Kirjoittanut Niko Järvinen, kevään 2021 ”Historian kirjoittaminen” -kurssilla

Justinianuksen rutto oli vuosina n. 541–750 jaa. Euroopassa riehunut pandemia. Tauti levisi erityisesti Välimerellä, mutta ulotti otteensa ajan myötä myös pohjoisempaan Eurooppaan ja idässä aina Persiaan asti uusiutuen kymmeniä kertoja ”aaltoina” parin sadan vuoden ajanjakson aikana. Justinianuksen rutto oli ensimmäinen kolmesta maailmanhistorian ruttopandemiasta, jotka kaikki aiheutuivat Yersinia pestis -bakteerista. Perinteisessä historiantutkimuksessa pandemiaa on pidetty erittäin tuhoisana aiheuttaen arvioista riippuen 15–100 miljoonan ihmisen kuoleman. Tästä syystä rutto on usein nähty yhtenä merkittävimmistä Rooman valtakunnan lopullisen taantumisen syistä sekä antiikin ja keskiajan taitekohtana.

Lieferinxe, Josse: St. Sebastian betet für die Pestopfer (1497). Pyhä Sebastianus rukoilee ruttoon sairastuneiden puolesta 600-luvun Italiaan sijoittuvassa maalauksessa. Wikimedia Commons.

Pandemia on ollut jälleen viime aikoina suuren tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteena. Merkittävää mediahuomiota on saanut erityisesti Lee Mordechain johtaman tutkimusryhmän julkaisema tutkimusartikkeli The Justinianic Plague: An inconsequential pandemic? arvovaltaisessa Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America (PNAS) -lehdessä (Mordechai et al. 2019b). Määrällisen tutkimuksen menetelmiä soveltava sekä myös monitieteellisyyteen vahvasti nojautuva tutkimus kyseenalaistaa Justinianuksen ruttoa koskevan tieteellisen konsensuksen, että pandemia olisi koitunut useiden kymmenien miljoonien ihmisten kohtaloksi. Tutkijaryhmä pitää suuresti liioiteltuna, että rutto olisi johtanut näin mittavaan väestölliseen katastrofiin. Pandemian vaikutusten katsotaankin ennemmin olleen paikallisia ja lyhytaikaisia laajamittaisen massatuhon sijaan. Väitteensä he perustavat kattavan alkuperäislähdeaineiston ja tuoreiden luonnontieteellisten tutkimustuloksien määrälliseen tarkasteluun; tilastollisia analyyseja tehdään modernein digitaalisin menetelmin alkuperäislähteille aina aikalaiskirjallisuudesta rahalöytöihin, minkä ohella tarkastelussa on uusinta tutkimusdataa muun muassa siitepölyanalyyseista, arkeologisista tutkimuksista ja muinais-DNA:sta.

Justinianuksen ruttoa koskevat käsitykset ovat pitkälti aiemmin nojanneet kyseiseltä ajalta säilyneiden alkuperäislähteiden tietoihin. Uusimmassa tutkimuksessa tehdyt kirjallisten lähteiden tilastolliset tarkastelut kuitenkin puhuvat toista: maininnat pandemiasta ja sen eri ”aalloista” ovat melko harvalukuisia, ja esiintyessäänkin ne ovat usein epämääräisiä, esimerkiksi mainintoja määrittelemättömästä ”taudista”. Pandemia siis tuskin oli yhtä voimakas ja toistuva kuin usein väitetään. Myöskään ruton taloudellisista tai sosiaalisista vaikutuksista ei pystytä löytämään sellaisia viitteitä, jotka tukisivat aiempia suurenluokan katastrofiteorioita. Luonnontieteelliset tutkimustulokset vain vahvistavat tätä käsitystä: esimerkiksi maankäytön trendeissä ei pystytty havaitsemaan merkittäviä muutoksia pandemian aikana, ja ruttobakteerin jopa arvioidaan mahdollisesti heikentyneen ajan myötä.

Mordechai, Lee et al.: The Justinianic Plague: An inconsequential pandemic, figure 1 (2019). Ruttopandemian “aaltoihin” (1–18) viittaavien tekstien lukumäärät, tekstien kokonaissanamäärät sekä niiden oirekuvauksien tarkkuudet. Huomaa, että vain muutamien aaltojen ajalta tunnetaan yksityiskohtaisia kuvauksia. Mordechai et al. 2019b (ks. lähdeluettelo).

