Kivi-Porin alueelta löytyvät Porin kaupungin vanhimmat alueet. Porissa tehtiin kaupunkiarkeologinen inventointi 2000-luvun alussa. Inventoinneissa määrittellään ne alueet, joissa arkeologiset kulttuurikerrokset ovat todennäköisesti säilyneet. Apuna käytetään vanhoja kaupunkikarttoja aina 1600-luvulta alkaen sekä muita historiallisia tietolähteitä. Inventointeihin ei liity varsinaisia arkeologisia kaivauksia. Tuloksia käytetään kaavoituksen, rakentamisen, suojelun ja tutkimuksen ohjaamiseen. Tavoitteena on vaalia yhteistä kulttuuriperintöä ja kehittää kaupunkiympäristöjä kestävällä tavalla.

Suuri osa vanhoista kulttuurikerroksista on tuhoutunut viimeisten sadan vuoden aikana keskustojen uudisrakentamisen yhteydessä ja kunnallisteknisissä kaivutöissä. Säilyneitä alueita on jäljellä yleensä puutalotonteilla, kivitalojen pihoilla, aukioilla ja puistoissa. Myös mm. pohjaveden korkeuden muutokset ja saasteet heikentävät puurakenteiden ja esineiden säilymisedellytyksiä. Sen vuoksi säilyneiden alueiden vaaliminen ja tutkiminen on tärkeää. Niitä pyritään rauhoittamaan rakentamiselta ja toisaalta ohjataan rakentamista kulttuurikerroksia säilyttävään suuntaan. Jos rauhoittaminen ei ole mahdollista, tuhoutumassa oleva kohde tutkitaan. Jos kohde tuhoutuu tutkimatta, menetettyä tietoa ei voida koskaan saada takaisin.

Suomessa on parikymmentä kaupunkia, jotka on perustettu ennen 1700-lukua. Niiden lisäksi on kolme autioitunutta kaupunginpaikkaa, josta kaupunki on jossakin vaiheessa joko lakkautettu tai siirretty muualle – Ulvila, Helsingin Vanhakaupunki sekä Lieksan alueella sijainneen Brahean paikka. Näiden kaupunkien isoavihaa (1713-1721) vanhemmat, säilyneet kulttuurikerrokset ovat muinaismuistolain automaattisesti rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Muinaisjäännökseen ei saa kajota ilman lain nojalla annettua lupaa esimerkiksi kaivamalla, peittämällä, vahingoittamalla tai poistamalla sitä, vaikka jäännös sijaitsisi omallakin maalla. Rauhoituksen perimmäisenä tarkoituksena on turvata muinaisjäännökseen liittyvän tiedon säilyminen sekä kaupunkien konkreettinen historiallinen jatkuvuus. Menneisyys on yhteistä kulttuuriperintöämme.

Kulttuurikerros on muodostunut erilaisista rakenteista, esineistä ja maakerrostumista. Sen paksuus vaihtelee suuresti kaupungeittain ja samankin kaupungin eri osissa riippuen maaperän koostumuksesta ja kosteudesta, kerrostumisajan pituudesta sekä paikalla tapahtuneen toiminnan laadusta. Esimerkiksi tulipalossa tuhoutuneiden rakennusten pohjat on peitetty aikanaan maalla ja päälle rakennettu uutta, jolloin kaupunki on kohonnut vähän kerrallaan ylöspäin. Kulttuurikerros voi olla erityisesti keskiaikaisissa kaupungeissa jopa monta metriä paksu, mutta useimmissa 1500- tai 1600-luvulla perustetuissa kaupungeissa koko historia mahtuu alle metrin paksuiseen maakerrokseen.

2000-luvun loppupuolella Kivi-Porissa suoritettiin myös arkeologisia kaivauksia aimmman inventoinnin perusteella esimerkiksi kaupungintalon pihalla.

Tällä ympäristöpolulla tutustutaan kaikkein vanhimpaan Poriin. Osa siitä on vielä nähtävissä nykyajan maisemassa, osa on piilossa maan alla.

1850-luku muodosti suomalaisen kaupunkirakentamisen käännekohdan. Vuonna 1856 astui voimaan kaupunkien yleinen rakennusjärjestys. Pori kuului tuolloin kaupunkina 2. luokkaan ja se edellytti, että kaupungin keskustan korttelit rakennetaan 2-3 kerroksisin kivitaloin. Nikolaintorin (nyk. Raatihuoneenpuisto) ympärille pyrittiin luomaan kaupungin keskusta ja Aleksandrankadusta (nyk. Hallituskatu) kaavailtiin kaupungin pääkatua. Senaatti määräsi, että raatihuoneen ja torin viereisille tonteille sai rakentaa ainoastaan kivitaloja. Jokirannasta pyrittiin tekemään mahdollisimman edustava varaamalla raatihuoneen ja tulevan uuden kirkon väliset tontit myös kivirakennuksille. Kivitaloalueen ulkopuolelle sai rakentaa ainoastaan yksikerroksisia puutaloja.

Lähteet

Porin kaupunkiarkeologinen inventointi on luettavissa Museoviraston www-sivuilla.

Aikamatka kaupunkiin – kaupunkisuunnituksen aineisto on luettavissa Satakunnan Museon sivuilla.