Avainsana: väitös (Page 2 of 2)

Kustos kertoo: musiikin kulttuurihistoriaa ja henkilöhistoriallisia tulokulmia Bernhard Crusellin elämään

Kulttuurihistorian 50-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen väitös koettiin heti tammikuussa, kun Janne Palkisto väitteli lauantaina 15.1. tutkimuksellaan ”Säveltäjä Bernhard Crusellin ammatillinen toimina ja vuorovaikutus Ruotsissa 1795-1833”, vastaväittäjänään professori Markus Mantere Taideyliopiston Sibelius Akatemiasta. Väitös koettiin jälleen poikkeusoloissa, kun vain reilu viikko ennen tilaisuutta pandemia kiristi taas otettaan ja erilaiset rajoitukset mahdollistivat vain pienen osallistujamäärän.

Alkufanfaari Crusellin sävelin, kappaleena Marssi B-duuri. Soittajat vasemmalta: Asko Heiskanen, Jussi Virolainen, Csilla Firon, Mikko Raasakka. Kuva: Marjo Kaartinen

Poikkeusoloista huolimatta päivästä tuli hieno ja jo itsessään poikkeuksellinen, sillä väitöstilaisuus alkoi juhlafanfaarilla, jonka soitti neljä väittelijän musiikillista klarinetistikollegaa. Ensimmäistä kertaa kulttuurihistorian väitöksessä kustos ja väittelijä saivat laskeutua saliin musiikin säestyksellä, ja tunnelma oli kohottava! Poikkeuksellista oli myös osallistujien määrä – salissa olleiden noin kahdenkymmenen osallistujan lisäksi zoom-yhteyden päässä väitöstä seurasi herkeämättä noin 105 osallistujaa koko väitöksen ajan. Väitöstutkimus kiinnosti paitsi kulttuurihistorioitsijoita, myös laajaa joukkoa musiikintutkijoita ja muusikoita.

Vastaväittäjä Markus Mantere etäyhteyden päässä. Kuva: Marjo Kaartinen

Tekniikka toimi moitteetttomasti, ja etäyhteyden päässä oleva vastaväittäjä ja salissa oleva väittelijä pääsivät sulavaan ja vuorovaikutteiseen keskusteluun. Mantere kävi läpi huolellisesti ja asiantuntevasti tutkimuksen perusteita aineistosta, metodologiasta ja tutkimusteemoista lähtien. Erityistä painoarvoa keskustelussa sai tutkimuksen elämäkerrallinen lähestymistapa, joka keskittyi ennen muuta Crusellin ammatilliseen toimintaa. Toiveena esitettiin, että Crusellin persoonaa ja elämän yksityistä puolta enemmän valottava elämäkerta ilmestyisi väittelijältä tulevaisuudessa.

Kuva: Susanna Välimäki

Palkiston väitöstutkimus on hyvä esimerkki musiikintutkimusta ja kulttuurihistoriaa yhdistelevästä otteesta. Se nostaa esiin Crusellin merkittävän aseman suomalaisen musiikin historiassa, vastaväittäjä korosti loppulausunnossaan myös Crusellin kautta avautuvaa kansallisen ja kosmopoliittisen välisen suhteen syvempää tarkastelua jatkossa. Vastaväittäjä Markus Mantereen sanoin Crusell on laajentanut ja syventänyt sitä merkitystä, mikä klarinetille konserttisoittimena historiallisesti on muodostunut.

Laatuhuonekaluja koteihin – kustos kertoo

FM Maija Mäkikalli väitteli lauantaina 16. lokakuuta 2021 suomalaisen huonekalusuunnittelun ja -teollisuuden historiaa käsittelevällä tutkimuksella Laatuhuonekaluja koteihin. Boman, moderni ja suomalaisen huonekalutaiteen murros 1920-luvulta 1950-luvulla (284 s.). Teos on ilmestynyt runsaasti kuvitettuna Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisusarjassa ja löytyy verkosta myös open access -muodossa. Aihe on monella tapaa kiehtova: huonekalut ovat arkipäivän olennainen osa, niin olennainen, että tutkimusta pitäisi olla paljon enemmän.

