Hannu Salmi 50 v. – onnittelukirjan julkistaminen

Perjantaina 13.5. Hannu Salmen läheiset kollegat juhlistivat seuraavana päivänä 50 vuotta täyttävää professoria onnittelukirjalla Historian aikakoneessa. Hannun työtoverit kulttuurihistoriassa halusivat juhlistaa tätä merkkipäivää vapaamuotoisella esseekokoelmalla, jonka lähtökohdaksi otettiin häikäilemättä Hannun viimeaikainen tutkimusteema: aikakone. Onnittelukirjamme ideana on, että aikakoneen käsite voi toimia metaforana erilaisille tavoille kuvitella, ymmärtää ja käsitteellistää menneisyyttä, tulevaisuutta ja nykyisyyttä.

Kirjan teko aloitettiin noin vuosi sitten ja loppujen lopuksi kirjaan osallistui 41 kirjoittajaa. Suurin osa on Hannun kollegoita historian oppiaineryhmästä, mutta mukana on kollegoita myös muilta tieteenaloilta läheltä ja kauempaa. Kirjasta tuli Hannun näköinen, mutta jokaisen kirjoittajan persoonallisilla mausteilla höystämä aikamatka historian ihmeelliseen maailmaan. Kirjan aloittaa Hannun opiskelutoverin Heikki Lempan analyysi Hannun tutkimusintressien suhteesta ’klassiseen’. Kaihtaako Hannu laajassa tuotannossaan klassista, vai onko sittenkin niin, että klassinen koskee myös Hannua? Tätä seuraavat artikkelit avaavat aikakoneen teemaa muun muassa Hannulle läheisten aiheiden kuten elokuvan, musiikin ja kirjallisuuden kautta. Yhtälailla mukaan astuvat erilaiset aikamatkaajat krooneista Klaus Flemingiin ja italialaisiin turisteihin tai 1970-luvun poliiseihin. Kirjan päättää Kari Immosen menneisyyden merkitystä ja historiantutkimuksen tilaa pohtiva essee ’Historia ihmisessä’.

Onnistuimme yllättämään päivänsankarin täydellisesti kirjallamme – toivomme, että kirja voi vuorostaan tarjota virikkeitä Hannun ajattelulle aikakoneesta!

Kirjan on kustantanut k&h-kustannus, ja sitä on saatavilla kulttuurihistorian toimistosta!

Historian aikakoneessa

Sisällysluettelo

2 Comments

  1. Kaisa Kyläkoski

    Kirjan sisällysluettelo olisi ollut kantta kiinnostavampi linkin takana.

    • maales

      Kansi on kaunis, mutta nyt alkuperäisestä postauksesta löytyy vielä linkki sisällysluetteloonkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *