Reposaaren luotsien tukikohta oli avoveden aikana Säpin saaressa. Luotsiperheet asuivat saaressa vuoroittain, neljän viikon jakson kerrallaan. Luotsitupa rakennettiin 1871. Säpin luotsiaseman toiminta lakkautettiin 1955. Laivaliikennettä ja rahtia liikkui mereltä maihin myös virallisen merenkulun ulkopuolella luotsiasemien välillä. 1900-luvun alussa esitettiin, että Kallon luotsiaseman luotsi ja luotsivanhin siirtyisivät Säppiin ja luotsaus keskitettäisiin sinne saaristoon suuntauneen salakuljetuksen kitkemiseksi. Luotsipaikka päätettiinkin siirtää Säppiin 1911 ja luotseille rakennettiin uusi luotsitupa 1912. Luotsiasema ei kuitenkaan siirtynyt Kallosta Säppiin, sillä luotsi- ja majakkalaitoksen venäläistämisen yhteydessä suomalaiset virkamiehet irtisanoutuivat tehtävistään. Lähestyvä I maailmansota vei huomion sotalaivaston tehtäviin, ja Säpin uusi luotsiasema sai lopulta toimia venäläisten vartiosotilaiden asemapaikkana 1913-1917. Sotavuosien vuosien aikana luotsien lisäksi myös majakanvartijat jättivät Säpin. venäläiset sotilaat käyttivät majakkaa tähystyspaikkanaan. Uusi luotsituparakennus siirrettiin sodan jälkeen Kalloon 1918 ja Säppiin jäi vain alkuperäinen luotsitupa. Luvian Pirskerin luotsiaseman lopetettua toimintansa 1926 myös Luvian luotsit siirtyivät hoitamaan Säpin luotsiasemaa Reposaaren luotsiaseman alaisuudessa.
Luotsiperheilläkin oli saaressa lehmä. Talvet luotsien lehmä vietti saarella asuneen Qvikströmien kalastajaperheen hoidossa. Perhe sai palkakseen lehmästä lypsetyn maidon lehmän rehujen vastineeksi. Eräänä keväänä luotsien saapuessa lehmäänsä hakemaan ei sitä enää löytynytkään. Kovana talvena 11-henkinen kalastajaperhe oli joutunut teurastamaan lehmän omaksi ravinnokseen. Luotsiperheillä oli myös pieni pelto luotsituvan lähellä perunanviljelyä varten. Eräänä kesänä luotsiaseman vapaudesta nauttinut kesäpossu oli löytänyt perunamaan ja tonkinut kaikki perunat ylös mullasta omaksi ravinnokseen.
Luotsien tehtävän oli maissa ollessaan valmistaa reimarikoreja. Ellei luotsi saanut urakkaansa valmiiksi saarikomennuksen aikana, jatkettiin urakkaa Reposaaressa.