Maija Mäkikallin tutkimus ei kerro vain Carl-Johan Bomanin (1883–1969) johdolla toimineen Oy Boman Ab:n historiasta: aiheen kautta avautuu näköala sekä suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin että arjen ja juhlan historiaan ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Mäkikallin väitöskirja perustuu erittäin laajaan ja monipuoliseen aineistoon: lähdeluettelossa on yhdentoista arkiston ja kahdentoista museon lisäksi yksityiskokoelmia, sanoma- ja aikakauslehdistöä, haastatteluja ja aikalaiskirjallisuutta.

Vastaväittäjänä toimi dosentti Minna Sarantola-Weiss Helsingin kaupunginmuseosta. Vastaväittäjä johdatteli keskustelun modernin, modernisuuden ja modernismin suuriin kysymyksiin, ja yleisö sai seurata antoisaa dialogia siitä, missä mielessä Bomanin toiminta oli modernia ja ylipäätään kysymystä siitä, miten meidän pitäisi lähestyä 1800- ja 1900-lukujen monia ”modernisuuksia”. Mäkikallin väitöskirjan keskeinen ajatus on tutkia menneisyyttä ”esineiden kanssa” siten, että materiaalisuuden näkökulma tulee noteerattua. Myös väitöstilaisuus eteni esineiden mukana, esineitä kuunnellen ja tunnustellen, ja vastaväittäjä nosti keskusteluun Bomanin z-tuolin, ”laiskanlinnan”, pukeutumispöydän ja cocktail-pöydän. Kiehtova on ajatus siitä, millaista esineiden ”lukeminen” oikeastaan on. Miten esimerkiksi tuoli puhuu meille silloin, kun siinä on hyvä istua.

Väitöstilaisuus järjestettiin Turun yliopistossa Calonia 1 -salissa, jossa oli paikan päällä 47 henkeä. Turun yliopistossa noudatetaan vielä korona-ajan rajoituksia siten, että läsnä olevaa yleisöä voi olla paikalla vain 50 henkeä. Väitös striimattiin Zoomin välityksellä, ja lektion ensimmäisten minuuttien aikana ääni ei valitettavasti kuulunut nettiyleisölle. Tämä saatiin onneksi nopeasti korjattua. Etäyhteyksien kautta tilaisuutta seurasi enimmillään 80 henkeä.

Maija Mäkikallin väitös on käynnistynyt ja lektio alkanut. Kuva: Marjo Kaartinen.

Kustos kertoo – FBI:n matkassa

Perjantaina 8. lokakuuta 2021 tarkastettiin FM Niko Heikkilän väitöskirja Reactionary and Revolutionary Mobilizations: The Ku Klux Klan, the Black Panther Party, and FBI Counterintelligence, 1964–1971. Turun yliopistossa noudatettaan vielä korona-ajan väitösohjeistusta, mikä tarkoittaa, että salin osallistujamäärää oli rajoitettu, ja samalla väitöstilaisuutta saattoi seurata etänä. Muutoksesta kertoo kuitenkin se, että pitkän tauon jälkeen saimme kansainvälisen vastaväittäjänä paikalle saliin. Opponenttina toimi professori David Cunningham (Washington University in St. Louis), joka pitkän lentomatkan jälkeen saapui Turkuun edellisenä iltana.

Heikkilän väitöskirja on kiehtova näköala 1960-luvun Yhdysvaltojen poliittisiin intohimoihin. FBI tutki samaan aikaan sekä Ku Klux Klanin että Mustien panttereiden toimintaa. Aiheen ytimessä on kolmen eri tahon samanaikainen tutkimus, joka – kuten vastaväittäjä totesi – ei perustu vertailuun siitä, miten FBI tarkasteli reaktiivista Ku Klux Klania suhteessa siihen, miten se lähestyi vallankumouksellista Black Panther Parthya. Pikemminkin ajatuksena on tarkastella näiden suhteiden vaikutuksia toisiinsa. Heuristisesti aihe on mielenkiintoinen myös siksi, että FBI soluttautui vastavakoiluohjelmassaan toimijoiden sisälle ja yritti vaikuttaa niihin erilaisin keinoin. Säilyneet FBI:n muistiot kirjoitettiin ajatuksella, etteivät ne koskaan päätyisi julkisuuteen. Nyt nämä aineistot avaavat näköalan vastakkainasetteluihin, jotka ovat ajankohtaisia myös tänään.

