Tänä keväänä Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa on aloittanut toimintansa Ennen modernia-lukupiiri, jossa tutustutaan uuden ajan alun historiaa käsittelevään kirjallisuuteen ja keskustellaan sen käsittelemistä aiheista. Jokaisesta kirjasta julkaistaan blogiteksti.Tämä on näistä teksteistä ensimmäinen.
Ensimmäiseksi teokseksi lukupiirille valittiin Vincent Croningin teos Ludvig XIV – Kuningas ja ihminen vuodelta 1969. Kirja kertoo Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n (1638–1715) elämäntarinan aina hänen vanhempiensa vaikeasta avioliitosta tämän kuolemaan asti. Kirjan nimen mukaisesti Croning on kirjassaan pyrkinyt tuomaan esille Ludvigista sekä hänen toimintansa valtiomiehenä että hänen yksityiselämänsä. Teoksessa käsitelläänkin varsin laajasti Ludvigin elämän vaiheita, hänen elämässään vaikuttaneita ihmisiä ja Ludvigin suhteita näihin ihmisiin.
Kuva: Henna Karppinen-Kummunmäki
Huomiota ja kritiikkiä herätti kirjan erittäin kaunokirjallinen tyyli. Croningin kirjoitustapa ei ole kovinkaan akateeminen. Tekstissä ei tuoda lähteitä esille mitenkään, mutta tyyli on erittäin kuvaileva. Herää kysymys,kuka milloinkin puhuu. Kun Croning luonnehtii historiallista henkilöä sanalla ”ruma”, niin kuka on ollut tätä mieltä? Voisiko kyse olla jopa Croningin omasta mielipiteestä? Kirjassa ei esitellä akateemisesti perusteltua analyysia Ludvigista historiallisena henkilönä. Sen sijaan kyse on kronologisesti etenevästä kasvukertomuksesta, jossa arasta pojasta kuoriutuu kuningas.
Tyylin lisäksi kirjassa herätti ajatuksia mahdollinen anakronismi. Croningin mukaan Ludvig halusi tehdä hallitsemastaan Ranskasta ”hyvinvointivaltion”, mikä vähintäänkin sanavalintansa puolesta kertonee enemmän kirjoittajastaan, kuin Ludvigin ajatusmaailmasta. Kirjassa käytetään paljon tilaa Ludvigin avioliiton ulkopuolisiin parisuhteisiin ja niiden eettiseen ongelmallisuuteen, vaikka aikanaan tällainen toiminta on ollut kuninkaille hyvin tyypillistä. Kokonaisuudessa Croning suhtautui hyvin positiivisesti Ludvig XIV:sta hallituskauteen mutta toi esille myös kriittisiä arvioita kyseisestä kuninkaasta ja hyvin lyhyesti esitteli Aurinkokuninkaaseen liittyvän aiemman tutkimusperinteenYlipäätään kirjan nostamista arvotuksista nousee selvästi esille kirjan kirjoittajan ja hänen elinaikansa arvomaailma. Mielenkiintoisesti lukupiirissä heräsikin keskustelua enemmän kirjan meriiteistä historiantutkimuksena kuin sen varsinaisesta sisällöstä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lukupiiri olisi tuominut kirjan huonoksi. Jos teosta arvioidaan populaarina- tai peräti kaunokirjallisena teoksena näyttäytyy se paljon paremmassa valossa. Kyseessä on kuitenkin varsin pätevä tarina, jossa on kiinnostavia hahmoja, samaistuttava päähenkilö ja runsaasti yleisinhimillisesti kiinnostavia teemoja. Populaarina biografiana teos varmasti puolustaakin paikkaansa. Lukupiirissä arveltiin myös, etteivät historianopiskelijat ole kaikkein otollisinta kohderymää tällaiselle teokselle. Yliopistossa oppii lukemaan hyvin tietynlaista historiakirjallisuutta, jota Croningin kirjoitustapa ei juuri vastaa. Biografioiden ja populaarin historiantutkimuksen suosio herättivät ryhmässä paljon keskustelua ja kaikki olivat sitä mieltä, että niiden suosio on hyvä asia, joskin niiden laadusta tulee pitää kiinni. Croningin teos vaikuttaa menestyneeltä, onhan se käännetty suomenkielelle ja päätyi lukupiirillemme luettavaksi. Kaunokirjallinen tyyli on siis selvästi kannattanut.
Ennen modernia-lukupiiriläiset
Vuosi 2013 oli tutkimuksellisesti poikkeuksellinen. Moni kulttuurihistorioitsija sai työnsä valmiiksi, sillä vuoden mittaan valmistui 28 pro gradu -tutkielmaa ja kuusi väitöskirjaa. Tohtoriksi väiteltiin aiheilla, jotka ulottuivat antiikin Etruriasta 1900-luvun autoiluun, ja yhtä laajalla aikajänteellä liikkuivat graduntekijät. Sara Hanhijärven pro gradu -tutkielma käsitteli sukupuolen häilyvyyttä keisariajan Roomassa ja Saara Kallion tutkielma Mikael Psellosta ja bysanttilaista historiankirjoitusta. Uuden ajan alkuun liittyvistä tutkimuksista voi mainita Laura Yli-Seppälän hienon analyysin Henrik Flemingin ja Ebba Bååtin hautamuistomerkistä, joka löytyy Mynämäen kirkosta.
Historiakuvan kannalta merkittäviä eivät ole ainoastaan todelliset menneisyyden henkilöt: myös fiktiivisillä hahmoilla on pitkä vaikutushistoria ja kulttuurinen aura. Tästä erinomainen esimerkki on Elina Karvon tutkimus Mitä salaperäisin veikko. Sherlock Holmesin mieskuvan rakentuminen Granadan tuottamissa TV-sarjoissa 1984–1994. Granada-yhtiön Holmes-sarja oli kiinnostava historiallinen risteysasema, jossa kohtasivat viktoriaanisen ajan tulkintaperinne, Thatcherin aikakauden Iso-Britannian poliittinen ilmapiiri ja Jeremy Brettin eksentrinen tähteys.
Väitöstilaisuuksia oli vuonna 2013 kuusi kappaletta, kolme keväällä ja kolme syksyllä. Keväällä tarkastettiin Harri Kiiskisen tutkimus Production and Trade of Etrurian Terra Sigillata Pottery in Roman Etruria and beyond between c. 50 BCE and c. 150 CE. Kiiskinen pohti talouden kulttuurisia ehtoja mutta samalla niitä muuttuvia ympäristötekijöitä, jotka vaikuttivat kaupankäyntiin roomalaisajan Etruriassa. Tom Linkisen Stinking Deed, Deepest Love: Same-sex sexuality in later medieval English culture kohdistui vähintään yhtä haastavaan aiheeseen, samaa sukupuolta olevien rakkauteen myöhäiskeskiajan Englannissa poikkeuksellisen monipuolisen lähdeaineiston, kuvien ja tekstien, kautta. Heli Rantalan väitöskirja Sivityksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa puolestaan nosti kaikkien tunteman Snellmanin historialliselta jalustaltaan kriittisen analyysin kohteeksi ja toi esiin muun muassa kiinnostavia yhteyksiä aikakauden ranskalaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
