Turun Musiikkijuhlat, Åbo Akademin Donner-instituutti ja Turun yliopiston kulttuurihistoria järjestivät 15.-18. elokuuta 2011 ensimmäisen Aboagora-tapahtuman, jonka tarkoituksena oli tuoda tiede ja taide lähemmäs toisiaan, koetella tieteenalojen raja-aitoja ja herättää keskustelua. Ensimmäisen vuoden teemana oli ”Rethinking Enlightenment”, jota tukivat valon ja varjon kysymyksistä inspiroituneet musiikkitapahtumat, maanalaisesta luolakonsertista Samppalinnan maauimalan auringonnousukonserttiin asti. Kaikkiin Aboagoran luentoihin ja työryhmiin oli liitetty taiteen keinoja: kun maailmankuulu kognitiivisen kulttuurintutkimuksen kehittäjä Dan Sperber piti agoransa ”kognitiivisista ketjuista” ja kausaalisuhteista, luennon sisään oli upotettu Se Ensemble -yhtyeen hauska ketjuimprovisaatio. Keskiviikkoaamun työryhmässä ”Rethinking the Notion of Culture” kuultiin Lauri Kilpisen esittämä Luciano Berion Sequenza V soolopasuunalle: korkea ja matala yhtyivät esityksessä, jonka Berio sävelsi alunperin sveitsiläisen klovnin Grockin muistolle. Musiikilliset interventiot suunnitteli Turun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Topi Lehtipuu. Kuvassa vasemmalla ensimmäisen päivän työryhmä, mukana Franҫois Taddei, Helga Nowotny ja Ariel Lindner. Oikealla kitaristi Patrik Kleemola esittämässä Juha T. Koskisen sävellystä Foco interno.
Aboagorassa keskityttiin ennen kaikkea keskustelemaan valistuksen perinnöstä ja merkityksestä. Ensimmäisenä päivänä kuultiin Yehuda Elkanan ja Helga Nowotnyn puheenjohtamat työryhmät, joissa pohdittiin, mitä keskeneräiseksi projektiksi jäänyt valistus voisi tämän päivän maailmassa merkitä. Varsinkin Yehuda Elkana puhui voimakkaasti globaalin kontekstualismin puolesta mutta korosti samalla tieteen raja-aitojen ja koulutuksen uudelleen miettimisen välttämättömyyttä. Tiistain agoraluennon piti Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto, joka pohti edistyksen käsitettä. Keskiviikon työryhmissä keskusteltiin kulttuurista (jolla on läheinen suhde valistuksen käsitteeseen) ja päivitettiin samalla historiantutkimuksen viimeaikaisia ajatuksia siitä, miten valistusta tulkittiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla. Historiasessiossa (valokuva ohessa) esiintyivät Charlotta Wolff Helsingin yliopistosta sekä Janne Tunturi, Asko Nivala ja Heli Rantala Turun yliopistosta. Kiinnostavia näkökulmia tarjosivat myös opiskelijapuheenvuorot, jotka oli koottu yleisen historian yliopistonlehtorina toimivan Janne Tunturin keväiseltä valistuskurssilta. Keskiviikko päättyi Dan Sperberin haastavaan luentoon kulttuurisista kognitiivista kausaaliketjuista.
Viimeisenä päivänä torstaina Aboagora siirtyi Sibelius-museosta Akatemiatalon juhlasaliin, joka pitkästä jälkikaiusta huolimatta toimi erinomaisesti keskustelun foorumina. Aamun työryhmässä pohdittiin Ruth Illmanin johdolla tutkijan ja taiteilijan identiteettien suhdetta. Ajatuksia herättävässä keskustelussa olivat mukana Ruth Behar, Måns Broo, Giovanni Frazzetto ja Tage Kurtén. Seuraavan paneelin teemana oli tutkimuksen ja henkilökohtaisen heittäytymisen suhde: miten tutkija itse osallistuu omaan kohteeseensa ja millaisiin ratkaisuihin se johtaa. Mukana olivat Ruth Beharin lisäksi Anitta Kynsilehto, Kati Vierikko ja Björn Vikström. Viimeisen agoran piti Michiganin yliopiston professori Ruth Behar, joka oikeastaan jatkoi edellisen workshopin ajatuksia. Beharin puheenvuoro oli antropologin pienoiselämäkerta, joka osoitti, miten humanistisissa tieteissä tutkimus on lähtökohtaisesti ihmisten parissa työskentelyä. Astor Piazzollasta ja argentiinalaisesta tangosta innoittunut esitys siirtyi sujuvasti Kuubaan, Espanjaan, Yhdysvaltoihin. Hienona lopetuksena oli Topi Lehtipuun ja Marko Aution esittämä ”Siks’ oon mä suruinen”, jonka luennoitsija itse tanssi yhdessä Lassi Sairelan kanssa.
Aboagora jatkuu ensi vuonna. Tervetuloa mukaan silloin! Tämänvuotisen tapahtuman tunnelmia ja kommentteja voi lukea Twitteristä (haku #Aboagora tai aboagora) tai lukemalla suoraan mukana olleen Irmeli Aron tweettejä.
Lämpimät kiitokset yhteistyöstä Emilie Gardbergille ja Topi Lehtipuulle (Turun Musiikkijuhlat), Ruth Illmanille (Donnerska Institutet, Åbo Akademi), Heli Rantalalle (Kulttuurihistoria, Turun yliopisto), koko Donnerskan henkilökunnalle ja kaikille, jotka avustivat järjestelyissä, ja tietenkin hankkeen johtoryhmälle, jota ilman tapahtuma ei olisi toteutunut. Korvaamattoman tärkeää oli myös saamamme tuki: kiitos Koneen säätiölle, Svenska Kulturfondenille, Turku 2011 -säätiölle ja Åbo Akademin säätiölle.
Viime viikolla ilmestyi dosentti Rauno Lahtisen kirjoittama tietokirja Turun puretut talot 2 (k&h 2011), joka on itsenäinen jatko-osa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle teokselle Turun puretut talot. Suomen vanhimman kaupungin Turun katukuva koki 1950–80-luvuilla suurimman muutoksen sitten vuoden 1827 palon. Suuri osa Turun keskustan taloista purettiin modernisaation innossa. Teossarjan edeltävä osa esitteli Turun kauppatoria ympäröivien korttelien purettuja taloja ja kadonnutta kaupunkikuvaa. Jatko-osa Turun puretut talot 2 laajentaa käsittelyä kaupungin ydinalueella ja esittelee 85 keskustan purettua kohdetta. Kirja lähtee liikkeelle Julinin tontista, mistä matka jatkuu kohti Puutorin ympäristöä, rautatieasemaa sekä Humaliston- ja Kristiinankatua. Lahtisen kirja on tärkeä dokumentaatio kulttuuriperinnöstä, jota ei enää ole – paitsi muistoissa ja valokuvissa. Suurin osa kirjan sadoista kuvista on ennen julkaisemattomia.
