Kulttuurihistorian väitöskirjoissa on vuosikymmenien mittaan käsitelty paljon mediahistoriaan liittyviä kysymyksiä, sanomalehdistöstä Internetiin, media-arkeologiasta radioviihteeseen ja elokuvahistoriasta televisiokulttuuriin. Lauantaina 25. huhtikuuta 2026 klo 12 alkaen väitteli FM Heikki Rosenholm tutkimuksella Kirkastettu ja tuhottu, unohdettu ja muistettu. Kuolemantunteet 1940- ja 1950-lukujen kotimaisessa fiktioelokuvassa. Tutkimus on laskujeni mukaan yhdeksäs elokuvahistoriaa käsittelevät väitöskirja oppiaineessa. Vastaväittäjänä toimi professori Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta.
Rosenholmin tutkimus käsittelee kuolemaa ja siihen liittyviä tunteita suomalaisessa näytelmäelokuvassa sota-aikana ja sen jälkeen. Analysoinnin kohteena ovat fiktioelokuvat, joiden kautta avautuu näkymä laajempaan kulttuuriseen kysymykseen: miten kuolema oli läsnä ja miten suhde kuolemaan muuttui, mitä pidemmälle rauhanaikaan siirryttiin. Aikakausi oli suomalaisessa elokuvatuotannossa runsas ja moniääninen. Rosenholm on tutkimustaan varten käynyt läpi koko aikakauden tuotannon, lähes 400 elokuvaa, joissa kuolemaa käsitellään monin eri tavoin, välillä vain ohimenevästi, välillä keskeisenä osana dramaturgiaa ja tematiikkaa. Rosenholm on valinnut tarkemman analyysin kohteeksi kahdeksan elokuvaa, eri tuotantoyhtiöltä ja eri lajityypeistä. Nämä kahdeksan elokuvaa on ryhmitelty neljään teemaa, jotka ovat kirkastettu, tuhottu, unohdettu ja muistettu kuolema. Mukana on sellaisia suomalaisen elokuvan klassikoita kuin Kulkurin valssi (1941), Valkoinen peura (1952) ja Tuntematon sotilas (1955), mutta myös vähemmän tunnettuja teoksia kuten Kirkastettu sydän (1943) ja Rintamalotta (1956). Väitöstilaisuutta kuunnellessa pohdin, miten suomalainen elokuvakin on monella tapaa samanaikaisesti sekä muistettu että unohdettu, ja siksi on tärkeää nostaa tarkempaan lähilukuun myös vähemmän tunnettuja teoksia. Kaikki menneisyyden lähteet kertovat omasta ajastaan, jos vain esitämme niille uteliaita kysymyksiä.
Vastaväittäjä johdatti keskustelua olennaisiin teemoihin, työn lähtökohtiin ja peruskysymyksiin, kuolemantunteen käsitteeseen, tunnekäytäntöihin, valittuihin elokuviin ja myös siihen, millaista elokuvien kulttuurihistoriallinen tulkinta on. Erityisen kiinnostava oli kysymys ideologiasta tai ideologisuudesta, siitä, millaista elokuvien arvomaailma on, miten sitä tulkitaan ja miten näytelmäelokuvan painotukset ja puhuttelutavat kytkeytyvät valmistumisajankohdan tavoitteisiin. Kuten keskustelu osoitti, elokuvat ovat tässä suhteessa hyvinkin erilaisia. Väitöstilaisuus havainnollisti hyvin myös sen, miten erilaisilla tavoilla kuolema ja tunteet kohtasivat 1940- ja 1950-lukujen tuotannossa. Erityisen kiinnostava oli tilanne, jossa vastaväittäjä pyysi väittelijää pohtimaan oman tutkimuksensa Akilleen kantapäätä. Ei ollenkaan helppo kysymys vastattavaksi!
Väitöstilaisuus oli Arcanumin Aava-salissa Turun yliopistossa. Kaksituntista keskustelua oli seuraamassa 43 kuulijaa.
Hannu Salmi
Vastaa