David Cunninghamin ja Niko Heikkilän keskustelu oli intensiivistä kahden asiantuntijan vuoropuhelua. Salissa kuuntelijoita oli paikalla 30 henkeä, mutta isompi yleisö, 133 henkeä, seurasi tilaisuutta Echo-lähetyksenä. Ennen tilaisuuden alkua oli pientä jännitystä siitä, lähteekö signaali ulos salista, mutta onneksi kaikki sujui hienosti.

David Cunningham aloittamassa keskustelua. Oikealla väittelijä Niko Heikkilä. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki

Kustoo kertoo – Lönnrotin jäljillä

kansi_juhana_saarelainen”Elävä sana on henkinen siemen.” Näillä sanoilla kiteytti FM Juhana Saarelainen lektiossaan Elias Lönnrotin (1802–1884) ydinajatuksen. Elävä sana oli sitä, jota Lönnrot kuunteli ja kokosi ja joka oli Kalevalan raaka-aine, lähtökohta, josta runoteos ja sen eri versiot syntyivät. Väitöskirjassaan Runous, tieto ja kansa. Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian kontekstissa Saarelainen analysoi ennen kaikkea niitä ylirajaisia aatteita ja filosofisia keskusteluja, joista Lönnrot ammensi ja joita hän toiminnassaan tulkitsi ja muokkasi. Erityisen vahvasti nousi esiin F. W. J. Schellingin luonnonfilosofia, jonka jälkiä Lönnrotin näkemyksissä on. Lönnrot mukaan inhimillinen tieto jakautui kahteen osaan, joita hän kutsui tiedon ”päiväpuoleksi” ja ”yöpuoleksi”. Molemmat olivat tärkeitä. Kun ”päiväpuoleen” liittyi aistimusten, ymmärryksen ja järjen tuottama tieto, ”yöpuolen” maailmaa olivat unet, aavistukset ja mielleyhtymät. Saarelaisen väitöskirjan keskiössä on juuri tietokäsitys, jonka kautta näkemykset runoudesta ja kansasta avautuvat.

Jos Lönnrotin mukaan ”elävä sana on henkinen siemen”, väitöstilaisuus oli ehdottomasti Lönnrotin hengen mukainen. Vastaväittäjänä toimi professori Pertti Anttonen Itä-Suomen yliopistosta. Hän johdatti keskustelun taitavasti väitöskirjan ydinkysymyksiin ja sen keskeisiin käsitteisiin. Tämä oli ”henkinen siemen” syvälliselle keskustelulle, joka rakentui vastaväittäjän ja väittelijän välille. Yleisölle avautui näkökulma paitsi Lönnrotin henkilöön ja hänen toimintaansa myös 1800-luvun suomalaisen kulttuurin ehtoihin ja mahdollisuuksiin. Samalla avautui näkymä Kalevalan syntyyn sekä siihen, miten välttämätöntä teoksen kulttuurisen merkityksen pohtiminen on myös tämän päivän maailmassa.

Väitöstilaisuus alkoi klo 12.15 Turun yliopiston Janus-salissa. Vastaväittäjän loppulausunnon jälkeen yleisökysymyksiä ei tullut, joten kustos päätti tilaisuuden klo 14.20. Yleisöä oli paikalla 65 henkeä.

IMG_5246

Juhana Saarelainen on aloittanut lektionsa. Vasemmalla vastaväittäjä professori Pertti Anttonen. Kuva: Marjo Kaartinen.

 

Kustos kertoo – Muodikkaan Puolan jäljillä

Oiva 2Lauantaina 27. toukokuuta 2017 tarkastettiin Turun yliopiston Janus-salissa Mila Oivan väitöskirja Creation of a Market Place: The Polish Clothing Industry, Soviet Union, and the Rise of Marketing, 1949–1961. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Małgorzata Fidelis University of Illinoisista, Chicagosta. Mila Oivan tutkimus yhdistää kulutuskulttuurin, moderniteetin ja transnationaalin vuorovaikutuksen tutkimusta: lähtökohtana on analysoida, miten ja millaisten käytäntöjen kautta puolalaisia valmisvaatteita kaupattiin Neuvostoliittoon vuosina 1949–1961. Asetelman taustana ovat poliittiset muutokset toisen maailmansodan jälkeen, niin itäblokin sisällä kuin laajemmin. Tutkimus purkaa dikotomista näkemystä kylmän sodan maailmasta ja tuo tarkasteluun paljon uusia sävyjä. Ruohonjuuritasolta tarkasteltuna puolalaisen vaateteollisuuden toimijoilla oli neuvoteltavanaan enemmän liikkumatilaa kuin näkemys sosialistisista yhteiskunnista ensi katsomalta antaisi olettaa.

