Vuosi 2013 oli tutkimuksellisesti poikkeuksellinen. Moni kulttuurihistorioitsija sai työnsä valmiiksi, sillä vuoden mittaan valmistui 28 pro gradu -tutkielmaa ja kuusi väitöskirjaa. Tohtoriksi väiteltiin aiheilla, jotka ulottuivat antiikin Etruriasta 1900-luvun autoiluun, ja yhtä laajalla aikajänteellä liikkuivat graduntekijät. Sara Hanhijärven pro gradu -tutkielma käsitteli sukupuolen häilyvyyttä keisariajan Roomassa ja Saara Kallion tutkielma Mikael Psellosta ja bysanttilaista historiankirjoitusta. Uuden ajan alkuun liittyvistä tutkimuksista voi mainita Laura Yli-Seppälän hienon analyysin Henrik Flemingin ja Ebba Bååtin hautamuistomerkistä, joka löytyy Mynämäen kirkosta.
Kiinnostavia teemoja nousi esiin myös 1800-luvulta. Merja Lampinen valotti työssään 1800-luvun puolivälin metsäkeskustelua, josta avautuu näköala suomalaiseen ympäristöhistoriaan. Aikalaiskeskusteluja valottavia tutkielmia valmistui myös 1900-luvun aiheista, ja tutkimuksen kohteina olivat muun muassa aseistakieltäytyminen, kaupunkiympäristön modernisaatio, katutaide, videosensuuri ja tieteellinen debatti ihmisen henkisistä ominaisuuksista. Julkinen keskustelu on paitsi neuvottelun paikka myös uusia näkemyksiä tuottava areena, joka ei vain heijasta kulttuurisia käsityksiä vaan aktiivisesti tuottaa niitä. Antti Nyqvist teki pioneeriluontoista työtä tutkielmassaan Isänmaanrakkauden rajat. Asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Sana ja Miekka sekä Rauhaa Kohti -lehdissä 1924–1931. Tutkielma avaa uuden näkökulman aseistakieltäytymiseen hiljattain itsenäistyneessä Suomessa. Uudempaa julkisen sanan analyysia edusti Timo Rinta-Perälän tutkimus Videohuumetta lapsille. Videoelokuvien sensuuriin ja levitykseen liittyvät lastensuojeludiskurssit Suomessa 1986–2000. Videosensuuriin kirvoittamaa keskustelua on aiemmassakin tutkimuksessa ruodittu, mutta ei näin perusteellisesti. Rinta-Perälä seuraa sensuurinäkökohtien muutosta vuosituhannen vaihteeseen asti, ja nämä keskustelut tuovat tuoreen perspektiivin 1900-luvun lopun kulttuurihistoriaan. Tutkielmassaan Perimä, ympäristö ja sattuma. Pohdintoja ihmisen henkisten ominaisuuksien muodostumisesta Tieteessä tapahtuu -lehden kirjoituksissa vuosina 1998–1999 ja 2004–2005 Annastiina Mäkilä tarkasteli vuosituhannen vaihteen kulttuuria tieteen näkökulmasta. Tieteessä tapahtuu -lehdessä taitettiin peistä henkisten ominaisuuksien periytyvyydestä tavalla, joka kertoo olennaisesti ihmiskäsityksen kiistakysymyksistä ja maailmankuvan jännitteistä 2000-luvun kynnyksellä.
Itse asiassa, vaikka pro gradu -tutkielmia kirjoitettiin hyvin laajalta aikajänteeltä, vuoden 2013 opinnäytteissä 1900-luvun painotus oli poikkeuksellisen vahva. Vuoden sato oli erityinen myös siksi, että nykyhistoria, varsinkin 1980- ja 1990-lukujen kulttuuri, oli selkeästi esillä. Historioitsijat ovat perinteisesti suhtautuneet varauksellisesti ajallisesti liian lähellä sijaitseviin kohteisiin. On ilahduttavaa, että nuoret tutkijat tarttuvat rohkeasti myös nykyhistoriaan, jonka hahmottaminen on tulevaisuuden kannalta tärkeää.
