Kategoria: Opetus (Page 2 of 3)

Ranskalainen filosofi René Descartes kirjoitti teoksessaan Mielenliikutukset (Passions de l’âme, 1649), että ihmisen perustunne on ihmetys. Kaikki tieto lähtee liikkeelle ihmetyksestä. Näin on myös tutkimuksessa, ja on erinomaista huomata, miten hienoja ihmetyksen aiheita kulttuurihistorian tutkijolla oli vuonna 2014. Kaikkiaan vuoden aikana valmistui 23 pro gradu -tutkielmaa, yksi sivuaineen tutkielma ja neljä väitöskirjaa. Ajallinen ja maantieteellinen kirjo oli laaja: tutkimusaiheet ulottuivat keskiajalta nykypäivään, ja Suomen ohella käsiteltiin muun muassa Ruotsin, Latvian, Iso-Britannian, Unkarin, Venäjän ja Yhdysvaltojen historiaa.

Vanhemmasta historiasta voi mainita Elviira Pullin tutkimuksen kiirastulen kärsimysten ruumiillisuudesta ja kiirastulinäkyjen affektiivisuudesta myöhäiskeskiajalla tai Veli-Pekka Toropaisen laajaan aineistoon perustuvan tutkielman turkulaisista pyöveleistä ja skarprättäreistä eli Turun lääninmestaajista 1600-luvulta 1700-luvun alkuun. Kiirastulen ja pyöveleiden lisäksi huomiota saivat 1800-luvun lopun attraktiot, vahakabinetit, joita Silja Parkkali käsitteli gradussaan.

Viipurilaista yleisöä houkutellaan anatomiseen museoon Östra Finland -lehdessä 28.9.1906.

Silja Parkkalin tutkimuksessa hyödynnettiin historiallisen sanomalehtiarkiston digitaalista kokoelmaa. Tutkimus rajautui 1890-luvulle, sillä anatomisten teattereiden, dioraamojen ja muiden huvitusten mainoksia julkaistiin lehdissä tiheästi ja aineistoa on runsaasti. Digitaalisten resurssien mahdollisuuksia hyödynnettiin useassa opinnäytteessä. Satu Sorvali tutki lukijoiden lähettämiä kirjeitä Uudessa Suomettaressa vuonna 1895, ennen kaikkea sitä, miten tunteita ilmaistiin yleisönosastokannanotoissa. Sanomalehtiaineistojen uusista mahdollisuuksista ammensi myös Jukka Vornasen pro gradu -tutkielma Kaswiruokaiset wegetariaanit. Kasvissyönnin varhaisvaiheet Suomessa vuosina 1865–1910, joka yhdisti analyysissaan erityyppisiä kasvissyöntiin liittyviä uutisia, mainoksia ja kirjoituksia ja muutti aiemman tutkimuksen kuvaa suomalaisen vegetarismin historiasta.

Tuntuu, että vuoden 2014 tutkimuksissa digitaalisten aineistojen hyödyntäminen näkyi laajemmin kuin aiempina vuosina. Teemoina olivat myös viimeisen vuosikymmenen muutokset, ja tavallaan se kehitys, joka alkoi jo 1990-luvun tietoyhteiskuntaprojektin myötä. Petri Jämsä analysoi globalisaatiokeskustelua Helsingin Sanomissa 2004–2008, kun taas Tuomas Koivulan aiheena oli keskustelu Wikipedian luotettavuudesta samassa lehdessä vuosina 2004–2007. Molemmissa lähdeaineistona oli lehden sähköinen arkisto, joka on kaikkien yliopistolaisten tutkittavissa Nelliportaalin kautta. Tällä hetkellä Nellissä on luettavissa laajasti myös brittiläisiä ja yhdysvaltalaisia sanomalehtiä, varsinkin kahdelta viimeiseltä vuosisadalta. Pekka Kolehmainen analysoi 1980-luvun Washington Postin ja New York Timesin keskustelua rock-musiikista. Ennakko-oletuksista huolimatta Reaginin Yhdysvalloissa rockista rakennettiin yhteiskunnallista ongelmaa myös demokraattisessa lehdistössä. Toki tutkimus kohdistui myös sellaiseen aineistoon, jota toistaiseksi ei ole digitoitu. Nora Leon tutkielman ytimessä olivat unkarilaisten päivä- ja aikakauslehtien kritiikit Béla Bartókin näyttämöteoksista 1916–1939.