Moda polskaNeuvostoliiton näkökulmasta puolalaisessa kulttuurissa oli länsimainen häivähdys, modernin elämän tuntu, ja tätä puolalaiset myös käyttivät myyntivalttinaan. Jazzmusiikki soi neuvostoyleisölle suunnatuissa muotinäytöksissä. Väitöstilaisuudessa keskusteltiin myös Jadwiga Grabowskasta (1898–1988), jota on usein kutsuttu puolalaisen muodin Coco Chaneliksi. Hän oli vuosina 1958–1968 valtiojohtoisen Moda Polskan vetäjä. Grabowskalla oli ollut muotihuone jo ennen sosialismin aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen tätä jatkuvuutta olennaisempaa oli kuitenkin muutos. Moderni maailma edellytti uusia kulutustuotteita ja myös uusia mielikuvia Puolasta ja puolalaisuudesta.

Malgorzata

Vastaväittäjä Małgorzata Fidelis.

Mila1

Väittelijä Mila Oiva

Väitöstilaisuutta oli seuraamassa 64 henkeä. Keskustelu oli erittäin vilkasta ja avasi kuulijakunnalle erinomaisesti niitä haasteita, joiden edessä puolalainen valmisvaateteollisuus kamppaili. Samalla avautui näkökulma siihen, mitä kulutus ja kuluttaminen vuosien 1949–1961 Neuvostoliitossa merkitsi ja miten sitä voi tutkimuksellisesti lähestyä.

Silmäsärkyä ja muita islantilaisia tunteita – Kustos kertoo

kirsin kirjan kansiTunteiden historiasta on suomalaisessa historiantutkimuksessa keskusteltu 1990-luvun alusta lähtien, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen tutkimusta on tullut laajemmin. Sen sijaan on tuiki harvinaista, että Suomessa kirjoitetaan Islannin historiasta, puhumattakaan islantilaisten tunteiden kulttuurihistoriasta. Siksi 31. tammikuuta 2015 oli poikkeuksellinen päivä. Turun yliopistossa tarkastettiin Kirsi Kanervan väitöskirja Porous Bodies, Porous Minds. Emotions and the Supernatural in the Íslendingasögur (ca. 1200–1400), joka pohtii tunteiden merkitystä 1200- ja 1300-lukujen Islannissa. Artikkeliväitöskirjan pohjana on viisi referoitua artikkelia, ja teoksessa on myös laaja lähes 180-sivuinen johtanto-osa.

Kirsi Kanervan vastaväittäjänä toimi folkloristiikan dosentti Frog (Helsingin yliopisto), joka väitöstilaisuuden alussa viittasi University College Londonin viitan tuovan mieleen Harry Potter -elokuvat. Alkukevennyksen jälkeen keskustelu porautui aiheen ytimeen, 1200- ja 1300-lukujen tunnekäsitteisiin, islantilaissaagoihin lähteenä sekä muun muassa kysymykseen siitä, sijaitsiko saagoissa mainittu mieli (hugr) sydämessä. Varhaisissa tunneteorioissa keskeiset tunnekäsitteet, emootio, affekti ja passio, viittasivat liikkeeseen ja vaikutukseen, ja Kanervan tutkimus osoittaa, että myös islantilaisissa kansanomaisissa tunneteorioissa liike oli olennaista. Samalla saagojen tunnerekisteri on toiseuden maailma: usein ajateltiin, että  levottomilla kuolleilla ja muilla yliluonnollisilla ilmiöillä oli tunnevaikutuksia. Keho ja mieli olivat huokoisia, ja siksi niiden rajat oli tärkeää pitää kurissa ulkopuolelta tulevien vaikutusten vastustamiseksi. Syyllisyyteen liitettiin muun muassa silmäsärky, joka kertoi kehoon/mieleen tulleesta vaikutuksesta. Frog ja Kanerva kävivät näistä tunnehistorian kysymyksistä ajatuksia herättävän keskustelun, jota Janus-salissa oli seuraamassa 45 henkeä. Väitöstilaisuus päättyi klo 14.15.

