin sisällä kuin laajemmin. Tutkimus purkaa dikotomista näkemystä kylmän sodan maailmasta ja tuo tarkasteluun paljon uusia sävyjä. Ruohonjuuritasolta tarkasteltuna puolalaisen vaateteollisuuden toimijoilla oli neuvoteltavanaan enemmän liikkumatilaa kuin näkemys sosialistisista yhteiskunnista ensi katsomalta antaisi olettaa.

Neuvostoliiton näkökulmasta puolalaisessa kulttuurissa oli länsimainen häivähdys, modernin elämän tuntu, ja tätä puolalaiset myös käyttivät myyntivalttinaan. Jazzmusiikki soi neuvostoyleisölle suunnatuissa muotinäytöksissä. Väitöstilaisuudessa keskusteltiin myös Jadwiga Grabowskasta (1898–1988), jota on usein kutsuttu puolalaisen muodin Coco Chaneliksi. Hän oli vuosina 1958–1968 valtiojohtoisen Moda Polskan vetäjä. Grabowskalla oli ollut muotihuone jo ennen sosialismin aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen tätä jatkuvuutta olennaisempaa oli kuitenkin muutos. Moderni maailma edellytti uusia kulutustuotteita ja myös uusia mielikuvia Puolasta ja puolalaisuudesta.

Vastaväittäjä Małgorzata Fidelis.

Väittelijä Mila Oiva

Väitöstilaisuutta oli seuraamassa 64 henkeä. Keskustelu oli erittäin vilkasta ja avasi kuulijakunnalle erinomaisesti niitä haasteita, joiden edessä puolalainen valmisvaateteollisuus kamppaili. Samalla avautui näkökulma siihen, mitä kulutus ja kuluttaminen vuosien 1949–1961 Neuvostoliitossa merkitsi ja miten sitä voi tutkimuksellisesti lähestyä.