Avainsana: 1800-luku

Tieteen historian sivulauseista kohti suomalaisen yliopiston varjokertomusta

Maaliskuussa 2019 istuin Kansalliskirjaston erikoislukusalissa Helsingissä tutustumassa erääseen 1810-luvulla laadittuun matkapäiväkirjaan, joka kuuluu Svenska litteratursällskapet i Finlandin kokoelmiin. Tiheästi kirjoitettuja sivuja ohuella paperilla, tietysti molemmin puolin hyödynnettynä niin, että kääntöpuolen teksti kuultaa osin lävitse ja vaikeuttaa paikoitellen käsialan lukemista. Muistiinpanojen välissä myös erillisiä papereita, ilmeisesti muistoja matkalta. Kööpenhaminassa nähdyn baletin ohjelma (Romeo ja Julia!), joitain kuitteja sekä pienempi taiteltu paperi, jonka sisään talletettuna kuivattu kasvinäyte. 

Tuolloin minulla ei ollut aikaa perehtyä matkapäiväkirjaan tarkemmin. Oikeastaan olinkin etsimässä vain lisävalaistusta siihen, mitä reittiä eräs kaksikko aikanaan käytti, kun he matkasivat Turusta Ruotsin ja saksankielisen Euroopan halki kohti Alppeja ja niiden takana olevaa Italiaa. Olin valmistelemassa käsikirjoitusta 1800-luvun alkupuolen suomalaismatkaajien kokemuksista Euroopassa. Kirja valmistui ja ilmestyi nimellä Pikisaaresta Pariisiin (2020) mutta matkapäiväkirja ja sen laatija ovat jääneet vaivaamaan minua. ”Jannes resejournal” -nimisessä paperipinossa olisi paljon tutkittavaa. Millainen henkilö oli Janne, muistiinpanojen kertojaääni?

Ote ”Jannes resejournal”-päiväkirjasta. Muistiinpanojen väliin säilötty kasvi.

Janne eli Johan Magnus af Tengström (1793-1856) kuului oppineeseen Tengström-sukuun. Hänen isänsä oli teologian professori ja piispa, vuonna 1817 Suomen ensimmäiseksi arkkipiispaksi nimitetty Jacob Tengström. Euroopan-matkansa Johan Magnus teki vuosina 1817-1819 vanhemman serkkunsa Johan Jakob Tengströmin kanssa. Yliopisto-opinnoissaan Johan Magnus af Tengström suuntautui luonnonhistoriaan, nykytermein eläin- ja kasvitieteisiin. Sukutaustansa vuoksi ja erityisesti vaikutusvaltaisen isän ansiosta hän oli saanut loistavat mahdollisuudet yliopistouralla etenemiseen. Hän toimikin eläin- ja kasvitieteen apulaisena ja professorina sekä yliopiston kasvitieteellisen puutarhan esimiehenä. Jannesta ei kuitenkaan tullut Suomen kasvitieteen pioneerina muistettua tieteenharjoittajaa. Suomen tieteen historia -sarjan ensimmäisessä osassa Tengström esiintyy vain ohimennen. Hänen uraansa on luonnehdittu yhdellä lauseella: ”Hän oli tunnustettu kaunopuhuja, kiinnostunut mekaniikasta mutta tutkijana merkityksetön.”

Näkymä kaakosta kohti Kasvitieteellistä puutarhaa, jonka esimiehenä Johan Magnus af Tengström toimi vuoteen 1849 saakka. Magnus von Wrightin keskeneräinen työ vuodelta 1841. Helsingin kaupunginmuseo.

