Saarelaiset raivasivat Säppiin peltoa omavaraistaloutensa tueksi. Viljelykelpoista maata oli syvempien kalliopainaumien kohdalla, majakkakylän lähellä sekä luotsituvalle kulkevan polun varressa. Qvikströmin perheellä oli omat viljelysmaansa saaren toisella laidalla. Maata parannettiin kantamalla peltoon kasvinjätteitä ja kariketta sekä karjanlantaa. Karjanpito olikin lähes välttämätöntä maanparannuksen vuoksi. Karjan talvirehuksi niitettiin heinää ja ruokoa rantaniityiltä ja saaren sisäosien kosteikoilta. Lehdestäminen ja kerppujen sitominen oli myös välttämätöntä lisärehun saamiseksi. Sulan veden aikana karjalle tuotiin varastoon myös mantereelta rehua ja heinää talven varalle. talvella lisärehua saatiin mantereelta, kun jää alkoi kantaa. Säpin viimeinen majakkamestari Henriksson kertoi haastattelussaan 1960 –luvulla perheensä luopuneen lopulta karjanpidosta juuri talvirehun hankkimisen työläyden vuoksi. Kesäaikaan saari tarjosi karjalle hyviä hakamaita ja niittyjä laidunnettavaksi. Saaressa oli karjan lisäksi sekä Säpin perheiden omia lampaita että saareen kesäksi tuotuja lampaita mantereen tiloilta, Kuuminaisista ja Viasvedeltä. Laidunnus myös piti näkymät avoimina. Viime vuosikymmeninä niin pellot kuin niityt ja hakamaatkin ovat kasvaneet umpeen.

Pitäjänkartassa vuodelta 1847 näkyvät Säpin niityt ja saaren halki johtava polku.

Pitäjänkartassa 1800-luvun lopulta näkyvät Säpin niityt (vihreä), pellot (keltainen) , majakka sekä majakkakylän läpi Qvikströmin torpalle johtava polku.