Omaelämäkerrallisuuden äärellä

Kansainvälinen, monitieteinen oma/elämäkerrallisen tutkimuksen seura IABA (International Autobiography Association) järjestää globaalin konferenssin joka toinen vuosi eri puolilla maailmaa. Vuonna 1999 perustetun järjestön ensimmäinen konferenssi oli Pekingissä, ja sen jälkeen se on kokoontunut mm. Hawaijilla, Kanadassa ja Englannissa. 2010-luvulla järjestö on saanut alajärjestöjä alueellisista seuroista, joista aktiivisin on vuodesta 2011 ollut IABA-Europe. Osallistuttuani useampaan Eurooppa-osaston konferenssiin, olin nyt ensimmäistä kertaa globaalissa konferenssissa. Ja kokemus oli ikimuistoinen.

Suomalaiset delegaatit, Turun yliopiston kulttuurihistorioitsija Kimi Kärki ja kirjallisuustieteilijä Hanna Meretoja yhdessä Clare Brantin (Life-writing centre, King’s college) kanssa yliopiston vanhalla kampuksella.

Kyproksen jaetun saaren jaettuun pääkaupunkiin Nicosiaan järjestetty konferenssi kokoontui teeman Excavating Lives alle. Teema sopi konferenssin sijaintiin täydellisesti niin konkreettisen arkeologisiin kaivauksiin liittyvän materiaalisuutensa kuin metaforisemmin elämän esiin kaivamiseen liittyvän teemansa kautta. IABA on aina ollut tunnettu innovatiivisista ja luovista lähestymistavoista akateemiseen tutkimukseen sekä pyrkimyksestä kaataa raja-aitoja taiteen ja tieteen välisissä yhtymäkohdissa. Kyproksella tämä toteutui monin tavoin. Päällimmäisen konferenssista jäi m ieleen lämmin kollegiaalinen tunnelma, avoimuus ja rohkeus sekä ajatus siitä, miten juuri tämän alan tutkijoita tuntuu motivoivan, jopa vahvasti ohjaavan omaelämäkerrallinen halu, tarve tutkia paitsi muiden, myös omaa identiteettiä ja sen ilmaisun keinoja. Kuuntelin monta esitystä, jotka luovalla tavalla kytkeytyivät puhujan omaan elettyyn historiaan tai perhehistoriaan.

Harvassa konferenssissa jokainen key note -luento sykähdyttää, hyvin eri tavoin. Tapahtuman avasi kanadalaisen professorin Julie Rakin (University of Alberta) tarinallinen luento Radical connections: Genealogy, Small lives, Big Data, jossa hän pohti niitä valtavia eettisiä ja metodologisia haasteita, joita genealogiseen sukututkimukseen liittyy. Hän kertoi salapoliisitarinan retkestään, jonka hän teki löytääkseen hyvän ystävänsä ja kollegansa adoptiotarinan takana olevan historiallisen totuuden. Sukututkimusta harrastava Rak kykeni löytämään helposti Dianen biologisen äidin ja kartoittamaan tämän perhetaustaa ja suvun tarinaa – sen sijaan ne suuret muutokset, jotka sen jälkeen koskettivat niin Dianen kuin tämän löytyneen perheen elämää olivat yllätyksellisiä, arvaamattomiakin, myös kivuliaita ja vaikeita. Yksityinen tarina laajeni globaaliin mittakaavaan, kun Rak pohti valtavien digitaalisten sukuarkistojen olemassaolon etiikkaa ja potentiaalisia käyttöulottuvuuksia. Onko yksilön identiteetti kiinni perimän alkuperän tunnistamisesta, vai kuitenkin ihan jostain muusta?

Fethiye Cetin luki otteita biografisesta teoksestaan My Grandmother

Turkkilaisen ihmisoikeusjuristi Fethiye Çetinin luento käsitteli edelleen vaietun, vuonna 1915 tapahtuneen armenialaisiin kohdistuneen kansanmurhan historiaa oman perheen historian kautta. Vuonna 2003 ilmestynyt My grandmother. An Armenian-Turkish memoir -teos kertoo Cetinin isoäidin tarinan kautta yhdestä lähihistorian suuresta tragediasta. Omassa työssään väsymättömästi ihmisoikeuksien puolesta taistellut Cetin kertoo teoksessaan 9-vuotiaana perheestään, äidistään, äidinkielestään, omasta uskonnostaan väkivalloin erotetun tytön tarinan. Isoäidin muu perhe pääsi pakenemaan New Yorkiin, mutta sitä ennen kuolemanmarssilla pieni tyttö oli väkivalloin riistetty äitinsä käsivarsilta ja sittemmin adoptoitu turkkilaisen poliisin perheeseen. Isoäiti ei koskaan enää nähnyt omaa perhettään. Cetin puhui luentonsa turkin kielellä, me saimme seurata käännöstä ja tutkija-runoilija Alev Adilin eläytyvää esittelyä sekä hänen englannin kielellä lukemiaan otteita teoksesta. Esityksen lopussa itkivät niin Adil kuin hyvin moni yleisöstä.