Johan Magnus af Tengström on yksi niistä menneisyyden tieteenharjoittajista, joiden vuoksi ryhdyin hahmottelemaan projekti-ideaa eräänlaisesta suomalaisen yliopiston varjokertomuksesta, jonka pääosissa ovat tieteen historian marginaaleihin eri syistä jääneet henkilöt. Akateemisten yhteisöjen nykyisyys tai menneisyys kun ei ole ainoastaan menestystarinoita ja tieteellisiä läpimurtoja. Siihen kuuluvat myös erilaiset henkilökohtaiset epäonnistumiset, tietoiset syrjäyttämiset, unohtamiset sekä laajempaa tiedeyhteisöä koskettaneet menetykset ja tragediat. Nämä akateemisen maailman varjopuolet ovat useimmiten jääneet erilaisissa tieteen- tai yliopistohistorian esityksissä eräänlaisiksi kuriositeeteiksi tai sivulauseiksi, joiden laajempaa merkitystä ei ole juuri pohdittu.

Keväällä 2024 käynnistyneessä tutkimusprojektissani ”Marginaalimerkintöjä Suomen tieteen historiaan” keskityn tarkastelemaan erilaisia akateemisen historian katvealueita: omana aikanaan tiedeyhteisön ulkopuolelle suljettuja tai työssään epäonnistuneena pidettyjä oppineita sekä myöhemmässä tieteenhistoriallisessa tutkimuksessa sivuutettuja tieteenharjoittajia. Tämän lisäksi tutkin yliopistoyhteisössä tapahtuneita äkillisiä menetyksiä, tarkemmin sanoen odottamattomia kuolemantapauksia.

Miksi tarttua tällaiseen aiheeseen? Tutkimukseni motivaatio kumpuaa osittain tietyistä tutkimuseettisistä havainnoista. Millaista narratiivia me tutkijat olemme kirjoittaneet yliopistoinstituution ja siinä toimineiden henkilöiden historiasta? Miten olemme tunnistaneet niiden menneisyyden tieteenharjoittajien toimijuuden, jotka eivät ole menestyneet tiedeyhteisön jäseninä tai jotka on myöhemmin arvioitu tieteellisiltä ansioiltaan ”merkityksettömiksi”? Tämänkaltaisia kysymyksiä pohdin projektissani. Ajallisesti tutkimukseni ulottuu 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosiin eli ajanjaksolle, jolloin suomalainen yliopisto(laitos) muotoutui moderniksi tiedeyliopistoksi. Tutkimustani rahoittaa Koneen Säätiö.

Teksti: Heli Rantala

Pro gradu -tutkielma kiertue-esitysten ja tieteen yhteisestä historiasta 1800-luvun puolivälin Turussa

Åbo Akademin kirjaston arkistossa suuressa harmaassa laatikossa säilytetään ainutlaatuista kokoelmaa Offentliga nöjen i Åbo under 1800-talet. Se koostuu pääasiassa 1830-1860-luvuilla painetuista kiertäneiden näytösten julisteista. Kun ensimmäisen kerran avasin laatikon ja poimin siististi taitettujen valkoisten papereiden välistä esiin lähes 200 vuotta vanhoja julisteita, uskalsin tuskin hengittää. Niin helposti repeävältä tuntui vanha ja karhea lumppupaperi, jonka epätasaista pintaa tihrustin tarkkaan arkiston lamppujen valossa. Olin jo aiemmin tutustunut kokoelmaan Hereditas culturalis -projektin sivuilla, mutta vasta alkuperäisiä julisteita käsitellessäni hahmotin todella, miten kirjavasta kokoelmasta oli kysymys.

Suurimmat julisteet ovat puoli metriä korkeita, pienimmät parinkymmenen senttimetrin mittaisia. Silmään pistävät eri kokoiset ja näköiset fontit, vetonaulojen otsikot, koristeelliset kehykset ja muutamat karkeat painokuvat. Toisaalta kokoelman julisteissa on paljon yhteistä. Ne koostuvat pääasiassa tekstistä, joka sisältää usein ohjelmanumeroiden nimiä ja kuvauksia. Karhealle paperille on painettu julisteesta toiseen toistuvia mainoslauseita ja lähes poikkeuksetta tiedot näytöksen ajankohdasta, paikasta ja hinnasta. Arvokkaita painotuotteita kuljetettiin aikanaan kaupungista toiseen ja käytettiin uudestaan, mistä kertovat mustakynällä tehdyt täydennykset, ylivedetyt päivämäärät ja liimatut paperinpalaset.

Kulttuurihistoriallinen tutkimusote muuntaa tämän hajanaisen ja kirjavan joukon papereita mielenkiintoiseksi ja monikerroksiseksi lähdemateriaaliksi. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen julisteiden sisältämää tietoa sekä tieteen ja tekniikan kuvauksia. Osoitan, että tiede, tekniikka ja kiertue-esitykset kietoutuivat yhteen monin tavoin 1800-luvun puolivälin Turussa.

Taikuri Philippen julisteessa on käytetty varsin runsaasti erilaisia fontteja. Kuva: Offentliga nöjen i Åbo under 1800-talet, Åbo Akademis Bildsamlingar.

Tutkimissani julisteissa nimetään erilaisia paikkoja Turun kaupunkitilasta. Eniten mainintoja saavat Seurahuone ja teatteritalo, joissa kaupungin ylemmät sosiaaliryhmät seurustelivat ja viettivät aikaa. Toisaalta kokoelman julisteissa mainitaan myös esimerkiksi Hämeentullin tivoli, joka oli työväestön huvielämän paikka. Lippuja näytöksiin myytiin muun muassa turkulaisissa ravintoloissa ja kirjakaupoissa. Kenties itse julisteetkin olivat esillä näissä tiloissa. Kun turkulaiset seurustelivat ravintolan pöytien ääressä tai tekivät tilausta kirjakaupassa, kiinnittivät julisteiden näyttävät fontit ja painokuvat ehkä heidän huomionsa.

Menneisyyden turkulaiset törmäsivät julisteissa kuvauksiin mikroskooppisesta maailmasta, kaukaisista taivaankappaleista, mekaanisista automaateista, kuumailmapallosta sekä junasta. Julisteissa tiede ja tekniikka suhteutettiin usein ihmiseen. Mikroskooppi paljasti ihmissilmälle vesipisaraan kätkeytyneen maailman, automaatit esittivät ihmisiä luonnollisine liikkeineen ja ihmishahmoiset nuket nousivat kuumailmapallon kyydissä kohti korkeuksia. Vertauskuvat tekivät tiedettä ymmärrettäväksi ja korostivat sen ihmeellisyyttä.

Tietznerin veljesten julisteessa katsojan huomion vangitsee kuva, jossa uiskentelee tuntosarvellisia olioita. Kuva: Offentliga nöjen i Åbo under 1800-talet, Åbo Akademis Bildsamlingar.

Tiede ja tekniikka nivoutuivat monin tavoin kiertue-esitysten toimintaan 1800-luvun puolivälin Turussa. Niitä kuvattiin julisteissa näytöksen vetonaulana, ja ne saivat merkityksiä esityksen mahdollistaneena välineenä tai myyntiartikkelina. Tiedettä ja tekniikkaa julisteissaan kuvanneet esiintyjät esiintyivät harvoin tieteen tekijöinä. He olivat taiteilijoita, taikureita, mekaanikkoja ja instrumenttien valmistajia ja korjaajia. Turkulaiset kirjakaupat painoivat erilaisia julisteita ja ravintolat myivät lippuja monenlaisiin esityksiin. Seurahuoneen seinien sisällä vietettiin sirkus- ja naamiaishuveja, hämmästeltiin yhtenä päivänä liikkuvia automaatteja ja toisena mikroskooppisen pientä maailmaa kummallisine eliöineen.

Kulttuurihistorian vahvuuksiin kuuluu sen moninaisuus. Huomioin tutkielmassani julisteiden visuaalisuuden, kirjallisuuden sekä materiaalisuuden. Tutkielmani ammentaa eri tutkimusperinteistä kuten tiedon ja tieteen historiasta sekä taikuuden historian tutkimuksesta. Tarkastelen tieteen ja tekniikan yhteyksiä niin 1800-luvun kauhuromanttiseen innostukseen kuin nojatuolimatkailuun. Näin kulttuurihistoriallisen tulkinnan myötä julistekokoelma kertoo monitahoisesti näytöstoiminnasta sekä tieteen ja tekniikan historiasta 1800-luvun puolivälin Turussa.