Kirsi Kanerva pitää lektiota. Vastaväittäjä Frog vasemmalla tarkkaavaisena.

Kirsi Kanerva pitää lektiota. Vastaväittäjä Frog vasemmalla tarkkaavaisena.

Ruotsalaisen tyttöelokuvan jäljillä – Kustos kertoo

Kuva elokuvasta Fucking Åmål (1998).

Kuva elokuvasta Fucking Åmål (1998).

Lauantaina 24. tammikuuta 2015 tarkastettiin FM Heta Mularin kulttuurihistorian alaan kuuluva väitöskirja New Feminisms, Gender Equality and Neoliberalism in Swedish Girl Films, 1995–2006. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Ulrika Dahl Södertörnin yliopistosta Ruotsista. Olennaista on, ettei aiemmassa tutkimuksessa oikeastaan tunneta sellaista lajityyppiä tai elokuvaryhmää kuin ruotsalainen tyttöelokuva, vaan Mulari nimenomaan luo uuden käsitteen. Monet aikalaiset muistavat Lukas Moodyssonin esikoiselokuvan Fucking Åmål (1998), pikkukaupunkiin sijoittuvan tarinan kahden tytön, Elinin ja Agnesin, elämästä. Mulari paikantaa tyttöelokuvan alkuvaiheet muutamaa vuotta aiempaan ja analysoi tarkasti yhteensä 19 vuosien 1995 ja 2006 välillä valmistunutta tyttöelokuvaa. Elokuvat osallistuivat ajankohtaiseen keskusteluun tasa-arvosta ja feminismistä, ja tytöstä tuli usein muutoksen symboli.

Heta Mularin lektio alkaa. Kuva: Marjo Kaartinen.

Heta Mularin lektio alkaa. Kuva: Marjo Kaartinen.

Väitöstilaisuuteen Tauno Nurmela -saliin oli kokoontunut 80 kuulijaa seuraamaan vastaväittäjän ja väittelijän antoisaa tieteellistä keskustelua. Erityisen kiinnostavaa se oli siksikin, että vastaväittäjä on ollut Ruotsin feministisen keskustelun keskeisiä toimijoita ja hänet tunnetaan muun muassa Femmes of Power (2008) -teoksen kirjoittajana. Keskustelu liikkui jatkuvasti olennaisissa kysymyksissä, lähtökohdissa, menetelmissä ja käsitteissä. Haasteellinen oli esimerkiksi kysymys poststrukturalismin määrittelystä, milloin käsite esiintyy epistemologisessa, milloin diagnostisessa mielessä. Kahden asiantuntijan dialogi avasi kiinnostavan näkökulma ruotsalaisen kulttuurin lähihistoriaan. Väistämättä jäi miettimään myös suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin eroja. Suomessa seurataan perinteisesti tarkkaan, mitä lahden takana tapahtuu. Mutta olisiko meidän syytä terästää keskustelua tasa-arvosta juuri nyt, voimakkaiden sosiaalisten ja poliittisten muutosten kynnyksellä?

Rockin potku stadionilla – Kustos kertoo

BEATLES 8/16/65

The Beatles Shea Stadiumilla 15.8.1965.

Stadionrockin juuret ulottuvat 1960-luvulle. The Beatles -yhtye esiintyi Shea Stadiumilla New Yorkissa elokuussa 1965, ja ääni vahvistettiin ottelukuulutuksiin käytetyllä PA-järjestelmällä – tunnetuin tuloksin, sillä yleisön äänimassa peitti alleen musiikin. Sittemmin areenakonserttien tuotannosta on tullut tärkeä osa populaarikulttuuria, ja tähän kehitykseen yhdistyvät niin teknologinen kuin audiovisuaalinenkin murros. Viime vuosikymmenien aikana on nähty toistaan näyttävämpiä spektaakkeleita, ajatellaanpa vaikka Pinki Floydin, The Rolling Stonesin, U2:n tai Peter Gabrielin megalomaanisia kiertueita. Stadionkonserttien ammattimaistuminen ja globalisoituminen ovat trendi, joka herättää yhä kysymyksiä. On arveltu, että tulevaisuudessa live-tapahtumien merkitys musiikkiteollisuudessa olisi erityisen vahva, kun äänitemyyti on digitalisoitumisen aiheuttamassa kriisissä.