Mediahistoriallisia tutkimuksia tehtiin vuonna 2014 monipuolisesti. Anna Lento tutki niitä tapoja, joilla suomalainen näytelmäelokuva vuosina 1955–1962 viittasi vanhaan viestimeen, radioon, ja kommentoi uutta teknologiaa, televisiota.  Anna Heinonen analysoi jälleenrakennusajan elokuvan kuvaa Lapista vuosina 1947–1955 ja Eeva-Maria Soikkanen historian käyttöä Turun kaupungin markkinointifilmeissä 1949–1979. Paula Hautala puolestaan keskittyi uuteen suomalaiseen sarjakuvaan ja sen kuvaan vanhemmuudesta. Kaunokirjallisuudesta ammensi Maria Hurskaisen tutkimus vallankäytöstä Astrid Lindgrenin lastenromaaneissa 1950- ja 1960-luvulla. Monimediaista aineistoa hyödynsi Johanna Gunnell Karen Carpenterin (1950–1983) tähteyttä käsittelevässä tutkielmassaan.

Kulttuurihistorian opinnäytteissä on jo pitkään käytetty vahvasti myös muistitietoa. Vuoden 2014 graduista voisi mainita erityisesti Outi Rankin sotavankien muistoja käsittelevän työn ja Liisa Lalun tutkimuksen ”Eespäin, eespäin tiellä taistojen, rinta rinnan astukaamme siskot, veikot!” – 1970-luvun nuortaistolaisuus entisten taistolaisnaisten muistamana. Pioneeriluontoinen oli Jari Nikkolan tutkimus legendaarisesta amerikansuomalaisesta Jingo Viitalasta, laulajasta ja kirjailijasta, jonka haastatteluja on ollut käytettävissä Siirtolaisuusinstituutin kokoelmissa.

Kåren Kellarin ilmiotus Etelä-Suomessa 5.12.1969.

Väitöskirjoja vuonna 2014 valmistui yhteensä neljä. Esitarkastuksessa oli samaan aikaan useampikin, mutta osa väitöksistä siirtyi vuoden 2015 puolelle. Kaksi valmistuneista töistä liittyi selkeästi populaarikulttuurin tutkimuksen alaan. Liisa Avelinin laaja teos Kåren Kellari. Karhulalaisdisko ja sen yhteisöt 1969–1979 ilmestyi Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen sarjassa ja oli syväporaus diskokulttuurin varhaisvaiheisiin Suomessa. Kuten Avelinin teos osoittaa, 1960-luvun lopun diskoteekkia ei pidä sekoittaa siihen glamourin ja diskopallojen täyttämään biletilaan, josta 70-luvun lopulla tuli ns. diskotanssin tyyssija. Alun perin disko viittasi vain levytetyn musiikin esittämiseen. Kimi Kärjen väitöskirja Rakennettu areenatähteys. Rock-konsertti globalisoituvana mediaspektaakkelina 1965–2013 irtautui arkisesta populaarikulttuurista ja analysoi stadionkonserttien kulttuurihistoriaa. Artikkeliväitöskirjassa tutkimuskohteena olivat sellaiset yhtyeet kuin Pink Floyd, U2 ja The Rolling Stones, jotka ovat muovanneet megalomaanisten, mediatisoituneiden konserttien estetiikkaa.

Kuva Jevgeni Bauerin elokuvasta Kuoleman jälkeen (Posle smerti, 1915).

Vuonna 2014 valmistui myös tiettävästi ensimmäinen suomalainen väitöskirja venäläisestä mykkäelokuvasta, Lauri Piispan Näyttelijän taide venäläisessä elokuvassa 1907–1919. Olennaista tässä työssä on se, että yleensä venäläisellä mykkäelokuvalla on viitattu 1920-luvun neuvostoelokuvaan. Vasta kylmän sodan päättymisen jälkeen paljastui, että ennen lokakuun vallankumousta Venäjällä valmistettiin lähes tuhat näytelmäelokuvaa, tunnetuimpana tekijänään Jevgeni Bauer. Piispan tutkimus perustui laajaan elokuva-aineistoon, muistelmiin ja aikalaislehdistöön.

