Litzen-luento – kulissien takana

Litzen-luennon tarjoiluja Arwidssoninkadulla vuonna 2000,

Veikko Litzen -luento järjestetään tänä vuonna 21. kerran. Olen ollut mukana järjestämässä luentoa ja varsinkin sen jälkeistä cocktailtilaisuutta vuodesta 1996 tähän mennessä jo seitsemäntoista kertaa. Vuonna 1996 luennoitsijana oli David Kirby. Olin juuri tullut oppiaineeseen töihin, ja kaikki oli uutta. Valmisteluista minulla ei ole kovin yksityiskohtaista muistikuvaa, mutta muistan käyneeni Suomen historian väriprintterillä tulostamassa luennon mainoksia. Värilliset printit olivat silloin vielä kalliita, ja niitä käytettiin vain erikoistapauksissa. Cocktail-tilaisuuden tarjoilu on ollut todennäköisesti perinteinen, ja tilaisuudessa on tarjottu ainakin juustoja, viinirypäleitä, suolakeksejä ja viiniä.

Litzen-luento on oppiaineen vuoden kohokohta, ja valmisteluun käytetään paljon aikaa. Joskus olemme jo oppiaineen laivaseminaarissa tammikuussa pohtineet, kuka luennoitsija kutsutaan marras-joulukuun vaihteessa olevan luennon puhujaksi. Olemme pyrkineet siihen, että puhujina olisi vuorotellen ulkomaalaisia ja suomalaisia luennoitsijoita. Jokainen on voinut ehdottaa luennoitsijaa, ja joskus olemme jopa äänestäneet ehdokkaiden välillä. Toisinaan luennoitsija on ollut itsestään selvä. Kun esimerkiksi vieraileva professori Bruce Johnson Sydneystä oli vuonna 1998 juuri Litzen-luennon aikaan Suomessa käymässä, oli selvää, että kutsuimme hänet puhujaksi.

Seuraelämää Litzen-luennon jälkeen 2008.

Luennolle kutsutaan kulttuurihistorian yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Lista elää vuosittain, kun tulee uusia kutsuttavia ja osa jää pois. Kutsukortin suunnitteli alkuvuosina usein oppiaineen assistentti. Myöhemmin Henri Terho suunnitteli useampia kutsuja ja julisteita. Luennoitsijalta saatetaan saada jokin aiheeseen liittyvä kuva, jota voidaan käyttää kutsussa, tai sitten kutsun suunnittelija hyödyntää omaa luovuuttaan kutsua tehdessään. Vuonna 1999 kutsuun tuli toive, että luennon jälkeiseen cocktail-tilaisuuteen ilmoittaudutaan etukäteen. Tämä helpotti paljon tarjottavien suunnittelussa.

Vuodesta 1997 lähtien olen kirjannut muistiin kaikkien kutsujen ostoslistat ja tarjottavat. Jälkikäteen olen yleensä vielä kommentoinut muistiinpanoihini, miten juhlat sujuivat tarjottavien puolesta. Loppuiko jokin ruoka tai jäikö jotakin yli ja miten paljon juhlijoita oli paikalla? Vaikka määrät ovat ylhäällä ja niitä katsotaan etukäteen, joka kerta mietin, miten paljon sitä juomaa meneekään, jännitän riittääkö ruoka ja juoma vai jääkö sitä yli.

Tarjottavien ruokien runko on vähän varioiden pysynyt suunnilleen samana. Koska luento on aina pikkujouluaikaan, pöydässä on ainakin piparkakkuja ja homejuustoa. Muitakin erilaisia juustoja on ollut tarjolla sekä niiden kanssa keksejä ja leipää. Juustojen kanssa pitää tietysti myös olla viinirypäleitä ja ehkä jotakin pikkusuolaista. Graavi kala tuli mukaan vuonna 1998.

Koska taloudelliset resurssit ja keittiön varustus ovat rajalliset, pitää tarkkaan miettiä, mitä tarjotaan. Juustojen ja graavin lohen rinnalle asemansa ovat vakiinnuttaneet marinoidut sienet ja pesto-tomaattipasta sekä lihapullat. Silloin tällöin on joku henkilökunnasta leiponut piirakoita tai muuta lisätarjottavaa. Kaikki tarjottava on sellaista, että se voidaan tehdä valmiiksi etukäteen ja luennon jälkeen vain nostaa pöytään.

Kulttuurihistorian ollessa Arwidssoninkadulla juhlia vietettiin aina tunnelmallisessa seminaarihuoneessa. Kari Immonen toi kotoaan monihaaraisen kynttiläjalan, joka saatiin koristeeksi keskelle tarjoilupöytää. Sirkkalan kasarmilla, Historicum-talossa, on cocktail-tilaisuus järjestetty kulttuurihistorian käytävällä 3. kerroksessa. Aluksi oli tarkoitus, että olisimme talon isossa kahvihuoneessa Aikalassa, mutta ensimmäisellä kerralla, kun kokkarit järjestettiin, tila oli akustiikkaremontissa.  Niinpä päädyimme siihen, että ruokia on kulttuurihistorian eri työhuoneissa. Näin saimme ihmiset myös luontevasti tutustumaan tiloihin. Käytävillä oli siellä täällä menukarttoja, joissa oli kirjoitettuna mitä ruokaa missäkin huoneessa oli. Konsepti todettiin hyväksi eikä sitä ole ollut tarvetta muuttaa.

Kaupassa käyminen on oppiaineessamme ikuinen ongelma, sillä vain harvalla on auto käytössään. 1990-luvulla Kari Immonen oli auton omistajana innokas kaupassa kävijä, vaikka joskus sattuikin, että ostoslistan sijaan taskusta löytyi vain illan tervetuliaispuhe. Onneksi kännykät olivat jo yleistyneet, ja saimme juhlaamme oikeat ruuat.

Nykyään Litzen-luento on vakiinnuttanut asemansa. Kuulijoita on vuosittain ollut viidestäkymmenestä sataan henkeä. Työyhteisölle tilaisuus on tärkeä yhdistävä juhla. Itselleni se merkitsee joulunajan alkua.

Sirpa Kelosto