1800-luvun loppupuolella Raumalta löytyi laivoja joka lähtöön. Oli pieniä sekä ympäri maailmaa seilaavia isompia, joilla kuljettiin niiden kunnosta huolimatta, kunhan ne vain pysyivät veden päällä. Tuohon aikaan kaupungissa oli noin 3000 asukasta, joka tarkoitti että suurin osa kaupungin miehistä oli merimiehiä. Merimiehet olivat arvostetuin miesten ammattikunta, varsinkin sellaiset, jotka olivat seilanneet valtamerillä parin vuoden mittaisilla matkoilla. Merimiesten palkka vaihteli 15 ja 400 markan välillä. Suurin palkka oli tietenkin kapteenilla ja pienin laivan kokilla.
Kun laiva pysähtyi satamaan, kapteenilla oli tapana antaa merimiehille heidän pyytämänsä rahamäärä, joka tietenkin vähennettiin palkasta. Osa miehistä tuhlasi rannalla suuren summan, kun taas viisaammat säästivät palkkaa kotiin vietäväksi. Jotkut ostivat kotiin viemisiksi sokeria, teetä ja kangasta. Osa merimiehistä taas aikoi viedä tavaraa myytäväksi kotisatamassa, tullaamatta niitä. Tällaisia tavaroita olivat varsinkin lääkkeet, kuten hokmannintipat, joita pidettiin hyvinä ja terveellisinä. Raumaa lähestyessä näitä tuotteita piilotettiin tullin tarkastajilta paikkoihin, jotka oli jo valmiiksi suunniteltu. Monella miehellä ei ollut talveksi töitä, jolloin tällaisten luvattomien tullaamattomien tavaroiden myynti osoittautui tärkeäksi rahanlähteeksi.
Posliinikoirien tarinaa
Kävellessä ympäri Vanhaa Raumaa, voi usealta ikkunalta bongata parin posliinikoiria, joko selkä tai kasvot suunnattuna ulos. Merimiehet toivat matkoilta tullessaan paljon erilaisia tuliaisia. Joidenkin palkka saattoi riittää eksoottisiin ruokiin ja hienoihin vaatteisiin. Englannista mukaan tarttui usein erilaisia posliiniesineitä, kuten näitä koristeellisia Staffordshiren koiria.
Rannikkokaupungeissa merimiesten vaimot alkoivat pitää koria ikkunalaudoilla viestittääkseen talon isännän liikkeistä. Kun perheenpää oli merillä, katselivat koirat ikkunasta ulos. Kun taas isäntä oli kotona, oli koirien katse suunnattu sisälle huoneeseen. Erään näkemyksen mukaan koirat saattoivat myös kertoa vaimon rakastajalle oliko “reitti selvä.”
Nimensä mukaisesti Staffordshiren koirat ovat kotoisin Englannista, Staffordshirestä, joka oli 1600-luvulta lähtien johtava keramiikka-alue. Tämä koirapari on syntynyt 1800-luvun alussa. Alunperin idea koirista kuitenkin lähti Kiinasta, josta merimiehet toivat tuliaisina posliinisia Foo-koiria. Koirarotu vaihdettiin tietysti englantilaisille tutumpaan. Inspiraationa toimi Cavalier King Charlesin spanieli, joka oli kuningatar Viktorian lempi koirarotu. Koirat ovat tavallisesti väritykseltään valkoisia, joissa on mustia tai ruskeita läikkiä ja kaulassa niillä on kultainen panta. Koko vaihtee 6-80 cm välillä. Koirien selkäpuoli on koristelematon ja litteä, koska niitä on ollut tarkoitus ihailla vain etupuolelta.
Staffordshiren koirat olivat alunperin halpoja ja tarkoitettu koristamaan vaatimattomia maalaistaloja, joissa ne yleensä asetettiin takanreunalle. Koiria tekivät yleensä hieman vähemmän taitavat työläiset ja tuotantokulut pysyivätkin pieninä. Tästä syystä koiria pystyttiin myymään halvalla erilaisilla markkinoilla ja pienissä kyläkaupoissa. Niitä annettiin myös esimerkiksi karnevaaleilla palkintoina.
Tänä päivänä useassa ikkunassa näkee koirien katselevan kaipaavasti ulos. Merkitys tuskin on kuitenkaan enää samaa kuin ennen. Luultavasti talon omistajat haluavat tuoda esiin talon ja alueen historiaa, tai sitten vain pitävät kyseisistä koriste-esineistä. Esimerkiksi Raahessa posliinitaiteilija Kirsti Niemelä alkoi valmistaa koiria uudistuotantona. Koirat kuitenkin eroavat alkuperäisistä esikuvistaan, eikä niiden olekaan tarkoitus olla kopioita. Niemelä valmistaa ja myy koiria kunnioittaakseen raahelaista merimenneisyyttä.
Miten erottaa vanha koira uusista?
Uutta ja vanha tuotantoa olevia koiria voi olla hyvin vaikeaa erottaa toisistaan, varsinkaan jos ei pääse niitä kädessänsä tutkimaan. Maalausta ja koristelua tarkasteltaessa voi vanhoista koirista löytää siveltimen jälkiä. Uudet kappaleet on usein maalattu esimerkiksi sienellä, jolloin lopputulos on huomattavasti tasaisempi. Alkuperäisten kultakoristelussa myös näkyy aika ja kuluminen. Jos näet oman heijastuksesi koiran kultaosissa, se on hyvin varmasti uutta tuotantoa.
Koirien vertaaminen keskenään paljastaa niiden iän. Vanhaa tuotantoa edustavat koiraparit eivät koskaan ole keskenään täysin identtisiä. Etsiessä niistä löytää eroja esimerkiksi koosta ja yksityiskohdista. Jos koirat ovat täysin samanlaiset kaikin tavoin, edustavat ne modernia massatuotantoa.
Jos haluaa olla täysin varma koirien iästä, vaatii se huolellista perehtymistä. Eroavaisuudet saattavat olla hyvin pieniä ja lähes huomaamattomia. Esimerkiksi 1920 luvun uustuotantokoirat ovat ikääntyneitä ja kuluneita ja sekoittuvat helposti alkuperäisiin.
LÄHTEET:
https://www.realorrepro.com/article/Staffordshire-Dogs
https://raaheguides.org/fi/posliinikoirat2
http://wanhaelias.fi/merimiehen-koirat/
http://raahenmatkailuoppaat.fi/meidan-kyla/ookko-kuullu/posliinikoirien-tarina-1/
Kirjallisuus:
Satakunnan Nuorisoseurain liiton julkaisuja: Vanhaa Satakuntaa J.J.Mikkola,K.N.Hanhijärvi, K.E. Kallio, J.Karhula,Toivo Kaukoranta. Tyrvään kirjapaino Osakeyhtiö. Vammala 1934.