Tapakulttuurin tutkimus on klassinen kulttuurihistorian ala, mutta viime vuosina vain harvoin väitöskirjatasolla tehtyä. Poikkeus oli Annakaisa Suomisen Kättelyn merkitykset suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle, joka pohjautuu sekä Museoviraston laajaan kyselyaineistoon että tekijän omaan kyselyyn. Lähdemateriaalin kautta on mahdollista luoda kuvaa siitä, miten tervehtimistavat ovat Suomessa muuttuneet, eri ikäluokissa ja eri alueilla. Aihe on ajankohtainen jo siksi, että historia elää tässä päivässä: ojennamme kättä lähes automaattisesti ajattelemattakaan, että toiminta on kulttuurisesti määrittynyttä.

• Luettelot opinnäytteistä löytyvät täältä.
• Vuoden 2013 opinnäytteet
• Vuoden 2012 opinnäytteet
• Vuoden 2011 opinnäytteet
• Vuoden 2010 opinnäytteet

Vuosi 2013 oli tutkimuksellisesti poikkeuksellinen. Moni kulttuurihistorioitsija sai työnsä valmiiksi, sillä vuoden mittaan valmistui 28 pro gradu -tutkielmaa ja kuusi väitöskirjaa. Tohtoriksi väiteltiin aiheilla, jotka ulottuivat antiikin Etruriasta 1900-luvun autoiluun, ja yhtä laajalla aikajänteellä liikkuivat graduntekijät. Sara Hanhijärven pro gradu -tutkielma käsitteli sukupuolen häilyvyyttä keisariajan Roomassa ja Saara Kallion tutkielma Mikael Psellosta ja bysanttilaista historiankirjoitusta. Uuden ajan alkuun liittyvistä tutkimuksista voi mainita Laura Yli-Seppälän hienon analyysin Henrik Flemingin ja Ebba Bååtin hautamuistomerkistä, joka löytyy Mynämäen kirkosta.

Kiinnostavia teemoja nousi esiin myös 1800-luvulta. Merja Lampinen valotti työssään 1800-luvun puolivälin metsäkeskustelua, josta avautuu näköala suomalaiseen ympäristöhistoriaan. Aikalaiskeskusteluja valottavia tutkielmia valmistui myös 1900-luvun aiheista, ja tutkimuksen kohteina olivat muun muassa aseistakieltäytyminen, kaupunkiympäristön modernisaatio, katutaide, videosensuuri ja tieteellinen debatti ihmisen henkisistä ominaisuuksista. Julkinen keskustelu on paitsi neuvottelun paikka myös uusia näkemyksiä tuottava areena, joka ei vain heijasta kulttuurisia käsityksiä vaan aktiivisesti tuottaa niitä. Antti Nyqvist teki pioneeriluontoista työtä tutkielmassaan Isänmaanrakkauden rajat. Asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Sana ja Miekka sekä Rauhaa Kohti -lehdissä 1924–1931. Tutkielma avaa uuden näkökulman aseistakieltäytymiseen hiljattain itsenäistyneessä Suomessa. Uudempaa julkisen sanan analyysia edusti Timo Rinta-Perälän tutkimus Videohuumetta lapsille. Videoelokuvien sensuuriin ja levitykseen liittyvät lastensuojeludiskurssit Suomessa 1986–2000. Videosensuuriin kirvoittamaa keskustelua on aiemmassakin tutkimuksessa ruodittu, mutta ei näin perusteellisesti. Rinta-Perälä seuraa sensuurinäkökohtien muutosta vuosituhannen vaihteeseen asti, ja nämä keskustelut tuovat tuoreen perspektiivin 1900-luvun lopun kulttuurihistoriaan. Tutkielmassaan Perimä, ympäristö ja sattuma. Pohdintoja ihmisen henkisten ominaisuuksien muodostumisesta Tieteessä tapahtuu -lehden kirjoituksissa vuosina 1998–1999 ja 2004–2005 Annastiina Mäkilä tarkasteli vuosituhannen vaihteen kulttuuria tieteen näkökulmasta. Tieteessä tapahtuu -lehdessä taitettiin peistä henkisten ominaisuuksien periytyvyydestä tavalla, joka kertoo olennaisesti ihmiskäsityksen kiistakysymyksistä ja maailmankuvan jännitteistä 2000-luvun kynnyksellä.