Aino Jämsän pro gradu -tutkielma Painettua tietoa, mainostettua tiedettä. Julisteet tiedon paikkana sekä tieteen ja tekniikan kuvaajina 1800-luvun puolivälin Turussa on luettavissa täällä.

Yksilön houkutus

katajanokkaTammikuun viimeisinä päivinä Helsingissä järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet 1800-luvun tutkimuksen verkoston päivät ”Yksilö, kertomus, historia”. Teema oli valittu jo edellisessä seminaarissa vuosi aiemmin Turussa, ja pääsin silloin mukaan järjestelytoimikuntaan. Sen vuosittain vaihtuviin jäseniin kuuluu verkoston tutkijoita eri yliopistoista sekä tietysti  verkoston koordinaattorit. Halusimme tarttua teemaan, joka on selvästi monen historiantutkijan kiinnostuksen kohteena juuri nyt, vaikka taustalla onkin jo etenkin mikrohistorian ja naishistorian valokeilaan nostama historiallinen yksilö. Tavoitteena oli edistää ennen muuta metodologista ja teoreettista keskustelua yksilön ja historian välisestä suhteesta, biografiasta ja omaelämäkerrallisista aineistoista.

Päivät avasi kulttuurihistorioitsija Jukka Sarjalan inspiroiva esitelmä. Kyseenalaistamalla ihmisen ainutlaatuisuuden Sarjala etsi ulospääsyä biografia vaivaavasta tukaluudesta. Katseen siirtäminen materiaalisuuteen ja yksilön muokkautuvuuteen, muuntuvuuteen ja päättymättömyyteen voisi mahdollistaa ihmeenkaltaisuuden upottamisen elämän kerrontaan.

11_Robet Seger523eb413dcccc-160x120Sarjalan luentoon kuultiin yhdenlainen vastaus ensimmäisen päivän päätteeksi, kun dramaturgi ja näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen kertoi siitä, miten teatteritaide voi lähestyä historiallista yksilöä. Parkkinen avasi hienossa taiteilijan puheenvuorossaan omaa prosessiaan Elizabet ja Friedrich Nietzschen elämäntarinoiden äärellä. Turkulaisen teatteriryhmä Kolmannen tilan viimesyksyinen esitys Berg heil! (josta myös nähtiin lyhyt taltiointi seminaarissa, ohessa kuva teoksesta) kykeni moniaistisuudellaan, ruumiillisuudellaan ja liikkeellään kurkottamaan sinne, mikä tieteen tekijältä jää tavoittamattomiin.

Päivien muut pääluennot avasivat Parkkisen tavoin tutkimusprosesseja eri vaiheissaan. Tiina Kinnunen pohti vertailevan elämäkerran haasteita oman Ellen Keyhin ja Alexandra Gripenbergiin liittyvän hankkeensa kautta. Ruotsalainen Christina Carlsson-Wetterberg taas reflektoi jo päättynyttä biografiahankettaan dramaturgi-kirjailija-naisasianainen Frida Stéenhoffista ja kysyi, miten kirjoittaa elämäkerta, jossa sukupuolen merkitys voisi olla avoin eikä lukkoonlyöty stereotypia. Virolainen Leena Kurvet-Käosaar avasi virolaisen omaelämäkertatutkimuksen kenttää ja life writing -tutkimuksen laaja-alaisuutta.

Kuten arvata saattaa, seminaarin aihe kiinnosti monia tutkijoita. Yhteensä neljässätoista sessiossa saatiin kuulla runsaan viidenkymmenen tutkijan esittelevän tutkimustaan seminaarin näkökulmasta. Aiheet liikkuivat ihmisen eläinsuhteista 1900-luvun alun teosofeihin ja ryhmäbiografioista kriittisten tieteellisten editioiden biografisiin näkökulmiin. Kokonaisuudessaan päivät kiinnostivat noin sataa tutkijaa eri puolilta Suomea.

Ensi vuonna 1800-luvun tutkijat kokoontuvat Tampereelle ja vuoden teemasta kuulemme varmasti pian lisää!