FM Karoliina Sjö väitteli lumipyryisenä lauantaina 18.2. Turun yliopiston Arcanum-rakennuksen juuri remontista valmistuneessa Aava-salissa tutkimuksellaan ”Kirjoitettu minä. Kirsti Teräsvuoren nuoruusajan päiväkirjakertomus 1916-1923”. Sjön väitöskirjan aiheena oli aiemmin tuntemattoman ja tutkimattoman Kirsti Teräsvuoren sadan vuoden takainen päiväkirja-aineisto. Teräsvuoren kymmeniä tuhansia käsittävä, koko elämän mittainen päiväkirja on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon, mistä Sjö sen löysi tutkimuksensa kohteeksi.
Väitöskirja käsittelee Teräsvuoren nuoruuden tekstejä vuosilta 1916-1923 ja keskittyy tarkastelemaan ennen muuta sitä, miten Teräsvuori päiväkirjaa kirjoittaessaan rakensi kertomusta omasta elämästään. Erityisinä temaattisina tutkimusalueina ovat kirjoittamisen ja päiväkirjan merkityksen tarkastelu, tunteiden ja ihmissuhteiden analyysi nuoren tytön kehityksessä sekä sairauden ja kivun kokemukset päiväkirjatekstissä. Sjön tutkimus tarkastelee aineistoaan ja tutkimusteemojaan laaja-alaisesti elämänkerronnan näkökulmasta, ja erityisen lisän tutkimukseen tuo siihen sisältyvä taiteellinen työskentely. Sjö on luonut Teräsvuoren päiväkirjateksteistä runoja ja spoken word-esityksiä, jotka ovat toimineet menetelmällisinä ja tulkinnallisina tulokulmina kulttuurihistoriallisessa analyysissä.
Väitöksessä oli poikkeuksellisesti kaksi vastaväittäjää johtuen juuri väitöskirjan sijainnista tieteellis-taiteellisen tutkimuksen maastoissa. Kulttuuri- ja sosiaalihistorioitsija, dosentti, akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti on erikoistunut lapsuuden ja nuoruuden historiaan sekä omaelämäkerrallisen kirjoittamisen historiaan. Kulttuurintutkija, dosentti ja yliopistonlehtori Tuija Saresma on tehnyt omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimusta sekä taidelähtöistä tutkimusta itsekin.
Keskustelusta muotoutuikin äärimmäisen kiinnostava kolmen asiantuntijan dialogi, missä aiheet liikkuivat historiantutkimuksen aineistollisten, menetelmällisten ja eettisten kysymysten ytimessä. Erityisen huomion sai myös taiteellisen työskentelyn osuus, keskustelua käytiin mm. siitä, onko kuvittelu ja eläytyminen validi historiantutkimuksen menetelmä. Vastaväittäjät olivat erityisen kiinnostuneita myös tutkimuksessa esiin nousevasta autoteorian käsitteestä. Väittelijää kiiteltiin erityisesti syvällisen eettisestä tutkimusotteesta sekä hienovaraisesta Kirsti Teräsvuoren tekstien ja elämän analyysistä. Kuten vastaväittäjät luonnehtivat, teoksessa seikkailee kolme Kirstiä: historiallinen Kirsti Teräsvuori, päiväkirjan kirjallinen päähenkilö Kirsti sekä lopulta Karoliina Sjön luoma tulkittu Kirsti, joka saa äänen ennen muuta runoissa.
Väitöskirjan nähtiin luovan uudenlaisia tulkintoja omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimuksen teoriasta, sillä Kirstin autenttinen, historiallinen päiväkirja haastaa monia omaelämäkerrallisuuteen liitettyjä näkemyksiä. Samalla väitöskirja luo analyysiä 1900-luvun alun tytön ja nuoren naisen elämän mahdollisuuksista ja rajoista, sekä tuottaa inhimillisesti koskettavan kuvan Teräsvuoren elämästä. Kirsti Teräsvuoren tuntematon, unohdettu elämä ja päiväkirja-aineisto sekä Sjön siihen kytkemä tutkimusote tuottaa merkittävän feministisen ja tutkimuspoliittisen teon.
Väitöstä seurasi Aava-salissa runsas kahdeksankymmenpäinen yleisö.
”Elävä sana on henkinen siemen.” Näillä sanoilla kiteytti FM Juhana Saarelainen lektiossaan Elias Lönnrotin (1802–1884) ydinajatuksen. Elävä sana oli sitä, jota Lönnrot kuunteli ja kokosi ja joka oli Kalevalan raaka-aine, lähtökohta, josta runoteos ja sen eri versiot syntyivät. Väitöskirjassaan 
Lauantaina 27. toukokuuta 2017 tarkastettiin Turun yliopiston Janus-salissa Mila Oivan väitöskirja Creation of a Market Place: The Polish Clothing Industry, Soviet Union, and the Rise of Marketing, 1949–1961. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Małgorzata Fidelis University of Illinoisista, Chicagosta. Mila Oivan tutkimus yhdistää kulutuskulttuurin, moderniteetin ja transnationaalin vuorovaikutuksen tutkimusta: lähtökohtana on analysoida, miten – ja millaisten käytäntöjen kautta – puolalaisia valmisvaatteita kaupattiin Neuvostoliittoon vuosina 1949–1961. Asetelman taustana ovat poliittiset muutokset toisen maailmansodan jälkeen, niin itäblokin sisällä kuin laajemmin. Tutkimus purkaa dikotomista näkemystä kylmän sodan maailmasta ja tuo tarkasteluun paljon uusia sävyjä. Ruohonjuuritasolta tarkasteltuna puolalaisen vaateteollisuuden toimijoilla oli neuvoteltavanaan enemmän liikkumatilaa kuin näkemys sosialistisista yhteiskunnista ensi katsomalta antaisi olettaa.
Neuvostoliiton näkökulmasta puolalaisessa kulttuurissa oli länsimainen häivähdys, modernin elämän tuntu, ja tätä puolalaiset myös käyttivät myyntivalttinaan. Jazzmusiikki soi neuvostoyleisölle suunnatuissa muotinäytöksissä. Väitöstilaisuudessa keskusteltiin myös Jadwiga Grabowskasta (1898–1988), jota on usein kutsuttu puolalaisen muodin Coco Chaneliksi. Hän oli vuosina 1958–1968 valtiojohtoisen Moda Polskan vetäjä. Grabowskalla oli ollut muotihuone jo ennen sosialismin aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen tätä jatkuvuutta olennaisempaa oli kuitenkin muutos. Moderni maailma edellytti uusia kulutustuotteita ja myös uusia mielikuvia Puolasta ja puolalaisuudesta.