WP_20141213_002Näitä kysymyksiä käsiteltiin Tauno Nurmela -salissa lauantaina 13. joulukuuta 2014, kun FL Kimi Kärjen väitöskirja Rakennettu areenatähteys. Rock-konsertti globalisoituvana mediaspektaakkelina 1965–2013 esitettiin julkisesti tarkastettavaksi. Vastaväittäjänä toimi professori Helmi Järviluoma-Mäkelä Itä-Suomen yliopistosta. Mediaspektaakkelia oli seuraamassa 93 kuulijaa, ja Nurmela-sali oli kansoitettu yliriviä myöten. Vastaväittäjä totesi keskustelun alussa, että kyse on todella relevantista populaarikulttuurin tutkimuskohteesta, josta on toistaiseksi yllättävän vähän analyysejä – siitäkin huolimatta, että suurelliset areenakonsertit ovat näkyvä osa tämän  päivän viihdekulttuuria. Yleisölle väitöstilaisuus oli havainnollinen, sillä keskustelu siirtyi sujuvasti tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, näkökulmaan ja menetelmiin. Stadionrockin hämmentävyys on siinä, miten ajatus autenttisuudesta on läsnä kaikesta teknologisesta vahvistamisesta huolimatta. Läpeensä mediatisoitunut spektaakkeli säilyttää uskottavuutensa ainutkertaisena elämyksenä, vaikka valon ja äänen yhteispeli on monin tavoin prosessoitua. Kiinnostava keskustelu käytiin myös stadionkonserttien paradokseista, joista yhtyeet ovat itse tietoisia. Miten perustella kiertueiden painava hiilijalanjälki globaalien ympäristökysymysten keskellä? Vastaväittäjä johdatteli keskustelun myös metodologisiin kysymyksiin, ennen kaikkea hermenteutiikan soveltamiseen, jota väittelijä kutsuu ”valon ja äänen hermeneutiikaksi”. Antoisa keskustelu jatkui runsaat kaksi tuntia, ja kustos päätti väitöstilaisuuden klo 14.15.

kuva 3

Hermeneuttinen kehä: vastaväittäjä ja väittelijä keskustelussa. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki.

 

Nouseva polvi tanssilattialla – Kustos kertoo

Kåren avajaisetItsenäisyyspäivän aattona 1969 avattiin Karhulassa, nykyisessä Kotkassa, diskoteekki nimeltä Kåren Kellari. Se ei ollut ensimmäinen Suomessa mutta varmasti ensimmäisiä, sillä levymusiikkiin erikoistuneet ravintolat ja klubit olivat rantautumassa myös Pohjolaan. Nyt, päivälleen 45 vuotta Kåren Kellarin avaamisen jälkeen, Turun yliopistossa tarkastettiin Liisa Avelinin väitöskirja Kåren Kellari. Karhulalaisdisko ja sen yhteisöt 1969-1979. Väitöstilaisuudessa 5.12.2014 vastaväittäjänä toimi dosentti Sven-Erik Klinkmann Åbo Akademista. Avelinin kirja on ilmestynyt Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisusarjassa.

Kåren KellariLiisa Avelinin väitöskirja avaa näkökulman kymenlaaksolaiseen nuorisokulttuuriin 1960- ja 1970-luvuilla, mutta se käsittelee myös sitä, miten menneen diskoteekin muisto on elänyt tähän päivään asti. Kårelaiset ovat kokoontuneet uudelleen 2000-luvulla nostalgisiin levymusiikki-iltoihin. Väitöstilaisuudessa keskusteltiin paljon juuri tästä asetelmasta: miten nykypäivän muistitieto kertoo menneestä ja millaiseksi kuva muodostuu, kun siitä kertovat ne, jotka haluavatkin palata nuoruuden muistoihin. Kysymys on kiinnostava, sillä muistin tavoittamattomissa on paljon menneisyyden ristiriitaisuudesta ja monitulkintaisuudesta. Toisaalta muistin kautta pääsee niihin arkisiin yksityiskohtiin, tunteisiin ja kokemuksiin, jotka eivät muussa aineistossa nouse esiin. Väitöstilaisuudessa kävi hyvin ilmi, miten toisenlainen paikka 1960-luvun lopun diskoteekki oli siihen nähden, millainen yleinen mielikuva diskosta on. Saturday Night Feverin jälkeen diskoon on liitetty käsitys tietynlaisesta musiikista, diskomusiikista, jota nouseva polvi tanssii glamourin kyllästämässä ympäristössä. Kåren Kellarin maailma oli toisenlainen: se oli arkisen yhteisöllisyyden rakentaja.

