Kukkularivi

Kartalle on merkitty kohteeksi A1 kolme maastosta löytyvää kivijalkaa. Ne ovat jäänteitä kolmesta asuinrakennuksesta, jotka muodostivat Kukkulariviksi-kutsutun kokonaisuuden mäen päällä.

Eila Jokisuo on asunut Rieskalassa lapsuudestaan 1930-luvulta aina 1970-luvun loppuvuosille saakka.

Eila Jokisuo: Kuvan talo oli kukkularivin keskimmäinen  (A1)  ja suurin rakennus. Se oli siirretty Rieskalaan joko Haminaholmasta tai Kaunissaaresta.  Alemmassa kuvassa olevat asukkaat ovat yläkerran asukkaita  noin 1930-luvun puolen välin paikkeilta.  

Sisään taloon mentiin kuistilta, talossa oli molemmissa päädyissä kaksi kahden huoneen asuntoa ja sivuissa yhden huoneen asunnot. Yksistään yläkerrassa asui kuusi perhettä. Yhden huoneen asunnoissa yhden perheen käytössä oli yksi iso huone. Kalustuksena saattoi olla leveä parisänky, tiskipöytä, ruokapöytä ja hella. Kun siirryttiin kahden huoneen asuntoon, käsitti se keittiön ja kamarin.  Talon takana oli talousrakennus, johon oli sijoitettu talon asukkaiden yhteiset ulkohuussit ja jokaiselle perheelle  oli varattu oma liiteri.

 Tehtävät maastossa:

  1. Lähtekää maastoon tutkimaan Kukularivin kivijalkoja.
  2. Koittakaa etsiä asuntojen sisäänkäynnit
  3. Koittakaa etsiä talousrakennuksen paikka
  4. Valokuvatkaa kohteet, jos käytössänne on digikamera

Tehtävät luokassa:

  1. purkakaa valokuvat kamerasta
  2. raportoikaa maastotyönne tulokset karttasovelluksessa

 

hyva_kartta.jpg

Tutkimusalueen kartta

iso_aumakattoinen.jpg

Kukkularivi

yläkerran_asukkaat.jpg

Kukkularivin yläkerran asukkaita 1930-luvulla