Toinen silmiinpistävä piirre on kasvava kiinnostus henkilökohtaiseen, yksilölliseen ja biografiseen. Kulttuurihistorian tunnusmerkki on pyrkimys kontekstualisointiin ja laajoihin tulkintakehyksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tutkimus voisi kohdistua yksilöön ja niihin mahdollisuuksiin ja ehtoihin, joiden sisällä menneisyyden ihminen eli ja muovasi elämäänsä. Suvi Karila analysoi tutkielmassaan yhdysvaltalaisen Ernestine L. Rosenin (1810–1892) ajattelua, erityisesti hänen ateismiaan ja käsityksiään ihmisoikeuksista. Tiina Koski puolestaan nosti esiin usein unohdetun porilaissyntyisen, Turussa vaikuttaneen kirjailijan Betty Elfvingin (1837–1923), joka kirjoitti salanimellä Aura. Sukupuolihistorian näkökulmaa vuoden 2013 opinnäytteissä vahvistivat myös Pauliina Heikkilän tutkimus Elsa Enäjärvi-Haavion opintiestä ja Elina Keräsen tutkielma Salme Setälästä.
Historiakuvan kannalta merkittäviä eivät ole ainoastaan todelliset menneisyyden henkilöt: myös fiktiivisillä hahmoilla on pitkä vaikutushistoria ja kulttuurinen aura. Tästä erinomainen esimerkki on Elina Karvon tutkimus Mitä salaperäisin veikko. Sherlock Holmesin mieskuvan rakentuminen Granadan tuottamissa TV-sarjoissa 1984–1994. Granada-yhtiön Holmes-sarja oli kiinnostava historiallinen risteysasema, jossa kohtasivat viktoriaanisen ajan tulkintaperinne, Thatcherin aikakauden Iso-Britannian poliittinen ilmapiiri ja Jeremy Brettin eksentrinen tähteys.
Kaikki valmistuneet tutkielmat olivat kiintoisia, mutta tilanpuutteen vuoksi voin mainita enää vain muutaman esimerkin. Muistettu, eletty ja koettu historia on kulttuurihistorian keskeisiä tutkimuskohteita. Sitä käsittelivät muun muassa Miia Raivikon Heideken-tutkimus, jossa legendaarisen synnytyssairaalan muisto elää yhä, ja Marja Tuohimaan tutkielma, jossa palattiin Uittamon tanssilavan tunnelmiin 1950- ja 1960-luvuille.
Omaperäisistä kysymyksenasetteluista voi lopuksi mainita Mia Haittoniemen pro gradun ”Niitä saa nykyään myös keinotekoisina”. Synteettisten jalokivien merkityksen muodostuminen 1900-luvun Suomessa. Jalokivet eivät ehkä tule ensimmäisenä mieleen Suomen historian taitekohtia pohdittaessa, mutta Haittoniemi osoittaa, että synteettisten jalokivien ja niihin liitettyjen käsitysten kautta rakentuu poikkeuksellinen näkökulma modernisaation historiaan, ”synteettiseen elämäntapaan”, joka oli orastamassa myös Suomessa.