Viimeisen aamun luento oli IABA:ssa keskeisesti alusta lähtien toimineen saksalaisen Alfred Hornungin luento, joka käsitteli pakolaisuuden ja transnationaalisuuden tematiikkaa lähtien Edvard Saidin omaelämäkerrallisesta Out of place teoksesta Jack Londonin biografiaan sekä pakolaisten matkaan nyky-Euroopassa. Transnationaali matka eri maiden ja kielten kautta saa aivan uudet ulottuvuudet nykyteknologian kautta, älypuhelimesta tulee elämän virta, ”life line”, joka mahdollistaa tiedonsaannin, yhteydenpidon, uudenlaisen muistamisen ja omaelämäkerrallisuuden kulttuurin – ristiriitaisella tavalla. Hornung viittasi Gillian Whitlockin näkemykseen uuden teknologian uudelleen muotoilemista yksityisen ja julkisen alueista. Esimerkiksi pakolaisuuden kohdalla mobiili teknologia mahdollistaa sekä uudenlaisen vieraanvaraisuuden kulttuurin, mutta myös uudenlaiset rajat ja valvonnan mekanismit.

Niin konferenssin puheenvuorot kuin muu ohjelma yhdistivät taitavasti ja eläytyvästi taiteen ja tieteen rajoja. Illanvietoissa kuultiin niin runoja kuin kyproslaista musiikkia – ja tietysti tanssittiin kyproslaisia ja kreikkalaisia tansseja.

Suomalaiset osallistujat olivat tänä vuonna oman laitoksemme varassa, edustin yhdessä Hanna Meretojan kanssa SELMA-tutkimuskeskustamme, jonka ytimeen IABA tuntuu luontevasti sopivan ja Kimi Kärki edusti populaarikulttuurin tutkimuskeskusta (IIPC). Kimin kanssa pidimme paperimme samassa sessiossa “Recorded Lives: Life Writing, Music and Art”. Kimi Kärki puhui lauluntekijöiden tunnustuksellisuudesta Leonard Cohenin ja Joni Mitchellin tuotannossa, erityisesti lauluista “A case of you” sekä “Famous blue raincoat” sekä heidän luovuutensa relationaalisuudesta. Itse puhuin brittiläisen Alison Goldfrappin tuoreesta levystä Tales of Us ja sen elämäkerrallisesta ulottuvuudesta sekä muusikkouden omaelämäkerrallisuudesta. Sessiomme puheenjohti kyproslainen, Oxfordissa toimiva etnomusikologi Nicoletta Demetriou, joka myöhemmin esitteli oman projektinsa, laajan dokumenttielokuvan The Cypriot Fiddler kyproslaisista perinnesoittajista ja heidän suhteestaan musiikkiin ja menneeseen.

Luennoilla yksityisin elämäntarina yhdistyi usein laajoihin kansallisiin ja historiallisiin sekä tutkimuseettisiin kysymyksiin. Tämä näyttäisi olevan IABAn ydintä: yksityisin ja intiimein on kaikkein jaetuinta. Ensimmäisen päivän avaussessiossa käsiteltiin elämän ja kuoleman, surun ja menetyksen kirjoittamista. Pitkän uran autobiografiatutkijana tehnyt Thomas Couser kertoi otsikolla “Grief memoir and/as excavation: Writing my Father’s Life from his Archive” projektistaan oman isänsä elämäntarinan parissa, Sam Meekings taas pohti surun ja menettämisen kirjoittamista mm. Karl-Ove Knausgårdin Taisteluni ensimmäisen osan kautta ja Katrin den Elzen nuorten naisleskien kirjoittamaa surua.

Anna Jackson luki runoja teoksestaan “I, Clodia”: “I had a dream I was a ghost/ and only one man could see me.”

“Writing lives: Recovering lives” oli yksi konferenssin viimeisiä sessioita, jossa kuultiin niin runoutta, autobiografista fiktiota kuin perhehistoriaa. Uusiseelantilainen Anna Jackson kertoi kiehtovasta runokokoelmastaan I, Clodia, jossa hän on rakentanut ikään kuin vastinparin Catulluksen kuuluisille runoille. Catulluksen rakastama ja vihaama Lesbia on runojen Clodia, joka kirjoittaa omaa ääntään kuuluville Jacksonin runoissa. Jackson pohtii mahdollisuutta kirjoittaa säkeistä biografiaa, ja yhteyttä menneisiin historiallisiin henkilöihin, kummitusmaista olemista, joka mahdollistaisi yhteyden menneeseen. Konferenssin pääorganisoija Amy-Katerini Prodromou taas hahmotti oman isoisänsä historiaa osin fiktioidussa, mutta pohjaltaan biografisessa tekstissään ”Just a knowing he was dead: Letter from a WWII veteran”.

Amy-Katerini Podromou, Helen Pleasence, Carol DeBour-Langworthy, Anna Jackson

Seuraava konferenssi järjestetään Lontoossa kesäkuussa 2017 teeman New digital media alla ja seuraava maailmankonferenssi on Brasiliassa kesällä 2018.

Konferenssiretkellä Pafoksen arkeologisella alueella, hallitsijoiden vanhoilla haudoilla.