Vaikka Mordechain ja kumppanien tutkimus on nauttinut merkittävää näkyvyyttä ja tunnustusta niin mediassa kuin akateemisissa piireissäkin, eivät kaikki ole sitä purematta nielleet. Historioitsija Mischa Meier esittää tutkimusta kohtaa kovasanaista kritiikkiä Medizinhistorisches Journal -lehdessä julkaistussa vastauksessaan (Meier 2020). Meierin kritiikin keskiössä on hänen näkemyksensä tutkimuksen metodiikan heikkoudesta: ainoastaan määrällisen tutkimuksen menetelmien soveltaminen historiantutkimukseen ei riitä, vaan olisi lisäksi sovellettava laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Meier myös vaikuttaa karsastavan luonnontieteellisten tulosten hyödyntämistä ihmistieteissä. Hän ei myöskään pidä yhtä relevanttina Justinianuksen ruton väestöllisten seurauksien tarkastelua, vaan tarkentaisi tutkimusta ennemminkin pandemian kulttuurisiin, erityisesti uskonnollisiin vaikutuksiin. 

Meierin vastauksessa on toki totuuden siemeniä, mutta kuten Mordechai tutkimusryhmineen vastaa Meierin kritiikkiin (Mordechai et al. 2020), perustuvat Meierin väitteet osittain myös tutkimuksen väärinymmärtämiselle. Vastauksessaan Mordechai kollegoineen muun muassa huomauttaa, että kyseisen määrällisen tutkimuksen menetelmiin perustuvan artikkelin rinnalla on julkaistu myös vähemmän huomiota saanut vastaava laadullinen tutkimus (Mordechai et al. 2019a), joka täydentää Meierin kritisoimia puutteita. Totta tosiaan, kyseinen tutkimus tarkastelee pandemian aikaisia alkuperäislähteitä laadullisin menetelmin saavuttaen samankaltaisia päätelmiä määrällisen tutkimuksen kanssa. Meierin myös katsotaan edustavan jonkinlaista humanistisen tieteenteon konservatismia vierastaessaan määrällistä tutkimusta ja luonnontieteitä, vaikka monitieteellisyys osoittaakin uusimmassa tutkimuksessa vahvuutensa.  

Uusin tutkimus Justinianuksen rutosta on siis uskottavasti onnistunut kyseenalaistamaan vallitsevia käsityksiä pandemiasta. Tämä todistaa sen, että myös vanhoja tutkimuskysymyksiä on hyvä aika ajoin tarkastella uusin silmin ja tuoreilla menetelmillä; lopputulokset voivat olla järisyttäviä. Toisaalta tutkimuksen ympärillä käyty keskustelu osoittaa tutkimuksen kentän olevan muutoksessa. Monitieteellinen tutkimus ja digitaalisuus ovat nousussa tarjoten täysin uudenlaisia ja yhä kattavampia mahdollisuuksia.

Lähteet:

Little, Lester K.: Life and Afterlife of the First Plague Pandemic. Plague and the End of Antiquity: The Pandemic of 541–750. Toim. Lester K. Little. Cambridge University Press, Cambridge 2006.

Meier, Mischa: The ‘Justinianic Plague’: An “Inconsequential Pandemic”? A Reply. Medizinhistorisches Journal 55. vuosikerta, n:o 2. Franz Steiner Verlag, Stuttgart 2020. 

Mordechai, Lee; Eisenberg, Merle: Rejecting catastrophe: The case of the Justinianic Plague. Past and Present n:o 244. Past and Present Society, Oxford 2019a.

Mordechai, Lee; Eisenberg, Merle; Newfield, Timothy P.; Izdebski, Adam; Kay, Janet E.; Poinar, Hendrik: The Justinianic Plague: An inconsequential pandemic? Proceedings of the National Academy of Sciences of United States of America 116. vuosikerta, n:o 51. National Academy of Sciences, Washington 2019b.

Mordechai, Lee; Eisenberg, Merle; Newfield, Timothy P.; Izdebski, Adam; Kay, Janet E.; Quantitative analysis and plagued assumptions: A response to Mischa Meier. Medizinhistorisches Journal 55. vuosikerta, n:o 3. Franz Steiner Verlag, Stuttgart 2020.