Itse asiassa, vaikka pro gradu -tutkielmia kirjoitettiin hyvin laajalta aikajänteeltä, vuoden 2013 opinnäytteissä 1900-luvun painotus oli poikkeuksellisen vahva. Vuoden sato oli erityinen myös siksi, että nykyhistoria, varsinkin 1980- ja 1990-lukujen kulttuuri, oli selkeästi esillä. Historioitsijat ovat perinteisesti suhtautuneet varauksellisesti ajallisesti liian lähellä sijaitseviin kohteisiin. On ilahduttavaa, että nuoret tutkijat tarttuvat rohkeasti myös nykyhistoriaan, jonka hahmottaminen on tulevaisuuden kannalta tärkeää.

Toinen silmiinpistävä piirre on kasvava kiinnostus henkilökohtaiseen, yksilölliseen ja biografiseen. Kulttuurihistorian tunnusmerkki on pyrkimys kontekstualisointiin ja laajoihin tulkintakehyksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tutkimus voisi kohdistua yksilöön ja niihin mahdollisuuksiin ja ehtoihin, joiden sisällä menneisyyden ihminen eli ja muovasi elämäänsä. Suvi Karila analysoi tutkielmassaan yhdysvaltalaisen Ernestine L. Rosenin (1810–1892) ajattelua, erityisesti hänen ateismiaan ja käsityksiään ihmisoikeuksista. Tiina Koski puolestaan nosti esiin usein unohdetun porilaissyntyisen, Turussa vaikuttaneen kirjailijan Betty Elfvingin (1837–1923), joka kirjoitti salanimellä Aura. Sukupuolihistorian näkökulmaa vuoden 2013 opinnäytteissä vahvistivat myös Pauliina Heikkilän tutkimus Elsa Enäjärvi-Haavion opintiestä ja Elina Keräsen tutkielma Salme Setälästä.

Historiakuvan kannalta merkittäviä eivät ole ainoastaan todelliset menneisyyden henkilöt: myös fiktiivisillä hahmoilla on pitkä vaikutushistoria ja kulttuurinen aura. Tästä erinomainen esimerkki on Elina Karvon tutkimus Mitä salaperäisin veikko. Sherlock Holmesin mieskuvan rakentuminen Granadan tuottamissa TV-sarjoissa 1984–1994. Granada-yhtiön Holmes-sarja oli kiinnostava historiallinen risteysasema, jossa kohtasivat viktoriaanisen ajan tulkintaperinne, Thatcherin aikakauden Iso-Britannian poliittinen ilmapiiri ja Jeremy Brettin eksentrinen tähteys.

Kaikki valmistuneet tutkielmat olivat kiintoisia, mutta tilanpuutteen vuoksi voin mainita enää vain muutaman esimerkin. Muistettu, eletty ja koettu historia on kulttuurihistorian keskeisiä tutkimuskohteita. Sitä käsittelivät muun muassa Miia Raivikon Heideken-tutkimus, jossa legendaarisen synnytyssairaalan muisto elää yhä, ja Marja Tuohimaan tutkielma, jossa palattiin Uittamon tanssilavan tunnelmiin 1950- ja 1960-luvuille.

Omaperäisistä kysymyksenasetteluista voi lopuksi mainita Mia Haittoniemen pro gradun ”Niitä saa nykyään myös keinotekoisina”. Synteettisten jalokivien merkityksen muodostuminen 1900-luvun Suomessa. Jalokivet eivät ehkä tule ensimmäisenä mieleen Suomen historian taitekohtia pohdittaessa, mutta Haittoniemi osoittaa, että synteettisten jalokivien ja niihin liitettyjen käsitysten kautta rakentuu poikkeuksellinen näkökulma modernisaation historiaan, ”synteettiseen elämäntapaan”, joka oli orastamassa myös Suomessa.

