Tove Jansson on suomalaisen kirjallisuuden ja taiteen historian kontekstissa kokenut ennennäkemättömän runsaan ja monipuolisen 100-vuotisjuhlinnan. Lauantaina 9.8. oli Janssonin syntymäpäivä ja samaan aikaan muun muassa Katajanokalla avattiin Tove Janssonin mukaan nimetty puisto sekä pidettiin laajaa kirjallisuusseminaaria ja lastenjuhlaa Porvoossa. Televisiossa ja radiossa on koko viikon esitetty vuosikymmenten varrelta erilaisia Janssonin taiteilijuuteen, kirjailijuuteen, ja elämään liittyviä dokumentteja. Pitkin vuotta tapahtumia on tietenkin ollut paljon juhlaviikkoa enemmän ja moni paikkakunta on halunnut ottaa osansa Tove-juhlinnasta (ks. esim. Otto Latvan artikkeli samaisessa blogissa). Itsekin huomaan alkaneeni tämän kesän kuluessa puhua taiteilijasta Tovena, vaikka en koskaan häntä tavannut ja Toven kirjailijuus ja taiteilijuus on tullut itselleni läheisemmäksi vasta vanhemmiten.
Pellinki oli Toven toinen koti, ja olen saanut sattuman kautta viimeisen kymmenen vuoden ajan todistaa, kuinka tärkeä taiteilija oli ennen muuta ihmisenä näille Porvoon saariston ihmisille. Eidisvikeniin Toven vanhemmat ihastuivat jo 1920-luvulla vierailtuaan kesäisin läheisillä saarilla. Pellinkiläinen Albert Gustafsson oli Toven lapsuudenystävä, kun helsinkiläinen Janssonin perhe vietti kesiään samassa pihapiirissä. Veneenrakentajaksi ryhtynyt Albert avioitui sittemmin lähisaarelta kotoisin olevan Gretan kanssa. Tove ja myöhemmin tämän puoliso Tuulikki Pietilä olivat luonteva osa Gustafssonien perheen kesäelämää. Taiteilijat saapuivat toukokuussa ja viipyivät pitkään syksyyn. Heitä autettiin matkaan saarelle, avustettiin hankinnoissa ja elettiin yhdessä kesäisen saariston arkea ja juhlaa. Tärkeää oli sekin, että taiteilijapariskunta osoitti esimerkillään, että näinkin voi elää, luovaa työtä yhdessä tekevänä naisparina.
Gustafssonien perheen vanhimmasta pojasta Caysta tuli sittemmin lasteni vaari, kun anoppini avioitui tämän pellinkiläisen luotsin kanssa. Tänä kesänä, satavuotisjuhlinnan kunniaksi, koko Gustafssonien perhe on ensimmäistä kertaa avautunut henkilökohtaisesta suhteestaan Tove Janssoniin, heitä on haastateltu ja Eidisvikeniin on virrannut mediaa ja tavallisia ihmisiä tutkimaan, millaiseen miljööseen muumit tai vaikkapa rakastettu Sommarboken pohjautuu. Klovharuniin, jonne kokenut luotsi osaa rantautua vähän kovemmallakin merenkäynnillä, on viety kymmeniä uteliaita.
Näytelmän kirjoittaja ja ohjaaja Kim Gustafsson
Sokerina pohjalla oli heinäkuun viimeisenä päivänä ensi-iltansa saanut näyttelijä-ohjaaja Kim Gustafssonin, Albertin pojanpojan, Pellinge Ungdomsförbundille käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Vägen hem. Siinä ei pääosaa näyttele kuitenkaan Tove tai Tooti, vaan ennen muuta pellinkiläiset ja saaristomiljöö. Näytelmä rakentuu postikorteille, joita taiteilijapari lähetti pellinkiläisille ystävilleen kuten Kim Gustafssonin isovanhemmille maailmanmatkoiltaan. Idea on nerokas. Varsinainen juhlinnan kohde on poissaoleva, ja pääosassa ovat pellinkiläiset kuten veneenrakentajapariskunta tai Söderbybodenin kauppias, jotka lukevat kortteja ja osallistuvat omalla tavallaan Toven elämään. Kortit ovat itsessään pieniä taideteoksia, miniatyyrikäsialalla kirjoitettuja tunnelmia, maiseman kuvailuja ja tarinointia sattumuksista. Korttien saajat pohtivatkin, miten kukaan voi saada niin paljon asiaa mahtumaan tavalliseen maisemakorttiin.
Kuva Vägen hem – esityksen ohjelmalehdestä
Aina mukana on henkilökohtaisia terveisiä läheisille Pellingissä ja läsnä on kaipuu saaristoon. Näytelmä kutoutuu siten muistoista, tarinoista, ikävästä, läsnäolosta ja poissaolosta sekä pellinkiläisestä elämänmenosta, jossa naureskellaan niin kauppiaan myyntitaidoille kuin Toven muistoa jahtaaville fiineille kesäasukkaille.
Miljöönä näytelmässä toimii Eidisvikenin edelleen toiminnassa oleva venetelakka, jonka oviaukkoon on rakennettu näyttämö ja katsomo. Taustalla kimmeltää meri ja lähisaaret, joiden välistä Tove ja Tooti huruuttivat Viktoria-veneellään kauimmaiselle luodolle,omaan paratiisiinsa.
Pellinkäisille näytelmä on ennen muuta matka omiin muistoihin ja lämpö omaan kotiseutuun näkyi niin näyttelijöiden kuin katsojien kasvoilla. Näytelmää esitetään täysille katsomoille elokuun puoliväliin asti. Paikalliset ovat toki pohtineet, mitä Tove tästä kaikesta juhlatohinasta olisi mahtanut ajatella. Greta Gustafssonin mukaan hän olisi kenties tehnyt kuuluisan nenännyrpistyksensä ja ollut vähät välittämättä. Toisaalta, nähtyään näytelmän Greta oli sitä mieltä, että ehkä juuri tämä, Toven oman miljöön ja hänelle läheisen saaristolaiselämän esiin nostaminen olisi lopulta ollut taiteilijallekin mieleen.
Kuvat: Maarit Leskelä-Kärki 31.7.2014
Reblogged this on Sillä tavalla olemme täällä and commented:
Nyt kun kevätaurinko alkaa jälleen lämmittää, voi mieleen nostaa viime kesän ihanat hellepäivät, muistot merestä ja luonnosta. Yksi suomalaisen kesän ja saariston tärkeistä kuvaajista on Tove Jansson, jonka 100-vuotisjuhlinta oli merkittävästi läsnä vuoden 2014 kulttuurielämässä. Kaiken tämän johdosta julkaisen tässä blogissani uudelleen tekstin, jonka kirjoitin viime elokuussa. Pyrin siinä tavoittamaan jotain siitä, miten yksilö on läsnä yhteisössään erilaisin muistamisen ja kertomisen tavoin. Tove Janssonin läsnäolo pellinkiläisessä saaristomiljöössä on tästä oivallinen esimerkki.