Väitöstilaisuuksia oli vuonna 2013 kuusi kappaletta, kolme keväällä ja kolme syksyllä. Keväällä tarkastettiin Harri Kiiskisen tutkimus Production and Trade of Etrurian Terra Sigillata Pottery in Roman Etruria and beyond between c. 50 BCE and c. 150 CE. Kiiskinen pohti talouden kulttuurisia ehtoja mutta samalla niitä muuttuvia ympäristötekijöitä, jotka vaikuttivat kaupankäyntiin roomalaisajan Etruriassa. Tom Linkisen Stinking Deed, Deepest Love: Same-sex sexuality in later medieval English culture kohdistui vähintään yhtä haastavaan aiheeseen, samaa sukupuolta olevien rakkauteen myöhäiskeskiajan Englannissa poikkeuksellisen monipuolisen lähdeaineiston, kuvien ja tekstien, kautta. Heli Rantalan väitöskirja Sivityksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa puolestaan nosti kaikkien tunteman Snellmanin historialliselta jalustaltaan kriittisen analyysin kohteeksi ja toi esiin muun muassa kiinnostavia yhteyksiä aikakauden ranskalaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Syksyn 2013 väittelijöistä ensimmäinen oli Pekka Kaarninen, jonka tutkimus Tukkijätkät ja moterni. Tukkilaisuus, metsätyö ja metsäteollisuus suomalaisissa näytelmäelokuvissa analysoi – ensimmäistä kertaa Suomessa – kaikki metsätyötä käsitelleet fiktiiviset elokuvat. Marika Räsäsen väitöskirja The Restless Corpse. Thomas Aquinas’ remains as the centre of conflict and cult in late medieval southern Italy pureutui dominikaani Tuomas Akvinolaisen reliikkien kulttiin ja ennen kaikkea kiistaan pyhimyksen maallisen tomumajan omistuksesta ja sijoituspaikasta. Vuoden 2013 viimeinen väitös käsitteli autoilun varhaishistoriaa Suomessa. Teija Förstin tutkimus Vauhtikausi. Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa osoitti, miten moninaisin tavoin auto ja autoilu olivat sukupuolisuuden rakentamisen välineitä ja kohteita.
- Luettelot opinnäytteistä löytyvät täältä.
- Vuoden 2012 opinnäytteet
- Vuoden 2011 opinnäytteet
- Vuoden 2010 opinnäytteet
Lauantaina 1. maaliskuuta 2014 MTV:n Putous-sarjan viides tuotantokausi päättyi. Tammikuusta lähtien Suomessa on riehunut influenssan ohella huumorin epidemia. Putouksen sketsihahmojen lentävät lauseet ovat tarttuneet niin nuoriin kuin vanhoihin. On hämmentävää, miten herkästi median toistamat sanat tarttuvat sekä tv-ruudusta katsojiin että katsojien kesken. Kansaa kaatuu nopeammin kuin influenssassa, sillä infektio leviää suoran kontaktin lisäksi sosiaalisen median kautta. Taudin kantajat levittävät tartuntaa niihinkin, jotka eivät ole Putousta katsoneet. Sotshin olympialaisissa selostajat määrittivät urheilua ”osimoilleen näin”, ja päiväkoti-ikäiset pohtivat, miten ”yhteiskunta pyörii”. Aikaisempien keväiden epidemioista tiedämme, että taudin huippu on jo ohitettu.
Haasteellista on lähihistoria, jonka ajankohtaiset kytkökset ovat unohtuneet. Millaista oli se puhe, jota käytimme kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten? Kiinnostavan näkökulman kadonneeseen puheeseen tarjoaa Mitä missä milloin -kirjasarjan Vuoden sanat -palsta, joka avaa näköalan lähihistorian muotisanoihin. Vuoden sanat eivät ehkä ole niin voimakkaasti ja infektiivisesti levinneitä kuin Putouksen hokemat, ja siksi niiden ajoittaminen voi olla vaikea. Vuoden 1982 sanoja olivat holhousvaltio, kuutamourakointi, köyhyysloukku, lattiataso, piraattiäänite ja uutisankkuri. Vuonna 1983 kansaa puhuttivat puolestaan rautarouva, rypälepommi, teleneuvottelu ja veridoping. Paljon on myös ilmaisuja, joiden konteksti on kadonnut muistista. Sanalistoissa on sellaisia aikalaisia puhuttaneita ilmiöitä kuin avokummi, hömelöinti, keskustelukone, laatupiiri, lumikinkku, paimentolaistyyli, piiskaraha ja rasvamatka.