Väitöstilaisuuksia oli vuonna 2013 kuusi kappaletta, kolme keväällä ja kolme syksyllä. Keväällä tarkastettiin Harri Kiiskisen tutkimus Production and Trade of Etrurian Terra Sigillata Pottery in Roman Etruria and beyond between c. 50 BCE and c. 150 CE. Kiiskinen pohti talouden kulttuurisia ehtoja mutta samalla niitä muuttuvia ympäristötekijöitä, jotka vaikuttivat kaupankäyntiin roomalaisajan Etruriassa. Tom Linkisen Stinking Deed, Deepest Love: Same-sex sexuality in later medieval English culture kohdistui vähintään yhtä haastavaan aiheeseen, samaa sukupuolta olevien rakkauteen myöhäiskeskiajan Englannissa poikkeuksellisen monipuolisen lähdeaineiston, kuvien ja tekstien, kautta. Heli Rantalan väitöskirja Sivityksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa puolestaan nosti kaikkien tunteman Snellmanin historialliselta jalustaltaan kriittisen analyysin kohteeksi ja toi esiin muun muassa kiinnostavia yhteyksiä aikakauden ranskalaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.

Syksyn 2013 väittelijöistä ensimmäinen oli Pekka Kaarninen, jonka tutkimus Tukkijätkät ja moterni. Tukkilaisuus, metsätyö ja metsäteollisuus suomalaisissa näytelmäelokuvissa analysoi – ensimmäistä kertaa Suomessa – kaikki metsätyötä käsitelleet fiktiiviset elokuvat. Marika Räsäsen väitöskirja The Restless Corpse. Thomas Aquinas’ remains as the centre of conflict and cult in late medieval southern Italy pureutui dominikaani Tuomas Akvinolaisen reliikkien kulttiin ja ennen kaikkea kiistaan pyhimyksen maallisen tomumajan omistuksesta ja sijoituspaikasta. Vuoden 2013 viimeinen väitös käsitteli autoilun varhaishistoriaa Suomessa. Teija Förstin tutkimus Vauhtikausi. Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa osoitti, miten moninaisin tavoin auto ja autoilu olivat sukupuolisuuden rakentamisen välineitä ja kohteita.

• Luettelot opinnäytteistä löytyvät täältä.
• Vuoden 2012 opinnäytteet
• Vuoden 2011 opinnäytteet
• Vuoden 2010 opinnäytteet

Vuonna 2012 kulttuurihistoriassa valmistui 24 pro gradu -tutkielmaa ja kaksi väitöskirjaa. Tuttuun tapaan tutkimukset kattoivat laajan ajallisen ja paikallisen kirjon, keskiajalta nykypäivään, Saimaalta Siperiaan, Suomesta Yhdysvaltoihin, Roomasta Turkuun. Opinnäytteet ilmestyivät pääasiassa suomeksi, mutta Lauri Härkänen kirjoitti pro gradunsa englanniksi. Tutkielma Historia Renarrata: Early Bendictine Revisions of the First Crusade käsitteli vuonna 1095 käynnistyneeseen ensimmäiseen ristiretkeen liittyvää latinankielistä historiankirjoitusta, lähtökohtana ennen kaikkea nimettömäksi jääneen silminnäkijän Gesta Francorum et aliorum Hierosolymitanorum, jota kolme benediktiiniä Baldric Bourgueililainen, Guibert Nogentilainen ja Robert Munkki myöhemmin tulkitsivat omissa kertomuksissaan. Kunnianhimoinen ja haasteellinen tutkimus on jatkossa kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä, sillä se on julkaistu Doriassa osoitteessa http://www.doria.fi/handle/10024/85008. Verkkojulkaisemista voi suositella kaikille opinnäytteille, sillä se lisää niiden näkyvyyttä ja tuo iloa tuleville tutkijoille. Lopulta vain pieni osa vuoden 2012 graduista on tähän mennessä luettavissa Turun yliopisto julkaisuarkistossa. Jatkossa olisi hienoa saada yhä useampi työ esiin verkossa.

Myös uuden ajan alku oli vahvasti läsnä vuoden 2012 pro graduissa. Näistä tutkimuksista voi mainita Lauri Kokkosen työn Aidaton maanpäällinen taivas. Gerrard Winstanleyn englantilaisuus ja ehdotus kansakunnasta 1600-luvun puolenvälin Englannissa ja Henna Karppisen tutkielman Säädyn ja sukupuolen mukainen. Uuden ajan alun englantilainen aateliskasvatus ja naisena olemisen rajat. Kokkonen rakentaa kiinnostavan näkökulman kansallisuus-ajatukseen ennen nationalismin aikaa. Minkälaisen kuvan tulevaisuuden Englannista hahmotti valtaeliitin ulkopuolelta tullut kauppias 1600-luvulla? Karppinen on puolestaan vallan ytimessä, sillä hän tutkii aatelistoa, neljää aatelisnaista 1600- ja 1700-lukujen Englannissa, ja sitä, miten sukupuoli ja sääty määrittelivät yksilön elämänvalintoja. Myös Karppisen ja Kokkosen gradut löytyvät Doriasta.