Väitöstilaisuutta Turun yliopiston Osmo Järvi -salissa seurasi 40 kuulijaa, ja tilaisuus päättyi klo 14.00.

Debatti diskoteekistä on käynnissä. Kuva: Marjo Kaartinen.

Debatti diskoteekistä on käynnissä. Kuva: Marjo Kaartinen.

Varhaisen venäläisen elokuvan jäljillä – Kustos kertoo

bauer014ad7Lauri Piispan väitöskirja Näyttelijän taide venäläisessä elokuvassa 1907–1919 analysoi, kuinka elokuvanäyttelijän taide ja siihen kohdistuva keskustelu kehittyivät Venäjällä yksityisen elokuvatuotannon vuosina 1907–1919. Vaikka venäläisen mykkäelokuvan historiasta usein muistetaan 1920-luvun neuvostoelokuva, Piispan väitöskirja kiinnittää huomiota varhaisempaan vaiheeseen, joka oli erittäin laajaa. On arvioitu, että Venäjällä valmistettiin yli 1000 näytelmäelokuvaa ennen lokakuun vallankumousta. Kuten Piispan tutkimuksen otsikko kertoo, yksityinen tuotanto jatkui vuoteen 1919 asti, eli myös vallankumouksen tuolle puolen, mitä ei useinkaan tule ajatelleeksi. Paljon aineistosta on tuhoutunut, mutta onneksi jäljellä on myös sekä kokonaan että osittain säilyneitä teoksia, joihin Piispa on voinut tutustua muun muassa Venäjän valtion elokuva-arkistossa.

WP_20141122_002Piispan vastaväittäjänä toimi dosentti Kimmo Laine, joka johdatti keskustelua sujuvasti teemasta toiseen, näytteiden kautta. Keskustelu alkoi kysymyksellä, miksi näytteleminen on ollut elokuvateorialle niin vaikeata. Tähän väittelijä vastasi viittaamalla siihen aikalaiskeskusteluun, jossa moderni ilmaisuväline haluttiin myös tietoisesti erottaa teatterin perinteestä. Vastaväittäjä puolestaan kommentoi, että historiallinen selitys on perusteltu, mutta toisaalta se ei selitä, miksi esimerkiksi historiallisen poetiikan piirissä näyttelijää tarkastellaan yhä osana mise-en-scèneä. Väitöstilaisuudessa saatiin nähdä katkelmat Jevgeni Bauerin melodraamasta Kuolema jälkeen (Posle smerti, 1916) ja Jakov Protazanovin elokuvasta Isä Sergius (Otets Sergi, 1918) pääroolissaan legendaarinen Ivan Mozžuhin. Keskustelun kautta avautui kuva nopeasti muuttuneesta taidemuodosta, jossa lyhyessä ajassa koettiin esteettinen ja teknologinen murros. Kiinnostava oli myös keskustelu ”sanattoman” taiteen ihanteesta, jossa pyrittiin eroon väliteksteistä. Universaalia elokuvan kieltä pohdittiin samaan aikaan niin idässä kuin lännessäkin.

Väitöstilaisuutta oli Tauno Nurmela -salissa seuraamassa 48 henkeä, jotka saivat todistaa antoisaa keskustelua 1910-luvun elokuvakulttuurista.

Lektio käynnissä, vastaväittäjä kuuntelee tarkkavaisesti. Kuva: Marjo Kaartinen.

Lektio käynnissä, vastaväittäjä ja kustos kuuntelevat tarkkavaisesti. Kuva: Marjo Kaartinen.

Newer posts »