The Beatles Shea Stadiumilla 15.8.1965.
Stadionrockin juuret ulottuvat 1960-luvulle. The Beatles -yhtye esiintyi Shea Stadiumilla New Yorkissa elokuussa 1965, ja ääni vahvistettiin ottelukuulutuksiin käytetyllä PA-järjestelmällä – tunnetuin tuloksin, sillä yleisön äänimassa peitti alleen musiikin. Sittemmin areenakonserttien tuotannosta on tullut tärkeä osa populaarikulttuuria, ja tähän kehitykseen yhdistyvät niin teknologinen kuin audiovisuaalinenkin murros. Viime vuosikymmenien aikana on nähty toistaan näyttävämpiä spektaakkeleita, ajatellaanpa vaikka Pinki Floydin, The Rolling Stonesin, U2:n tai Peter Gabrielin megalomaanisia kiertueita. Stadionkonserttien ammattimaistuminen ja globalisoituminen ovat trendi, joka herättää yhä kysymyksiä. On arveltu, että tulevaisuudessa live-tapahtumien merkitys musiikkiteollisuudessa olisi erityisen vahva, kun äänitemyyti on digitalisoitumisen aiheuttamassa kriisissä.
Näitä kysymyksiä käsiteltiin Tauno Nurmela -salissa lauantaina 13. joulukuuta 2014, kun FL Kimi Kärjen väitöskirja Rakennettu areenatähteys. Rock-konsertti globalisoituvana mediaspektaakkelina 1965–2013 esitettiin julkisesti tarkastettavaksi. Vastaväittäjänä toimi professori Helmi Järviluoma-Mäkelä Itä-Suomen yliopistosta. Mediaspektaakkelia oli seuraamassa 93 kuulijaa, ja Nurmela-sali oli kansoitettu yliriviä myöten. Vastaväittäjä totesi keskustelun alussa, että kyse on todella relevantista populaarikulttuurin tutkimuskohteesta, josta on toistaiseksi yllättävän vähän analyysejä – siitäkin huolimatta, että suurelliset areenakonsertit ovat näkyvä osa tämän päivän viihdekulttuuria. Yleisölle väitöstilaisuus oli havainnollinen, sillä keskustelu siirtyi sujuvasti tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, näkökulmaan ja menetelmiin. Stadionrockin hämmentävyys on siinä, miten ajatus autenttisuudesta on läsnä kaikesta teknologisesta vahvistamisesta huolimatta. Läpeensä mediatisoitunut spektaakkeli säilyttää uskottavuutensa ainutkertaisena elämyksenä, vaikka valon ja äänen yhteispeli on monin tavoin prosessoitua. Kiinnostava keskustelu käytiin myös stadionkonserttien paradokseista, joista yhtyeet ovat itse tietoisia. Miten perustella kiertueiden painava hiilijalanjälki globaalien ympäristökysymysten keskellä? Vastaväittäjä johdatteli keskustelun myös metodologisiin kysymyksiin, ennen kaikkea hermenteutiikan soveltamiseen, jota väittelijä kutsuu ”valon ja äänen hermeneutiikaksi”. Antoisa keskustelu jatkui runsaat kaksi tuntia, ja kustos päätti väitöstilaisuuden klo 14.15.
Hermeneuttinen kehä: vastaväittäjä ja väittelijä keskustelussa. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki.
Vastaa