Viime vuosina kulttuurihistorian pro gradu -tutkielmissa on käsitelty paljon 1800-luvun kysymyksiä. Tänä vuonna 19. vuosisata esiintyi tavallista vähemmän. Haluaisin kuitenkin nostaa esiin Eva Sirénin tutkimuksen Kamreeri Weckströmin kassavaillinki – Säätyläiset ja uhkapelikulttuuri 1800-luvun lopun Helsingissä. Se asettaa fokukseen näennäisesti pienen tapahtuman, helsinkiläisen kamreerin kavalluksen, josta avautuu näköala 1800-luvun helsinkiläiseen uhkapelikulttuuriin, pelipaikkoihin, ravintolan takahuoneisiin, mutta samalla myös alkoholin ja paheellisen elämän vaaroihin – ja tietysti väistämättä mukaansa tempaavaan pelihimoon, josta onneton kamreeri ei päässyt irti. Sirén rakentaa tulkintansa niin aikalaislehdistön uutisista kuin oikeuden kuulustelupöytäkirjoistakin. Mielenkiintoisen näkökulman 1800-lukuun tarjosi myös Susanna Lahtisen tutkimus brittiläisen naismatkailijan Charlotte Anne Eatonin Italian-matkasta, josta muodostui kokonaisvaltainen aistimellinen kokemus. Lahtinen tutkii muun muassa, millaisia ääniympäristöjä Eaton matkakuvauksessaan hahmottaa.

1900-luvun kulttuuria käsiteltiin vuoden 2012 tutkielmissa monipuolisesti, teollisen kaupunkikuvan muutoksesta (Milla-Lotta Kemiläinen) museon muuttuviin merkityksiin (Jasmin Lehtiniemi), Aleksandr Solzenitsynin Stalinin ajan kuvauksista (Anne Seppänen) David Bowien tähteyteen (Heidi Korhonen-Tuominen). Tapio Manni analysoi tutkimuksessaan Edistyksellistä rockia Suomesta. Suomalainen progressiivinen rockkulttuuri Musa-, Soundi- ja Suosikki-lehdissä vuosina 1969–75 niitä tuntemuksia, joita progemusiikin rantautuminen Suomeen herätti. Populaarimusiikin kautta Manni tarkastelee kiehtovasti esimerkiksi niitä mielikuvia, jotka aikakauden keskustelussa liitettiin”kaupallisuuteen”.

Mediakulttuurisista aiheista selvästi eniten tutkittiin elokuvan historiaa. Aiheet ulottuivat Humphrey Bogartin tähteydestä (Anne Sirkiä-Välimäki) Suomisen perhe -elokuviin (Maiju Lohtamo) ja Juurakon Huldasta (Asta Sutinen) suomalaisiin lastenelokuviin (Marija Partanen-Vainio). Pioneeriluontoinen työ oli Toni Puurtisen tutkimus Haaveena hegemonia – Finnkinon perustamisen motiivit 1980-luvun Suomessa, laajaan muistitietoaineistoon perustuva analyysi suomalaisen elokuvaliiketoiminnan rakennemuutoksesta videovallankumouksen kynnyksellä.

Muistitietoa hyödynnettiin monessa tutkimuksessa: Elina Meriö analysoi haastattelujen avulla muuttuneita käsityksiä pyhäpäivän vietosta ja Otto Latva rautatien vaikutusta Teuvan Perälän kylän elämään. Työelämän muutosta lähestyttiin niin ikään eletyn kokemuksen kautta. Anna Ojansuu tutki toimistotyön mullistusta tietokoneistumisen aikana 1980-luvulla ja nojautui ennen kaikkea haastatteluaineistoon.

Väitöskirjoja vuonna 2012 valmistui kaksi. Ilana Aallon tutkimus Isyyden aika. Historia, sukupuoli ja valta 1990-luvun isyyskeskusteluissa ilmestyi Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisusarjassa Jyväskylässä. Se pureutui muistitietoaineiston avulla 90-luvun debattiin isyydestä ja oletettuun eroon perinteisen ja uuden isyyden välillä. Lauri Keskinen puolestaan väitteli artikkeliväitöskirjalla Seura tekee kaltaisekseen. Poliittinen sosialisaatio varsinaissuomalaisissa työväenurheiluseuroissa vuosisadan vaihteesta 1920-luvun alkuun, joka pohjautui laajaan työväenurheiluseurojen aineistoon ja tulkitsi sitä monitieteisesti, yhdistämällä kulttuurihistoriallista analyysia oppimisteorioihin. Vuonna 2012 meni esitarkastukseen kolme muutakin väitöstutkimusta, Harri Kiiskisen, Tom Linkisen ja Heli Rantalan; ne kaikki tulevat väitökseen keväällä 2013.

• Luettelot opinnäytteistä löytyvät täältä.
• Vuoden 2011 opinnäytteet
• Vuoden 2010 opinnäytteet

Ryhmä mainzilaisia historiantutkijoita vieraili Turussa 15.-16. toukokuuta 2012. Johannes Gutenberg -yliopiston historiallisen kulttuurintutkimuksen ja Turun yliopiston kulttuurihistorian välillä on ollut tiivistä opetus- ja tutkimusyhteistyötä vuodesta 2010 lähtien. Erasmus-opettajavaihdon lisäksi syntyi jo muutama vuosi sitten ajatus kokoontua säännöllisesti Reinin ja Auran rannoille ja tuoda yhteen sekä henkilökuntaa että jatko-opiskelijoita. Yhteistyö käynnistyi mainzilaisten vierailulla Turussa syyskuussa 2010 ja turkulaisten vastavierailulla kesäkuussa 2011. Samalla kypsyi ajatus yhteisestä tutkimushankkeesta, ja tuloksena oli projekti Memory Box(es) – Dynamics of Cultural Transfer in Europe, 1500-2000. Viime vuosina kulttuurisen vuorovaikutuksen tutkimuksesta ja sen metodeista on keskusteltu paljon. Tässä keskustelussa saksalainen tutkija Bernd Roeck on tullut tunnetuksi käsitteestään ”muistilaatikko” (memory box), jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, miten kulttuurinen vaihto (cultural transfer) usein eristää, tai kapseloi, kulttuurisia siirtymiä. Roeck itse käytti käsitettä taiteen vuorovaikutusprosessien ymmärtämisessä, mutta mainzilais-turkulainen hanke otti tavoitteekseen pohtia käsitettä kriittisesti niin aineellisen kuin aineettomankin kulttuurin tutkimuksessa. Hanke rakentuu yhteisseminaareille ja yhteisesti toteutetulle julkaisuprojektille. Samalla se pyrkii lisäämään nuorten tutkijoiden kansainvälisiä vuorovaikutustaitoja. Saksan päässä hanketta johtaa professori Jörg Rogge ja Suomessa professori Hannu Salmi.

Vuodenvaihteessa 2011-12 hankkeeseen saatiin tukea Deutscher Akademischer Austauschdienstiltä ja Suomen Akatemialta, mikä mahdollistaa säännölliset kokoontumiset vuosien 2012 ja 2013 aikana. Seuraavat tapaamiset ovat 28.10.-1.11.2012 Mainzissa, 2.-6.4.2013 Turussa ja 27.-31.10.2013 Mainzissa. Hanke sisältää myös nuorten tutkijoiden tutkimusjaksoja partneriyliopistossa. Projektin päätöskirjan julkaisee bielefeldiläinen kustantamo Transcript.

Vuonna 2002 aloitettu metodologisesti painottunut kirjasarja  Cultural History – Kulttuurihistoria on yltänyt kymmenenteen niteeseen. Tammikuussa 2012 ilmestyi Asko Nivalan ja Rami Mähkän toimittama kokoelma Tulkinnan polkuja. Kulttuurihistorian tutkimusmenetelmiä. Kirjan lähtökohtana oli havainto, ettei käytettävissä ole opintoihin sopivaa metodikirjaa, jossa pohdittaisiin esimerkkien kautta vaikkapa esinekulttuurin tai fiktion käyttöä lähteenä. Heuristiikan ohella kirjassa valotetaan tutkimusmenetelmiä käsitehistoriasta käsikirjoitustutkimukseen, elämäkertatutkimuksesta muistitietohistoriaan ja aistien historiasta uusmaterialismiin. Lähes 350-sivuinen teos sisältää kaksitoista artikkelia  ja se on suunnattu johdatukseksi kaikille kiinnostuneille. Useat teksteistä perustuvat monitieteisen tutkimuksen käytännön ongelmiin, joten teos soveltuu hyvin myös jatko-opiskelijoille sekä lähitieteistä kiinnostuneille.

Lisätietoja teoksesta löytyy sarjan kotisivulta http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/kulttuurihistoria/kh/cultural_history.html ja teosta voi ostaa mm. verkkokauppa Granumista.

 
Sisällys:

Asko Nivala ja Rami Mähkä:
Johdanto – Lähde, menetelmä, tulkinta

Aikalaiskokemus

Maarit Leskelä-Kärki:
Samastumisia ja etääntymisiä. Elämäkerta historiantutkimuksen kysymyksenä

Leena Rossi:
Muisti, muistot ja muistitietohistoria

Bruce Johnson ja Hannu Salmi:
Aistien historia: Kohteet ja menetelmät

Lähdeaineistot

Marika Räsänen:
Keskiaikaisten käsikirjoitusten mahdollisuudet: Esimerkkinä Tuomas Akvinolaisen juhlapäivä dominikaanibreviariossa

Hanne Koivisto:
Yksilö ja valta – oikeustapahtumaa kuvaavien lähteiden ristiinlukeminen

Kari Kallioniemi ja Kimi Kärki:
Elokuvan tulkintakerroksia – Ken Russellin Lisztomania (1975) kulttuurihistorian moniäänisenä audiovisuaalisena lähteenä

Käsitteet ja tulkinta

Sakari Ollitervo:
Filosofinen hermeneutiikka ja kulttuurihistoria

Asko Nivala ja Heli Rantala:
Käsitehistoria kulttuurihistoriallisena tutkimusmenetelmänä

Juhana Saarelainen:
Konteksti ja kontekstualisoiminen

Materiaalisuus ja representaatiot

Paavo Oinonen ja Rami Mähkä:
Fiktio kulttuurihistorian tutkimuksen lähteenä ja kohteena

Liisa Lagerstam:
Esimodernin esineen jäljillä

Jussi Parikka ja Milla Tiainen:
Kohti materiaalisen ja uuden kulttuurianalyysia  – tai representaation hyödystä ja haitasta elämälle

Joulukuu 2011 oli historiallinen siinä mielessä, että kulttuurihistoriassa hyväksyttiin oppiaineen 39-vuotisen historian 500. pro gradu -tutkielma. Virstanpylvääksi muodostui Emilia Haaviston tutkimus ”Minä kun katoan” – 1800-luvun lopulla Niuvanniemen mielisairaalan sisäänkirjattujen naispotilaiden eletty ja koettu sairaus ja sairaalassaolo. Haaviston työssä kokemuksellisuus on tärkeä lähtökohta: kohteena on ennen kaikkea se, miten Niuvanniemen mielisairaalaan 1800-luvulla tulleet potilaat kokivat sekä sairastamisen että sairaalassa olemisen. Teema on haastava mutta samalla myös äärimmäisen kiinnostava. Lähdeaineistona Haavisto käyttää sairaalassaoloaikana kirjoitettuja kirjeitä, joita takavarikoitiin ja jotka siten ovat säilyneet Niuvanniemen arkistoissa. Kirjeistä avautuvaa kokemuksellisuutta Haavisto rajaa ja suhteuttaa sellaisen aineiston avulla, joka kertoo tilan konkreettisesta jäsentymisestä Niuvanniemessä: lähteenä ovat muun muassa pohjapiirokset. Tämän lisäksi aineistona on käytetty hoitohenkilökunnan tuottamaa diagnosointiaineistoa. Niuvanniemen sairalaan aineistot avaavat kiehtovan ja koskettavan näkökulman sairastamisen kulttuurihistoriaan 1800-luvun lopulla. Kiitos mielenkiintoisesta tutkimuksesta!